"...skandaali ei saanut inkvisitiota julistamaan että hän on harhaoppinen, vaan amens, siis vähän tok tok. Tosiasia on että häntä ei uskallettu tuhota..."(Umberto Eco, "Foucaultin heiluri")
Minun isoäitini oli lihava. Hän usein varoitteli ylipainoisia ihmisiä näiden ylipainoisuudesta. Jollain tasolla tuntui että ihminen joka tekee näin olisi jotenkin väärä ihminen sanomaan mitään. Jos tekopyhyydelle olisi kaava, se olisi helposti tiivistettävissä muotoon "älä tee kuten minä teen vaan kuten minä sanon." Tämänkaltainen päättely olisi kuitenkin tu quoque -virhe. Se, että lihava varoittaa lihavuuden vaaroista ei tarkoita että lihavuus olisi turvallista.
Vastaesimerkin kautta voitaisiin jopa sanoa että isoäitini oli oikea ihminen sanomaan. Lihavuus on iso asia, ja hänellä oli siitä elämänkokemusta omasta takaa. Tämänkaltaista ajattelua käytetään paljon huumevalistuksessa jossa entiset narkomaanit kertovat kokemuksistaan. Ja uskonnolliessa julistamisessakin suunnilleen joka toinen kertoo olleensa aikaisemmin juoppo, alkoholisti, ateisti tai jotain vastaavaa. Tämäkin olisi virhe : tässäkin puhuttaisiin ihmisestä eikä asiasta.
Kysymys taustalla on vahva : siitä kuinka "vahvasti karismavetoinen" ja kuinka paljon "logiikkavetoinen" asia on. Jos ollaan vahvasti karismavetoisia on merkitystä sillä kuka sanoo eikä miten perustelee, jolloin elämänkokemukseen ja tekopyhyyteen viittaamiset mukana kysymyksessä. Mutta jos ollaan logiikkavetoisia perustelut ratkaisevat ja hupsu ja tyhmä työtönkin voi olla oikeassa jos hän perustelee asiansa oikein.
Ennen karismavetoisuutta edusti esimerkiksi uskonnolliset instituutiot, jolla oli pastoreita ja kirkonmiehiä. Nykyisin vastaavaa tilaa ovat ottaneet psykiatrit. Heillä on tavallaan "lupa" puhua ihmisistä asian sijaan. Synti on vain korvattu sairaudella, medikalisoitu.
Mutta mitä oikeastaan tapahtuu jos vastapuoli psykologisoidaan - vaikkapa kun Rauno Räsänen psykologisoi "Takkiraudan" fiksujenkin lauselmien ohessa sanomalla seuraavaa : "Takkiraudan elämänkatsomusta (tieteellistä ja poliittista) leimaa kaikessa paranoia, fobia ja ksenofobia (ilmeisesti hän on yleistänyt koetun henkikohtaisen traumansa ulkomaalaisvihaksi ja buddhalais-sosiaalidarwinistiseksi nihilismiksi) yrittäen kehittää itselleen psyykkisen puolustusmekanismin pakkoneuroottisen yksiulotteisella fakta- ja totuus-propagandalla." Eräältä kantilta voitaisiin sanoa että hän osoittaa argumentoijan intressejä, hänen
Mutta mennään pois Räsäsestä.
Isoäitiini sovellettuna voitaisiin vaikka sanoa että hän projisoi omaa itseinhoaan ,jota hän koki omaa ylipainoaan kohden ja jolle hän oli voimaton, muihin. Eli hän moitti muissa omia
Tässä mielessä uuspastorit myyvät selvästi outoutta, joka taas on hieno asia. Elämässä tarvitaan aina hassuttelua. Sellaista jossa yksinkertaiset asiat mutkistetaan. Tai kuten unkurissa sanotaan "he talks about the falsity of permissivity. suspicious of simplicity, he believes in complicating the answers to even the most basic of questions. he has no good news for me at any level. he believes the first duty of philosophy is making me understand what deep shit i am in. a master of counterintuitive thinking and a man in thrall to paradox, i think he’s right."
Järki on siis siinä että näin käsitetty toiminta ei tarjoa parannusta, vaan hämmennystä. Se tarjoaa jopa tuomitsemiskeinon : Auktoriteetti sanoo että joku on vaan niin pirun epäattraktiivinen ja perverssi että näkemyksetkään eivät ole muuta kuin hullun houretta. Tai oikea sana voi olla vaikkapa robotti.
1: On hyvä huomata että psykoanalyytikot pelkäävät robottisuutta esimerkiksi silloin kun puhutaan geenien vaikutuksesta luonteeseen. Silloin luokittelu on "eräällä tavalla ihmisen tappamista", ihmisen kaava tarkoittaa sitä että ihminen on robotti. Ja robottisuus sisältää rivien välissä elämänilon kiellon. Ja robotti ei voi olla oikeassa.
Paradoksista kyllä psykoanalyytikot kuitenkin ovat ne jotka koko ajan - ja työkseen - luokittelevat ihmisiä ja toimivat kuin ihmisessä olisi jokin ihmiskaava. Itse asiassa psykoanalyysi oli ensimmäinen enemmän tai vähemmän onnistunut vakava ja laajamittainen yritys systematisoida ihmisen psykologia. Siinä on vähintään todennäköisyyksiin nojaava syy-seurausyhteys tietynlaisten traumojen ja elämässä olevien häiriöiden välille. Ja kaava antaa luvan siihen että ihmisiä luokitellaan vaikkapa neurootikoiksi. Tämä kertoo siitä että psykoanalyysi ei esitä olevansa tietorelativistinen, se tekee kaavamaisia tosiasiaväitteitä esimerkiksi siitä miten potilas reagoi oikein tehdyssä hoidossa.
1: Ja jos hoito ei tehoa, voidaan potilas luokitella vastahankaiseksi, jolloin syy ei ole terapeutin hoitotavassa tai ammattitaidossa, vaan potilaassa. Ja terapeutti vähintään välineellistää potilaan hädän omaksi tulonlähteekseen.Blame game is always ultra fun.
Kirjoittaja on vähän tok tok - ja on aliapainoinen. Hänessä on montakin ihmiskaavaa - ja suuri osa niistä on keskenään ristiriitaisia. Osa niistä ihmiskaavoista ovat peräti logiikkaa ja perustelua rakastavia robotteja. Yksi niistä pitää isoäidistään ja toinen inhoaa Takkirautaa, mukana on tietysti myös kovaääninen robotti joka ei ole varma psykoanalyysin toimivuudesta mutta joka vahvasti ei luota psykoanalyytikoihin. Ja osat niistä kirjoittelevat blogiviesteihin typeriä alakommentteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti