lauantai 30. elokuuta 2008

Institutionalisoitu tiede.

Kun Cambridgen yliopiston rehtori marssii jossain konfrenssissa, hän ei ole yksityinen henkilö, vaan hän edustaa järjestöä jonka harteilla pidetään tieteen ammattilaisuutta. Yliopistossa opetetaan ihmisistä asiantuntijoita.

Sanana yliopisto tarkoittaisi sitä että henkilöt ovat oppineet paljon, jopa liikaa. Monissa muissa maissa yliopisto on "university" tai jotain hieman sinne päin. Tämä taas pohjaa yliopiston alkuperäiseen nimeen, universitas. Tämä taas viittaa kaikkeuteen ja kokonaisuuteen. Varhaisin tiedetty opetuslaitoksen kutsuminen nimellä universitas on vuoden 1229 Pariisista.

Alun perin yliopisto oli ammattikunta ja sen kisällilaitos hieman samaan tapaan missä jotkut käsityöläisammatitkin. Keskiaikainen opettajien ja opiskelijoiden kilta, universitas magistorum atque scholarium. Alun perin tästä koulusta saatu loppututkinto oli licentia. Se antoi lisenssin opettaa muissa yliopistoissa ja toisaalta se antoi myös luvan opiskella muissa tiedekunnissa. Näitä tiedekuntia oli aluksi kolme; juridiikka, lääketiede ja teologia. (Hieman myöhemmin tuli filosofia. Nykyisin tiedekuntia on lukuisia.) Jos licentian omistaja, lisensiaatti, opetti muissa yliopistoissa, hänestä tuli magister artium, maisteri. Lisäksi voitiin saada tohtorin arvo (Jossain noista kolmesta pääaineesta.) Opettajat valitsivat keskenään ja keskuudestaan erityisen dekaanin, rehtorin. Keskiajalla yliopisto -opinnot antoivat jo professorinpätevyyden, licentia ubique docendi.

Ja jo alusta lähtien sen on tarkoitus olla muutakin kuin ammattiliitto. Sen jalona periaatteena oli universitas sturiorum/studium generale pyrkimys inhimillisen tiedon viljelyyn sen kaikista mahdollisista näkökulmista. Tältä pohjalta yliopisto -opiskelun pohjalle rakentui facultas artium, vapaiden tieteiden kunta.Tauno Nurmelan "Pariisista Turkuun" mukaan Yliopistossa olikin kaksi tärkeää osa -aluetta, jonka varaan koko instituutio rakentui:
1: Pyrkimys laajuuteen, eli siihen että asioita käsiteltäisiin monelta kulmalta.
2: Tieteen universaalius, eli se että tiede on joka paikassa samanlaista.
3: Riippumattomuus julkisesta vallasta.
Takana on siis ajatus siitä, että kun erilaisia vaihtoehtoja käydään läpi ja karsitaan huonot pois, saavutetaan jonkinlainen totuus, joka on kaikille sama. Ja jotta oltaisiin oikein päteviä, tätä totuutta ei todistettu vallalla vaan argumentaatiolla.

On huomattava, että keskiajalla vapaat tieteet eivät tietenkään olleet aivan yhtä vapaita, kuin mitä voisi kuvitella. Kirkolla oli oma näkemyksensä, joka vei tilaa koko yhteiskunnassa. Sen mukaan oli tietynlainen ajatustapa, jota ei saanut vastustaa: Oli oikea elämäntapa ja tieto ja muut olivat vääriä tapoja ja tietoja. (Siihen aikaan kaikki -taidekin- palveli uskontoa - ja tämän vuoksi kristinuskon piirissä on tehty paljon taidetta. Siksi tunnen jopa ihmisiä jotka eivät suostu menemään vanhoihin kirkkoihin, koska niiden taide on totalitarismin kautta tuotettua: Ihmekös se, jos sen nimissä on tehty hienoa taidetta ja arkkitehtuuria, kun se pakotti joko olemaan ilman taidetta tai tekemään sitä kirkon ehdoilla. Sanotaan näin että itse edustan lievempää kantaa.) Katoliselle kirkolle oltiin suotu pelastuksen tien vartiointi - tai ainakin valta yhteiskunnassa. Siksi katolisen kirkon etujen mukaista oli että sitä ajettaisiin myös tieteen saralla. Nurmelan mukaan kuitenkin aluksi tiede oli olosuhteisiin nähden melko vapaata: Katolinen kirkko ei manipuloinut sitä. Toki tiettyjä näkökantoja ei kannattanut esittää ääneen, mutta tutkimuksen aiheita ja tuloksia ei muutoin asetettu ylhäältä. Yliopistot olivat myös irrallaan maallisesta vallasta. Ja ne olivat ajan oloihin nähden myös yllättävän monikansallisia, esimerkiksi Pariisissa rehtorina toimi 1366 suomalainen Johannes Pietarinpoika. Yhteneväisyys onnistui kenties koska kaikilla oli katolinen uskonto ja toisaalta yhteinen kieli, latina.

