Wicca = saatananpalvontaa.

"Well it was a witch hunt." ... "no, it was literally a witch hunt. Dr. House is a practicing Wiccan. It's a peaceful religion, very caring."
([Wilson] "House MD")

Leena Rauhalan pyrinnöt sensuroida nuorille suunnattua "Sweep" - fantasiakirjaa sai julkisuutta. Kirja nähtiin vaarallisena muun muassa koska siinä oli wiccateemaa. ja se jopa onnistui. Tämä tietysti toi hänelle muun muassa ansiokkaan hikipedian "kuukauden nutipää" -arvonimen kesäkuuksi 2010. siitä huolimatta että kirja oli itse asiassa aika huono, skeptikot tosin huolestuivat wiccalaisuuden sijasta kirjassa olevasta liiallisesta ja mässäilevästä teinixistä.

Takana on syvempi teema.

Fundamentalisteilla on erityinen suhde Israeliin; Tämä näkyy siten että israelin ei joko katsota tekevän maana väärin koskaan. Tai sitten Israelin tekemät erehdykset myönnetään, mutta niihin sovelletaan armoa, koska kyseessä on valittu kansa.

Aivan samalla tavalla wiccalaisuuteen on erityinen vastustussuhde. Tämä asia on vähemmän tuttu heille jotka eivät ole fundamentalistejen kanssa olleet hyvin paljon liikaa tekemisissä. Vastustus on osaltaan vaikuttanut siihen että wiccalaisuus ei ole saanut suomessa uskonnon asemaa. Toki tätä on perusteltu muun muassa sillä että wiccauskonto on opillisesti hajanainen. Kuitenkin sillä on perinteitä; oppi perustuu Charles Lelandin, ja sen on muokannut järjestöksi Gerald Gardner. Wiccalaisuudessa on jopa initiaation käsite, joten selvästi tässä on kysymyksessä jonkinlainen uskonjärjestelmä. Se ei toki täytä dogmaattisten uskontojen määritelmää, ja uskonnon määritelmä laissa on rakennettu tämän käsityksen mukaan.

Fundamentalistit vastustavat wiccaa kuitenkin pikemminkin lainsäädännöstä riippumatta. Nykyinen uskonnon aseman saavuttamattomuus on heille toki iloinen asia. Mutta uskonnon epämääräisyys ei ole heidän pelkonsa aihe. Se on pikemminkin se, että wicca nähdään hyvinkin tietynlaisena. Se on saatananpalvontaa. Ei enempää, eikä vähempää.

Tämä liittyy vahvasti saatanapaniikin jälkilöylyihin. Päälinja oli saatananpalvonnan pelkääminen, ja esimekriksi se miten itse olen sen kohdannut - roolipelien yhteydessä - on vain kuriositeetinomainen sivujuonne.

Noita on saatananpalvoja, vaikka eri tavalla toimisi kuin mitä määritelmä sanoo saatananpalvojien toimintatavaksi.

Tapio Kangasniemi esittä "Magia lastenkirjallisuudessa" -teoksessa että "Harry Potter" on vaarallisempi kuin "Taru Sormusten Herrasta" tai "Narnia" . Syynä on se, että velhous nähdään osana tavallisten ihmisten, jästien, elämää. Sormusten Herra sen sijaan on aivan oma maailmansa, jolloin todellisuudentajun sekoittumisen uhkaa ei ole. Ja toisaalta Narniassakin arkielämä muuttuu taikaiseksi siirtymäriitin kautta. Harry Potterissakin näitä siirtymäriittejä kuitenkin esiintyy, varsinkin ensimmäisissä teoksissa. Kuljetaan esimerkiksi portille. Tylypahkakin on erillinen paikka. Samoin valtaosan roolipelien riskien pitäisi kadota, koska esimerkiksi pelätty D&D -roolipeli on rakennettu sijoittumaan erilliseen maailmaansa, joka on ajallisesti "keskiaikaa", ei nykypäivää, ja sen maailma on varsin erilainen kuin todellisuuden maailma.

Todellinen pelonaihe löytyy Kangasniemen kohdasta, jossa hän selittää että tylypahkan koulun oppi noudattaa wiccojen näkemtyksiä, kun taas "Taru Sormusten Herrasta" ja "Narnia" ovat kristillisen symboliikan kyllästämiä. Harry Potterin rikos oli se, että se edusti wiccalaisuutta. Näin ollen kysymys on ideologiasta eikä todellisuudesta. Nykymaailmassa fundamentalisti joutuu teeskentelemään suvaitsevaa, jopa pluralistia tai tietorelativistia. Siksi vääräoppisuus ja kerettiläisyys eivät voi olla mainittuja syitä, vaan kerettiläisyytensä vuoksi eihalutut ilmiöt väritetään vaarallisiksi varsin pinnallisin keinoin.

Wiccathan eivät sinällään ole pelottavia. He ovat herttaisia haihattelijoita, joita voi kenties syyttää siitä että he juovat liikaa luomuteetä ja uskovat lähes mihin tahansa. Ensiluulona voisi jopa luulla että nämä rakkautta haihattelevat toimijat olisivat "liian kristillisten näköisiä", ja olivat siksi varteenotettavia kilpailijoita joita olisi siksi vastustettava. Ei siksi että olisi liian vääränlainen vaan siksi että on liiankin yhdenmukainen arvomaailma. Wiccoihin on vaikeaa kuvitella pahantekoa - saati saatananpalvontaan liittyvää hautapaikkavandalismia - ainakaan oppinsa kautta, sillä heillä korostuu vapaus jossa on vahvasti libertaristisia sävyjä "Tee mitä haluat mutta älä vahoingoita muita tai rajoita heidän toimintaansa."
1: Wiccalaisuus teeskenteleekin olevansa vanha, se vetoaa perinteisiin ja rakentaa näkemyksiä uskonnollisten perinteiden ikivanhoja ja muinaisia kohtia lainten. Mutta sen maailmankuva on äärimoderni ja uusi. Opillisesti wicca on cut-paste -lehtileikkeenomaista. Jokainen rakentaa oppinsa tarkemman sisällön, jokaisen uskonnon katsotaan näyttävän osan todellisesta jumaluudesta.

