(Tuomo Hämäläinen, jumalallisesti hengellistettynä 26. kesäkuuta a.D. 2012 klo 14.15)
Tuoreimmassa Skeptikko -lehdessä oli pieni kertomus siitä miten Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli pitänyt esitelmää. Aiheena olivat olleet monenlaiset klassiset salaliittoteoriat avaruusolennoista HAARPiin. Oltiin myös kerrottu että hyvin palkatut skeptikot tuottavat väärää informaatiota.
En puutu siihen, onko näiden salaliittojen takana mitään uskottavuutta. (En usko että tämä on edes käsittelemisen arvoinen asia.) Skeptikko -lehden kirjoittaja oli ihmetellyt sitä, miten negatiivisen kuvan maailmasta luennoinnista saa. Hän olisi halunnut kysyä Rauni-Leenalta sitä, että eikö tämänlainen voisi kannustaa jotakuta mielenterveydeltään järkkynyttä vaikkapa tappamaan skeptikoita. Sehän olisi taistelu totuuden puolesta.
Myös salaliittohenkisemmät vieraatkin olivat mitä ilmeisimmin olleet samoilla linjoilla. Salissa oli ilmennyt lausumia siitä miten esitelmä oli hyvä, mutta että ihmiset eivät olleet tajunneet että asiat olivat noin huonosti. Eräs ahdistunut vierailija oli peräti kysynyt siitä että oliko heillä oikeastaan enää ollenkaan toivoa. Luukanen-Kilde oli näyttänyt hämmästyneeltä että joku saattaisi saada tämänlaisen kuvan. Hän esitti että jos riittävän moni ihminen henkistyy, niin vuodn 2012 katastrofi saatetaan ehkä estää. Eli ajatuksen joka oli esiintynyt aiemmin hänen puheessaan.
Tämä on hyvin olennainen osa kaikkea "eskatologista maailmaa" ; Se siis koskee sekä niitä uskontoja joissa odotetaan maailmanloppua, että salaliittoteorioita joissa odotetaan temppeliherrojen, illuminatin, reptilianien, avaruusolentojen ... tekemää maailmantuhoa. Että itse asiassa myös Halla-ahon ateistista eskatologista maailmaa jossa muslimimaahanmuuttajat turmelevat maailmasta hyvyyden, kuten ampuma -aseharrastuksen.
Niissä kaikissa on kysymys äärimmäisestä toivottomuudesta. Ja kaikissa näissä tahoissa toivottumuutta itsessä ei tunnusteta. Toivottomuus ulkoistetaan siihen kohteeseen jota vastaan taistellaan. Näin kaikki ovat yhtä kyvyttömiä ja vielä tätäkin haluttomampia hyväksymään sitä että heidän maailmankatsomuksessaan ei ole kysymys pehmeistä arvoista ja positiivisuudesta ja henkisyydestä, vaan äärimmäisestä paranoijaan asti yltävästä kyynisyydestä ja kaikenrikkovasta ja kaikenkattavasta pessimismistä.
Kuitenkin juuri nämä tahot tuppaavat esittämään että he ovat optimismin voima. Että he ovat taistelemassa ja siksi positiivisia. Ja juuri nämä tahot syyttävät vastapuolta arvotyhjiöstä, pessimismistä ja toivottomuudesta. Valitettavasti toivottomuus ei kuvaa maailmaa josta näiden tahojen seinille maalaamat pirut puuttuvat. Ahdistus jota vastaan ihmiset taistelvat tulee näistä kertomuksista. Näin ollen taistelun ulkopuolella ei olekaan toivottomuus. Heiltä puuttuu lähinnä pelko ja tähän pelkoon liittyvä taisteluinto. Taisteluinto jolla voidaan toki taistella arjen tylsyyttä vastaan ja joka luo itselle glorian ja seikkailun sävyttään sankari-identiteetin. Sääli vain että tämä sankari-identiteetti rakennetaan äärimmäisen paranoia-pelkuruuden päälle joten lopputuloksena ei ole mitään aidosti sankarillista, vaan rakentuu omituinen epäsankari jota ei rehellisesti sanoen oikein voi kutsua edes antisankariksi.
Ymmärrän toki että arki on yleensä ottaen tylsää. Työhön, ruuanlaittoon, sisustamiseen ja muuhun arkeen kuuluva toiminta tuppaa latistamaan kenen tahansa päivän latteaksi omalaatuisuuden puutteeksi. Ja jokainen tahtoo olla ainutlaatuinen, erityisen hyvä. Mutta kuitenkaan minulla ei ole tähän kovin paljoa sanottavaa. Olen Kalle Haatasen linjoilla. Hänhän on esittänyt, että pitkäveteisyys on halpa hinta rauhasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti