Derren Brownin "Miten mieltä hallitaan" kertoo erilaisia vippaskonsteja joilla toisia voi hallita ja hämätä. Muun muassa kysymisen voimasta. Esimerkiksi itsepuolustustilanteessa voi olla kannattavaa kysyä toiselta. Ei oikeastaan ole mitään väliä mitä kysyy. Ei ole merkitystä kysyykö sitten äidin nimeä taikka pihapuun lajia. Ihmisen mielessä kysyminen on sen verran merkittävä teko, että siihen reagoidaan automaattisesti. Tätä kautta saadaan lyhyt hämmentymisen hetki, jona voi vaikka lähteä pakoon tai tehdä mitä sitten aikookin tilanteen ratkaisemiseksi.
Miekkailukoulullani olen päädyin kokeilemaan tämän periaatteen tehoa. Harjoittelimme "puolistrukturoitua" harjoittelua, jossa harjoiteltiin tekniikkaa mutta ei siten että olisi tietty tekniikka jota pitäisi harjoitella. Ideana oli se, että lähtöasennot oli määrätty ja tästä lähtökohdasta sai sitten jatkaa. Tässä tietysti yritetään sovittaa tilanteeseen sopivaa vastatekniikkaa.
Suunnittelin lähteväni lyömään aivan tavallisesti. Valmistautumiseni johti tiettyihin pieniin asennonmuutoksiin jotka vastapuoli pyrkii lukemaan. Näin hänen liikkeistään miten hän valmistautui torjumaan sen, joten arvasin että hän sulkee linjan. Olin kuitenkin mielessäni jo sitoutunut iskuun. Siksi kysyin "Ootko sä lapista?" ja lähdin iskemään juuri siten kuin tiesin toisen tietävän minun iskevän.
Kysymys - joka sinänsä on myös osuva koska hänellä on samanlaisia intonaatioita kuin lappitaustaisella ystävälläni ja josta olen sitten vetänyt rohkeita induktiivisia arvauksia - sotki hänen ajoituksensa ja tekniikkani meni läpi. Harvoin saa sellaista lystiä, että suoraan yhdellä liikkeellä tullaan päätökseen ilman minkäänlaisen vastatekniikan läsnäoloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti