Eläinten halaajat.

Looney Tunes -piirretyissä on koominen hahmo, joka on pikkutyttö, joka halailee pieniä eläimiä. Hänen halimisensa seurauksena on tietenkin koomista pullistumista ja muita vastaavia tekoja, jotka sopivat tuon piirretyn tapaan käsitellä väkivaltaa hassuna asiana. Hieman samanlaisesta asiasta on kyse silloin, kun puhutaan eläinten suojelusta. Osa luonnonsuojelusta on todella järkevää ja hyvin tehtyä. Kuitenkin sen seasta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista. Kuitenkin eläinten hyvinvointi on erittäin tärkeä asia. Siitä saa ja pitää puhua. Samoin toimintatapoja saa ja pitää tutkia ja kritisoida.

Ainut, mikä näissä on, on se että pelkkä kritisointi on halpaa. Sen on oltava myös perusteltua. Jos kritisoidaan tyhjää haitataan mahdollisesti pääasiaa, joka on eläinten hyvinvointi. Jos suorastaan keksitään ongelmia, ja valehdellaan, syntyy vain epäsopua elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välille. (Tästä hyvä esimerkki on viime vuonna saamani video: Siinä oltiin hajotettu ansalanka: Se kun normaalisti ei kiristy kuin tietyn tiukalle. Näin se ainoastaan tarttuu jalkaan, eikä aiheuta kuoliota. Tämän videon lanka sen sijaan kiristyi loppuun asti koska se oltiin rikottu. Lisäksi videolla ammuttiin todella huonosti: Kukaan tuntemani metsästyskortin suorittanut ei räimi sillä tavoin metsään. Vaikuttikin siltä, että tässä kiusattiin eläimiä lavastetuissa oloissa jotta voisiin syyttää joitain muita eläinten kiusaamisesta. Minua olisi naurattanut jos ei olisi suututtanut niin paljoa.) Tämä kenties haittaa maataloutta - mikä tosin onkin useiden eläinaktivistien perimmäinen motiivi eläinten hyvinvoinnin sijasta - pääasia unohtuu ja fokus siirtyy. Toki olen sitä mieltä että kun eläintaloutta ei ole, ei ole huonosti pidettyjä eläimiä. Valitettavasti tämä tarkoittaa myös sitä että ei ole niitä eläimiäkään.

Jos kuitenkin tähän väliin sanon pari sanaa eläinten hyvinvoinnista: Eläinten hyvinvointi taas koostuu kahdesta osa -alueesta:
1: Fysiologisesta terveydestä. Tällä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä että eläin on terve eikä sairasta. Eläinten sairastaminen on kallista tuottajalle, koska (1) Sairas eläin ei tuota. Se ei kasva, ei tule hyvin tiineeksi eikä muita vastaavia asioita. Ja eläinten tuottaja haluaa juuri näitä. (2) Tuotteesta menee osa hylkyyn. Esimerkiksi niveltulehdusten vuoksi sianlihasta osa voi olla menemättä ruoaksi asti. Tämä taas johtaa pienempään tuloon. (3) Lääkitys maksaa ja eläinlääkäri maksaa. Tämä taas tuo lisäkustannuksia. Eläin on kuitenkin parannettava, koska muutoin kaksi ensimmäistä ongelmaa nousevat huomattaviksi. Fyysisistä taudeista puhutaan paljon psyykkistä puolta enemmän lähinnä sen takia, että niiden diagnosointi on helppoa, ja niiden yhteys tuotantoon on helppo osoittaa. Ja sitä on helpohko ennaltaehkäistä: Esimerkiksi karanteenit ovat hyviä. Kun ulkopuoliset ihmiset eivät pääse paikalle, taataan se, että eläimet eivät saa muualta taudinaiheuttajia. Näin sillä, että ihmisiä ei päästetä sikaloihin ja navetoihin vapaasti ei johdu siitä että olisi jotain salailtavaa tai että uskottaisiin että ihmiset sairastuisivat kun olot ovat jotenkin erityisen saastaiset. Se on pikemminkin niin, että pelätään etteivät eläimet nappaa jotain ikävää tautia. Esimerkiksi suu ja sorkkatautivirus elää ihmisen iholla jopa kolme päivää. Tauteja liikkuu ihmisten lisäksi myös haalareiden ja kenkien mukana, joten niitäkään ei pidä kuljetella missä vain. (Tartunnasta voi seurata esimerkiksi porsasripulia, joka on ikävä ongelma: Ripulipönttöä on todella ikävä vääntää porsaalle, joka näyttää Auswitchista karanneelta.)
2: Psyykkisestä terveydestä. Eläinkin on eräällä tavalla psykofyysinen kokonaisuus, joten tämäkin puoli on jopa yllättävän tärkeä. Eläiten kohdalla ei yleensä puhuta masennuksesta, koska sitä ei voida ihmisten tapaan objektiivisesti kartottaa. Sen sijaan puhutaan turhautumisesta ja stressaantumisesta. Ne voidaan nykyään havaita ja kartoittaa. Näiden seurauksena eläin kun alkaa kärsimään stressistä ja käytöshäiriöistä, jotka voivat pahimmillaan muuttua stereotypioiksi.
___2.1: Turhautuminen johtuu siitä että eläin ei saa toteuttaa luonnollisia tarpeitaan. Tämä ei tarkoita sitä että eläin olisi pakko laittaa luontoon: Päin vastoin, hieman yllättäen luonto saattaa toteuttaa luonnolliset tarpeet huonommin kuin vaikkapa pihatto. Syynä on se, että luonnossa on (1) stressitekijöitä kuten susia jotka voivat yrittää syödä esimerkiksi possuja. (2) Jos eläimellä on esimerkiksi tarve piiloutua, luonto ei sellaista välttämättä aina tarjoa joka paikassa. (Esimerkiksi eräs oli huolestunut kettuvideostani, hän näki ketun tassuihin särkevän. Kuitenkin ketun jalkaterveys oli taatusti parempi kuin luonnonkettujen, jotka juoksevat ties missä kivikoissa. Luonnossa voi lisäksi tulla nälkä, hyvin hoidetussa tuotantolaitoksessa taas harvemmin.) Eläinten tarpeita ovat tyypillisesti syömiseen, juomiseen, selviytymiseen ja lisääntymiseen liittyvät elementit. Laumaeläimillä myös ystävät ovat tärkeitä. Jos näitä tarpeita ei täytetä, se voi turhautua. Turhautumisen seurauksena eläin alkaa tyypillisesti sepeämään jollain lailla. Tämä tarkoittaa sitä, että sille tulee erilaisia käyttäytymisen anomalioita, poikkeavuuksia. Esimerkiksi jos naudat eivät saa karkearehuja, kuten olkea, säilörehua tai nurmea, ne alkavat usein pyörittämään kieltään. Kun tavasta tulee "pääasiallinen harrastus", siitä on tullut stereotypia. Aina tämä oire ei korjaannu, vaikka olot korjattaisiinkin. Siksi kielenpyöritykseen oppinut nauta leikkii kielellään vaikka se saisikin jo riittävästi nurmirehuja. Tällöin oire ei enää liity huonoon oloon.
___2.2: Stressaantuminen taas seuraa yleensä jos turhautumatila pitkittyy. Stressi liittyy normaalisti eläimen taistele-pakene -selviytymisstrategiapakettiin ja siihen liittyen se on luonnossa hyödyllinen ominaisuus. Stressitilanne kasvattaa sykettä, laajentaa keuhkoputkia, nostaa verenpainetta. Nämä taas tehostavat eläimen suorituskykyä vähäksi aikaa. Ongelmana tässä on eläimillä - kuten ihmisilläkin - se, että pitkittyessään stressi heikentää eläintä ja sen pitämisen taloudellista kannattavuutta. Stressaantunut eläin ei tutkimusten mukaan (1) kasva eikä (2) tuota kunnolla. (3) Sen rehunsulatus heikkenee, jolloin ruokinta on bonuksena kalliimpaa. (4) Lisäksi eläin sairastelee helpommin kun sen immuunipuolustus heikkenee. (5) Pitkässä tähtäimessä myös eläimen suorituskyky, jota stressi lyhytaikaisesti tehosti, heikkenee.

Eläinten hyvinvointi sekä fyysisesti ja psyykkisesti on siksi nimen omaan "kaupallisessa maataloudessa" hyödyllistä, mikä taas innostaa panostamaan niihin, jos ei muuten niin ahneuden kautta. Tästä kenties konkreettisin osaamani esimerkki on harjoittelutilani fiksu isäntä Markku Jaskari, joka harjoittaa luomutuotantoa jossa on keskittynyt maksimaalisesti sairauksien ja muiden ylimääräisten kulujen ennaltaehkäisyyn. Hän sanoi että maatilan pitämisessä pitää "uskonto olla nelonen ja matikka kymppi." Eli ei pidä luottaa että menee hyvin, vaan ottaa laskin ja riskinarviointilomakkeet kauniiseen käteen. Laskelmat taas on sidottava faktoihin, jotka tarkoittavat eläintä koskevan ekologian eli "eläimen luonnonosan tuntemisen" etologian eli "käyttäytymisen tuntemuksen" tietoja. (Jotta voi sanoa että joku käytöstapa on anomalia, täytyy tietää mikä on eläimen normaali käytös.) Pelkkään omaan fiilikseen niitä ei voi sitoa, koska muutoin käy helposti niin että hoidetaan niitä asioita joita ihminen kokee hyväksi. Ja tällöin käy helposti se, että "henkilö alkaa ostamaan timanttikaulapantoja", eli kuvittelee eläimillä olevan samanlaisia arvostuksia kuin itsellä ja/tai ihmisillä yleensä.
1: Bioeettisesti hankalaa tässä on toki se, että maatilan pitäjä tavoittelee maksimaalista voittoa, ei maksimaalista tuotosta. Siksi joissain olosuhteissa tiettyä panosta ei kannata tehdä. Jos esimerkiksi utaretulehdusoito maksaisi 50 euroa, ja sen hoito parantaisi tuotosta 20 euroa, tilallisen kannattaisi jättää hoito antamatta. (Toki muissa kohdin tämä korostuu, kun esimerkiksi laitettu lisäravinne tuottaa lisättynä lisäkasvua aluksi enemmän ja tästä eteenpäin sama määränlisäys tuottaa vähemmän ja vähemmän lisäetua. Näissä panos nousee tuoton yläpuolelle jossain vaiheessa ja paras tuotoskohta selvitetään derivoimalla kannattavuuskäyriä ja vertailemalla näin saatuja kulmakertoimia kuluihin liittyviin kertoimiin.) On hyvä kysyä, onko eettistä antaa tietyn prosentin naudoista kärsiä niin kivuliaasta sairaudesta kuin utaretulehdus vain sen takia että sen parantaminen ei tuota riittävästi. (Ei, lypsäminen ei ole epäeettistä: Nautoja on jalostettu niin että ne kyllä tuottavat enemmän kuin mitä vasikka ikinä jaksaisi juoda...)

Tästä taas päästään melko sujuvasti takaisin vääränlaiseen eläinsuojeluun.

Enimmäkseen syynä on se, että eläinten suojelija ei itse asiassa tiedä eläinten ekologiasta, niiden tarpeista ja niiden hoidon suhteesta siihen. He tuntuvat pikemminkin vastustavan kaupallisuutta itsessään. Toisin sanoen he -joko tahallisesti ja/tai tahattomasti- sotivat elinkeinoja vastaan eivätkä eläinten hyvinvoinnin puolesta. Otan tälläisestä toiminnasta pari selvää esimerkkiä:
1: Kettutyttöjen harjoittama eläinten vapautustoiminta. Perus ekologian säännönmukaisuuden tuntemiset johtavat eläinten vapautuksen kohdalla siihen, että: (1) Paikallisen ekosysteemin petojen -turkiseläimet ovat käytännössä aina petoja, kuten kettuja, minkkejä, supikoiria...- tiheys kasvaa. Koska luonnossa on tietty kantokyky, joka rajoittaa sitä kuinka paljon eläimiä siellä voi olla, ja se on suunnilleen tietyssä rajassa, se johtaa siihen että jos alueella on joko saman lajin edustajia tai saman ekologisen lokeron vievä laji - eli laji jonka elintavat ja ravinto vievät samoja resursseja niin että lajit joutuvat kilpailemaan niistä keskenään. Tästä seuraa karkeasti se, että jos alue elättää vaikka 10 ja siellä nyt sitten onkin 11 se tarkoittaa ihan raakasti sitä että "One must fall". (2) Ennen kuolemaa saaliseläimet tai ravinto muutoin tulee todennäköisesti hieman kulutettua. (3) Laji voi myös syrjäyttää paikallisen lajin. Tämä on aito riski etenkin minkkien kohdalla. Lisäksi minkit saalistavat melko säälimättömästi varastoja keräten, joten se voi todella uhata koko ekosysteemiä, joka ei ole minkkiin sopeutunut. Näin uuden lajin vieminen alueelle voi hieman yllättäen pidemmässä määrin vähentää alueen biodiversiteettiä. (Tämä tarkoittaa sitä, että kettuja tai minkkejä vapauttavat ovat ekoterroristeja hieman tavanomaisesta poikkeavassa kontekstissa.) Minulla on ollut onni debatoida erään kettutarhausta vastustaneen henkilön kanssa. Hän oikeutti toimintaa pääasiassa vapauden ja luonnonmukaisuuden ideoilla. Hän korosti sitä kuinka eläin lyhyen vapautensa aikana saa kokea vapauden huuman. Tässä hän kuitenkin harjoitti eräänlaista antropomorfismia, hän ei ajattele enää eläimen kannalta vaan ihmisten ideologian kannalta. Lisäksi hän selvästi inhosi teollisuutta, sitä että ihmiset tekevät eläimillä rahaa.
2: Maatalousvakoilu. Tällä tarkoitan maatiloille tunkeutumista luvatta. Tämä on yllättävän yleistä: Esimerkiksi viime viikolla meidän MTT - koesikalan alueella oltiin tavattu henkilöitä, jotka halusivat tulla kuvaamaan. Kun heiltä kysyttiin onko heillä lupaa, he väittivät että heillä on. Kun sitten hoitaja ilmoitti että hän soittaa ja varmistaa, nämä olivat häipyneet. Tavallaan tämänkaltainen tunkeutuminen ja uteliaisuus on ymmärrettävää ja epäileminen jopa luonnollista ; Maatiloillahan on - kuten jo mainittu - usein ja toivottavasti tarkkoja karanteeneja, ja ulkopuolisten pääsyä todella rajoitetaan. Syynä ei kuitenkaan ole salailunhalu, vaan nimen omaan se eläinten hyvinvointi, joka näitä valokuvaajiakin taatusti kiinnostaa. Eläinten hyvinvointi taas kiinnostaa sen takia, että terve - niin mieleltä kuin ruumiiltaan - eläin tuottaa paremmin. En siis väitä että maataloudessa ei olisi väärinkäytöksiä. Väitän sen sijaan, että luvatta kuvaamaan tunkeutumisten kaltainen myyräntyö, jossa henkilöt rikkovat lakia jotta saisivat aikaan lakeja, on siitä erikoinen, että he ensin pettävät ne, joiden sitten odottavat jotenkin ihmeellisesti olevan lainkuuliaisempia kuin he itse. Olen pikemminkin sitä mieltä, että muutos parempaan syntyy nimen omaan ohjaamalla kaupallisuutta, tekemällä etiikasta taloudellisesti kannattavaa. Tämä taas on oikeastaan päinvastainen asia kuin elinkeinoa vastaan hyökkääminen ja elinkeinon ja teollisuuden alan vastustaminen ja vihaaminen.