Kuvaus on hyvä ja se viittaa oikeaan ja todelliseen ongelmaan. Olen itse yrittänyt esittää tätä viittaamalla hillopurkkeihin ja niiden etiketteihin, mutta tämä vertaus on ymmärrettävä kuvaus siitä miten käsitteillä kikkailu vääristää asioita hyvin oleelliseti ja vakavasti. Wittgenstein kutsui tämänlaista sisällön vääristelevää toimintaa kategoriavirheeksi. Kategoriavirheessä sanoma vääristyy kun toista asiaa yritetään ilmaista aivan toisenlaisen käsitteistön termeillä. Tällöin syntyy juuri tilanne jota Juntusen lainaama analogia hyvin kuvastaa.
Se muistuttaa myös siitä, että on itse asiassa varsin tavallista että vallitsevaa, yleistä, suosittua tai auktoriteettisessa asemassa olevaa kielenkäyttöä pyritään aina imitoimaan. Kalle Haatanen menee kirjassaan "Ei voisi vähempää kiinnostaa" suuntaan jossa hän esittää että tieteellä on nykymaailmassa hallitseva asema. Haatasesta Adornon ja muiden vastaavien valistuskriittisten filosofejen näkemyksissä on virhe. Adornohan esitti että skeptis-skientistinen maailmankuva on kalpea ja rajallinen ja estää siksi ihmisen esteettisen elämän. Eli vaikka valistus on tieteellisesti ollut suunnaton menestys, se on Adornosta kuitenkin ollut kallis menestys. Haatasen mukaan nykyaikana tilanne on hyvinkin toinen kuin mitä Adorno olisi ennustanut. Haatasen kirjan sivulla 60 hän esittää "Kyse ei kuitenkaan ole siitä että tiede olisi jotenkin hävinnyt taiston ihmisten kiinnostuksesta. Päinvastoin, tiede kiinnostaa ihmisiä aivan tavattomasti, mutta eräänlaisen parodian muodossa. Tieteen kieli on läpäissyt koko maailman, mutta useimmiten puhtaana retoriikkana - kenties samanlaisena jolla valistusfilosofiaa enteilleet luonnontieteilijät joutuivat kätkemään tietonsa uskonnollisen puheenparren huntuun. Huuhaa -uskomukset puetaan näennäistieteelliseen asuun, ja ne myyvät kuin häkä. Mitä tieteellisemmältä teksti näyttää, sen parempi. Freudin, Adornon ja Horkheimerin ja muiden ajatukset siitä, että valistusfilosofia olisi jotenkin surkastuttanut kosketuksemme esteettis-irrationaaliseen luontosuhteeseen ei kerta kaikkiaan näytä pitävän paikkaansa. Irrationaalisuus elää ja voi hyvin - se vain käyttää näennäistä tieteen kieltä. On huomattavaa että huuhaa -uskomusten ei katsota olevan tieteen vastakohta; niiden katsotaan täydentävän tiedettä ja tarjoavan sille vaihtoehtoja."
Haatasen esityksen mukaan pseudotiede tekee samanlaista kategoriavirheilyä kuin mitä gnostilaiset tekivät alkukristityille. eli käyttävät samaa vallankaappausstrategiaa kuin Intelligent Design Kysymys on siitä että menestyäkseen pitää käyttää kieltä jolla on uskottavuutta. Haatasen kautta selittyy myös miksi uskovaiset puhuvat monikulttuurilla kielellä uskonnonvapaudesta haluessaan rajoittaa homoseksuaalien naimisiinmenoa tai miksi uskonnollisilla näkemyksillä ensin argumentoidaan mutta kun niitä kritisoidaan vedotaan uskonrauhaan ja ollaan äärisekulaareja. Samalla selittyy miksi tämä täsmälleen sama strategia näkyy jopa konservatiiveilla. Heidän toimeaan läpisävyttää kielenkäytön uudelleenmäärittely. Konservativismi on "nietzscheläistynyt", imitoi vastustajaa joka on sen päihittänyt ja syrjäyttänyt.
Haatasen huomio nostaa esille myös sen, että elokuvistakin tuttu skeptikkotarina, joka olennaisesti heijastelee Adornon ja kumppaneiden ennakkoluuloja on väärässä. Ennusteet elämän esteettisyyden romahtamisesta ovat uskottavuudeltaan ja vakavasti otettavuudessaan samalla tasolla kuin Freudin uskomus siitä että uskontojen aika olisi tullut ja että valistus pyyhkisi uskonnon lopulta pois. Syy tähän on erikoinen ; Valistus ei poista esteettisyyttä koska sillä ei ole impaktia muuta kuin kielenkäytön tasolle. Eli vanha klassinen skeptismi on osoittautunut heikoksi, epäuskottavaksi ihmiskuvaksi ja tästä on seurannut se että seuraamuksiakaan ei ole tullut ; Olettaessaan että ihmiset seuraisivat järkeä on tehty teoria ihmisyydestä ja kun ihminen ei olekaan tämänlainen on väärän teorian pohjalta tehty ennustuskin mennyt pieleen. Ihmiset ovat enemmänkin sellaisia että he rakentavat ennakkokäsityksen, luulevat että tämä sitoutuminen on esteettinen maailmassa elämisen suhde ja Totuus ja yrittävät sitten vain vahvistaa tätä ennakkokäsitystään. Vallassaoleva kieli on sitä varten että (a) järjenkäyttä valjastetaan siihen että saadaan "tortucana" saivarrella itselle uskottavuutta (b) järjenkäyttöä ei valjasteta koska ollaan "Smart Idiot" joka todella uskoo että tietää valmiiksi jo tarpeeksi ja että totuus on jo hallussa. Ihmiset eivät siis ole kovin ihanteellisia totuudenmetsästäjiä, he ovat paremmin valjastettuja olemaan oikeassa ja voittamaan sosiaalisesti kuin selvittämään asioiden tositilaa.
1: Ja tätä kautta voidaan myös huomata että skeptikoiden ja tieteilijöiden matala "bullshit tolerance" johtuu samasta mistä Juntusenkin vastustava ja kriittinen asenne liberaaliteologeja kohtaan. Kun omaa kieltä ja käsitteitä vääristellään, sitä on vaikeampi niellä koska toisen rakentelema lopputulos näyttää "haisevan ketun kuvalta" sen oman "kauniin kuninkaan kuvan" vierellä. Näin ollen skeptikoilla on puolellaan paitsi tiede, myös se että tiede on tällä hetkellä vallitseva maailmankuva niin että skeptikoiden ei tarvitse harjoittaa kategoriavirheilyä saadakseen sanomansa esille.
Kuitenkin minusta merkittävin huomio on Haatasen näkemys siitä että kategoriavirheily on parodian tekemistä. Se nimittäin vastaa osaltaan mieltäni kalvaneeseen "Troll problemiin". Kun esimerkiksi konservatiivit harjoittavat "vallankaappauskieltä" on selvää että heidän tekstinsä on jo itsessään parodiallista ja vääristävää. Näin ollen on vaikeaa erottaa parodiaa vakavasti esitetystä asiasta. Kun kategoriavirhe on parodiallista, on selvää että parodiallisia piirteitä esiintyy ja että parodiaa ja vakavasti otettua asiaa on vaikeaa erottaa toisistaan. Näin esimerkiksi Pihon lipsahdus ei ollut yllätys. Postmoderni kielenkäyttö ja pseudotieteellinen kielenkäyttö parodioi kielen. Tästä seuraakin se tunnettu asia että skeptikko kohtaa toistuvasti kaksi syytöstä (a) Te ette ota meitä vakavasti vaan vitsaillen ja naureskellen (b) Te olette huumorintajuttomia. Parodiahorisonttiin vaipunut kieli johtaa siihen että skeptikkoa voidaan aina syyttää jommasta kummasta. Jos argumenttia kritisoi argumenttina, sitä ei ymmärrä vitsiä. Ja jos ottaa vitsinä ei kunnioita toisen esteettistä tapaa olla elämässä.
Mieleeni tulikin se, miten Rauno Räsänen puolustautui kun "perussuomalaisessa natsihihajupakassa" ihmisiä syytettiin satiirintajuttomuudesta. "Sarkasmisi eivät jostain syystä erityisemmin naurata, koska ne ovat liian usein tosikkomaisesti tendenssimäisiä = niistä puuttuu koomisen vaikutelman aiheuttava jännite, joka syntyy, kun ilmaisun 'muoto' absurdilla tavalla irtautuu ilmaisun 'sisällöstä' ilman että yhteys muodon ja sisällön välillä kuitenkaan täysin katkeaa. Tavallaan huumorissa on kyse harkitun epäonnistuneesta metaforasta. Harkittu merkitsee tässä luovuutta, ammattitaitoa ynnä muuta synnynnäisen ja opitun omituista sekoitusta." Vitsailemiseksi kritiikin alla viittaaminen ei usein ole ensimmäinen tavoite, siihen mennään vasta kun kritiikkiä on jo ilmestynyt ja sitä vastaan on ollut vaikeaa puolustautua. Jos huumorista tehtäisiin selvää, menetettäisiin tekstillä tavoiteltava asia. Vitsi ei näytä vitsiltä koska jos se näyttäisi vitsiltä, ei se kiinnostaisi niitä joilla on esimerkiksi maahanmuuttajia koskevia intressejä. Kun halutaan hauska ja poliittinen voidaan saada kaikki, mutta parodiahorisontissa ideana onkin juuri se, että ei tavallaan oteta mitään. Koko taikuus perustuu siihen että rakennetaan mukatieteellinen ja mukahumoristinen teksti joka ei ole selvästi oikein mitään.
Usein parodiahorisontin kohdalla ongelma onkin juuri tämä. Postmodernisoiva ja pseudotieteellistyvä kieli on äärimmäisen latistavaa. Se ei tuhoa pelkästään rationaalisuutta, se iskee myös nauruun ja huumoriin. Molemmat ovat toki vakavia ongelmia valtaa kaihtaville koska näillä on tehty sellaista vastustusta joka on ollut valtaa hamuaville relevanttia. Pseudotieteilijät ovat siksi juuri niitä jotka estävät pahimmin meitä elämään esteettistä elämää. He tuhoavat järjen ja huumorin. Moni ihmettelee että miksi skeptikot motivoituvat ja välittävät. Minä ihmettelen miten joku voi nähdä että asia ei olisi merkittävä ja tärkeä, ja kritisoitu ilmiö nimenomaan tiukan vastustamisen arvoinen.
Kirjoittajan mukaan Juntusen ongelmana on se, että hänen suojelemansa oikeaoppinen uskonto on jo itsessään ongelmallinen. Kirjoittajalla on nyrkkisääntö jonka mukaan uskonto ilman empiriistä todistamista on vitsi joka ei naurata. Juntunen puolustaa yhtä vitsiä muita vitsiä vastaan. Se on kirjoittajasta erittäin vitsikästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti