Olen lueskellut pätkittäin pidemmän ajan aikana kirjaa "Tytöt, pojat ja sukupuolinen häirintä" se käsittelee 9 -luokkalaisten kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä. Mielestäni kirja oli mielenkiintoinen siksi että perinteinen seksuaalisen ahdistelun näkeminen pelkän raiskausteeman kautta on liiaksikin läpikäyty. Kuitenkin seksuaalinen häirintä on ilmiönä mutkikkaampi. Kirja keskittyi vähäisempiin ja siksi yleisempiin häirinnän muotoihin. Ja siinä mietittiin myös kysymystä siitä onko poikien mahdollista kokea seksuaalista häirintää.
Eräs leimaavimmista piirteistä näytti olevan se, että seksuaalinen häirintä oli jotain joka joko on kohdistunut itseen tai sitten on kohdistunut hyvin abstraktisti jollekulle muulle. Näin ollen joko ilmiölle oltiin uhreja tai sen olemassaolo kiistettiin. Toisaalta toiminnassa voitiin nähdä jotain joka näyttää hyvinkin seksuaaliselta häirinnältä mutta tätä yleensä vähäteltiin joko leikiksi tai vitsailuksi.
Näin tekivät sekä tytöt että pojat. Poikien kohdalla selitykset näyttivät olevan sitä että pojat joko leikkivät tai sitten olivat geeniensä tahdottomia kulkuvälineitä, eli seksuaalisuus oli voima jota he eivät hallinneet. Tyttöjen kohdalla nämä strategiat epäonnistuvat. Miesten kohdalla yltiömaskuliinisuudesta ei tullut ongelmia, ja vain hissukkuus tuotti vaikeuksia. Naisten kohdalla poikkeavuus on kaksisuuntaista ; Sekä yliseksuaaliset "oikeuttivat" itseensä kohdistuvan seksuaalisen häirinnän. Ja aliseksuaaliset "poikamaiset" olivat ikään kuin luontevia silmätikkuja ja kohteita. Kuitenkin tytöt saattoivat kiusata esimerkiksi joukkoflirttailemalla. Tässä mielessä poikien tilanne on kaavamaisempi ja yllyttävämpi, eikä keskiarvoistava.
Itselleni tämänlaiset tuovat mieleen jotain jota koin itse yläasteella. Olin silloin hyvin laiha ja pieni ja ruumiinrakenteeltani feminiininen. (Nykyisin olen pitkä, laiha ja ruumiinrakenteeltani feminiininen.) Yläasteella olin murrosiässä parisen vuotta jäljessä muita. Eräänä päivänä kaverini tenttaili innoissaan (ilmeisesti itselleen hyvin uudessa aluevaltauksessa) tytöt-pojat ja tykkäämien -alueella. Hän kyseli että kenet tytöistä luokaltamme olisi kivoin. Pitkällisen tenttailun jälkeen arvoin vastaukseksi jotain. Tarkemmin sanoen tietyn henkilön. Onnistuin sitten jopa antamaan jatkouteluille melko helposti vastaukset miettimällä mitä hyviä ominaisuuksia hänellä oli.
Luonnollisesti tämänlaiset asiat muuttuvat julkisiksi. (Mistä tärkeä opetus oli se, että laajensin jo kotonani oppimaani perusepäluottamusta muuallekin. Sitten kun ensimmäinen aito ihastus iski, osasin olla siitä ihan hiljaa. Siitä ei tiennyt kukaan kaveripiirissä, kotona tai missään. Edes kyseinen henkilö ei ikinä saanut kuulla asiasta hiiskaustakaan. Tämä oli tietysti hyvin järkevää ja kaunista. Strategisesti.) Tilanteen jälkeen kohtasinkin kyseisen tytön matkallani. Olin Järvenpään kirjaston kulmilla. Kyseinen tyttö oli kaveriporukassa ja pian huomasin että olin tyttöjen ympäröimänä. Kyseinen mainitsemani tyttö sitten teki minulle julkipusun oikein mitään kyselemättä. Poistuin paikalta. (Menin pelaamaan shakkia kerhoon, siihen taloon jossa oli samassa rakennuksessa squashalli ainakin tuolloin.) Tilanne oli tuolloin nolo mutta ei nöyryyttävä.
En tiedä tänä päivänäkään että mitä siinä Kirjaston kulmilla oikein tapahtui. Oliko kyseessä esiseksuaalinen häirintä, vastaisku siitä että kaltaiseni pikkunörtikän mieltymys on pahaksi maineelle, vallanotto tilanteessa joka muuten nolostuttaisi, vai rehellinen yritys aloittaa seurustelu maailman omituisemmalla tavalla vaan siksi että yksin ei uskalla ja tarvitsee kavereiden apua asiaan.
En goddamit tiedä voidaanko tätä edes laskea ensisuudelmaksi. Teko ei kuitenkaan ollut erityisen vakava tai erityisen kiltti. Se kuitenkin nostaa esille sen, että vaikka tavallisesti pojat ajatellaan vahvoina ja tytöt heikkoina, tässä unohdetaan kaltaiseni myöhään varttuvat riisitikut sekä se, että tyttöjen määrä on massavoimaa itsessään ja tarjoaa keinovalikoimaa vallankäyttöön.
Olennaista tässä on kuitenkin se, että mukana on myös kelpaamisen ja kelpuuttamisen teemoja.
Valitsemani tyttö oli niitä joita luokkalaiset "noin yleensä" pitivät parhaimman näköisinä. Tämä nostaa esiin sen klassisen teeman jossa ulkonäkö painaa paljon. Eilisen päivän "Metro" -lehden kolumnissa kirjoitettiin siitä miten yhteiskuntamme on ulkonäkökeskeistynyt. ; Käsittelyyn nousi se, miten jo hyvin pienet tytöt ovat huolissaan painostaan. Ja että aikuisetkin laihduttavat päästäkseen kesäkuntoon. Naiskolumnisti kertoi että pojat ovat samoissa ongelmissa. Hän viittasi siihen miten poikien puhelimessakin tärkeimmät teemat olivat murrosiän muutokset, niiden normaalius, niiden aikataulu. Sekä kelpaaminen. Tässä viitattiin siihen että poikia tosiaan vaivaavat seksuaalisuus ja yksinäisyys.
Ajatukseni Metron kolumnia lukiessa oli ällistys. Sellainen joka oli miltei facepalmin paikka. En ajaisi tätä kuitenkaan suoraan ulkonäköön. Toki tiedän että pojilla on ulkonäköpaineita, joka näkyy jopa erilaisina ongelmina jotka vaativat terapiaa. Kuitenkin ensimmäinen vaikutelmani liittyi juuri siihen että tytöt voivat tosiaan viitata laihuuteen tai rintojen kasvuun. "Tytöt, Pojat ja sukupuolinen häirintä" -kirjakin kertoi siitä että tyttöjen paino ja rintojen kasvu tai kasvamattomuus ovat ulkoisia piirteitä joihin voidaan kohdistaa sukupuolista kiusaamista (kourimisesta halventavaan laudaksi nimittelyyn, joista molemmat ovat sukupuolista häirintää vaikka ovatkin erilaisia rakenteeltaan.) Pojilla tämänlaisia piirteitä on vähemmän. Kirja mainitseekin että pojilla pituuden ei ole havaittu olevan yhtä voimakkaasti vastaava kiusaamispiirre. "Kelpaaminen" onkin pojille siksi abstraktimpaa. Sitä ei voida redusoida ulkonäköpiirteisiin. Siksi onkin hyvä eriyttää ulkonäköpaineet vain yhdeksi kelpaamattomuuden luokaksi, ei joksikin yläluokaksi jota kaikki sitten jollain tavalla heijastaa.
Kenties tämän huomaaminen on vaikeaa "Metron" kirjoittajalle koska hänellä on kokemus naisena olemisesta ja naisiin kohdistuvat kriteerit koetaan koko yhteiskunnan kriteereiksi. Kenties ulkonäkökeskeisyys on kovasti pinnalla. Kenties poikia/miehiä pidetään pinnallisena ja kyvyttöminä abstraktiin tunne -elämänsä analyysiin, eli pidetän poikia/miehiä jotenkin halveksuttavampana ja pinnallisena ja eläimellisempänä olentona. Kuitenkin samalla olisi hyvä huomata että jos maskuliiniset kriteerit objektisoivat naisen, yhtä hyvin voidaan sanoa että naisten kriteerit objektisoivat miehen. Tämä mallinnus ei vain ole samanlaista (kulttuurisista tai biologisista syistä, aivan sama kun ero kuitenkin on.)
Omakohtaisesti ajatus tulee varmasti siitä että vaikka olenkin fyysisesti ollut (ja olen yhä) kaikkea muuta kuin siitä viehättävimmästä päästä, ja vaikka minulla on ollut mielikuvissani yleinen "kelpaamisongelma" se ei kuitenkaan yleensä ole kohdistunut ensisijassa ulkonäköön. Sillä yhteiskunta ja naiset eivät pidä yleensä kriteerinä "ulkoista kauneutta". Suomeksi : "Mies saa olla ruma."
Kun vanhempana teininä pahimpaan kelpaamattomuusikään kävin tuskastuneena - jälleen yhden epäonnistuneen yritelmän kanssa joita minulla riitti, ongelmani oli se että sain kokeilla mutta en jatkaa - keskustleua, esiin nousi silloin uusi tilastopohjainen tutkimus siitä miten naiset ja miehet valikoivat toisiaan. Miehet valikoivat ulkonäön kautta, mutta naiset arvostivat koulutusta, varakkuutta ja vastaavia elementtejä. Keskustelukumppani (teini-ikäinen nainen muuten) esitti että tämähän kertoo vain siitä että miehet ovat pinnallisia ja haluavat ulkonäköä kun taas naisilla on terveet kriteerit ja he arvostavat esimerkiksi älykkyyttä ja fiksuutta jotka johtavat koulutettujen valikoimiseen.
En kuitenkaan pitäisi tätä kelpaavuuden kannalta välttämättä kauhean kannustavana näkökulmana. (Vaikka se sellaisena esitettiinkin.) Sillä jos sinut torjutaan ulkonäön vuoksi, se ei latista niin paljoa koska voit aina vihoitella siitä miten toinen on pinnallinen. Mutta jos sinut torjutaan "relevantin kriteerin" vuoksi, murheenaiheeksi nouseekin se että olet sisäisesti ruma ja ihmisenä paska. (Mikä kohdallani on tosiasia, ja hyväksytty elämäni reunaehto ja sitä määrittävä realiteetti.)
Jos toinen torjuu ulkonäön vuoksi, on helppoa ulkoistaa paha olo torjujaan. "Hitto kun oli pinnallinen sovinistisika" voi esimerkiksi laudaksi kutsuttu ja torjuttu tyttö suutahtaa. (Ja syystäkin voi.) Tällöin paha voidaan muuttaa omaksi uhrikokemukseksi. Jos sen sijaan luonne ei olekaan toiselle kelpaavaa sorttia, on vika sisäinen, ja tällöin suutahtamista on vaikeaa tehdä. Jäljelle jääkin siksi nimenomaan kokonaisvaltaisempi "kelpaamattomuus" pinnallisempien kriteereiden tuottaman "riittämättömyyden" sijasta.
Tämäntapainen riipii mielen defenssimekanismit mutaan erittäin tehokkaasti. Väitän että tämä jarruttaa Kübler-Ross -mallin mukaista asian käsittelyä ja täten jarruttaa tapahtumien lopullista hyväksymistä.
Tämä varmasti näkyy myös sukupuolten eroista seksuaalisessa häirinnässä. Kouriminen on helpommin käsitettävää. Se kohdistuu "lihaan ja vain pintaan" ollen täten suoraviivaisempaa ja pinnallisempaa. Kun taas ainakin minun Kirjastonnurkka pseudoensisuudelman perusongelma oli sen sosiaalisessa luonteessa, yleisössä. Tämä muuttaa koko tilanteen hyvin erilaiseksi. Ja kun sukupuolet käyttäytyvät miten käyttäytyvät (riippumatta siitä ovatko heidät kasvatettu, kulttuuriaivopesty vai ovatko he biologisesti erilaisia, toiminta on erilaista) ovat tytöt itse asiassa tämänlaisessa toiminnassa paremmin suojassa. Tyttöjen valta on seurustelukikkailussa ja kaikessa sellaisessa jossa toisen nöyryyttäminen voidaan naamioida romantiikaksi. Romantiikka ja nolous tyttökikakilussa muistuttavatkin niin paljon toisiaan että olen niiden kohdalla yhä ihan kirjaston nurkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti