"The head of a camel, the horns of deer, the ears of cow, the neck of snake, the abodemen of clam, the scales of fish, the claws of eagle, the eyes of devil, and paws of tiger"
(Qiquang Zhao, "Dragon, symbol of China")
Lohikäärmeen kaltaisia taruolentoja on löydetty kuvattuna kautta historian. Selvää on kuitenkin se, että tämä liskomainen olento ei syntynyt kerralla. Ei ole mitään yhtä taiteilijaa, joka olisi keksinyt lohikäärmeen. Sen esimuotoja on John Cherryn "Mythical Beasts" -kirjan mukaan olleet intialainen makara, joka oli krokotiilimainen, ja egyptiläisten siivekkäät käärmeet, ja lähi -idässä olleet monet olennot, joissa oli nisäkkäiden ja liskojen piirteitä. Etelä Amerikassa oli sulkakäärme, mutta tämä ei vaikuttanut tuntemamme lohikäärmeen rakenteeseen - kulttuurit kun eivät kohdanneet eivätkä ideat siksi yhdistyneet. (Lohikäärmeen kehitys onkin siksi tavallaan hyvä osoitus siitä, mitä tapahtuu kun ideat yhdistyvät: Syntyy jotain, jonka alkuperät voidaan nähdä, mutta jotka ovat kuitenkin hieman erilaisia kuin nämä ajatukset erillään.)
Lohikäärmeitä esiintyy kaukoidässä, missä ne ovat yleensä hyviä olentoja. Kiinassa monet keisarit esiintyivät lohikäärmeiden sukulaisina. Buddhalaisuudessa on tärkeässä roolissa kuvaus lohikäärmeestä ja helmestä. Tällä kuvataan kuun katoamiseen ja tämä taas liitetään sateisiin. (Kiinassa lohikäärmeet on muutoinkin liitetty sateeseen.) Japaniin lohikäärmeet tulivat shintolaisuuden ja buddhalaisuuden vaikutteiden mukana.
Lohikäärmeitä esiintyy myös kreikkalaisessa, roomalaisissa ja persialaisissa mytologioissa. Pakistanin alueella lohikäärmemäinen Tiamat edusti akkadialaisille maan synnyn tarinassa keskeistä osaa. Lohikäärmemäisiä olentoja on mainittu myös Raamatussa:Vanhassa Testamentissa Leviatan ja Behemoth ovat sellaisia että ne voidaan tulkita lohikäärmeiksi. Niiden kuvaukset ovat melko neutraaleja, eivätkä kuvaa niitä erityisen pahoiksi. Uudessa Testamentissa lohikäärme sen sijaan yhdistetään Saatanaan, joka taas kuvataan nimen omaan erityisen pahaksi. (Eedenin puutarhassa puhutaan pelkästä käärmeestä, ei lohikäärmeestä.) Skandinaavisessa perinteessä Sigurd tappaa lohikäärmeen. Myös Beowulfissa esiintyy lohikäärme, mutta tämän muoto on saanut kristillisiä vaikutteita. Euroopan puolella lohikäärmeet ovat petoja, valtavia alkuolentoja ja ne edustavat vaaraa ja kaaosta.
Toisaalta lohikäärmeitä esiintyi myös Islamin "tieteen kulta -ajan" aikana tieteellisissä teksteissä, silloin niihin ei liittynyt tarinallisia elementtejä, vaan se oli symboli. (Eurooppalainen viisaus vajosi, mutta tieteen tekoa ja kehittämistä tapahtui islamilaisen maailman puolella.) Siellä nämä olivat Cherryn mukaan astrologinen ja astronominen symboli. Nämä kaksi alaa olivat tuolloin erittäin samanlaisia: Ei ole tavatonta löytää teosta, jossa on sekä astronomisia kuvauksia Ptolemaioksen ja arabialaisen tähtitieteen alalta, että astrologisia kuvauksia. Siksipä lohikäärme esiintyi symbolina tähtitieteen ja tähdistäennustusten aloilla. Tosin sen tulkinnat vaihtelivat hieman kontekstista riippuen. John Cherryn mukaan islamilainen lohikäärme oli saanut vaikutteita intialaisista lohikäärmetarinoista. (Intiassa lohikäärme Vishnu leikkasi lohikäärme Rahun halki, ja osat elivät tämän jälkeen erillään ja taistelivat keskenään. Näin syntyi kuu ja aurinko, jotka ajavat toisiaan takaa taivaalla.)
Lohikäärmeitä on kuvattu olemassaoleviksi olennoiksi, ja takana on ollut jopa arvostettavia ajattelijoita ja tieteentekijöitä : Aristoteles, Herodotos ja Plinius mainitsevat outoja liskoja, jotka ovat siivekkäitä käärmeitä, jättiliskoja ja muita vastaavia. Näitä hirviöitä kuvattiin antiikin zoologiassa usein, tosin sama koskee monia muitakin taruolentoja. Eläinkirjat, Bestiaarit, olivat pitkään sekoite kuulopuheita ja oikeita eläimiä :
1: Aristoteles jakoi lentävät eläimet kolmeen ryhmään. Ensimmäinen oli höyhenpeitteisten lintujen, toinen kalvollisten hyönteisten ja kolmas nahkasiipisten kuten lepakoiden ryhmä. Lepakon seuraan Aristoteles laittaa myös väitteitä Etiopialaisista lentävistä käärmeistä.
2: Herodotos, joka on ensimmäinen historioitsija, jona "Historiateos 1-2":ssa mainitsee että ei uskonut siivekkäisiin käärmeisiin ennen kuin itse näki sellaisen Arabiassa. Tosin Herodotoksen teoksien historiallinen luotettavuus ylipäätään on asetettu kyseenalaiseksi. Hän toki kertoo myös aivan todellisia asioita, mutta mielikuvat ja tarinat sekoittuvat vyyhtiin. Tämä ei liene ihmeellistä, kun muistellaan että historiatiede on kehittynyt alkunsa jälkeen. Olisi erikoista olettaa että Herodotos olisi voinut yksin keksiä valmiina tieteenalan.
Kreationistit ovat sitä mieltä, että tämä voisi vihjata siihen että lohikäärmeet ovat tosia, ja viittaavat lohikäärmeisiin. Näin Raamatun kertomukset lohikäärmemäisistä olennoista sitten jotenkin osoittaisi, että muukin Raamatussa oleva olisi totta. (Mikä on sinällään hieman erikoista ajattelua: Jos Harry Potter mainitsee Lontoon, ja Lontoo on tosi paikka, ei se vielä tarkoita että toinen mainittu paikka, Tylypahkan koulu, olisi oikea.) Mielestäni on kuitenkin melko selvää, että jos Aristoteles ja muinaiset kulttuurit ovat kuvanneet tosia dinosauruksia, tulisi dinosaurusten luita löytyä samalla tavoin kuin löytyy esimerkiksi härkien tai leijonien luita. (Leijonien luitakin löytyy jos leijonia on ollut esimerkiksi näytöstaisteluissa.) Kun eläimet ovat kuolleet sukupuuttoon ihmisten elinolojen aikana, luulisi että niitä olisi metsästetty, ja että niiden luita olisi jossain samassa kerroksessa ihmisen luiden kanssa. Linnojen kaivauksissa ei kuitenkaan koskaan löydy dinosauruksen luita, vaikka kyseisestä linnasta löytyisikin seinävaatteita Pyhästä Yrjänästä kaatamassa lohikäärmettä. Fossiilikerrostumissa on mystinen aukko dinosaurusten ja ihmisten välillä. Edes ihmisten ja dinosaurusten jälkiä ei ole löydetty yhdessä. Nykyisen kaltaista dramaattista kuilua ei pitäisi löytyä. Systemaattinen luokittelu ei siis vielä tarkoita että lohikäärmeet olisiva tosia: Luokitellaanhan tarueläimiä muutenkin erilaisiin järjestyksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti