torstai 18. kesäkuuta 2015

Marian suruista ja Fioren miekosta

Laitoin vähäksi aikaa facebookprofiilikuvaksi oheisen. Se on yksityiskohta lasimaalauksesta 1500 -luvulta. Ja se liittyy Mater dolorosa -symboliikkaan. Neitsyt Marian kärsimyksiä kuvatessa vakiintunut symboli on kuvata suruja seitsemällä miekalla. Ne symbolisoivat sitä että Maria kesti Betlehemin lastenmurhan, paon Egyptiin, 12 -vuotiaana saarnaamaan intoutuneen Jeesuksen etsintä, ristinsaatto, Jeesuksen ristiinnaulitseminen, Jeesuksen ristiltäotto ja Jeesuksen hautaaminen. (Jostain syystä listalla ei ollut "maineenmenetys kun enkeli kyseenalaistui maineen mutta ei kuitenkaan vienyt viattomuutta".) 7 on tärkeä luku myös numerologiassa.

Toisaalta seitsemän miekkaa on minun kohdallani vakiintunut hieman toisenlaiseen yhteyteen. Fiore dei Liberin kuvaamaan seitsemään miekkaan. Se on hyvin tärkeä osa. Siinä kuvataan tyylin perushyökkäyslinjat. Ja tätä kautta luodaan määritelmät termeille jota Fiore käyttää teoksessaan myöhemmin. Se on hyvin tärkeä. Ja tässä hyökkäyslinjoja on seitsemän. Ne eivät ole samat kuin lasimaalauksessa mutta niiden lukumäärä on sama. Nautin yhteensattumasta.

Uskon että kyseinen yhteys on sattumaa. HROARRissa tosin muistutetaan siitä että monissa manuaaleissa yhteensattumat symboliikkaan eivät ole lainkaan yhteensattumia. Keskiajalla ja etenkin renessanssiaikana astrologiset ja alkeemiset symbolit olivat merkityksellisiä ja siksi niitä käytettiin myös teoksissa.

Otin kuvan tietenkin sitä kautta että juuri tuossa valitsemassani kuvassa Maria on melkoisen androgyyni ellei peräti miehekäs. Näin ollen voin ottaa sen sellaisenaan profiiliini. Se kuvastaa joitain vahvoja mutta synkeitä puolia itsessäni. Olisin toki voinut valita jotain muutakin.

Ei kommentteja: