Varhaiset omaksujat (early adopters) - 10-15% väestöstä: sosiaalisia johtajia, suosittuja, koulutettuja;
Varhainen enemmistö (early majority) - 30-35% väestöstä: vastaanottavaisia tultuaan vakuuttuneiksi innovaation omaksumisen hyödyistä, useita eri sosiaalisia kontakteja;
Myöhäinen enemmistö (late majority) - 30-35% väestöstä: skeptisiä, perinteisiä, alempi sosio-ekonominen asema;
Hitaat omaksujat (laggards) - 10-20% väestöstä: vastustavat aktiivisesti uusia innovaatioita, naapurit ja ystävät pääasiallinen tiedonlähde, pelkäävät velkaantumista."
Yllä olevaan tapaan tiivisti "Count Up" -blogissa Rogersin teorian innovaatioiden hyväksymisestä. Ajatuksena on persoonallisuustyypit, joista toiset ovat kehityksessä kärjessä ja toiset ... ei. Uskon että jokainen on noita luokkia sekalaisesti, eri aiheesta ja asiasta riippuen. Ainakin minä olen joissakin jutuissa mokailuihin asti kokeileva ja riskejä ottava pellepeloton ja toisissa olen oikea jämähtänyt ja muutosvastarintainen puupää. Mitään täyttä sattumaa mieltymykseni asioiden kohdalla tuskin kuitenkaan ovat.
Keskiössä hänellä on se, että edelläkävijät (innovators) ovat vähemmistöä jotka ovat koulutettuja. Viimeiset (laggards) taas ovat hyvin muutosvastarintaisia. Innovaattori on pakosti kokeilunhaluinen riskinottaja, josta aina pitää kehittää toimintaa paremmaksi. Konservatiivinen taas ei vaihda asioita, koska heistä juttuja ei pidä korjata jos asia ei ole rikki. Molemmat ovat vähemistöä.
Itse asiassa tästä saadaan varsin kevyesti pseudotieteiden puolelle.
Periaatteessa voisi olla niin että pseudotieteet olisivat yksi innovaattoreiden joukko. Syynä on innovaatioiden riskinotto. Ihmiset yleensä näkevät riskeissä menestyneet, eivät lukuisia epäonnistuneita. Esimerkiksi Nassim Taleb korostaa sitä miten moni huippuonnistuja edustaa vain hyvin pientä osaa riskin ottaneista. Olisi väärin olettaa että kaikki riskinottaneet olisivat samanarvoisia. Näin ollen voisi olla että pseudotieteilijät olisivat hyvinkin samanlaisia paradigmankehittäjien kanssa, mutta siinä missä paradigmankehittäjät ovat "miljardöörejä" ovat pseudotieteilijät "epäonnistuneita liikemiehiä", joiden riski on johtanut vararikkoon. Asenne voisi siis olla sama, lopputulos hyvinkin erilainen.
Tältä ei kuitenkaan näytä.
Esimerkiksi Umberto Eco on nostanut esiin sen, miten perinne on vahvasti mukana kaikessa niissä mikä liittyy pseudotieteisiin. Alkemistien ja okkultistien perinne on vahvasti mukana nykypäivässä toimivilla tahoilla joista vastaavat asiat ovat tiedettä. Tämä näkyy vahvasti esimerkiksi siinä miten televisiosarjaa "X -files" on kirjoitettu. Asiat on usein sidottu perinteisiin kertomuksiin, mutta mukaan livautetaan nykutieteeltä kuulostavia sanoja. Sisältö siis pidetään identtisenä. Tämä ei ole tietenkään jäänyt pelkän televisioviihteen tasolle. Se on mukana kaikkialla:
1: Kummituskertomukset ovat kansanperinnettä, mutta parapsykologiassa niihin liitetään hienoja termejä (kuten energiat ja vaikkapa termi parapsykologia itsessään.) Näin sille annetaan uskottavuuden vivahde.
2: Kvanttimystiikassa mystisen uskonnon perinteitä selitetään auki käyttäen (melkoisen vapaamielisesti) analogisuutta jonkun nykytieteen käsitteiden kautta. Perinne on siis metafora, joka on moniselitteinen ja antaa siksi tilaa sovittaa sitä yhteen nykytieteen kanssa.
3: Kryptozoologiassa etsitään keskisuuria ja suuria eläimiä joita nykytiede ei tunne. Tässä muodossaan se ei tarvitsisi mitään erityistä erillistiedettä, koska tuntemattomia eläimiä etsitään biologiassa muutoin. Skeptikollakaan ei pitäisi olla mitään tätä vastaan. Kuitenkin asian syvempi ydin tulee selväksi: Kryptozoologit eivät etsi mitä tahansa eläimiä, vaan he etsivät taruolentoja. He eivät myöskään välitä löytöjen puutetta vaan keskittyvät perinteeseen, joka jo todistaa asian, havainto olennosta on ikään kuin irrelevantti, sillä on merkitystä vain jotta voidaan matkustaa eksoottiseen paikkaan seikkailemaan ja kokemaan jännitystä. Tässä mielessä he ovat olennaisesti samanlaisia kuin "Monty Pythonin lentävässä sirkuksessa" ollut kirahvibongari joka bongasi kirahveja paikassa jossa niitä ei ollut. Hänellä oli kynä ja vihko johon hän laittoi merkinnän ihan samaan tapaan kuin joku lintututkijakin. Hän oli saanut "melkein yhden" havainnon. Kirahvibongailuun hän oli siirtynyt jetienbongailusta, lumimiesten bongailu oli muuttunut tylsäksi joten vaihtelu virkisti.
Tämä uudelleennimeäminen on itse asiassa sama kuin mitä taikurit ovat käyttäneet kaukan. Taikasanat hokkuspokkuksesta ananasakäämään viittaavat sivistykseen, joka täytyy opetella. Jos asia vaatii opettelua se on tietysti tiedettä koska kuka tahansa ei voi sitä tehdä.
Pseudotieteiden edustajilla on tavallisesti hyvin voimakas esitys uutuudesta. He ovat tieteen innovaattoreita, niitä jotka tuovat uuden kumouksellisen paradigman joka muuttaa koko tieteen. He ovat vähemmistöä jota sorretaan ja jota tieteilijät kritisoivat. Kuitenkin perinnesitoumukset näyttävät että olennaisesti samanlaiset argumentit ovat olleet vuosia mukana kuvioissa. They are not innovators, they are laggards. Kun on oikein konservatiivi voi jo esiintyä poikkeuksellisesti ajattelevana, koska enemmistö on jo kulkenut ohi.
"Pandas Thumb" on ahkerasti käyttänyt termiä "manufactroversy". Se kohdistaa kritiikkiä Intelligent Designiin jossa korostetaan sitä miten "controversyä", erimielisyyttä, on käsiteltävä. Että molempia puolia pitää kuulla. Siinä ideana on se, että asiasta keskustelu on tehty sillä että asiasta on huudettu. Eli ristiriita syntyy siitä että ruohonjuuritasolla on toimijoita jotka huutavat asiasta riittävästi. Kritiikin ydin on siinä että pelkkä äänekkyys tekee asiasta muka tieteellisesti relevantin. Kulttuurinen muoti -ilmiö ja tiede halutaan tässä kohden erottaa toisistaan.
1: Intelligent Design sopii tähän juttuun koska sen argumenttihistoria liittyy erityisen voimakkaasti kreationistieen perinteeseen: Jokainen Intelligent Design -argumentti on rakenteellisesti evoluutiotavastustavassa kreationistisessa perinteessä. Heidän tieteenhistoriansa vilisee menneisyyttä. Kreationistisessa puheessa on oma tieteenhistroria, jossa on palvottuja menneisyyden auktoriteetteja. Tässä ei Newtonia ja Faradayta säästellä. Nämä tuovat toki vakaumuksensa, mutta näyttävät selvästi että senmielisten "kulta aika" on selvästi menneisyyttä.
