perjantai 5. lokakuuta 2012

Luulin olevani hullu, mutta onneksi se olikin vain syöpä

Jodi. Se ydinräjähdyslääkkeenä tunnettu aines, on metallinkiiltoinen halogeeni. Jodia tarvitaan kahden hormonin, tyroksiinin ja trijodityroksiinin, valmistamiseen kilpirauhasessa.

Nuorena aikuisena minulla epäiltiin vahvasti kilpirauhasen liikatoimintaa. (Joka liittyy etenkin tyroksiiniin) Epäily havaittiin mittauksissa vääriksi, arvoni olivat toki koholla, mutta vielä terveen rajoissa. Oletus tästä ei ollut huono. Sillä kun katsoo ja seuraa minua ja vertaa olemistani kilpirauhasen liikatoiminnan oireisiin, ne sopivat melko hyvin yhteen. Olen laiha, syön paljon ja olen kaulatani muutoinkin "ihme korppikotka", jolloin ylikasvanut kilpirauhanen tulisi kysymykseen. Minulla on tunnetusti myös hermostuneisuutta ja nukkumisvaikeuksia (josta seuraa paradoksaalisesti pohjatonta väsymystä).

On mielenkiintoista miten kilpirauhanen iskee itseyden ytimeen. Ajatus tuntuu todella omituiselta koska ihminen ajattelee että hän hallitsee mielensä voimalla ruumistaan. Mieli koetaan abstraktina ja eimekanistisena. Siksi tuntuu todella omituiselta että jokin metallinkiiltoinen halogeeni voisi vaikuttaa siihen miten koet maailman ja elät siinä.

Se vaikuttaa vahvasti siihen miten katsot maailmaa ja miten toimit. Tämä tuli vahvistettua, sillä eräällä tuntemallani ihmisellä havaittiin juuri kilpirauhasen vajaatoimintaa. Päällimmäinen oire, jonka vuoksi asiaan oltiin lähestytty oli ollut kasvanut masentuneisuus ja aloitekyvyttömyys. Tämä oli aktiivisena yrittäjämiehenä aiemmin tunnetuksi tulleelle ollut ongelma. Hän oli helpottunut siitä, että asia on helposti hoidettavissa lääkityksellä. Vielä helpottuneempi hän oli siitä että kyseessä ei ollut hulluus. Hänestä mielenterveyspuolen vaivoissa on nykyään niin kova stigma että sitä oli ollut raskas kantaa. Itse asiassa hän paljasti masentuneisuuden vasta kun tämä helpotus oltiin saatu. Sitä ennen hän oli salannut mielentilansa kaikilta.

Hän kertoi minulle aiheeseen liittyvän tarinan. Hän oli sittemmin lukenut kilpirauhastilanteesta netistä. Sairaiden kirjaamat kuvaukset olivat olleet juuri sellaisia kuin jos hän olisi itse niitä kirjoittanut. Hän kertoi erittäin kuvaavan tarinan, jossa henkilön masennus oltiin pitkään tulkittu mielenterveysongelmaksi. Oltiin terapoitu raskaasti. Tätä oli jatkunut melko pitkään ennen kuin oltiin osattu epäillä kilpirauhasta. Ja vajaatoiminnan oli aiheuttanut tällä kertaa syöpä. Lausunnon henki oli suunnilleen se helpotus siitä että se olikin vain syöpä.

Ei kommentteja: