Eräässä "Housen" jaksossa on voimakkaasti ylipainoinen potilas. Hänelle annetaan useita diagnooseja, jotka yleensä perustuivat hänen elintapoihinsa. Jakson lopussa hän sai käytännössä kuolemantuomion koska diagnoosiksi paljastui keuhkosyöpä. Potilas oli kuitenkin voimakkaasti helpottunut koska hän ei ollut polttanut tupakkaa. Tämä jakso muistuttaa kahdesta pääasiasta ; Usein ihmiset ottavat toisen turhankin kokonaisvaltaisesti, eivät ikään kuin kykene katsomaan oireita vaan katsovat ihmistä. Ja toisaalta se kertoo siitä miten nykyään syyllisyys liittyy terveyteen.
Nykymaailmassa medikalisaation merkitystä ei voi ylikorostaa. Kuten jakson ylipainoinen miehelle kävi, lääkäri muistuttaa nykyelämän virheistä. Tämä muuttuu ihmisten mielessä jonkinlaiseksi antropomorfismilta vahvasti maistuvaksi tarinaksi jossa ylensyöminen johtaa lihavuuteen ja sydänkohtaukseen. Eli luonto ikään kuin kostaa hillittömyyden synnistä. Hoisessa oletettu tauti nähtiin ihmisen heijastumana. Mutta aivan yhtä usein ihminen nähdään helposti tautinsa vertauskuvana ; Sarjan jakso olisi voinut jatkokäsitellä sitäkin, miten keuhkosyöpä antaa ympäristölle luulon siitä että hän oli myös tupakoija ja tätä kautta ansainnut syöpänsä.
Mutta tässä tarinassa huomio oli kuitenkin pääasiassa syyllisyydessä joka syntyy siitä että ihmiset katsovat ihmistä "liikaakin oireiden ulkopuolelta". Oikea mestarillisen nerokas viime hetkellä ovelasti oivallettu diagnoosikaan ei parantanut potilaan sairautta, tai edes poistanut oireita. Mutta se paransi kuitenkin potilaan syyllisyyden joka oli lähtöisin sekä omakohtaisesta katumuksentunteesta että etenkin ympäristön huomauttelun kautta yleisemmästä syylliseksi tuomitsemisesta. Syyllisyys on paitsi henkilökohtainen rike ja virhe josta yksin kantaa vastuun, myös - ja kenties jopa etenkin - sosiaalinen syyllisyys. Ylensyöminen, tupakointi ja muu riskialtis käyttäytyminen on siksi vähän kuin olisi asteen päässä itsemurhan synnistä.
Jotta voimme miettiä sitä miten lääketiede on saanut näin paljon valtaa paitsi ruumiin, myös hengen asioissa, on syytä muistaa mitä Delfoin oraakkelin seinällä luki. Siellä kerrottiin "gnothi seauton", tunne itsesi. Ja jostain ihmeellisestä syystä tähän itsetuntemukseen tarvittiin Delfoin oraakkelin kaltaista konsulttia. Syyksi tähän asetettiin tieto.
Sama on tietysti lääkärin kanssa. Sairaan ihmisen kohdalla ongelmana on nimittäin itsetietoisuuden puute. Hänellä on jokin sairaus jonka olemassaolon hän tietää, mutta tämä tieto jää helposti tähän. Hän ei tiedä mikä sairaus on ja mitä sille voidaan tehdä. Näin hän menee hakemaan ulkopuoliselta konsultilta tietoa jotta hän voisi valaista tämän itseä koskevan mysteerin. Ja näin ihminen matkustaa kauaskin saadakseen tietoa jostain joka on valmiiksi hänen sisällään. Vaikka olemme lääkärin asiakkaita ja tätä kautta lääkäri on rahan kautta armoillamme - joko suoraan sillä että maksamme tai mutkan kautta sillä että kysyntä takaaa sen että valtio tai muu vastaava taho maksaa hänelle siitä että lääkäri ylläpitää tarjontaa siihen johon on kysyntää - on lääkärillä kuitenkin käsissään isompi ja tärkeämpi panos, ihmisen terveydentila, sen kuvaaminen ja etenkin sen parantaminen. ~ Eikä edes googlen diagnoosihaut muuta tätä faktaa. Lääkäriä tarvitaan antamaan viimeinen sana, arvioimaan onko googlen arvio ollut sovelias. Tällöin käännymme lääkärin puoleen sekä saadaksemme tiedon viimeisestä arvioista. Ja etenkin reseptin takia, jota mikään googlen tietojen tarkkakaan selaus ei anna.
Diagnoosi antaa itsetuntemusta, vähintään sairaus saa ymmärrettävän muodon ja tuntuu tieteelliseltä. Se ei enää tunnu mysteeriltä vaan tiedetyltä. Näin jopa tappavan syövän tietäminen lisää itsetuntemuksen kokemista. Tämä taas tuntuu hallinnalta, vaikka sairautta ei saisikaan edes parannettua. Lääkärillä onkin siksi yllättävää valtaa.
Moni tietysti kokee kaiken vallan inhottavana, oman tietämättömyyden ja puutteellisuuden korostaminen kun tyypillisesti kolhii egoa aika kovasti. Siksi sille tarjotaan usein lempeämpiä vaihtoehtoja. Vaihtoehtohoidot tarjoavatkin sairauksiin yleensä mysteerin tuntua. He kertovat katsovansa ihmistä kokonaisuutena. Auktoriteetti ja valta liitetään usein "normilääketieteeseen" jota pidetään kylmänä. Kuitenkin nämä tahot käyttävät lähinnä erilaista välineistöä. Siinä missä lääkäri varustautuu vastaanottohuoneella ja lääketieteen diplomilla, vaihtoehtohoitajalla on eräänlainen diplomi mystisestä tiedosta ja jonkinlainen erityinen paikka jonne häntä tullaan kohtaamaan. Heidänkin kohdallaan tilanne on epäsymmetrinen. He tarjoavat toiselle itsetuntemusta.
Asiaa voisi lähestyä vaikkapa Hobbeslaisen hallitsijan kautta. Hänen mukaansa inhimillinen ei ole riittävän vakuttavaa jotta ihmiset pysyisivät yhteiskunnassa. Hänen mukaansa tarvittiin jokin ihmistä korkeampi, symbolinen, valta. Pelkkä kaupungin turvallisuudesta vastava sotilas on sellaisenaan ihminen. Joku jonka voi ostaa, korruptoida ja tappaa. Jokin jota vastaan voi kasata hirveän määrän ihmisiä joilla on talikkoja ja soihtuja ja näin saadaan "angry mob" joka pieksee hänet vaikka hän olisi mikä superninja. Jokin jonka joku maajussi voi puukottaa hengiltä kun hän on unessa. Mutta jos hän edustaa korkeampaa järjestystä, hän muuttuu symbolisemmaksi ja vakuuttavammaksi. Lääkäri edustaa lääketiedettä. Vaihtoehtohoitaja sitä mystistä tietoutta.
Tavallisen lääkärin valta näkyykin siinä miten monessa lääkkeessä on aineita jotka ovat jossain pitoisuudessa myrkkyjä ja toisessa hoitavia aineita. Jos aineet on mitattu oikein, syntyy parantava tulos. Ihmisissä on kuitenkin myös variaatiota ja lääkäri joutuukin yleensä vetämään "yleisestä yksityiseen". Tällöin hän hoitaa ihmisiä niin että se on yleensä kannattavaa. Yksittäistapauksissa se ei kuitenkaan aina ole. Lääkäri laskee riskejä ja määrää reseptejä jotka potilas sitten käyttää. Lääkäri luottaa lääketieteeseen niin että antaa toisen napostella nämä lääkkeet. Ja toinen on valmis tähän. Vaikka periaatteessa hän voi olla sitä poikkeusta, joka ei sovi keskiarvoihin.
Vaihtoehtohoitajat taas pitävät tämänlaista ahdistavana. Ihmisessä on tässä kohden pomminvarmuuden kaipuu. Itsetuntemusta kehitetäänkin osittain juuri tämän pomminvarmuuden kaipuun vuoksi.
Vaihtoehtohoitajat yrittävätkin siksi hoitaa yksilöitä. Ongelmana tässä onkin se, että he eivät osaa parantaa edes tilastollisesti oikein. Lääketieteen ongelmana on variaatio, mutta vaihtoehtohoitojen ongelmana on keskiarvon puute. - Tämä keskiarvon puute näkyy kaksoissokkokokeiden kautta selvästi. Vaihtoehtohoito on by definition jotain joka epäonnistuu tässä kliinisessä kokeessa. Onnistuminen nimittäin tekee siitä standardilääketiedettä, eikä vaihtoehtoa. Jos yksilöllinen lähestyminen toimisi, se tarkoittaisi sitä että yksilöt paranisivat hemmetin hyvin. Ja tämä ei voisi olla näkymättä tilastoissa. Sillä vaikka paranemisen mekanismi olisi miten myyttinen tahansa, paraneminen on näkyvää ja havaittava ihmisessä. Kun yksilöt paranevat se näkyy väistämättä keskiarvoissa. Lähestymistavan vaihdos ei siksi muuta arviointitavan relevanttiutta. Jos yksilönä otto vähentää keskiarvolähtöisen ongelmia, sen pitäisi silti näkyä paranemisprosenteissa.
Tämä on itse asiassa sen hyvin suuri ja olennainen ongelma. Sillä vaihtoehtohoidoissa auktoriteettia ja valtaa käytetään. Mutta parantamisen sijasta tarjotaan itse asiassa symbolista ideaa paranemisesta. Ja valitettavasti kokonaisvaltainen tarkastelu pahentaa medikalisoituneen kulttuurin ongelmia ; Sitä aletaan katsomaan ihmisen lihavuutta ja elintapoja hyvin laajakirjoisesti eikä enää nähdä itse ongelmaa. Vaihtoehtohoidot ovatkin siksi ajautuneet juuri siihen mikä "Housen" jaksossa oli ongelmana normilääketieteessä. Valitettavasti tämä stereotypisointi ja antroposentrinen tarinankerronta jää vaihtoehtohoidoissa vakiotilaksi josta ei edes yritetä kohota. Päin vastoin, siitä ollaan ylpeitä.
Tälläisissä asioissa uskallan väittää että tieto on valtaa. Ja että sen on peräti oltava valtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti