Käytöstavat.

"Aika iso mies vaikka onkin hippi."

Näin minusta tokaisi pieni, kenties 6 -vuotias, poika Keravan aseman kohdalla junassa. Lausunto oli minusta sangen huvittava. Sinänsä minulle hipeistä tulee ensimmäisenä mieleen kannabista polttelevat, psykedeelistä tai new-age -musiikkia kuuntelevat, kaupallisuutta markkinataloutta ja teollisuutta ja vietnamin sotaa vastustavat pitkätukkaiset kukkaislapset ja jotka ovat varustautuneet halvoilla Landola -kitaroilla, leillä, kukkakuvioisilla kasvivärjätyillä vaatteilla ja LSD -piikeillä. Tältä kannalta pojan arvio meni aika paljon metsään, mutta luulen kuitenkin, että lapsi sai minusta juuri sen ensivaikutelman, jonka annan kaikille muillekin. (Ensivaikutelmaanhan vaikuttavat itse havainto kohteesta, siihen liittyvät loogiset päätelmät ja siihen intuitiivisesti liitetyt ennakkoluulot ; Karkeasti voisi sanoa että ensivaikutelma - "rationaalinen huomiokyky" = ennakkoluulo. Eli siis jotakuinkin sama kuin tuo hippiassosiaationi..) Hän vain lausui sen ääneen.

Käyttäytymisessä euroopassa on ongelmallista se, että toisaalta avoimuutta arvostetaan. Suorapuheisuutta pidetään parempana kuin valehtelemista. Toisaalta taas kannattaisi käyttäytyä myös hyvin - jos ei muuten, niin sinusta pidetään kun käyttäydyt tilanteeseen soveliaasti eli henkilöitä loukkaamatta. Etiketin noudattaminen olisi ristiriidatonta suorapuheisuuden kanssa vain jos ihmiset olisivat täydellisiä. (Näin ei, kenties onneksi, ole.)

Tästä on seurannut se, että ihmisillä, jotka ovat yleensä sanoissaan ja mielipiteissään avoimia ja jotka lisäksi - tai tämän vuoksi - ovat tapojensa puolesta epäsosiaalisia, on itse asiassa vaikeaa. Ei ole mitään käytösmuottia, ja toisaalta ihan mitä tahansa ei saa kuitenkaan tehdä. Näin sosiaalien peli on kompleksisempaa.

Vanhoilla "hyvillä tavoilla" on se puoli, että niitä noudattamalla pärjää, vaikka olisikin laillani "sosiaalisesti rajoittunut". Esimerkiksi Japanissa etiketti on tärkeää, mutta siinä pysyminen takaa sen että voit toimia rutinoituneesti yhteiskunnassa, vaikka et olisi sosiaalisesti lahjakaskaan. Esimerkiksi kun japanissa puhutaan toisen kanssa, käytetään erilaisia lisämääreitä, jotka lausutaan nimen perään. (-chan= tykkäämissana, jota käytetään tyttöystävästä tai jostakusta johon muuten vain liitetään lapsenomainen söpöys, -kun = pojan nimen perään laitettava lisämääritelmä joka osoittaa jonkinlaisen sukulaisuuden tai muun läheisyyden, senpai/sempai = sana, joka liitetään kokeneempaan työtoveriin, kohai = sana joka liitetään vähemmän kokeneeseen kollegaan, on kuitenkin kohtelias. -sensei= opettaja, lääkäri, tohtori. ~ "One who has come before". -san= kohtelias ilmaus, kuten mr. tai ms. joka sopii kaikkiin tilanteisiin. -sama, kuin edellinen, mutta on asetetta kunnioittavampi. -dono= vielä edellistäkin kunnioittavampi, erikoistilanteisiin sopiva.) Euroopassakin kohteliaisuussanoja ja liitteitä on käytetty. (Tosin ne ovat sir tai madam -kaltaisia etuliitteitä jotka kertovat sekä sukupuolesta että statuksesta. Lisäksi on jännittävää, että euroopassa naisten aviosääty on ratkaiseva etuliitteessä. Miesten aviosääty ei selviä. Herra on aina herra, mutta neiti muuttuu aika usein rouvaksi.) Näiden käyttö on kohteliasta, ja elämässä selviämisen kannalta on usein merkityksetöntä, onko niiden soveltaminen aitoa välittämistä vai teeskenneltyä suorittamista. (Tosin japanissa on ollut lisäksi "sinunkaupat", nimeltä yobisute. Se osoitetaan jättämällä kunniottavat määreet pois. Jos yobisute on ansaittu, tämä on kunnioittavaa, jos sitä taas ei ole ansaittu, se on suorastaan herjaavaa. Ennen Suomessakin Teititeltiin vaikka henkilöä oli vain yksi, kunnes saatiin lupa sinunkaupoille. Nykyisin tapana taitaa olla suorat "säkaupat" kaikkien kanssa. Poissaolevat ihmiset yksilöinä tai ryhminä taas ovat "ne" tai "se" kuten esineet. Tämä on ulkomaalaneläviltä kuullemieni juttujen mukaan suorastaan ennenkuulumattoman röyhkeän tuntuista.)

Sosiaalinen peli ei kuitenkaan ole nykyisin loppunut, vaikka etiketti on löyhtynyt. Nykyisin, kun yhteiskunta pelaa niin valtavalla tarjonnalla, että niiden takana olevia loogisia suhteita ei kukaan kerkeä tarkistamaan - mikä johtaa paitsi Barry Schwartzin vaihtoehtojen paradoksiin, myös siihen että rationaalisuudesta on pakko joustaa ja tämän vuoksi siirrytään mielikuvapuolelle. Tämä tarkoittaa sitä, että käyttäytymisen variaatiosta syntyy se, että mielikuvan tuottaminen on silti erittäin tärkeää - mahdollisesti jopa tärkeämpää kuin ennen. (Sosiaalinen rankaisusysteemi on vain hieman erilainen.)

Itseni kannalta tällä on merkitystä, koska olen monesti kuin tuo junan poika. Vaikka minut tunnetaan hyväluonteisena - ja kenties yllättäen paikoin jopa kohteliaana supliikkimiehenä - minulle sattuu aika usein samantapaisia sammakoita. Syynä virheisiin on useimmiten se, että luen sosiaalisen tilanteen väärin ja yleisin virhe on sopimattoman mielipiteen tai tosiasian esittäminen. Ja tietenkin tilanteeseen sopimattoman vitsin laukaisu. (Huumori kun on myös tilannetajua vaativa suorite.) Syy onnistumisiin taas on siinä, että osaan hyvien tapojen sisällön. Sosiaaliset tilanteet ovat toisin sanoen minulle työläitä.

Syynä on kenties se, että peruskoulussa keskityin hieman vääriin asioihin. En toki ollut hirvittävän ahkera koulutyön tekijä - perehdyin vain ja ainoastaan minua kiinnostaviin aiheisiin ja sitten esimerkiksi saksan kielen kanssa minulla oli valtavasti turhaa työtä, joka päätyi vain siihen että edellispäivänä luetut asiat unohtuivat seuraavana päivänä. (Isosisar -raukka joutui tenttimään minulta saksan sanoja ja kielioppia. Mutta turhaa työtä oli.) Mutta vielä vähemmän keskityin siihen mikä mielestäni on peruskoulun tärkein asia. (Koulun merkityksestä minulla on hauska anekdootti pienestä sisarestani, joka sai lapsena kuulla että koulussa opetellaan lukemaan ja laskemaan. Kolmannella luokalla hän osasi lukea sujuvasti ja mielestään laskeakin. Siispä hän ei lainkaan käsittänyt mitä hän tekee koulussa. Nykyään hän opiskelee yliopistossa.) Nimittäin siihen sosiaaliseen peliin. Minulla oli aika vähän kavereita, lisäksi olin outo ja vähäkaverisuuden ja koulukiusaamisen vuoksi outouteni ja vähäkaverisuuteni tietenkin vain lisääntyi.

Laitan asiat tärkeysjärjestykseen näin, sillä olen ollut huomaavinani, että melko usein ihmiset eivät osaa edes peruskoulun biologiaa, tai yläastetasoista matematiikkaa kertaamatta. Neliöjuuri ei kävele kadulla kovin usein vastaan. Sen sijaan sosiaalista peliä tarvitaan joka ikinen päivä. Sen vuoksi vaikka minulla onkin ihan hyvä koulutodistus, olen sitä mieltä että paremminkin olisi voinut ajan käyttää.

Toisaalta ovat sammakkoni tuottaneet minulle jotain hyvääkin. Jaakko Honkakoski kiinnitti minuun kommenttitasoista huomiota, koska lausuin hänen ulkonäköään koskevan huomautuksen. "Paskanväriset kengät." Kun tästä sitten huomasimme että vihasimme samaa henkilöä jonka nimikirjaimet ovat J.K. - ja otetaan huomioon se, kuinka suhtauduin pienikokoisuuteeni yläasteen alussa siten, että kirosin menetettyä uramahdollisuutta sirkuksen kääpiönä kun kääpiöraja sitten viimein ylittyy - on selviö että "this is the beginning of a beautiful friendship".