Ja kun kävin pienessä skeptikkoateistien miitissä, oli mukana esimerkiksi Ropeconin puuhamiehiin kuuluva henkilö. Hän kertoi että joka vuosi joudutaan rajaamaan roolipelejä vastustavan uskonnollisen piirin toiminta -aluetta hieman kauemmas koska käytöshäiriöitä tuppaa tulemaan joka vuosi yhä näinäkin aikoina. (Itse olen tosin välttynyt näiltä enkä ole huomannut ilmiötä. Mutta minä olenkin sitten nähnyt Ropeconissa livenä nörttiseksiä jota harva vierailija toivon mukaan näkee. Ja tämäkin oli aika järkyttävää.) Näille ihmisille on toki jopa annettu mahdollisuus tulla tutustumaan siihen mitä Ropeconissa todella tapahtuu, mutta he eivät luonnollisesti tule ja tutustu.
Roolipelit on tavattu nähdä jollain tavalla ateistisena harrasteena. Syynä on varmasti se, että ns. roolipelivainot olivat selkeästi kristillinen antiroolipelikulttuuri. Ainut roolipeleihin kohdistuva rajoittava voima on ollut uskonnollinen. Tämä tietysti vahvistaa mielikuvaa siitä että roolipelaaminen olisi jonkinlaista antiuskontoa. Mutta tosiasiassa mukana on kuitenkin paljon kristittyjä. Ja usein kristityt ovat peräti sivistyneitä kristittyjä, eivätkä mitään "tampioita tapakristittyjä".
Roolipelejen kohdalla tilanne onkin se sama mikä on fantasiakirjallisuudenkin kanssa. Vaikka osa kristityistä tuomitsee fantasiakirjallisuuden - ja osa kristityistä vaatii fantasiakirjallisuudelta voimakasta kristillisyyttä ja laaduttaa fantasiakirjallisuuden oikeaoppisen ja harhaoppisuuden mukaan - on myös ihmisiä joista fantasiakirjallisuus on erityisen luontevaa kirjallisuutta kristityille.
Tyypittely on huono asia. Itse näenkin roolipelien suhteen nimenomaan jonain jossa kulttuuritaustalla ei ole kovinkaan paljoa väliä. Kun roolipelissä on kysymys mielikuvituksesta, ei tarvitse debatoida taikuuden olemassaolosta. Näin skeptikkokin voi pelata roolipelejä. (Moni skeptikko pelaa.)
Kaikki eivät valitettavasti jaa käsitystäni. Heidän kohdallaan mieleeni tulee Relanderin lausunto arvopuheesta ; Hänestähän arvopuheen kohdalla valitettavan usein sen henkenä ei usein ole ylevöittää keskustelua, vaan lähinnä kuljettaa intressejä.
"Mythopoeia" -blogi (jonka kristityn kirjoittajan tiedän esitelmöineen Ropeconissa) esittelee Ihosen lausuntoja joissa yritetään rakentaa arvopuhetta jolla ajetaan nimenomaan tätä. Siinä roolipelit ja kristinusko nähdään ikään kuin saman sosiaalisen ekologisen lokeron kilpailijoina joiden välillä olisi jonkinlainen nollapelimäinen suhde. "Länsimainen kulttuuri horjahtelee arvotyhjiön reunalla. Rationaaliset maailmanselitykset eivät meinaa tyydyttää länsimaisen ihmisen elämänjanoa. Selityksiä ja merkityksiä haetaan väistämättä uskonnollisuuden suunnalta. Ihosten mukaan tässä merkitysmetsästyksessä fantasiakulttuuri ja perinteiset uskonnot ovat kilpailijoita; kumpikin koittaa saada omalle puolelleen lisää kannattajia." Tämä on tietysti ongelmallista. Mythopoeian pitäjä Koponen asettuu tätä näkemystä vastaan ja selittää että "Siinä missä kirjoittajakaksikko näkee näiden olevan enemmän vastakkaisia tahoja, itse pitäisin ne pikemminkin kulttuurisodan rintamalinjan samalla puolella."
Itse olen tosin hyvin ihmeissäni siitä että mistä Ihosen kaltaisia lausuntomaakareita oikein sikiää. En pidä koko lähtökohdasta koska siinä roolipelit nähdään vastustamani homo religiosus -ihmiskuvan kautta uskonpuutteen täyttäjäksi. Myös arvotyhjiö -sanan käyttö muistuttaa tapaa jolla ateisteja on valitettavasti tavattu kuvata. Eli ateisteja kuvataan vain ateistien vastustajien sanoin. Toki lähestyminen on yleensä "sillai pseudosti ateistien kautta tapahtuvaa" eli teeskennellään että opit tulevat nimenomaan ateisteilta vaikka ne eivät tule ja ateisteja vain olkiukotetaan liittämällä ateistisen filosofin nimi olkiukon yhteyteen ja väitetään sitten että tämä on sitä ateismia mitä nämä ateistiset filosofit ovat sanoneet. Arvotyhjiö onkin tavattu liittää Sartren angstiin tai Nietzschen nihilismiin. Käytännössä tämä yhdistys ei toimi koska Sartrella ateismi ei tarkoita arvotyhjiötä. Sartren vapaudessa on vastuu, ja arvot tulevat tätä kautta, eikä eksistentialistinen ateismi todellakaan tarkoita angstia tai arvotyhjiössä elämistä. Ja arvotyhjiö nihilistisenä käsitteenä sopii hyvin huonosti kulttuurisotaa käyviin.
Näin ollen henkenä näyttääkin olevan se, että kulttuurisota on määritelty vahvasti "Jumalan arvot vs. ei arvoja ollenkaan" -tematiikalla. Näin kiistetään että vastapuolella olisi mitään puolustettavaa ja se nähdään pelkästään destruktiivisena voimana jolla ei edes periaatteessa voisi olla mitään muuta funktiota kuin rikkoa. Tämä on varsin pitkästyttävä kanta, jossa uskonnon puute nähdään mielikuvituksettomuutena ja moraalin puutteena ja että se ei itsessään riitä mihinkään. Näitä näkemyksiä olen moittinut. Ja useasti.
Asetelma on mielenkiintoinen, koska ateististenkin roolipelaajienkin parissa on nähtivässä. Osalla tuntuu toimivan logiikka, jonka mukaan se, että kristytyt piirit ovat vastustaneet roolipelejä tekee siitä jotenkin jännää ja karismaattista. He ovat vastareaktiosuhteessa kristinuskoon ja näkevät että . Tematiikka on yllättäen hyvin samanlaista kuin Ihosilla. Kohteet on vain leimattu hieman eri tavoin. Roolipelit nähdää mielikuvituksen terveenä käyttönä jonka sairaana vaihtoehtona nähdään skitsofrenisiä piirteitä harjoittava uskonto jossa puhutaan itselle samalla kun luullaan että ollaan kommunikatiivisessa suhteessa. Joskus tekisi mieli vinoilla heille siitä että heidän logiikallaan luostariolutkin on kai ateistista vain siksi että Päivi Räsänen yrittää rajoittaa sen myyntiä kaupoissa.
Olen vahvasti sitä mieltä että roolipeliä ei voida laittaa "samalle puolelle" tai "eri puolelle" kulttuurisodassa. Menen siis jopa pidemmälle tässä kuin Koponen joka näkee roolipeleissä uskontojen kanssa jotain hengenheimolaisuutta joka tekee siitä enemmän kristillisen kuin muunlaisen. Syynä on se, että Koposen lähestymistapa näyttäytyy minulle jo lähtökohtaisesti "korvaushoitona" jossa oman maailmankatsomuksen skeemat otetaan ilmiön ytimeen ja ilmiö muokataan sopivaksi näihin skeemoihin. Tämä taas kertoo usein enemmän maailmankuvan kertojasta kuin itse ilmiöstä. Siksi esimerkiksi se, että mielikuvitus määrittyy seuraavalla asenteella "Näköalan laajuus lienee spekulatiivisen kirjallisuuden ja kristinuskon yhteinen nimittäjä. Ne molemmat esittävät, että asiat voisivat olla toisinkin ja että todellisuus on ehkä sittenkin ihmeellisempää kuin pelkän arkitodellisuuden pohjalta voisi päätellä." vastaan tähän että kirjoittaja puhuu lähinnä omasta puolestaan ja että jos tätä sovelletaan vaikkapa minuun, niin naurattaa yhtä paljon kuin joku ajatus "Profeetta Darwinista" ateismin pyhänä hahmona. Ajatus on koominen ja kertoo lähinnä siitä skeemastosta jolla asiaa lähestytään ja kyvyttömyydestä nähdä tämän skeemaston ulkopuolelta. Toki Koponen ei mene näin pitkälle, joten tämä ei ole häneen kohdistuva pilkka vaan enemmänkin vain hänen tulkintansa merkityksen kontekstointi. Nähdäkseni hänen lausunnollaan on hyvinkin arvo tietyssä yhteydessä.
Minulle roolipeli on maailmankuvasodassa se diplomaattinen kanava. Kenties ainut sellainen. Loppu on siitä miten niitä käytetään. Toki moni yrittää rikkoa tätä diplomatiaa puolin ja toisin. Mutta heitä vastaan olen valmis hyökkäämään urheasti ja väkivaltaisesti. Ja taistelullisesti heittäessäni 1d20 -noppaani näiden vastustajien silmien edessä toivon tietysti kriittistä 20 -stä, jotta syntyy eniten damagea. Alle D -kriittisen en ole tyytyväinen.
Kirjoittaja toivoo ja odottaa tämän vuoden Ropeconilta lähinnä enemmän nekotyttöjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti