Miksi skepsis ei ole raittiusliike?

Skepsiksen facebookissa on parin viimeisen päivän aikana keskusteltu paljon siitä mikä on skepsiksen suhde arvokeskusteluun. Tarkalleen ottaen keskustelua ovat synnyttäneet ulkopuoliset joiden mielestä skepsiksen toiminta on jotain mitä se ei ole, tai joista skepsiksen jäsenten pitäisi tehdä jotain mitä he eivät tee. En ylipäätään pidä siitä että järjestöjen tulisi kumarrella sen ulkopuolisten tahojen auktoriteetin alla.

Suoraan sanoen näissä reaktioissa tuntuu olevan sellainen henki, että monille moraali on objektiivista. Ja että faktat ja tiede eivät ole objektiivisia vaan teoriaa. Lausuntoja on nimittäin kuvannut vahvasti se, että ei nähdä mitä eroa on arvokeskustelulla ja tieteen tekemisellä. Tai miten yhteiskuntaa kehittävä poliittinen aktivismi eroaa skepsiksen aktivismista.

Ymmärrän toki mistä väärinkäsitys voi syntyä. Esimerkiksi rokotekeskustelussa on kysymys kansanterveydestä. Ja se on myös tärkeä asia jossa on vahva eettinen ulottuvuus. Skepsis onkin usein ottanut kantaa esimerkiksi joihinkin muotidieetteihin ja terveysväitteitä käyttävien laitteiden myymispuoleen. Mutta samalla käsitän, että väärinkäsityksessä on oikeastaan mieltä vain jos tiedostaa että tämä väärinkäsitys syntyy suoranaisesta idiootismia lähentelevästi typeryydestä, yleisestä jäsentämättömyyskyvyttömyydestä ja muista näihin rinnastettavista attribuuteista. [Lisää oma suosikkiherjasi tähän.]

Esimerkiksi esille nousi se, että alkoholi on vaarallisempi asia kuin homeopatia. Että pitäisi priorisoida toimintaa, ja huomioida että toimimaton homeopatia voi olla vähemmän vaarallista kuin aivan toimiva alkoholi. En ole suoranaisesti edes erimielinen tuon lausunnon kanssa ; Puhtaasti eettisellä tasolla alkoholi on varmasti suurempi ongelma kansanterveydelle kuin homeopatia.

Mutta skepsis on tiedeperustainen, ja sen tehtävänä on tukea tieteellistä ajattelua. Näin tehdessään se iskee epätieteellistä ajattelua vastaan. Tällöin kysymys on enemmän muusta kuin tästä. (En ymmärrä miksi joku valittaa skepsiksessä jos hänestä se, että alkoholi on suurempi ongelma on syy kieltää ja torpata homeopatian moittiminen. Eikö hänellä ole suurempia ja tärkeämpiä ongelmia kuin skepsis? Vai väittäkö hän, että suhteellisen pieni järjestö olisi merkittävin ongelma suomen alkoholisoitumisessa?)

Skepsiksen kannalta oleellista on se, että alkoholilla ei väitetä olevan sellaisia ominaisuuksia, joita sillä ei ole. Kaikki tietävät alkoholin haitat. Rappioalkoholistien porukat eivät harrasta yhteiskunnassamme propagointia jossa korostetaan miten siitä kuinka alkoholin väitetyt haitat ovat valetta ja jokin "koulukuntalääketieteen" huijaus. Että heille tämä alkoholismi on elämäntapa. Toisaalta alkoholin vaikuttava teho ei ole placebon suuruinen, eikä sitä myydä päihdyttäviin tarkoituksiin väitteillä jotka eivät ole tieteen tukemia. Skepsis RY toki mielellään tarkistaa, että jollekulle myytäisiin alkoholia päihdyttävänä jos tämä ei oikeasti tuottaisi humalaa!

Moni pitää skepsistä tämän vuoksi jonkun eksistentiaalisen syvän tason ohittajana ja kieltäjänä. Tavallaan ymmärrän tämän. Kuitenkin tässä ei ole oikeastaan kysymys kieltämisestä sanan vahvimmassa mielessä. Kysymys on näkökulmasta. Asiaa voi rinnastaa ylihinnoitteluun. Skepsis ei ole oikea palsta siihen jos pitää keskustella siitä onko jonkin tuotteen hinta suuri, pieni vai sopiva. Silti tuskin kukaan koskaan missään syyttää Skepsis RY:tä siitä että se ei ole jokin "Kuningaskuluttaja". Ei skepsis kiistä hinnoittelun olemassaoloa tai liiallisen kiskonnan mahdollisuutta. Tämä vain on poliittinen kysymys ja arvokeskustelukysymys eikä "puhtaan tiedeargumentaation" alueella.
1: Tosin esim. Bemerin kohdalla on hyvä huomata että siihen liittyvä suuri alkukustannus on sen suosion salaisuus. Psykologiassa ns. sunk cost -efekti aka concorde effect iskee päälle. Kun on uhrannut paljon voimavaroja johonkin, ei hevillä tunnusta erehdystään. Tämä ei kuitenkaan ole sama kuin sanoa että tuote on ylihinnoiteltu. Tämä eroaa arvokeskustelusta siten, että kun ensin analysoidaan että tuote ei toimi tieteellisesti, on ilmiö itsessään selitettävä jotenkin. Ja tässä vaiheessa psykologia astuu mukaan kuvioon. Myyntistrategiat eivät tässä vaiheessa ole teknisesti ottaen "hyviä" tai "pahoja" vaan ne "vetoavat psykologiatieteen tuntemiin efekteihin" ja aivan asialliset lailliset mainoksetkin voidaan ymmärtää samankaltaisilla vaikutuksilla ; Toki näihin sitten liitetään arvolatauksia itse kunkin päässä. Ja "ylihinnoittelun" tai "tavalliset eettisen liiketoiminnan" kaltaiset teemat nousevat tällöin esiin.

Sama jaottelu on syy siihen miksi esimerkiksi kirkkokritiikki ei kuulu skepsiksen piiriin, mutta kreationismi argumentteineen kuuluu. ; Tämä on hieman sukua sille että Esko Valtaoja laittoi Snellmannin boikottiin siksi että Snellmann käytti geenimanipulaatiottomuuttaan perustelevassa kannanotossaan tiettyjä argumentteja, jotka eivät taatusti olleet tieteellisiä. On melko varmaa, että hän iski käytettyihin argumentteihin ja niiden tieteellisyyteen. Monet ovat tietysti loukkaantuneet ja sekoittavat tämän siihen että skepsis propagoisi GM:n puolesta erityisesti tai että Valtaoja suosisi GM:ää parempana kuin eiGM. Tämä johtuu juuri siitä että moni ei erota tieteellistä keskustelua poliittisesta argumentaatiosta jossa intressi ja ideologia käsitellään puheiden retoriikassa logosta käyttäen.

Ymmärrettävästi yhteiskunnassa jossa keskitytään oman vakaumuksen opettamiseen ja tieteenfilosofia jää vähemmälle filosofian opetuksessa käy näin. Kun kulttuuri tukee sinänsä arvokasta asiaa että jokainen mielipide on hyvä ja että keskustelun tulee olla ystävällistä ja keskustelevaa, on lopputulos helposti se, että perusteleminen ja argumentaatio nähdään turhana ja jopa jotenkin pahana asiana. Sillä jos joku on oikeassa, voi itse joskus olla väärässä ja se oma suosikki-ideologiakin voi olla yksi suuri epätotuuksiin nojaava erehdys.

Arkielämässä tiede ja politiikka sekoittuvat toki jossain määrin ; Ainakin hyvin tehdyssä politiikassa voidaan käyttää tieteen tuloksia, kysymys on soveltamisesta jossa "lisää vain arvot" -asenteella toimien voidaan lähestyä jotain haluttua lopputulosta. Kun tavoite on jokin, tiede antaa keinot tämän päämäärän saavuttamiseen todennäköisemmin kuin muut ratkaisutavat eivät. Samoin tieteenteossa on budjetti joka johtaa meidät tiedepolitiikan pariin. Kuitenkin siinä vaiheessa jos politiikka määrää tieteen tuloksia, kysymys ei enää ole tieteestä. Silloin kysymys on intresseistä ja huonosta politiikasta. Se, että joku tulee ikään kuin varanantajan tai veronmaksajan ominaisuudessa sanomaan mitä tieteessä pitää tutkia ja mitä tuloksia pitää saada vertautuu melko vahvasti siihen että joku tulee sanomaan skepsikselle mistä asioista sen parissa pitää keskustella ja mitä mieltä sen pitäisi olla homeopatian toiminnasta.