Mitä sinä voit oppia CMX:ältä?

Otan tällä kertaa käsittelyyn CMX:än kappaleen "Sillanrakentaja". En siksi, että tässä kappaleessa olisi juuri minulle kohdistettuja salaisia viestejä. Vaan siksi, että sitä kautta voidaan sävyttää joitain ajatuksia ymmärtämisestä. Kappaletta ei välttämättä tai edes luultavasti ole tehty tähän tarkoitukseen, mutta käytän sitä siihen silti.

Se on joka tapauksessa niin hieno biisi, että sen kohtaloksi on laitettava sama, mikä on ollut kaikille suurteoksille aina. Kaikenmaailman typerykset tulkitsevat niitä ja tekevät niistä asioita, jotka eivät ole teoksen arvolle sopivia. "Raamattuakin" tuntuvat raiskaavan eniten, eivät ateistit, vaan ne, jotka sitä kovasti kovasti rakastavat.

"Kävelinkö turhaan ne kilometrit, jotka mielessäni teitäs vaelsin. / Ja odotinko tyhjää kun siltaa etsin, joka johtais yli kuilun syöverin, kuitenkin."

Sillanrakennus on diplomaattiseen käytökseen liittyvä termi. Tässä voidaan viitata vaikkapa diskurssin vaikeuteen ; Ihmiset keskustelevat eri lähtökohdista, eivätkä he siksi ymmärrä toisiaan. Jo toisen näkemyksen ymmärtäminen - ja vielä vähemmän mukaan meneminen - ovat vaikeita asioita. Keskustelu on usein sävyltään jopa ikävää, ilkeää tai muuten vain härömielistä. Diogenes esitti jopa että sanat ovat eri ihmisillä erilaisia ja että sanojen merkitys muuttui ja siksi ymmärtäminen oli peräti mahdotonta.

Myös luonnontieteiden tekoon tämäntapainen kommunikaatio voidaan liittää : Tieteentekoa on kuvattu usein metaforalla, jossa tutkija kysyy luonnolta kysymyksiä. Näin ollen on hyvä miettiä, onko kysytty oikeita kysymyksiä, ja miten luonnon vastaukset on tulkittava. Tämä vaatii eräänlaisen kommunikaatioyhteyden, jossa "sanat ja niiden käyttö" jollain tavalla oleellisesti vastaavat todellisuutta. Ja vaikka tässä onnistuttaisiin, luonto osaa usein yllättää eikä vastaa mitä kysyjä kenties haluaisi.

"Tahdoin vapautta, päivien hehkun, vaan löysin hallan kohmettaman maan. / Se välillämme aukee ja siihen eksyy, kun mielet koettaa sanoin kurkottaa, toisiaan."

Ihminen hakee usein tietoa, ja samanaikaisesti haluaa valita asioita. Filosofia ja järkeily ei kuitenkaan yleensä tarjoa mitään kovin selvää ja automaattisen loppuunlyötyä. Mietiskelystä tulee usein myös kahle. Yksi ajatuskentän valinta johtaa pakotteisiin.

"On sillanrakentaja levottomuus mielen, kun ikuisesti virtaa päivänvalo pois."

Tämä lause voi viitata siihen, miten ihminen elää hetkessä, mutta haikailee jotain ikuista, pysyvää ja muuttumatonta. Kaaoottinen, hetken kestävä maailma, tuo mukanaan epätietoisuuden tunteen, joka on monista ahdistava tunne ja tilanne. Väliaikaisuus, kuolevaisuus ja muu johtaa inhimillisen yksilön tasolla ikuisen kadottamiseen sellaisella tasolla, jota muuttumaton, kuoleman jälkeenkin lillimään jäävä gravitaatio tai kvanttifluktuaatio ei tuota iloa. Tosin nekin ovat pelkkää kaaosta parempia ; Jotain jota koskien löytää jotain kestävää ja todellista.

"On sillanrakentaja lumovoima kielen, ja sillan yli kulkee lupaus jos vain voi. - Se on mahdoton."

Tämä voisi viitata induktion ongelmaan ja loogiseen positivismiin. Sen parissahan ajateltiin että voitaisiin todellakin käsitellä jotain joka ei olisi oletuksenvaraista. Loogisen positivismin takana oli selvästi ikuisen ja muuttumattoman haikailu, joka taatusti toisi mukanaan hallinnan tunteen. Mutta sen on osoitettu tuottavan vain hallinnan harhan. Induktiota voidaan varsin mukavasti symbolisoida sillalla, joka yhdistää yksittäiset tapahtumat toisiinsa.

"Nyt päivänvalo haipuu, saa luvan kaipuu. / Se tähti joka kiertää tähteään. / kun etsii kirkkautta kauneden nälkää. / Ja löytääkin vain öiden ikävää, pimeää."

Tässä kohtaa en voi olla tekemättä rinnastusta Nietzscheläiseen maailmaan. Kielikuvat ovat melko vahvasti samantapaisia kuin mitä Nietzsche on käyttänyt kuvatessaan esimerkiksi kylmää joka hohkaa Jumalan kuoleman jälkeen. Ikuinen ja muuttumaton induktion ongelman kohta ikään kuin maksimoituu Jumalakaipuussa, joka sellaisenaan on ikuisen ja muuttumattoman varmuuden kaipuuta äärimmilleen vietynä.

Tämän jälkeen kappaleen voi tietysti helposti pistää toistumaan, ja ottaa sävyksi mystikon matkanteon. Siinä kun kuvattaisiin täsmälleen samoja ikuisen ja kadottamisen ja varmuuden ja epävarmuuden teemoja. Tässä mielessä oma kuvaukseni ja tulkintani on ikään kuin tikkaat, jotka kiivettyään ne heitetään maahan. Ja niin mystikon tie transsendenttiin voi alkaa.

Mystikko joutuu painimaan etsimisen kanssa. Mystikko etsii siltaa, ja ainakaan aluksi mikään meditointi tuskin tuottaa tulosta. Asiaan on harjaannuttava. Mystikko hamuaa tietoisuudellaan vapautumista, mutta tuntuukin olevansa vain itseensä käpertyvä. On mahdotonta tietää onko "lumovoima mielen" Jumalan tahdon lumovoimaa, vaiko onko se vain oman mielen tepponen. Sanat ja välineet ovat vain medium, joka ei sisällä transsendenttia tietoa vaan pelkkiä väitteitä siitä, että takana olisi jotain johon voitaisiin viitata. Mystikko yrittää, vaikka ei tiedä tekeekö matkaa ja onko sen jälkeen mitään tai ketään vastassa.

Loppujen lopuksi mystikon ja epistemologin matkassa ja tavoitteissa olevat vaikeudet ovat yllättävästi ja oleellisesti samankaltaisia.