Uskovaiset kertovat yhteydestään Jumalaan kahtaa kautta. Tavoilla, joissa korostetaan Jumalan ihmisenkaltaisuutta. Tässä Jumala on antropomorfistettu olemaan hyvin samanlainen kuin ihminen. Toinen tapa on korostaa Jumalan erilaisuutta ihmiseen nähden. Tätä kautta syntyy erikoinen tilanne, jossa analogisuus nähdään todisteena, mutta epäanalogisuus nähdään myös todisteena. -Jos ihmiset tuottavat sen kaltaisia koneita, on tuokin kohde suunniteltu ja rakennettu. Jos ihmiset eivät kykene tuottamaan, korostaa Jumalan mahtavuutta. Tämä osoittaa että analogisuuden käyttö ei näin ole edes argumentti, vaan jälkikäteen liimattu perustelu : Johtopäätös on oletettu ja tämän jälkeen selitetään miten se sopii aineistoon. Tässä ei ole mitään uutta.Tavallaan voidaan sanoa että Jumalaa lähestytään joko siten että Jumala on ihmisenkaltainen. Ja toisaalta siten että Jumalan toiminta ei ole inhimillistä, mutta tällöinkin sen tavoitteet ovat ihmiskeskeisiä. Antropomorfistinen Jumala tarjoaa samastumiskohteen. Antroposentristinen Jumala taas tarjoaa mahdollisuuden ihmeisiin tilanteissa joissa ihminen ei itse omin voimin kykenisi tekemään mitään.
Yllä oleva kappale tuntuu ensivilkaisulla uskontomyönteiseltä. Se on kuitenkin peruja ateistisesta filosofiasta. Feuebach selitti että ihminen rakentaa Jumalan jotta kokisi maailman halittavana ja ymmärrettävänä. Uskonnon tarkoituksena on tätä kautta luonnon humanisointi.
Hän otti tässä avukseen aluksi luonnonuskontojen sisältöjä. Intiaaneista Manitou tarvittiin ruohon kasvuun. Tässä tapahtuu se, että luonnonilmiö, ruohon kasvaminen, tehdään joksikin muuksi. Feuerbachista tässä luonnon kielletään olevan luonto. Ja sitten tälle annetaan persoona. Samoin luonnonuskonnoissa pölkystä voidaan tehdä toteemi. Toteemi, jolle rukoilulla saadaan apua eri tilanteisiin.Kun ihminen tekee näin, hän liittää puuhun silmät. Näin tehdään jotta toteemi näkisi. Ihminen tietää että kivi ei näe, ja että pölkyn silmät ovat keinotekoiset. Mutta he uskovat silti. Näin ihmiset käyttävät erilaisia taikauskoisia järkeilyjä jotta he eivät tajuaisi olevansa typeriä.
Feuerbach yleisti tätä eteenpäin. Hänestä kaikissa uskonnoissa oli kysymys siitä, että ihminen pelkäsi jotain. Intiaani voi pelätä että ruoho kuolee. Näin Manitou tarvitaan auttamaan ja tämä pelko saa helpotusta. Näin ihminen välineellistää Jumalan. Jos Jumala ei olisi ihmisenkaltainen, tähän ei voitaisi vaikuttaa. Jumala onkin aisteista erotettu abstrakti olento, joka on ihmisenkaltaistettu luonnon olemus, johon on liitetty kyky luonnon ohjailuun. Personifiointi antaa sille ennustettavuutta, ihminen voi uhrauksilla saada houkuteltua tiettyjä asioita. Palveluksesta saadaan vastapalvelus. Luonnonuskontojen tarpeet ovat tietysti konreettisia. Kristinuskossa halutaan abstraktia pelastusta. Mutta rakenne on muuten aivan sama.
Pelko luo tarpeen. Ja kun tarve täytetään, koetaan helpotusta. Ja uskontoon siirtyvä kokee että hän on aina mielessään kaivannut tätä Jumalaa, hän ei ole vain tiennyt siitä, ja on tarvinnut esimerkiksi katujulistajan kertomaan tilanteesta.
1: Tämä on hyvin lähellä siitä, miten mainostajat pyrkivät hakemaan ihmisiltä tarpeita ja jopa luomaan uusia sellaisia. Sillä ihminen ei ole niin rationaalinen ostopäätösten tekijä kuin voisi luulla. Emme koe että mainonta aivopesee meidät haluamaan tuotetta, vaan koemme että se tiedottaa, ja haluamme sen siksi että olemme aina tarvinneet tämänlaista asiaa, se ikään kuin ratkaisee jonkun elämän ongelman. Koemme itsemme järkevimmiksi kuin olemme.
Tämä sopii myös Pascal Boyerin esittämään uskontojen rakenteeseen. Hän tutkii ilmiötä melko tarkasti. Kuitenkin häneen voidaan lähestyä Popperin kautta. Popper kun "Conjectures and Refutationssissa" että epätieteelliset yhteiskunnalliset salaliittoteoriat syntyvät kun ihmiset hylkäävät Jumalan ja kysyvät sitten kuka Hänet korvaa. Uskonto on tässä yritetty laajentaa paljon pidemmälle, kuin sitä on tavallisesti nähty.
1: Olennainen erokin on : Salaliittoteorioiden kannattajat yrittävät useimmiten vastustaa tätä voimaa, joko huijata sitä, välttää sen valtaa itseen, tai sitten peräti taistella tätä vastaan. Tämä ero on Pascal Boyeristä merkittävä. Boyer selvittää eron avaruusolentojen kautta : Uskonnoksi avaruusolentoihin uskominen muuttuu vasta, kun avaruusolennoille annetaan ajatustenlukukyky. Kun ihmisten strateginen tieto, eli se kuka valehtelee, huijaa tai tekee muita yhteisön vastaisia asioita, on tätä kautta toimijalle julkista, se muuttaa olennaisesti suhtautumisen avaruusolentoihin. Systeemi saa vasta tässä vaiheessa puhtaasti uskonnollisia piirteitä.
Tälle perustelulle on tietysti tietyt perusteet. Asia on kuitenkin ongelmallisempi. Sillä jos ihmiset näkevät harhoja Jumalista, tämä tulkitaan helposti siten että he näkevät jotain jota muut eivät näe. Taikausko on siis vain sitä että maailma ei toimi niin loogisesti kuin on uskottu. Toisaalta edes se, että hallusinaatio hyväksytään hulluudeksi ei tarkoita paljoa. Joku voi kokea olevansa USA:n entinen presidentti George W. Bush, tämä ei (valitettavasti ) tarkoita että kyseistä henkilöä ei ole olemassa. Näin käy silloinkin, kun aivotutkimus astuu mukaan kuvioihin : On toki huomattu että oikean aivopuoliskon vauriot aikaansaavat uskonnollisuutta. Ei, vaikka tämä pienen prosenttimäärän uskovaisuuden selittävä ilmiö olisi yleisempikin.
1: Ei vaikka ovela korrelaatiovitsikin on tässä puolella: Korrelaatio ei tarkoita samaa kuin syy, ja arvoitukseksi jää se aikaansaako uskominen oikean aivopuoliskon tuhoa vai toisin päin...
Silti tämä kysymys ratkaiseen sen, miksi Jumalat ovat juuri tietynlaisia uskonnoista huolimatta. Vaikka deismi näyttää tarjoavan teoriassa lähes minkälaisia Jumalia, käy niin että palvottavilla ja Jumaluuksilla on eri ominaisuudet kuin muutoin voimakkaiksi määritellyillä ilmiöillä. Olipa Jumalaa olemassa tai ei, tiedämme ainakin miksi uskonnoissa ei muulaisia Jumalia sallita. Syynä on totuuden sijasta psykologia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti