perjantai 26. kesäkuuta 2015

Suvaitkaa mua!

Debate.orgissa on keskustelu aiheesta "should tolerant people tolerate intolerance". Tässä on mielenkiintoisia teemoja. Tätä ei voi katsoa klassisten filosofien kautta. Mutta se varmasti auttaa näkemään miten tavalliset ihmiset katsovat suvaitsevaisuutta. Näkisinkin että asiasta on kaksi kantaa, jotka perustelevat itsensä sillä että käyttävät suvaitsemisesta keskenään aika erilaisia määritelmiä. (Ja kenties jopa keskenään useampia määritteitä, jopa keskenään ristiriitaisia sellaisia.) Tätä kulmaa katsoen ei ole varmasti ihmeellistä että keskustelu ei johda mihinkään.

Pitää suvaita suvaitsematonta


Jos katsotaan niitä joiden mielestä suvaitsemattomuuden suvaitseminen olisi väärin korostavat että käsite on ristiriitainen. "By definition, a tolerant person would say and do nothing to interfere with anything they objected to." Mikä herättää erikoisen huomion siitä että tämä esitetään usein sensuristisessa sävyssä. Miksi suvaitsevaisuus vaatii sitä että kriittisiä äänenpainoja sensuroidaan jos kaikki kuitenin voivat sanoa mielipiteensä ja tulla sen pohjalta tuomituiksi? "Otherwise you are intolerant ... Or worse a Hypocrite or have a hidden agenda behind your so called tolerance, that is, a limited tolerance is also intolerance."

Tässä näyttääkin olevan vahva sävy jossa joskus suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä että ei loukata ja toisaalla sitä että ei sanota mitään. Ja tässä on usein jopa aivan eksplisiittisesti sananvapauteen liittyviä sävyjä jotka liitetään nimenomaan uskonnonvapauteen. (Onko uskonto mielipide tai verrattavissa sanalliseen ilmaisuun? Mystikko antaa kysymykseen hyvin erilaisen vastauksen kuin joku muu.) "The closest thing to perfect tolerance would be martyrs who let themselves be tortured to death rather than renounce their beliefs." ja toisaalla "That shouldn't be confused with the modern abuse of the label "liberal". You are not obliged to tolerate, that is, to remain silent about, the intolerance displayed by self-described "liberals". "Liberal" tolerance is an oxymoron. "Liberals" mock the gentle Amish, advocate the murder of helpless innocents such as the unborn." On selvää että tässä korostetaan sitä että sananvapaus on suvaitsematonta ja liberaalit vastustavat epäeettisiä asioita joten he ovat suvaitsemattomia silloin kun käyttävät sananvaltaansa.
* On itse asiassa erikoista huomata miten samassa kommentissa suvaitsevaisuus voi yhtäällä tarkoittaa "ei loukkaavuutta", eli "herjaamisen puutetta" ja toisaalla taas "sitä että saa sanoa vapaasti mitä vain". On vaikeaa nähdä miten vaihtamalla tilanteen mukaan poliittinen korrektius sananvaapauteen johtaa järkevään argumentointiin. Jos suvaitsevaisuus on sananvapauden synonyymi niin loukkaavuus ja aborttikannanotot ovat vapautta eivätkä vapautta vastaan. Ja jos sitten suvaitsevaisuus on sitä että ei dissata toista ja loukata toista niin miksi sitten sitä voidaan valittaa jos joku vaatii poliittista korrektiutta...

Suvaitsevaisuus vaatii suvaitsemattomuuden tallaamista

Vastapuoli taas korostaa sitä että suvaitsevaisuuden määritelmä ei itse asiassa ole ollenkaan tuo esitetty. "It is absolutely absurd to allow the intolerant to set 'the rules' of tolerance." Tässä korostuu jonkinlainen kannustusaate. Suvaitsevaisuus näyttää monille tarkoittavan aa kannattaa mitä tahansa mutta vastustaminen muuttuu pahaksi "Intolerance = Negativity" eli toisin sanoen uskontoa saa kehua mutta sitä ei saisi moittia. Koska suvaitsevaisuus on määritelty näin. Jos joku siis vaikka haukkuu uskontoa ja suvaitsevaisuus koskettaa vain kehumista, ei ole mitään ristiriitaa. (Se, että tämä on mielestäni varsin typerä tapa määritellä suvaitsevaisuus ei ole merkitystä sisäisen ristiriidan kautta. Suvaitsemattomuudelle epäsuvaitsevaisuus ei ole määritelmän pohjata ristiriitaista. Typerää ja epäeettistä ja kenties vaarallista yhteiskunnallekin se on. Mutta ei loogisesti sisäisesti ristiriitaista.)
* Toki tässä on terveempiäkin kulmia "Tolerance from its definition means "a fair, objective, and permissive attitude toward those whose opinions, practices, race, religion, nationality, etc., differ from one's own; freedom from bigotry." It doesn't mean tolerance of something morally wrong." Se on määritelty negatiivisen vapauden kautta, ja ei sisällä ristiriitaa. Idea ristiriidan poistamiseen on hieman mutkikkaampi kuin tuossa negatiivisuus -kulmassa. Mutta helpon kautta sekin on kenties mahdollista ymmärtää Etenkin kun testaa ristiriitaa katsomalla mitä termin negaatio todella tarkoittaa ; "If we take the negation of the definition above, it's the definition of intolerance, and I think it is clear that something like that is morally (and can be also legally) wrong." Tässä määritelmässä negatiivinen vapaus muuten tekee sen että suvaitsemattomuuden suvaitseminen on by definition jotain jota suvaitsevaisuuteen vaaditaan. "Freedom from bigotry" vaatii "bigotryn sensuroimista"...

Mielestäni asiallisin kulma on itse asiassa korostaa että on ihmisryhmä joka vaatii mustavalkoista maailmaa. Sellaista jossa yksityiskohdat eivät vaikuta kokonaisuuteen vaan jokin yksittäinen pikkuasia värittää kaiken mitä sanotaan. "It's Not An Absolute. If we were talking about the words in absolute terms then this would be a different debate. But we don't live in a world of absolutes" Jolloin koko kysymys tai vaatimus sisäisestä ristiriidasta tai sen puutteesta on jotain saivartelevaa filosofiaa jonka paikka tuskin edes on elävien ihmisten maailma. Etenkin kun "I am free to call your speech hateful idiocy, and abuse your evil opinions. My exercise of free speech in response to yours does not impinge on your right."

Nothing tastes as good as Kebab after a hard day of protesting immigration...

2 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

"It doesn't mean tolerance of something morally wrong."

Tuo ylläoleva lausahdus mitätöi kaiken. Se on se varsinainen "I win!" - kortti jonka voi heittää vastaukseksi mihin tahansa epäilyyn oman suvaitsevaisuuden vajavaisuudesta. Vähän kuten aiemmin erittäin suosittu natsikortti, mutta sellainen, mitä vastaan ei voi puolustautua. Moraali kun voi olla kaikilla omanlaisensa.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Tuo ylläoleva lausahdus mitätöi kaiken. Se on se varsinainen "I win!" - kortti jonka voi heittää vastaukseksi mihin tahansa epäilyyn oman suvaitsevaisuuden vajavaisuudesta. Vähän kuten aiemmin erittäin suosittu natsikortti, mutta sellainen, mitä vastaan ei voi puolustautua. Moraali kun voi olla kaikilla omanlaisensa."

Olette aivan oikeassa. Näissä on kuitenkin yksi oleellinen ero. Natsikortti on argumentti joka on itse asiassa logiikan ulkopuolella. Siinä asia yritetään viedä lokaan mielleyhtymällä, eikä sillä että asia todella olisi paha.

Tuo taas on todellakin win -kortti siinä mielessä että logiikan mukaan se toimii aina. Jos joku on suvaitsematon suvaitsemattomalle voi logiikan mukaan juurikin niin toimia. Premisseistä seuraa johtopäätös. Aina. Teki mitä tahansa. Ja pragmaattisella tasolla tälläinen ei ole tietenkään kovin kiinnostavaa tai kätevää.

Itse suosinkin jotain vähän sen tyylistä mitä oli Rawlsilla ; Keskitytään vapauteen joka ei tallaa muiden vastaavia vapauksia. Ja suvaitsevaisuus oli sitä. Siksi Rawlsin mallissa on tavallaan tärkeää katsoa paitsi että onko jotain mieltä niin myös sitä miten tämä suhtautuu muihin. Esimerkiksi jos ei halua syödä sianlihaa tai ei pidä homoseksuaaleista se on mielipide, etenkin jos sitä noudattaa itseensä. Toisaalta jos vaatii että kaupoissa ei saa myydä sianlihaa kenellekään tai jos vastustaa kategorisesti homoseksuaalejen vapauksia, niin se on syrjintää. (Rawlsin mallista on muuten helppo rakentaa abortinvastustusargumentti. Naisella on oikeus joka rajoittaa vauvan oikeutta. Jostain syystä abortinvastustajat eivät käytä sitä.)

Ei tästäkään tietysti moni pidä, mutta se ei sentään ole "minä olen aina oikeassa - muut turpa kiinni". Toisin kuin tuo mainitsemasi jossa tosiaan tulee sellainen henki että suvaitsevaisuus on sitä että on sellainen kuin suvaitsevaiset tai muut vallassa olevat ihmiset sen sanovat olevan. On todellakin olemassa ihmisryhmä jolle moralistinen raivonpuuska oikeuttaa mitä vain.