Fundamentalistit kuitenkin ajattelevat että wiccuus on kerettilöisyyttä ; Se menee seuraavalla tavalla. Wiccat ovat noitia. Noituus on kristillisen teologian mukaan sitä, että saadaan voimia saatanalta. ; Noidilla oli perinne, ja wiccat rakentavat maailmankuvaansa lainaten pakanaperinteitä. Eli saadaan kahta kautta tulos jossa "wiccalaisuus = saatananpalvontaa". Tämän vuoksi wiccoilla on erityisasema fundamentalistikristittyjen mielissä. Ei ole ihme, että wiccalaisia sävyjä sisältävä nuortenkirja sai fundamentalistin sensuurinhalun heräämään.

Suu vetoaa taikauskon naurettavuuteen mutta sydän pelkää Todellista Taikuutta.

Itseäni huvittaa se, että vastustusstrategia on sama kuin roolipeleissä. Pinnallinen syytös on "todellisuudentajun hämärtyminen" eli ajatuminen kuvitelmamaailmaan joka ei ole totta. Syvempi pelko on kuitenkin se, että avataan portteja demoneille, harjoitetaan salaoppia joka on Totta. Riski on Todellinen eikä kuvitelmamaailmassa. Suomalaisten roolipelaajien piirissä esimerkiksi Martta Mannisen lausunto on legendan mainetta saanut: "Pelaajien on "visualisoitava" (kuviteltava) peli mielessään. Vähitellen he oppivat "näkemään" hirviöiden ja muiden pelaajien toiminnan ennakolta. Pelaajat eivät käsitä, heidän "näkemänsä" hirviöt ovat todellisia demoneja. Itse asiassa he ovat oppineet näkemään henkimaailman." ... "Kaikkein laajimmin levinnyt peliopas, jossa on laaja kokoelma loitsuja ja saatanallisia kirjoituksia on Veljeskunnan (saatananpalvojien organisaatio) julkaisema. He käyttävät sitä omien noitiensa kouluttamiseen. Jokainen, joka pelaa näitä pelejä, saa voimakkaan mieltymyksen Veljeskuntaan ja sen voimiin. Lukematon määrä nuoria on menettänyt kykynsa ottaa vastaan pelastus."

Strategia wiccojen kohdalla on "kaavaltaan identtinen".

Wiccojen vastustuksen syynä ei ole se että se olisi typerää taikauskoa. Pääsyy on se, että loitsujen uskotaan olevan totta, toimivan ihan liian hyvin. Esko Miettinen esittää tilanteen seuraavasti: "syytettiin siitä, että ne saivat lukijat altistumaan noituudelle. Se, mikä kirjassa oli kuviteltua ja kaukaista, saattoi muuttua elämässä todellisuudeksi. Entä jos lukija unohti yleisen ohjeen "älä yritä tätä kotona" ja aloitti omin päin tai uusnoitien kerhossa velhotaitojen opiskelun?" Todellisuudentajun hämärtyminen ja satuihin uskminen ei ole pelottelupuheessa "perimmäinen syy", se on julkisuudessa esitettävä syy. Sillä fundamentalistit todella uskovat että esitetty maailma on totta.

Aito perustelu, joka on sisäpiirille tuttu, ei perustu todellisuudentajun hämärtymiseen vaan kerettiläisyyteen. Tämä dogmaattinen yksisilmäisyys ja puhdasoppisuus ei kuitenkaan toimisi nyky -yhteiskunnasa, joten sitä ei käytetä lehdistössä. Tästä on todisteita, koska huolestuneet yksittäiset fundamentalistit joskus unohtavat julkisuuspelin ja kirjoittavat huolestuneena eri asioita, melko huvittavasti. "J.K. Rowling kirjoittaa pahuudesta, vaikka hän koittaa uskotella toisin. Rowling ei ole kirjoittanut kirjaansa pelkästään mielikuvitusta käyttäen, vaan on hakenut täsmällistä ja tarkkaa tietoa okkultiikasta Harry Potter kirjoihin, kirjat eivät siten ole pelkkää mielikuvitusta, vaan myös perustuvat todelliseen pahuuteen."

Omasta näkemyksestäni Wiccalaisuuden ongelmana on se, että se ei varsinaisesti seuraa mitään perinnettä. Se lainaa, mutta kontekstitkin ovat historialliseti katsoen yleensä aika sinne päin. Historia tai uskontojen sisällöt eivät kiinnosta yhtä paljoa kuin se, mikä wiccoista tuntuu kivalta. Lopputuloksena on haihattelua, joka on herkkä pseudotieteille, esimerkiksi toiminnaltaan tehottomille vaihtoehtohoidoille. Kuitenkin uskontona en näe wiccoissa mitään sen huonompaa tai parempaa kuin muissakaan järjestelmissä. Tulkintojen hajanaisuus on tietysti este, mutta toisaalta kristinuskossakin on suorastaan valtavia määriä eri tulkintalinjoja. Wiccoja on niin vähän että kristillisyydessä voi olla useampia eri jaoksia ja näkemystyyppejä kuin maailmassa on eri wiccalaisuuslinjoja.