Myöhemmin Lewis sitten vakuuttui kristillisyydestä ja tässä prosessissa osana oli se, että Ashkins oli normaali ihminen jonka mielenterveys oli järkkynyt. Jos fantasian viittaamat asiat ovat epätosia kuten "kunnon ateisti" uskoo, niin miten ne voisivat olla niin vaarallisia? Lewis korosti myös estetiikan merkitystä kääntymisessään. Häntä mietitytti se, miksi juoksuhaudat eivät olleet kauniita toisin kuin kukkakedot. Estetiikka oli siis jotain konkreettista. Ja Lewisin mukaan tiede ja rationalismi voivat selittää vain hyötyä, eivät kauneutta. Kauneus on subjektiivinen ja Lewisin mielestä "kunnon ateistille" jonkinlainen fantasia, mutta joka kuitenkin on hyvin todellinen.
Itse toki otan esille sen, että Lewisin mielessä Ashkinin kohdalla tehtiin melko vakavia virheitä (a) Siinä oli lähinnä post hoc ergo propter hoc -ajatusketju, jossa mielenterveyden romahdus okkultismin jälkeen johtuisi okkultismista. Todennäköisemmin Ashkinille kävi kuten monille hänen ikäisilleen käy. Eli hän sairastuu skitsofreniaan. (b) Kenties hulluuden ja fantasian yhteys on olemassaollessaankin päinvastainen. Kenties Ashkin vajosi hulluuteen pitkällä aikavälillä ja okkultismi ja hengellisistä asioista kiinnostuminen ylipäätään oli ikään kuin se "ensimmäinen askel" joka vain näytti harmittomalta.
Otinkin Lewisin ajattelut esille vain siksi että hänen alustamansa teemat ovat sittemmin tuttuja. Fantasiakirjallisuutta pelätään modernien fundamentalistien parissa, eikä pelkästään niiden levittämän kerettiläisen maailmankuvan vuoksi. Vaan esimerkiksi siksi, että "Harry Potter" olisikin yllättävän faktuaalinen, se opettaisi esimerkiksi oikeita loitsuja.
Ja itse asiassa "kunnon eiuskovaisen" kannalta saatanapaniikki oli aivan todellinen ilmiö joka ei viittaa kovin uskottavaan kohteeseen. On irrelevanttia onko saatana todellinen vai ei, jos häneen uskominen saa panikoimaan ja vaikkapa leimaamaan roolipelaajia, gootteja ja Ville Valoa saatananpalvojiksi. Kuvitteellinen vaikuttaa maailmaan koska ihminen vaikuttaa maailmaan luulojensa pohjalla. ; Tässä hengessä Ashkinkin on voinut nähdä harhoja ilman että tässä on "kunnon ateistille" mitään ongelmaa. Itse asiassa modernit ateistit ovat turhankin innokkaasti selittämässä miten Mooseksen näyt voidaan selittää huumausaineiden tai vakavien mielenterveysongelmien sivutuotteeksi.
Ja se, mitä Lewis sanoi kauneudesta on nykyään menettänyt valtaosan argumentatiivisesta voimastaan. Ja tämä on tapahtunut muutamaakin kautta.
Kaikki lähtee siitä että pragmatismi ja siihen liittyvä utilitarismi ovat käytännössä illuusioita. Voidaan laskea millä keinoin saavutetaan tietty tavoitetulos. Mutta se ei kerro onko tämä hyötyä. Näin ollen "käytännönläheisyydeksi" ja "konkreettisuudeksi" kutsutaankin monesti asioita joiden peruspremissejä ei ole tuotu esille. Esimerkiksi konservatiivit kristityt ovat usein korostaneet miten heidän toimensa eivät ole ideologisia vaan konkreettisia ja pragmaattisia. Kuitenkin kun Haidtin tunnettu eri ideologioiden analyysi tuli esille, korostui että konservatiiveilla on muita enemmän arvopremissejä. Eli arvioinnissa käytettyjä arvoladattuja lähtökohtia ei ollutkaan vähemmän vaan enemmän.
Toinen asia on siinä, että yllättävän monesti estetiikka voidaan sitoa evoluutioon.
* Esimerkiksi ihmisten kohdalla kauneuteen liittyy esimerkiksi (a) seksipartneriksi mahdollisimman terveen valikointia (b) ja muun sosiaalisen yhteyden kohdalla työkykyisyyden mittareita ja (c) osa rumuuspiirteistä ovat tautien välttämisen kannalta olennaisia.
* Jopa ympäristön kauneutta voidaan arvioida sitä kautta miten elinkelpoisuutta lisäävä se on. Vehreä mäki on jokin jossa myös syötäväksi kelpaavat saaliseläimet viihtyvät. Maiseman tuijottaminen ja sen lähelle pyrkiminen ovat jotain jossa maksimoidaan saaliseläimen lähellä oleminen ilman erityistä harkintapanosta. (Evoluutio ei tuota tosia havaintoja vaan maksimoi hengissä selviämistä. On sama tuijottaako esteettisen elämysken vuoksi vai vaanii saaliseläimen saamisen vuoksi kauemmin maisemassa.)
* Monet hyödylliset estetiikkamieltymykset perustuvat karkeistuksiin kuten symmetriaan. Kun näitä sovelletaan johonkin jonka adaptiivinen arvo on neutraali, se ei haittaa. Sillä evoluutiota kiinnostaa vain se että järjestelmä toimii kokonaisuutena. Jos hyöty on suurempi kuin haitta, symmetrian tuottamia esteettisiä piirteitä voidaan havaita sielläkin missä hyötyä ei ole.
Evoluutio taas tekee kauneudesta vähintään osittain adaptaatiokysymyksen. (Jopa esteettiseksi koettu uskonnollisuus voidaan nähdä ryhmän yhteistyön vahvistamisen kautta ; Harha joka vaikuttaa elämään ei siis mitenkään automaattisesti tai välttämättä turmele hulluuteen. Vaikka se joskus näin voi tehdäkin. Evoluutiota ei kiinnosta tässä kohden onko Jumala olemassa vaan katsoo kokonaisuutta.) Moni voi toki saivarrella että adaptaatio on hyötyajattelua. Tämä kritiikki on - kuten jo käyttämästäni "saivarrella" -sanasta voi päätellä - tosi lähinnä triviaalilla tavalla. Sillä pragmaattisen hyötyajattelun kohdalla on kysymys metaongelmasta ; Sen ongelma ei koske sitä voidaanko tiettyyn tavoitteeseen pääsemisen todennäköisyyttä arvioida ja lisätä. (Jos haluat tuottaa rahaa, niin se voidaan asettaa hyötylaskelmaan ja saada tuloksia.) Sen ongelma koskee sitä että ei tiedetä onko tämä valittu hyöty todellista hyötyä. (Pitäisikö esimerkiksi yrityksen hyvään työpolitiikkaan tai tuotannossa työssäoleviin ihmisiin panostaa ja heidän kärsimyksiään minimoida vaikka tämä tuottaisikin miinusta pankkitilille verrattuna maksimivoittoja tahkoavaan yritykseen.) Adaptaatio on nimittäin tarkasti määritelty ja sidottu. Siinä on kysymys lisääntymään pääsevistä jälkeläisistä.
Näin ollen onkin käynyt niin, että Lewisin aikanaan esittämät väitteet ovat kääntyneet nurin. Estetiikan peruspiirteiden selittäminen sopii ateistin pirtaan kenties liiankin vahvasti. (Sam Harris puhuu paljon etiikasta ja estetiikasta, nimenomaan objektiivisesta sellaisesta, vedoten juuri lajinmukaiseen käytökseen ja sen tyyppisiin konsepteihin.) Hyödyn arviointi on sitten paljon arvoihin ja maailmankuvaan sidotumpaa. (Minkä näkee vahvasti poliittisissa riitelyissä.)
Kognitiotieteessä tämäntyyppiset ongelmat ovat tuttuja. Esimerkiksi tunteiden kohdalla moni kokee että evoluutio selittää mitä hyötyä vihasta on. Evoluution kohdalla valitettavasti seuraava kysymys "miksi tämä hyöty saadaan tunteilla eikä muilla mekanismeilla" muuttuu triviaaliksi, sillä evoluutiossa käytetään pohjana sitä mitä sattuu vastaan. Se on kuin kysyisi miksi joku tietty henkilö voitti lotossa eikä joku toinen. Tämä voidaan nähdä todennäköisyysarviona jossa jokin vain tapahtuu ja jokin toinen ei. Ja tätä kovemman selityksen vaatiminen vaatii taustalleen oletuksen siitä että takana on intentio joka on valinnut tietyn ratkaisun monista vaihtoehdoista. (Joka oli kai se jota tässä yritettiin perustella, joten sen laittaminen premisseihin olisi ylen noloa.)
Siksi jos nykyään katsotaan "kunnon ateistin" maailmankuvaa, "kevyet ongelmat" (mitä hyötyä tunteista, esteettisistä elämyksistä, tietoisuuden piirteistä) ovat ratkaistuja ja "kovat ongelmat" (miksi on tunteet, tietoisuus tai esteettinen elämyskoneisto eikä jotain muuta keinoa saavuttaa sama hyöty) ovat irrelevantteja. ; Selvästi Lewisin ajoista on tapahtunut paljon. On hieman yllättävää miten paljon häneen silti vedotaan kuin hänen argumenttinsa olisivat nykyään yhtä relevantteja ja niiden heikkoudet yhtä huonosti tunnettuja kuin sinä päivänä kun Lewis ne kirjoitti. Kuitenkin Lewisin argumentaatio on, kuten "Mere Christianity" -teoksensakin, selvästi ylittänyt "parasta ennen" -päiväyksensä. Ja on yhtä perusteltua selittää että ateisti ei voi selittää kauneutta kuin on väittää että fantasiakirjallisuuden lukeminen aikaansaa skitsofreniaa. (Mutta ei ihan yhtä hölmöä kuin selittää että skitsofreenikon harhojen vaikutusteho tarkoittaisi jotenkin että nämä harhat olisivat myös tosia ja reaalisia muuallakin kuin tämän skitsofreenisen ihmisen uskomuksissa ja harhoissa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti