Näkökulma ; Miksi niin monet kristityt loukkaantuvat kun heitä kutsutaan taikauskoisiksi?

Vanhan kouluni muikea hirvi
muistuttaa kalevalehtelevasta
animistisesta uskontoperinteestä
ja sen roolista Suomen historiassa.

Nykyajan hengessä moni korostaa homo religiosus -ihmiskuvaa. Siinä on mukana jonkinasteinen monikulttuurinen suvaitsevaisuus - suvaitsevaisuus kunhan olet uskovainen. Henkenä on että olipa kyse sitten kahvinporoista ennustamisesta tai New Age -hörhöilystä, niissä kuitenkin haetaan ikään kuin luonnollista ja yleisinhimillistä tapaa ymmärtää maailmaa ja omaa roolia siinä. Moni jopa tukee tätä ajatusta sillä, että vaikka kirkolla meneekin huonosti, niin erilaiset vaihtoehtoiset uskonnot ovat saaneet suosiota.

Tässä kulmassa on vaikeaa ymmärtää miksi kristityt loukkaantuvat kun heitä kutsutaan taikauskoisiksi. Syy on yllättävä. Valtaosa kristityistä ei oikeasti ole kovin suvaitsevaisia eri uskonnoille. Henkenä on se, että uskonnonvapaus antaa luvan olla väärässä. Ja New Agea pidetään harhautuneena. Ihminen hakee Jumalaa ja eksyy taikauskoon. ; Kristityt tukevat mielellään muita uskontoja silloin kun kysymys on uskonnottomien bashaamisesta. (Akateemisetkin kristityt tekevät tätä suurella innolla, peittävät tämän vain sivistyssanoihin ja kohteliaisiin synonyymeihin, eli pinnallisin retorisin keinoin.) Mutta jos kristinusko leimataan taikauskoksi, kristitty loukkaantuu koska kristinusko ei ole yhtä naurettavaa kuin se barbaarimainen luonnonusko, primitiivinen animismi ja pakanallinen puujumalan palvonta.

Takana on hierarkia. Tämä tulee esille joskus siitä kun kristityt kertovat että kristinuskolla on merkittävä rooli, koska ilman sitä täällä Suomessakin olisi yhä palvottavana animistiset taikauskoiset uskonnot. Tätä pidetään jopa todisteena siitä että kristinusko on rationaalisempi ja tieteen kanssa yhteensopivampi kuin vaikkapa animistinen karhunpalvonta.

Kysymys ei ole kovin helppo. Kun uskontoa lähestytään antropologisesti voidaan huomata että
1: Euroopassa vallassa ovat "desert dogma" -uskonnot. Eli islam, kristinusko ja juutalaisuus. Ne ovat historialtaan vahvasti toisiinsa sidoksissa olevia uskontoja, jotka ovat itse asiassa kulttuurisesti, sekä opiltaan että sisällöltään "yllättävissä määrin miltei sama uskonto". Toki suuria oppieroja on, mutta kun niitä katsotaan voidaan luetella valtava määrä analogisuuksia. Seemiläisissä uskonnoissa yksi Jumala, doktriinien, rituaalien ja uskonnollisten auktoriteettien rooli, ja tapa korostaa tekstiä kuvien yli on hyvin samanlainen, "jaettu".
2: "Idän uskonnoissa", indoeurooppalaisessa perinteessä, buddhalaisuudessa, hindulaisuudessa, konfutselaisuudessa ja vastaavissa Jumalien määrässä on vaihtelua, osassa idän oppisuunnissa Jumaluus ei ole merkittävässä roolissa ja niiden suhteen ollaan jos ei ateistisia niin ainakin agnostisia. Ja usein rituaaleissa on suurta paikallista vaihtelua. Tämä huomio on johtanut siihen että uskontoja on alettu luokittelemaan.

Tämä jaottelu on ollut merkittävä. Sillä tosiasiassa se pakottaa laajentamaan homo religiosus -ihmiskuvasta. Sillä vaikka uskonto tuntuu olevan osa kulttuuria lähes aina, on teknisesti vähemmän sofistikoituneemmissa kulttuureissa tavattu harrastaa animismia. Itse asiassa Edward Tylor korosti uskonnon luonnollisuutta juuri siten, että moni piti uskontoa keinotekoisena kulttuurin luomuksena viittaamalla siihen miten uusia uskonnot olivat. Tässä oli kysymys jonkinlaisesta kristinuskon kautta tulkitsemisesta. Hänestä esimerkiksi australian aboriginaaleilla oli uskonto vaikka heillä ei ollutkaan kovin paljoa piirteitä joita kristillisessä kulttuurissa on totuttu pitämään uskonnolle oleellisena. Hän myönsi "Primitive culture" -teoksessaan, että aboriginaaleilla ei ollut monia näistä "no idol, temple, or sacrifice, but that in short, they have nothing whatever of the character of religion, or of religious observance, to distinguish them from the beasts that perish." mutta että olisi jonkinlainen luonnollinen uskonnollisuus joka vetoaisi nimenomaan animismiin. "I propose here, under the name of Animism, to investigate the deep-lying doctrine of Spiritual Beings, which embodies the very essence of Spiritualistic as opposed to Materialistic philosophy." Eli uskonnollisuus olisi a-materialismia samaan tapaan kuin jumaluskon puute on a-teismia.

Mielenkiintoista tietysti on se, että tämän kulman korostaminen kertoo että kristinusko on hyvinkin keinotekoista ja uutta. Ja Tylorkin luokitteli uskonnot primitiivisiin ja sofistikoituneisiin. Uskonnoilla oli siis hierarkia. Ja tässä kognitiivinen helppous ja intuitiivisuus ei ole sama kuin laatu, pikemminkin päin vastoin.

Tylorin tapa tulkita asioita on nykyään hyvin tavallinen. Ja sen takia uskontokeskustelussakin tuntuu vellovan omituinen tapa olla yhdessä vaiheessa homo religiosusta kannattavia uskonnonvapautta ja omaatuntoa korostavia monikulttuurikkoja - kun pitää tuomita ateismi "luonnottomaksi" ja inhimilliselle elämälle vieraaksi - ja sitten seuraavassa vaiheessa ollaan kuitenkin korostamassa että se oma uskonto on parempi kuin ne muut uskonnot.

Merkittävää ja erikoista onkin oikeastaan se, että tämä hierarkia on hyvin vahva mutta hyvin heikko.
1: Monesti kristityt eivät edes kykene näkemään muita jäsennystapoja. Se, että tietyllä alueella on syntynyt tieteellinen edistys ja tällä alueella on tietty uskonto on nähty post hoc- ajatteluvirheen kautta samaksi kuin osoituskeksi että juuri kristinusko on laadullisesti parempi, tieteellisempi ja tieteen kanssa yhteensopivampi, kuin vaikkapa animismi. Jostain syystä käsiä kuitenkin pestään kaikista kulttuuriin liittyneistä ongelmista ja niitä ei suostuta käsittelemään samalla post hoc -logiikalla. Siksi kirjoitustaito ja tiede ovat muka kristinuskon ansiota mutta samalla miekkalähetys, vanhan uskonnon ja kulttuuriperinnön katoaminen ja vastaavat eivät muka olisi kristinuskon syytä.
     1.1: Tässä usein vedotaan siihen että kristinusko kieltää tappamisen, mutta toisaalta tässä korostetaan että sodassa - ja joskus vaikkapa teloituksissa - ei ole kyse murhista. Eli nämä olisivat "eri juttu" vaikkapa silloin kun puhutaan Raamatussa mainituista käskyistä suorittaa kansanmurhia. Miksei siis miekkalähetyksenkin kohdalla? Raamattu käskee asioita homoista, ja tämän vuoksi ihmisiä on esimerkiksi kemiallisesti pakkokastroitu kuten Alan Turingille kävi. Raamattu ei sen sijaan käske opettelemaan lukemaan, eikä se sano että vain lukutaitoisten on Jumalan valtakunta.
2: Itse asiassa valtava osa juuri siitä moititusta uusateismista menee juuri Tylerin kaltaisen jaottelun pariin. Tällöin henkenä on se, että jos ateisti luo hierarkian ja luokittelee kristinuskon itseään alemmaksi ja primitiivisemmäksi, kyseessä on epäkohteliaisuus ja militanttius ateistien puolelta. Tätä militanttiutta ei tunnusteta siten sen kristillisyyden puolella niin millään.
     2.1: Voin tässä kertoa pienen "salaisuuden" siitä että olen tunnetusti agnostikko enkä ateisti. Ja yksi syy tähän on syvä emotionaalinen vastahanka tämänlaista hierarkiointia vastaan. Jos oikeasti katsomme Dawkinsin argumentaatiota, hän luokittelee asiat siten että asioiden selittäminen on ihmisille primaarista. Ja että uskonto on aiemmin yrittänyt tehdä jotain asialla, ja että uusateistit tekevät tämän nyt vain tieteellä laadukkaammin ja paremmin. Hän luokittelee "ymmärryksen" ja "selittämisen" omalla tavallaan ja jäsentelee maailman tätä kautta. Rakenne on kuin suoraan Tyleriltä. Siinä missä Tylerille uskonto on "ihmisen perusolemus jossa animistit ovat lapsellisella tavalla tavoittelemassa kristinuskon Jumalaa" Dawkinsille "ymmärrys, jäsentäminen ja ilmiöiden selittäminen ovat tämän tilalla ja uskonto on vain yksi karkea ja lapsellinen ja epäonnistunut tapa harrastaa tätä".

Miten Dawkinsin jäsennyshierarkia on asennevammainen ja huono, koska se on kristittyjen oma jäsennyshierarkia.

Kun katsomme mitä Richard Dawkins selittää, hän korostaa että "God Delusion" ei viittaa Einsteinin Jumalaan. Että valistuneet tiedemiehet eivät ole hänen populaarikirjansa sisältöä. Dawkins on tunnetusti korostanut että hän käsittelee fundamentalismia ja että jos hän käsittelisi sofistikoituneita teologeja, kirjakaan ei myisi hyvin. Ihmisiä kiinnostaa alhaiseksi luokiteltu uskonto, tämä uskonto on myös ideologisesti vaarallisempaa ja häiritsee kunnon ateistien elämää eniten. Ja hän on tässä aivan oikeassa. Kuitenkin hän samalla selittää "Religion has at one time or another been thought to fill four main roles in human life: explanation, exhortation, consolation and inspiration. Historically, religion aspired to explain our own existence and the nature of the universe in which we find ourselves. In this role it is now completely superseded by science."

Dawkins siis tekee kuten Tylerkin. Luokitteleen "aina olleen" luonnollisuudeksi. Ja uusin versio tästä on ikään kuin sofistikoitunein, vaikein ja siksi paras. Olen toki syvästi ihmetellyt miksi intuitiivisuus olisi hyve, ja helppous samaa kuin aitous. Ja kyseenalaistan sen että filosofian tulisi olla aina automaattisesti ymmärrettävää. Kuka sanoi että syvälliset asiat olisivat helppoja? Mutta en toisaalta ymmärrä miten sitoutuminen "moderneihin/uusiin" innovaatioihin, kuten luonnontieteisiin (nykyajan ateistitiedemiehet) tai akateemiseen rationaalisuuteen (keskiajan suuret teologifilosofit) olisi samaa kuin ehdoton paremmuus. Se, että jokin on vaikea keksiä ei tee siitä suoraan parempaa tai todempaa ideaa. Se kertoo lähinnä siitä että sen keksimiseen tarvitaan tavallista omituisempaa mieltä.

Koen että tässä on syvä kaksoisstandardi ; Jos jokin asia on intuitiivista ja luonnollista, se on helppoa. Jos tämä on oikeutus, on kognitiivinen raskaus epäluonnollisuutta by definition. Ei voi olla niin että toisaalla intuitiivisuus ja helppous ovat hyve ja toisaalla ne sitten ovat pahe. Ja että näkökulmasta vaihdetaan toiseen aina sen mukaan mikä sille omalle suosikki-ideologialle on kulloinkin näpärää, kätevää ja julistuksellisesti edullista.

Mutta vain harva jakaa näkemykseni ; Dawkins-Tyler -linjaman asennevammahierarkisuus on hyvin leimallista nykykulttuurille ja siinä tapahtuvalle pseudosuvaitsevaiselle pseudomonikulttuurisuudelle ja pseudouskonnonvapaudelle. Esimerkiksi uskonnon ja tieteen yhteensopivuustematiikassa aiheena on usein koko uskonto. Ja "sopusoinnussa tieteen kanssa" -käsittettä käsitellään äärimmäisen luovasti. Milloin se on sitä että Jumalasta olisi argumentteja joilla se osoitettaisiin paremmaksi kuin ateismi, mutta tästä ollaan helposti joustamassa siihen että riittää että uskonto ei ole ristiriidassa vallitsevan tieteen kanssa.

Ja mikä parasta, kun Dawkinsin kömmähdys nostetaan esiin, fundamentalisti saattaa nousta puskista selittämään, että nyt kun Dawkins on väärässä, niin kenties Jumala olisikin kreationistinen ja tieteellisellä evidenssillä todennäköisemmäksi kuin vaihtoehtonsa todistettu, hyvin perusteltu uskomus, aka. todistettu ilmiö. Ja ovat seuraavassa vaiheessa sitten innoissaan huitomassa, että Newton oli kristitty ja supernero ja että ilman kristinuskoa olisi vain huonoja pakanauskontoja, ja naurettavaa New Age -magiikkaa joka on vaarallista taikauskoa jonka pahin puoli on siinä, että siinä viitataan oikeasti saatananpalvontaan ja demonien hallintaan.

Onko animismi kiinnostavampaa kuin ateismi ja kristinusko rikkaampaa kuin molemmat näistä?

Moni itse asiassa sekoittaa tämän uskontohierarkisen perusdogman siihen että uskonto olisi kiinnostavampaa kuin vaikkapa ateismi ja että kristinusko olisi erityisen kiinnostava ja sofistikoitunut. Toki minäkin olen sitä mieltä että kristinuskon perinne vaatii sen, että ilmiön tiedostaminen kuuluu yleissivistykseen. Älyllisiä ansioita en siinä juurikaan näe.

Tai näen, mutta en sellaisia joita ei nörttikulttuurissa törmättäisi siinä kun mietitään vaikka mitä tapahtuu kun Juggernaut (jonka liikevoima ei ole pysäytettävissä) törmää Kapteeni Amerikan kilpeen (joka pysäyttää kaiken liikevoiman). Kristinuskolla on ollut aikaa kehitellä ajatuksia akateemisessa kulttuurissa. Ei siksi että kristinusko olisi luonut akateemisen kulttuurin vaan siksi että akateeminen kulttuuri kehittyi alueilla jotka sattuivat olemaan seemiläisiä. Itse asiassa näen että vuosituhantinen perinne ja kauan jatkunut vahva institutionaalinen valta on juuri se, joka selittää kristinuskon erityisaseman ja sen miksi niin monia asioita on mietitty kristinuskon kautta. Ja sama selittää miksi on ikään kuin pakko miettiä kristinuskon kannalta - myös filosofiassa, mielestäni siinä määrin että huono filosofi on se joka jättää kristinuskon käsittelemättä. Kirkko on olemassa, uskonnollisia ihmisiä on olemassa. Ja kun ideologia kohtaa ihmiset, syntyy vallankäyttöä. Ja niiden kautta syntyneet ideat ovat osa filosofista aineistoa.
1: Kristinuskon sofistikoitunuus on nähdäkseni sitä että sen parissa kehitellään erilaisia enemmän tai vähemmän tehokkaita saivarteluja, ja tätä puolustetaan kaikkea muuta kuin filosofisesti tai akateemisesti kauniin keinoin, tavalla joka selittyy lähinnä arkipsykologialla. Saivarteluja jotka eivät ole todiste aiheen hienoudesta koska - kuten Duhemin tieteenfilosofiset huomiot ad hoc -selityksistä ja ristiriitojen peittämiskeinoista osoittavat - ristiriitojen peittämisessä kyse on enemmän perslihaksista ja luovasta saivartelusta kuin sofistikoituneesta hienostuneisuudesta.
2: Toinen liittyy moitteeseen jonka sain juuri tänään ... sanotaan nyt ... eräänlaiselta ystävältä. Hän selitti että häntä ärsyttää se, että korostan "loogisen positivismin" ja "kielipelikikkailun" ylivaltaa uskontokritiikin kritiikissä. Ei siksi että olisin väärässä tai edes "huonosti perusteleva" vaan siitä johtuen että en ole ymmärtänyt tiedepolitiikan vaikutusta. Hän kertoi minulle ... sanotaa nyt ... eräänlaiselta näköalapaikaltaan ... että 1980 -luvulla filosofianlaitoksella oli kova into Wittgensteinin opeista. (Nämä filosofit ovat nyt vakiintuneita ammattilaisia, keski-ikäistä polvea.) Ja että Suomi on pieni maa jossa on pienet resurssit. Ja että filosofiassa on siksi tavallistakin että on vain muutama koulukunta johon sitten panostetaan hyvin vahvasti. Siksi filosofit puhuvat Wittgensteinin varhaiskaudesta ja myöhäiskaudesta. (Aristoteles ja mut klassikot käytiin, mutta ohimennen. Ja valtaosa filosofian laajuudesta jäi sitten oman harrastuneisuuden piiriin.) Eivät siksi, että olisivat fiksoituneet esipopperilaisen rautakautiseen jakoon jossa objektiivinen fysiikka ja subjektiivinen metafysiikka ovat toisistaan irrallaan, vaan siksi että koulutettu filosofi ei leiki koko kentällä kuten "vapaat amatöörit" vaan ovat spesialisteja. Että Tosi Ammattilainen sanoo lausunnon vain siitä minkä todella syvästi osaa. Ja että Quinelaista keskustelua olisi vaikeaa synnyttää kotimaan kentällä. Tämä tietysti johtaa siihen että oikeastaan mistään muusta kulmasta kuin Wittgensteinilaisesta filosofiasta. Merkittävää keskustelua saa vähemmän aikaan jos siitä eivät keskustele asiantuntujat vaan vapaat amatöörit. Ja akatemian paikka ei ole tukea tämänlaista blogityyppistä keskustelua. Kristinuskon vallalla on sama rooli. Se ikään kuin pakottaa relevantiksi.

Näkisin jopa asian niin että kristinuskon perinne tekee siitä jossain määrin tylsän ja epäkiinnostavan ; Aihetta on pyöritelty niin paljon että hyvin vähän mitään tarvitsee miettiä tai keksiä itse. Kristitty tietysti innostuu älyllisesti lukiessaan muiden tarjoamia mallivastauksia. Uusateismi on tässä mielessä kiinnostavampaa, koska se kuitenkin kehittelee perinteitä selvästi uuteen suuntaan. (Se voidaan liittää vaikkapa Tylerin ideologiahierarkian seuraavaksi askeleeksi.) Tällä hetkellä kun suomen kristinuskon asema on yleisesti ottaen katsottu tulevaisuudeltaan turvattomaksi, yhtenä niistä harvoista maista joissa näin käy, on täällä korostettu jostain syystä juuri uskonnon luonnollisuutta ja vahvaa automaattista asemaa.
1: Mieleeni tulee vain tiettyjen humanistifilosofien muistutukset hegemonisista diskursseista. Niissä valta on automaatio jota ei kyseenalaisteta ja joissa henkenä on juuri se että vaihtoehtoja ei nähdä. Kun vaihtoehto on olemassa tämä luonnollisuus tuodaan esiin ilmiselvyytenä mutta ollaan jo vähän myöhässä. Hegemoninen diskurssi on tiedostettu ja silloin se osataan kyseenalaistaa. Ja kun vaihtoehto on olemassa, ei vaihtoehdon näkemättömyys ole mitään lajityypillistä käytöstä joka olisi ihmiskognition ulkopuolella.

Tosin en pidä "yleissivistysasiaakaan" samana kuin oikeutena yleiseen levittämiseen tai siihen että asiaan tarvitsisi jokaisen ihmisen ottaa kantaa. Tälälistä velvollisuutta ei ole. Olen vahvasti sitä mieltä että jokaisella saa olla tyhmiä mielipiteitä.
1: Filosofiani perustuu selittämiseen, ei uskomusten oikeuttamiseen. Jos filosofia on justification of belief -tasolla, ollaan itse asiassa tekemisissä arvokeskustelun kanssa. Kyseessä on valta ja jonkinlainen kyykytys. Ja vaikka itsekin harrastan kyykyttämistä vähintään siinä missä se vieressä oleva kaveri, en sentään lähde valehtelemaan että kysymys olisi hyveestä. Siitä kysymys ei kuitenkaan ole. Selittäminen on se jota tarvitaan jos halutaan olla järkeviä ja perusteltuja. Ja silloin koko justification of belief -kulma pitää kyllä suoraan sanoen jättää syrjään.
2: Itse asiassa vuosituhansien ikä ja syvä vaikutus kulttuurin kehittymisessä on siitä mielenkiintoinen, että se koskisi myös keskiaikaista miekkailua. Kirkolla on selitysarvoa historiassa ja monessa muussa, ja kun manuaalit tarjoavat suoran linjan "hevosen suuhun" saadaan näistä teoksista suora kytkös kristilliseen perinteeseen ja siihen hedelmistään puu tunnetaan katsantokulmaan. Näen että tämä kulttuuri on kristittyjen parissa joskus jopa jonkinlaisessa hyshys-hengessä. Että "ei haluta tuoda tuota puolta meidän kulttuurista esille". Mielestäni keskiaikainen miekkailu kuuluu eurooppalaiseen yleissivistykseen vähintään samoissa määrin kuin kendo itämaisessa kulttuurissa. Siksi siitä kenties pitäisi saada jopa kouluaine. Siis jos seurattaisiin sitä tapaa jolla uskonnonopetuksen olemassaoloa ja määrää perustellaan nykykulttuurissa. Minusta keskiaikaisen miekkailun peruskurssi pitäisi olla yhtä pakollinen kuin suvivirsi kevätjuhlissa. Ellei pakollisempi! Hyvin harva uskoo tätä, koska hekin tiedostavat että perinne, suuri vaikutus historian selittämisessä sekä syvä ja monisäikeinen tausta jossa historiantutkimus, maailmankuva, eri aikoina nähdyt fysiikkakäsitykset ja vastaavat tarvitaan asian ymmärtämisessä. (Fiore dei Liberi esimerkiksi selittää miekkailutekniikoita tavalla jossa Aristoteelisen fysiikan käsitteiden tunteminen on melko tärkeää.)

Valta, etenkin kauan jatkuessaan ja perinteeksi muuttuessaan, määrittelee monesti yleissivistyksen. Mutta on turhaa väittää että kyseessä ei olisi valta vaan yleissivistys ja perinteiden kunnioittaminen ja jokaisen yksilön rooli ja osa elämässä. Kysymys on silti myös, ellei peräti etenkin, vallasta ja sen himosta.