Olen viime aikoina yrittänyt tutustua esoteeriseen ajattelutapaan, ja siihen liitettyihin okkultistisiin ajattelutapoihin. Olen leikitellyt asialla ja sen ympärillä, sormiharjoituksenomaisesti. Niiden ajattelutavat perustuvat vahvasti symboleihin ja analogioihin. Analogia näyttää aina yhteyden, ja sen tiimoilta arvaileminen ja mahdollisuuden ääneen/kirjallisesti esittäminen on esoteerikoille mielenkiintoista.
Totta-valhetta -tavalla ajateltuna analogia on todella outo: Sillä jokaisessa vertailussa jossa on kaksi eri esinettä, on vähintään yksi epäanalogia, ero. Ne ovat eri paikassa. Tätä kautta yksikään analogia ei voisi toimia. Tai sitten epäanalogioista ei tarvitsisi välittää. Ja toisaalta kaikkeen saadaan yhteys. Yleisesti ottaenkin "väärä analogia" on ilmiönä melko vaikea. On esimerkiksi vaikeaa sanoa merkitseekö analogia vai epäanalogia enemmän. Käytännössä asioille on aina löydettävissä yhteyksiä, ja eroa on aina esimerkiksi siten että tarksteltavilla kohteilla on eri paikka. Helposti käy niin että kumpikaan ei jousta, jolloin toinen näyttää eroja ja toinen samanlaisuuksia eikä kumpikaan välitä mitä toinen sanoo koska siitä ei tarvitse välittää. Hienommillaan mukaan tulee kysymyksiä identiteetistä, kuten Count Upin kysymyksiä siitä lakkaako marjan luonne kun siitä tehdään hilloa. Toki tässä on filosofisempaakin aihetta "Theseuksen laiva" -ongelma on hyvin mielenkiintoinen.
Tämä ei tee kaikkea sallituksi.
Etenkin okkultistit suhtautuvat tiukasti epäanalogioiden kaiveluun. Heistä se, että aina on löydettävissä epäanalogisuutta on syy olla välittämättä mistään epäanalogisuudesta ; Tämä tekee heistä kritiikki -immuuneja. He voivat esittää mitä vain eikä tätä voida moittia. Tällä retorisella puolivoltilla samanlaisuudella on merkitys mutta erilaisuudella ei ole.
1: Empiristeillä on tähän yllä olevaan yhdenlainen ratkaisu. Epäanalogia/Analogia on arvokas jos ja vain jos se tuottaa ennusteita jota voidaan testata ; Analogiat liittyvätkin usein kehitteillä oleviin teorioihin, jotka muuttuvat jalostuneemmiksi teorioiksi sitten kun analogiasta voidaan irtautua, niistä muokataan jalostuneempia versioita, induktioita. Ja ne alkavat ennustamaan tietynlaisia korrelaatioita koeaineistosta. Analogia on enemmänkin alkuun tarvittava ensimmäinen askel, sitä on kuitenkin turha pitää portaikkona.
2: Toinen lähestymistapa tähän on ottaa ne harmaan sävyinä. Tällöin unohdetaan "kumoaako vai eikö kumoa" -ajattelutapa, joka perustuu dikotomisuuteen ja dogmaattisuuteen, ja katsotaan että joka ikinen analogia heikentää epäanalogia -argumenttia joskaan ei välttämättä kumoa sitä. Ja joka ikinen epäanalogia heikentää analogian uskottavuutta. Näille ominaisuuksille voidaan antaa myös painoarvoja, jotkut ominaisuudet ovat keskeisempiä kuin toiset eivät.
Silti voidaan sanoa että on kaksi varsin selvää tapaa käyttää analogioita väärin. Ehkä helpompi on horoskooppien tulkinta : Symboleilla on useita eri merkityksiä, ja kun jokin siihen sopiva osuu, uskotaan että se on oikea tulkinta, ja nämä yhteydet haetaan analogioiden kautta. Ne toteutumattomat tulkintavaihtoehdot ovat "irrelevantteja". Kuitenkin niitä ei selitetä. Tämä tapa on itse asiassa rationalisointia, jossa lausunta tehdään ehkä ennen tapahtumista, mutta merkitys niihin tehdään vasta asiantilan toteuduttua. Tätä kautta ei helposti synny esimerkiksi tieteellistä tutkimusta tai asian selvittelyä, koska se ei etukäteen kerro mitä pitäisi etsiä. Samaa tapahtuu esimerkiksi Raamatuntulkitsijoiden kanssa, jotka hakevat ennustuksia vaikkapa Ilmestyskirjasta, ja kvanttimystikoiden kanssa. He eivät kirjojensa avulla ensin tee löytöjä, vaan tarvitaan tiedemiehiä tekemään löydöt jotta he osaavat selittää miten heidän kirjaansa tulee tulkita.
1: Jos kuvitellaan näkijä joka selittää Pekalle joka hakee kysymyksiä tulevaisuudestaan, vaikkapa "valkoisesta takista", se voi kertoa että Pekka sopii laborantiksi, lääkäriksi, T -paitakauppiaaksi tai päätyy hullujenhuoneeseen pakkopaidassa. Kun Pekka päätyy lääkäriksi, hän tulkitsee että ennustus on osunut erityisen hyvin. Kuitenkin selvästi vertaukset ovat epätäsmällisiä ja tuntuu typerältä että ne olisivat samanarvoisia tarkkojen väitteiden kuten "Pekka sopii terveydenhoitajaksi" -kanssa.
Tämä yllä oleva on kuitenkin vielä hieman tylsää ja tavanomaista. Arkilogiikalla sitä on usein vaikeaa huomata. Ihminen kuin luonnostaan ajattelee tällä tavalla väärin, luultavasti siksi että tätä kautta vastaus tulee helposti ja nopeasti eikä siitä ole niin usein kuolemanvaaraa, tai arkielämässä edes väliä. On olemassa hienovireisempi virhe. Vaikka päättely on yhtä virheellistä kuin antamani kiven kohdalla, se on kuitenkin paljon vaikeampi huomata.
Siinä symboli muuttuu kohteekseen. Se on hieman sama, kuin jos joku ajattelisi kiveä, hänen päässään olisi ihan oikea ja aito kivi. Tästä aiheesta kirjoitti Mark Chu-Carroll. Tiivistetysti hän antaa virheelliselle metaforan käytölle seuraavan kuvauksen : "The problem is: You use a metaphor to describe some concept. The metaphor isn't the thing you describe - it's just a tool that you use. But someone takes the metaphor, and runs with it, making arguments that are built entirely on metaphor, but which bear no relation to the real underlying concept. And they believe that whatever conclusions they draw from the metaphor must, therefore, apply to the original concept." Jotain luonnollista ilmiötä kuvataan vertauksella. Sitten tästä vertauksesta tehdään koko malli. Eli kun yksi kohta sopii, sopii joka ikinen kohta mikä vertauksessa on. Näin tieteellisen aukon löytyminen vertauksesta olisi sama kuin virheen löytyminen itse asiasta. Chu-Carrollin blogi näyttää melko hienostuneen ja vaikean esimerkin joka liittyy matematiikkaan. Ja antaa kevyemmän esimerkin siitä miten joku löysi koulukirjan atomikuvista analogian planeettoihin ja avaruussumuihin ja päätteli tästä että koko universumi on läpeensä atominkaltainen, ja teki tätä kautta varsin erikoisia oletuksia.
1: Yksi hieman erikoinen esimerkki tähän löytyy omasta elämästäni. USA:lainen Henkilö A selitti että perhe on yhteiskunnan pienoisversio. Siksi homoseksuaalien naimisiinmeno ja lupa adoptioon tarkoittaisi samaa kuin koko yhteiskunnan vääristyminen homoseksuaaliksi. Yhteiskunta ei lisääntyisi.
Toki käyttämäni versiot ovat varsin ekstriimejä, mutta syynä on se, että hienovaraisempana näitä on todella vaikeaa huomata. : Esimerkiksi Dawkinsin itsekäs geeni on nähty milloin todisteena siitä että evoluutio tuottaisi itsekkäästi käyttäytyviä ihmisiä tai antaisi heille luvan käyttäytyä itsekkäästi. Vaikka itse asiassa teoria selvittää miten luonnossa on yhteistyötä : Sisar on geneettisesti puoli itseä, joten kaksi sisartasi on jo itsesi arvoinen, eli varsin suuren yhteistyön ja panostuksen arvoinen.
Mutkikkaita alueitakin on. Esimerkiksi siinä miten eläinoikeuksien ajajat selittävät miten eläimet ovat tietoisia kuten ihmisetkin, joten niille kuuluisi ihmisille varattuja oikeuksia. Etiikan kohdalla tälläiset loikat tuntuvat kuitenkin sisältävän pakosti lisäoletuksia. Eettisiä, ei teoriasta lähtöisin olevia oletuksia (muun muassa is - ought päättelyvirhe tehden) ottamalla on rakennettu esimerkiksi evoluutioteorian ja eugeniikan välille yhteys. Osa yhteyksistä tuntuu vähemmän surkeammilta kuin toiset. (Hyvältä ja loppuunviedyltä ne eivät tosin tunnu koskaan.)
Kaiken kaikkiaan sanonkin vain, että ei ole täydellistä metaforaa. Tämä tarkoittaa sekä metaforan suojaa: Eli pelkän epäanalogian löytymisen ei tarvitse merkitä paljoakaan. Ja toisaalta se on ekstriimi hyökkäys: On turha suojautua analogioiden ja vertausten taakse jos niihin ei saa mukaan kunnollista substanssia tai jos niitä käyttelee saivarrellen tai suorastaan virheellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti