Rationaalinen (epä)usko.

"Jos Teillä ei ole mitään sanottavaa, älkää sanoko sitä täälläkään!"

Kohtasin nettikeskustelussa - itse asiassa jo melko kauan aikaa sitten - ihan miellyttävän uskovaisen, joka kertoi minulle että (1) uskovainen voi olla rationaalinen, ja (2) agnostikko voi olla rehellinen, mutta (3) ateisti ei voi olla kumpaakaan. Tässä oli ajatuksena se, että agnostikko on sitä mieltä että asiasta ei voi tietää, joten hän on rehellinen, mutta tietämättömyys ei ole perustelua joten se ei voi olla rationaalinen. Toisaalta uskovainen oli rationaalinen, koska hän voi perustella uskoaan. Ateisti taas ei voinut perustella näkemystään rationaalisesti.

Kun sitten kyselin, että mikä on se logiikka jolla Jumalan voi rationalisoida, sain seuraavan loogisen päätelmän:
1: Jos maailma on olemassa, Jumala on luonut sen. (Eikä ole luomista ilman olemassaoloa)
2: Maailma on olemassa.
→ Jumala on olemassa.

Tämä on sinällään erikoinen ajatus, koska voidaan tehdä rationalisointi, että
1: Jos maailma on olemassa, sitä ei ole luotu. (Ilman luomista ei ole Luojaa.)
2: Maailma on olemassa
→ Luojaa ei ole

Tällöin ateisti olisi tehnyt rationaalisen päätelmän. Rationaalinen ei tarkoita empiiristä vaikka arkikielessä nämä sekoittuvatkin. Uskovainen oli siis oikeassa uskovaisuuden rationaalisuuden kanssa. Mutta väärässä ateismin rationaalisuuden kanssa. Voidaan rakentaa loogisia rakenteita, joissa rationaalisesti saadaan johtopäätös siitä että ateismi on totta. (Sen sijaan ajatus siitä että mitään ei voida varmasti todistaa olemattomaksi on luonteeltaan empiirinen. Matematiikassa ja logiikassa asiat todistetaan, empiriassa hankitaan evidenssiä. Rationaalisuudessa kannanotot ovat "lopullisia" eri tasolla kuin empiriassa.)

Tähän kommentti oli tietenkin siinä, että ateistin premissit, alkuoletukset, ovat naurettavia. Tässä hän viittasi siihen että "garbage in - garbage out." ~ Vääristä premisseistä seuraa johtopäätös joka on vain vahingossa tosi. Tämä onkin totta: Väärät premissit johtavat väärään johtopäätökseen. Premissien totuusarvot, maaimaan sopiminen, onkin sitten jo astetta empiirisempi kysymys.

Ja kun tähän empiiriseen tiehen astutaan, voidaan katsoa, että päätelmät ovat erittäin samanlaisia. Ainut ero on siinä, että toinen olettaa että olemassaolo tarkoittaa sitä että se on luotu ja toinen että sitä ei ole luotu. Tässä on vastakkain kaksi todennäköisyyttä, joita on verrattava:
1: Tapahtumasarja, jossa ensin on todennäköisyys sille että tyhjästä syntyy tai on luomiskykyinen Jumala ja todennäköisyys, jolla tämä sitten todella aktuaalisesti luo jotain.
2: Tapahtuma, jossa universumi syntyy itsestään tyhjästä.

Empiirisessä päätöksenteossa tulisi jotenkin selvittää kumpi näistä on todennäköisempi ja testata tätä jotenkin. Tosiasiassa emme kuitenkaan tiedä kummankaan kohdan todennäköisyyksiä. Ne ovat siis arvauksia, jotka eivät ainakaan tietoon, havaintoihin tai mittaustuloksiin perustu. Lopputulos syntyy siitä että vain keksitään niille todennäköisyydet. Tämä taas tapahtuu arvaamalla. (Tosin mielestäni tätä painottaa ateismin suuntaan se, että universumi voi syntyä multiversumin kautta: Tämä taas on kaikkikykyinen kuten Jumalakin, mutta tällä ei ole tietoisuutta. Voisi kuvitella että jos ominaisuuksien olemassaolo ylipäätään vaatii selityksen, myös Luojan tietoisuus vaatisi selityksen. Siksi olisi todennäköisempää että tietoisuutta ei olisi, olisi aika erikoinen tietoisuus jos se olisi todennäköisempi kuin eitietoisuus. Tosiasiassa tässäkin on ongelmana se, että kenties multiversumi jolla ei olisi tietoisuutta on ylipäätään mahdoton. Tosin tätä tai tämän todennäköisyyttä emme voi tietää. Richard Dawkins on sitä mieltä että Jumala on aina monimutkaisempi kuin luomansa maailma ja olisi siksi epätodennäköinen. Kuitenkin teologit ovat vihjanneet myös siihen suuntaan, että Jumala voisi ollakin hyvin yksinkertainen ja todennäköinen. Asiasta on lukuisia eriäviä ja erilaisia asiantuntijamielipiteitä juuri sen vuoksi että kukaan ei tiedä.)

Kenties tämän vuoksi olen agnostikko.