Kävin hyvässä seurassa kirjamessuilla. Siellä oli aikamoinen lauma esitelmöitsijöitä ja muita vastaavia. Eräs heistä esitti kristinuskon ja hengellisen puolustuksen, jossa Jumalasuhde on rakastavan katseen kohtaamista. Tällöin ateismi vastavasti sitten näyttäytyy yksinäisyytenä, ja tämä olisi raskasta kantaa. Näin uskovaisuus tekisi onnellisen ja hyvän elämän, ja ateismi olisi ahdistavaa ja raskasta. Tämä juttu on reunahuomautuksia tähän.Reunahuomautus 1
Näkemys on ilmiselvästi eksistentialistinen, ja ymmärrettävissä esimerkiksi Sartren kautta. Sartrehan korosti että ateismissa on merkitystä koska myös poissaolo arvottaa. Näin Jumalan puute tarkoittaa sitä että ei ole esimerkiksi sen rakastavan katseen alla. Sartre korostikin että maailmaan heittäytymisen kokemus on ateistille tärkeä, ja sen ympärille ateisti rakentaa lopulta vapautensa, kunhan ensin ensijärkytykseltään toipuu. ~ Tämänlaiseen voidaan tietysti samastua vaikkapa epäonnistuneiden rakkaussuhteiden kautta. Yksin jäämisen hetki on musertava, ja Jumalan rakastavan katseen hylkääminen tuntuu samalta kuin eron tuokio. Alun tuskan jälkeen tilanteesta kuitenkin päästään yli.
Argumentti on kuitenkin rakenteellisesti uskomiseen uskomista ja esimerkiksi uusateistit eivät oikein ota sitä. Heillä Jumalan puute ei näyttäydy yksinäisyytenä. Uusateismi selittää että ateismi on vain a-teismia, eli Jumalauskon puutetta. He eivät mieti tyhjyyden tuijottamista, vaan hankkivat enemmänkin oikeita ystäviä ja hoitavat tätä kautta yksinäisyytensä. He korostavatkin tätä kautta vahvemmin tässä maailmassa elämistä ja oikeiden ystävien hankkimista. Kun on ystävä, niin on silloinkin rakastavan katseen alla. Yksinäisyyttä ei tule. ~ Uusateistit ihmettelvätkin siksi joskus sitä miten uskovaiset riippuvat uskomiseen uskomisessa jossa käytännön ratkaisutoimet unohdetaan. Aito kaveri korvataan mielikuvitusystävällä ja fantasialla. Heille tämä näyttäytyy uskovaisten elämäntaidottomuutena eikä minään hyvän elämän lähteenä.
Tämä kertoo siitä että ateistit ovat etääntyneet pakkosuhteesta uskontoon. Sartre selitti että Jumalakonsepti on opetettu kulttuurillinen rakenne. Nykyateistit taas hakevat irtautumista ja vapautta koko konseptista ; Uusateismin määritteissä uskontokritiikki on merkittävää vain koska uskonto on poliittinen konsepti, eli vaikka Jumala ei ole totta, uskovaiset ovat totta ja heidän väitteensä virtaavat yhteiskunnassa.
Reunahuomautus 2
Tämä tuo mieleen esimerkiksi Relanderin esiintuoman näkemyksen, jossa hän esittää että kristillisyyttä voidaan ymmärtää vain sisältäkäsin. Eli voidakseen puhua kristillisyydestä voi puhua vain kristitty. Tämä perustuu ajatteluun, jossa ulkopuolinen tarkastelu olisi toiseuttavaa katsetta. Jos Relander olisi oikeassa, kirjamessujen esittäjän virhe olikin juuri siinä että hän käsitteli ateismia ulkopuolisena, joten hän ei sitä voinut ymmärtää. Se, että hänelle kristinusko tarkoittaa rakastavaa katsetta ei tarkoita että kristillisyyden puute johtaisi hänen kokemusmaailmansa negaatioon, eli yksinäisyyteen.
Kuitenkin tosiasiassa me kuitenkin yritämme ymmärtää - ja tässä jossain määrin onnistummekin - likimain säännönmukaisestikin. Relanderkin varmasti tarkastelee lausunnoissaan vaikkapa toisen maailmansodan saksaa olematta toisen maailmansodan aikainen saksalainen. Siksi selitys ateismikritiikin huonoon reflektioon onkin haettava muualta. Siitä että aiheeseen ei ole tutustuttu. Ateismi latistuu useiden akateemisten ihmisten silmissä vain Sartre -malliseen eksistentialismiin. Tämä taas on juuri sama virhe, kuin mistä akateemikot säännönmukaisesti moittivat Dawkinsia. Hänen nähdään moittivan vain fundamentalismia ja unohtavan esimerkiksi Tillichin - joka ilmeisesti nostetaan esiin nimenä tässä yhteydessä likimain aina ilmeisesti siksi että hänkin oli eksistentialuisti ja tätä kautta ajatellaan että saadaan yhteys Sartreen. Eli että uusateismi voitaisiin latistaa kuten tässä esittäjä teki.
Reunahuomautus 3
Toisintavaa puhetta kohdistetaankin usein muihin. Usein sosiaalisuuden kapenemisesta ja katoamisesta ollaan huolissaan. Esimerkiksi nörttien kohdalla syytös "nolifestä" johtuu juuri sosiaalisuuden puutteesta. Nörttiys nähdään yksinäisyytenä. Kuitenkin samat sosiaalisuutta korostavat tyypit pitävät siitä että he ajavat satojen kilometrien päähän kesämökille olemaan rauhassa ja yksin. Nörteillä on sen sijaan sosiaalinen media.
Näin selviää että mukana voi olla myös eri elämäntilanne. Määritelmässähän väitetään implisiittisesti että yksinäisyys on huono asia ja elämänlaadun romauttaja ; Maaseudulla ihmisiä on vähän joten seuraa arvostetaan helposti enemmän. Kun ihminen kerran näkyy, kannattaa hänet saman tien kutsua kahville. Kaupungeissa ihmisiä pyörii liikaakin, ja tästä seuraa kokoaikainen ihmispaine. Tämän jälkeen yksinäisyys, rauha ja hiljaisuus ovatkin hyvin haluttavia. Toki kristillinen perinnekin tuntee tämän ilmiön.
Erakkomystikot ovat hyvinkin hengellisyyden perusytimessä. Yksinäisyyden ja rauhallisuuden arvoa on itse asiassa korostettu niin paljon erilaisessa hengellisyyspuheessa että yksinäisyyden leimaaminen pahaksi, raskaaksi ja kovaksi on itse asiassa sen jälkeen melkoisen ongelmallista ; Valtaosa uskonnon rauha puheista menettäisi tehonsa.
Reunahuomautus 4
Hengellisyyspuhe on latistanut kristillisyyden varsin omituiseksi. Sillä puhujakin mainitsi vain Jumalan rakastavan katseen. Kuitenkin Jumalan katse on myös arvottava. Hengellinenkin ihminen myöntää että Jumala on perimmiltään myös etiikan takana. Tämä tarkoittaa sitä että hyvä ja paha toiminta on liitoksissa Jumalan katseeseen. Ja, kuten aiemmin huomautin, luokittelevan katseen alle haluaminen on masokismia. ~ Toisin sanoen kristillisyydessä on aina mukana aimo annos nöyrtymistä ylemmän tahtoon. Nykyinen hengellisyysdiskurssi on kääntänyt sen "pyhäin ylpeydeksi", jossa ihminen on pelkästään spesiaali ja ainutlaatuinen Jumalasuhteen kautta. Kuitenkin tässä arvottavassa katseessa on mukana toiseutusta ja nöyrtyminen on luonteeltaan myös hieman masokistista.
Itse asiassa tämä halu voi olla ihmisessä yllättävän kovakin. Tosi TV-sarjoissahan moni ihminen haluaa julkkikseksi ja toisten arvioivan katseen alle. Kenties vahviten tämä tapahtuu "Big Brother" -sarjassa, jossa osallistuminen tarkoittaa vahvaa pääasiassa arvottavan, mutta (suosion kautta) hieman rakastavankin katseen alaisuuteen. Sarjaan osallistumista ei pidetä oikein missään minään onnistumisena tai arvostettavana siana, kritiikkiä sen sijaan tulee ovista ja ikkunoitsa. Ja minunkaltaiset besserwisser-oksentajat voivat jopa kutsua BB -etunimeen tulevaa liitettä tyhmyysdiagnoosina jota on pakko käyttää kaikkkialla. Osallistuminen vaatii selvästi jonkinlaista masokistisuutta. ~ Ilman äänestyksiäkin pelkkä valvottuna olo johtaa yksityisyyden puutteeseen. Ja kuten jokainen kristitty tietää, syntiä tekee jokainen. Tällä hetkellä ihminen on alasti ja avuton sen arvottavan katseen alla. ~ Big Brother onkin verrattavissa Jumalan katseeseen.
Kirjamessujen puhujan kaltaiset hengelliset kirjailijatyypit aina näyttävät ohittavan ja unohtavan tämän puolen. Ja siksi heidän esittämänsä uskonto näyttäytyykin yleisesti ottaen latteana. Maailma latistuu Marcobjurströmiksi ja pikkukivaksi naminamiksi joka tapahtuu lauleskellen parrasvalojen loisteessa ja laulunsanoja arvaillessa.
Ateisti taas arvostaa yksityisyyttä ja sensuelliutta.
Kirjoittaja ei ole hengellinen, ei uskovainen eikä ateisti. Silti hän uskaltaa kohdistaa toiseuttavaa katsetta ulkopuolelta. Kauheaa on maailmanmeno. Mutta vielä kauheampaa on hengellisten ihmisten matalasti reflektoitu kokonaiskuva uskonnollisuus-uskonnottomuus -skaalalla. Mutta kuten kirjamessuilla yleisemminkin valitin ; Olen valinnut totaalisen väärän tien. Pedanttius ja tarkkuus ovat eisuosituksi tekeviä. Ympäripyöreä latteus jossa mainitaan jotain jonka lukija sitten tulkitsee jotakuinkin "olen valmiiksi samaa mieltä joten tuo toinen on niin leppeän viisas" taas on sellaista rapsutusta joka avaa ostajien sydänalat eli lompakot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti