maanantai 25. kesäkuuta 2012

Sosiaalisuuden tuplailluusio ; Tyhmyyden suojeleva voima

Vanhan sanonnan mukaan tyhmä voi näyttää viisaalta, jos osaa vaieta. Uudempi sanonta taas opettaa että tuppisuut ovat epäsosiaalisia. Ja kääntäen avoimuus ja puheliaisuus tulkitaan usein samaksi kuin sosiaalinen taitavuus. Useammin tuppisuu on kuitenkin se viisas.

Toinen illuusio liittyy siihen että monet ajattelevat että taitava sosiaalinen käyttäytyminen olisi suoja huijaukselta. Itse olen ollut tunnetusti yllättävänkin vaikeasti huijattava. Olen itse ollut sitä mieltä että se johtuu siitä että huijarit vetoavat erilaisiin tunnusmerkkeihin, eli luovat sosiaaliset raidat. Ihmiset osaavat katsoa näihin ja ovat johdateltavissa niiden avulla. Minä en yleensä edes näe niitä raitoja. (Esimerkiksi silloin kun ne huutavat "nyt turpa kiinni idiootti".) Olen vain sillä tavalla tyhmä.

Osa on katsonut että huijaamisresistanssini kertoisi nimenomaan sosiaalisesta käyttäytymisestä. Että osaisin lukea ihmisiä. Tämä on periaatteessa uskottava teoria ; Moni ajattelee että hyvät valehtelijat ovat hyviä valehtelun tunnistajia. Samalla logiikan voisi sitten laittaa huijauksiin. (Itse en usein tunnitsa yksittäisiä valeita elleivät ne ole sitten loogisesti ristiriitaisia, mutta usein tulkitsen nämäkin tyhmyydeksi, vilpittömätkin ihmiset tulkitsevat väärin asioita.) "Research Digest" uutisoi kuitenkin siitä, miten sosiaalisesti taitava ihmiset ovat vain sosiaalisesti taitavia. Itse asiassa tämä tekee heistä muita helpommin huijattavissa olevia . He tulkitsevat eleitä eri tavalla. Huijaamiseen liittyvät hermostuneisuutta kuvaavat piirteet tulkitaan heillä vain hermostuneisuudeksi "there was a further paradoxical finding: participants who scored highly on the "emotionality" component of emotional intelligence (pertaining to emotional expression, perception and empathy) were significantly less accurate than average at judging which of the anxious relatives was being genuine."

He seuraavat raitoja kun taas nimenomaan tyhmyyteni suojelee minua. Sääli vain, että tämä paljastaa että sosiaalisen, puheliaan ja ns. ovelan ketun maineeni perustuu tuplailluusioon. Olen omituisella tavalla paska. Ilmeisesti juuri sellaisella että sosiaalisemmat ihmiset "menevät lankaan"..

Ei kommentteja: