Tiukassa mielessä "pahan ongelma" on teologinen kysymys jossa ihmetellään ristiriitaa joka syntyy siitä, että rakastava ja kaikkihyvä Jumala voisi mahdollistaa juuri sellaisen maailman jossa elämme. Eli jossa paskaa tulee niskaan yli oman tarpeen. Laajemmassa mielessä pahan ongelma voidaan nähdä myös kysymyksenä siitä miksi maailmassa on ylipäätään kärsimystä.
Tähän minun on ollut suhteellisen helppo suhtautua. Syynä on se, että pidän tunteita adaptaatioina. Eli tunteilla on funktio. Mielihyvää aiheuttavat asiat ovat joko suoraan tai sivutuotteena syntyviä piirteitä joita seuraa ihmisen elinvoimaa auttavista asioita. Esimerkiksi vehmeä nurmikko on voinut kertoa ihmiselle hyödyllisen biomassan läsnäolosta (sen runsaasta määrästä) joka vihjaa ihmiselle mahdollisuudesta saaliiseen ja veteen joten tämänlaisten ympärille on järkevää haluta asettua. Bioestetiikkka on tässä evoluutioajattelua kauneimmillaan ; Kauneus liittyy helposti lisääntymiskykyyn ja jälkeläistenhuoltokykyyn. (Näihin ja muihin tilanteisiin voi liittyä symmetriantajua jotka sivutuotteena tuottavat jotain muuta. Onhan ihmisten miehilläkin nännit vaikka he eivät imetä. Se on sivutuote siitä että naiset imettävät ja miehet ja naiset syntyvät alkiosta joka on perustaltaan hyvinkin samanlainen.)
Tuska on kenties vielä helpompi ymmärtää, koska jos maailmassa on asioita joiden välttäminen on edullista, on siihen liittyvät karttamisen tunteet taatusti hyödyllisiä. Näin ollen jos tuskan tunteiden kohdalla kysymys on homeostaasin säilyttämiseen tähtäävästä vaistosta, niin on järkevää että tuskan tunnetta on. Itse asiassa tuskan puute olisi evoluutiolle hirvittävä selitystä vaativa ongelma, koska se voisi onnistua jos ja vain jos kaikki elämäntilat sallisivat yhtä hyvin elämisen jatkumisen. Tällöin kaikki olisivat kuolemattomia. Joka taas tarkoittaa käytännössä sitä että luonnonvalintaa ei ole edes mahdollista olla tämänlaisessa tilanteessa. Evoluutio ei siis olisi missään mielessä mahdollista. (Teologian ystävä taas joutuisi selittämään miksi Jumala halusi kuolemaa, tuskaa ja särkymistä eikä luonut muunlaista maailmaa ; Jos vasaralla sormeen lyöminen on haitta jota Jumala estää kipuaistilla, niin miksi hän loi meille särkyvät peukalot in first place?)
Eli koska luonnonvalinnalla on tilaa, on hyvä olettaa että maailmassa on asioita joista seuraa kuolema tai vakavaa haittaa lisääntymiselle. Näiden karttaminen on välitettävissä siten että johonkin aistimukeen tai aistimusjoukkoon liitetään tuskan kokemus. Tämä pakottaa väistämään kuolettavaa tai haitallista tilannetta. Näin ollen pahuuden ja tuskan kokemuksissa ei ole mitään ihmeteltävää.
Sen sijaan luonnon teleologisoinnissa, eli siinä että pahaa nähdään sekä ihmisten että tulivuorten toiminnassa, on mielenkiintoinen. Ne molemmat toki liittyvät tuskaan. Mutta on jännittävää että ihmiset vaativat papeilta selitystä siihen että miksi tsunami tappoi miljoonia ihmisiä. Uskovaisen silmin tämä on luontevaa koska kaikessa on tarkoitus. Ja tämä huipentuu aina Jumalan tahtoon ja suunnitelmaan. Naturalistin silmin kysymys on omituinen koska tulivuorilla ei ole emootioita tai aivoja joilla se voisi suunnitella mitään. Teknisesti ottaen naturalisti näkee että maailmassa tapahtuu kakkaa (jonka välttämiseksi on adaptaatioita ja siksi varomme tulivuorenpurkauksia vaikka ne eivät ole ilkeämielisiä.)
Luonnon teleologisointi-into näyttää sen sijaan jonkinlaiselta ydintiedon sekaantumiselta, kompleksilta idealta. Joltain jossa ihmisiin kohdistuva kosto, joka sosiaalisella ihmisellä on luonnollisesti voimakas, liitetään sellaisiinkin kohteisiin joille ei voida kostaa. Näin ollen esimerkiksi läheisen kuolema on aina läheisen kuolema ja iskee aina samalla tavalla oikeustajua vastaan. Se, että ihminen tuntee kaunaa tsunamiaaltoa kohtaan on siis hieman kuten miehen nännit. Sivutuote.
2 kommenttia:
Vastaan nyt tähän kohtaan vähän muihinkin lukemiini juttuihisi.
1. Saattaa olla, että tunteilla on tosiaan funktio, usein piilosellainen. Rakkaudesta löytämäni määritelmän olen saattanut täälläkin jo kirjoittaa:
"Rakkaus etsii parhaan mahdollisen markkinoilla saatavilla olevan kohteen."
Toisaalta, jos se löydetty on sopiva, asia on OK kaikesta teoretisoinnista huolimatta. (Pakkohan minun on tietty kirjoittaa, että Jumalalla saattaa olla tuossakin asiassa jotain tekemistä, myös sen rakkauden löytymisen jälkeenkin: Ihminen etsii rakkauden kohteekseen sellaista, joka miellyttää ja löydettyään sellaisen pyrkii miellyttämän sitä, jota rakastaa...)
2.Buddhalaisuudesta olen opettanut siellä täällä. Tässä yksi näkökulmani:
"On siis hyvä joskus ainakin miettiä, miltä taustalta uskonnosta vaikkapa buddhalaisuudesta kerrotaan? Onko kyseessä syntymästään saakka buddhalainen, joka edelleen tunnustautuu buddhalaiseksi vai henkilö, joka on kääntynyt pois buddhalaisuudesta, vai henkilö, joka on päinvastoin kääntynyt buddhalaiseksi? Puhutaanko uskontotieteellisesti analysoidusta uskonnosta vai tavallisen ihmisen arkiuskonnollisuudesta? Onko kyse dialogista, uskosta keskustelusta vai apologiasta, uskon puolustuksesta? Onko kertoja vaikkapa tieteellisiä tutkimusmenetelmiä noudattava uskontotieteilijä tai antropologi? Entä onko tuo tutkija luonteeltaan empaattinen vai ylikriittinen? Onko kysymyksessä länsimaille suuntautunut lähetyssaarna vai omalle joukolle osoitettu opetus? Onko tavoitteena saada toinen vaihtamaan uskontonsa? Uskovatko keskustelijat itse mihinkään? Pitävätkö he uskontoa ylipäänsäkään tärkeänä?"
ja 3. Onnittelut varsin korkeasta blogimäärästäsi. Siinä on paljon tutkittua ja ajateltua.
Tämä nyt oli vähän korskeasti otsikoituja mietelmiä. Lähinnä kysymys oli siitä että usein kärsimys dumpataan uskonnollisen viitekehyksen ongelmaksi eikä siihen jakseta oikein suhtautua. Eli naturalistit harvemmin selitävät niitä itse, vaan näkevät vain että "ongelma kristinuskolle".
Näen että tässä kohden on hyvä ja asiallista selittää se toinen puoli. Ei sen enempää.
Lähetä kommentti