Tämä yhteneväisyys sortui Nurmelan mukaan uskonpuhdistuksen myötä. Protestantit poistivat joko suoraan tai epäsuoraan yliopistolta sekä universaaliuden että itsenäisyyden ominaisuudet. Yliopistoista tuli -ainakin lähes- valtioon liitettyjä laitoksia. Katolinen kirkko teki vasta tässä vaiheessa vastareaktiona sen, että monista yliopistoista tuli kirkon laitoksia. Yliopistojen tieteen tuotanto romahti tässä vaiheessa vuosisadoiksi. Tosin samanaikaisesti tiede alkoi kehittymään: Auktoriteettiusko ja teoretisointi muuttui rationalismiksi ja empiriaksi. Tämän muutokseen on kiinnittänyt huomiota myös Päiviö Latvus kirjassaan "Ymmärryksen siivet". Nurmelan mukaan tässä vaiheessa erikoista oli, että yläluokka, kirkko, Englannissa aristokratia, Hollannissa kauppa ja merenkäynti, tai jokin muu taho toisaalta ilmoitti tukevansa ja kannattavansa tiedettä mutta toisaalta kontrolloivat samanaikaisesti sen tuloksia. Toisin sanoen tälle ajalle tyypillistä että Totuutta rakastettiin, mutta se tiedettiin jo ennalta. Ennalta tiedetylle haluttiin vain rationalisoida lopputulos. (Kenties takana on hieman samaa kuin miksi prosestantit olivat saman aikaisesti innolla opettamassa lukutaitoa: Lukutaidon tarkoitus ei ollut opiskella tieteentekoa, vaan opettaa Raamattua. Ensimmäiset kirjat eri kielillä olivat siksi Raamattuja. Karkeasti sanoen: Lukutaito levisi koska haluttiin kirjallinen julistuskampanja. Kirjat olivat muuttuneet kirjapainotaidon myötä mahdollisiksi ja niiden avulla ideat liikkuivat nopeammin ja kirjaa levittämällä aatetta sai laajemmalle kuin juoksemalla itse.)

Tieteen tuotanto alkoi nousta uusien menetelmien myötä kuitenkin vasta myöhemmin, kun tajuttiin tieteen vapauden arvo. Englannin kuningas Yrjö II saa Nurmelalta kehuja tässä yhteydessä.

Kuitenkin takapakkejakin on ollut. Aina välistä on ilmestynyt joku taho, joka on halunnut ajatuksensa tieteelliseksi enemmän kuin selvittää totuutta. (Totuuden rakastajia on vähän, oman aatteen antaman Totuuden rakastajia on sitten tätäkin enemmän. Näin on varmaan aina ollut ja tulee oleman.) Esimerkiksi kommunistinen venäjä masinoi vernalisaatio -opin, jossa esimerkiksi karaistiin kasveja pitämällä niiden siemeniä kylmässä. Tämän ajateltiin vahvistavan niitä ja niiden jälkeläisiä. (Takana oli siis jonkinlainen lamarkismi, hankittujen ominaisuuksien leviäminen.) Näille on aina käynyt huonosti: Kun tieto on valtaa, ja väärän tiedon omistajat ovat pienentäneet omaa valtaansa ja joutuneet ostamaan tietonsa muilta, he ovat hävinneet ja aiheuttaneet vain tieteen teon hidastumista.

Kansainvälistä yliopistolaitosta tarvitaan, koska ilman mitään kontrollia on vain mielipiteiden röykkiö, jota ei ole lajiteltu. Tämä johtaa siihen että ei ole tietoa. Ja ulkopuolisen vallan alla tuleva, tiettyä aatetta lobbaamaan tuotettu, tiede taas ei etene. Siksi siteeraankin Nurmelaa. Sillä hän esittää erillisen, ainoastaan keskenään ja sisäisesti kinaavan eli vapaan tai autonomisen tieteen puolesta seuraavan lausuman:

"Totean vain, että aina kun julkinen valta, kirkko, taloudelliset mahtitekijät ja muut alkuperäiselle universitas -ajatukselle vieraat voimat ovat pyrkineet alistamaan yliopiston suoranaisesti palvelemaan omia todellisia tai kuviteltuja päämääriään, ne ovat kääntyneet ihmistä, yhteiskuntaa, ihmiskuntaa ja loppujen lopuksi itseäänkin vastaan."

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yllättävä näkökulma, se, että kirkkotaide ~ totalitaristista taidetta kuten NL:n taide. En sano etteikö olisi totta vaan en ollut koskaan tullut ajatelleeksi sillä tavalla.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

En minäkään sitä ihan ymmärrä, vaikka tokihan se on totta että jos kulttuuri sallii vain tietynlaiset kuvaukset, vain sen mukaisia kuvauksia syntyy. Mutta toki joidenkuiden negatiivinen asenne kirkkoja kohtaan on silti minusta hieman yliampuvaa.