Vastaava menneisyys on myös flogistonilla jolla ennen selitettiin esimerkiksi palamista. Sitä kannattaneita tiedemiehiä on perinteessä runsaasti. Nykyajan ihmiset sitten sitovat itsensä näihin, ja esittävät olevansa samanlaisia. Kaatuneen paradigman ylläpito on kuitenkin juuri sitä. Se voi toki saada uusia nousemisia, mutta niitä ei kuvaa nousevan paradigman merkit, eli runsaat ja hedelmälliset tutkimusohjelmat jotka levittäytyvät sellaisille alueille joita ei ennen ole tutkittu. Pseudotieteet pikemminkin rakentavat ad hoc -verkkoja jo hallussa olevista tieteen totuuksista, ja saavat suosiota näille sovitelmille ruohonjuuritasolla, ne ovat kaikkien tiedossa, koska ne leviävät ja saavat suosiota tavallisten kaduntallaajien parissa muoti -ilmiön tavoin.
Kun tiede ei hyväksy, ja vertaisarviointi kieltää tulokset, voi vastarannankiiski tulkita tämän aina sensuuriksi ja vainoksi ja yrittää selvitä jossain muualla. Ja tiedeskeptisyys vahvistaa itseään: Tutkimukset näyttävät että jos tieteen näyttämä asia ei sovi näkemykseen, herää into harjoittaa yleistasoisempaa tiedevastaisuutta. Ja hänen ei näin toimiessaan tarvitse edes tietoisesti valehdella, koska hän on todennäköisesti Dunning-Cruegerin efektin hallussa samaan tapaan kuin esimerkiksi ne shakinpelaajat, jotka ovat niin huonoja että eivät tajua edes omaa pelitaitonsa puutetta.
Yksilöstä on tietysti päästävä suosioon, parrasvaloihin, jotta pseudotieteestä saadaan kunnon äänekäs "controversy". Toki perinteisiin viittaavat tarinat ovat tuttuja, joten niiden kehittämiseen ei tarvita mielikuvitusta.
1: Itse asiassa tätä asiaa voi valottaa kummituskertomusten kautta. Kun perinne on yllä, on isoäidin pelottelukertomukset tuoneet asian tutuksi. Kummituksiin uskova lapsi ei siis ole niinkään mielikuvituksekas tai kekseliäs. Hän on enemmänkin herkkäyskoinen ja mielikuvituksettomasti kopioi itselleen kuulemansa uskomukset kritiikittä.
Suosituksi tulemiseen tarvitaan tietysti jotain. On oltava myyvä. Kansanperinne kulkee yhteiskunnassa aina mukana, joten siihen sopivat asiat ovat mielenkiintoisia ja "myyviä". Tämä taatusti vahvistaa sitä, että jos joku mielikuvituksekas näkemys päätyisi markkinoille, se ei olisi yhtä suosittu kuin perinteisemmät näkemykset. Tämä vahvistaa "kummituskertomusten" ja muun perinteen kautta kumpuavia ideoita ja niiden uudelleenlämmitystä.
Siksi ei ole ihme että pseudotieteet eivät yleensä ole edes "innovatiivisia epäonnistujia" vaan ovat pikemminkin "äärikonservatiivisia".
Näin valtavaa määrää pseudotieteitä leimaakin nostalgia menneisyyteen ja sen viisaita kohtaan, joka yhdistyy odotukseen siitä että nyt pyörä pyörii taas eteenpäin. Aivan kuten ammattimaisesti homeopaattina toimiva kaverini sanoi puolustautuessaan minun huvittunutta joskin melko lieväsävyistä skeptistä assaulttiani vastaan : "Ikuiset totuudet ovat siitä käteviä että ne ovat ikuisia." Kun asialla on menneisyys ja perinne, se on ollut kauan mukana. Kun sitä kannatetaan nyt, se on ikuista. Joten jos nykytiede on sen puolella, tämä on todiste ikuisen asian puolesta. Ja jos ei, niin nykytiede on väärässä, sehän edustaa vain ajallista ja rajallista viisautta joka muuttuu, paradigmavaihdos näyttää että tiede ei tarjoa mitään ikuista tietoa joka ei koskaan muuttuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti