tiistai 4. tammikuuta 2011

Puolimatkalla Totuuteen.

Juha Leinivaara nosti esiin yksityiskohdan Tapio Puolimatkan "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" -kirjasta. Esiin nousee se, miten punktualismia käytetään. Puolimatka ottaa esiin punktualismin. Hänestä "teoriaan sisältyvä hyppäyksellisyys ei sovi hyvin yhteen darwinismin asteittaisiin muutoksiin perustuvan teorian kanssa." Toisin sanoen hän vihjaa punktualismin vaativan saltationismia, syntyy tyhjästä pompahtavia hopeful monstereita.

Tässä kohden Puolimatka tekee isoja virheitä. Olen kirjoittanut virheellisyydestä aikaisemmin. Olennaista asian ymmärtämisessä on se, että Puolimatkan käyttämä väite punktualismin luonteesta on virhe. Se on jotain, johon Gould itse on ottanut kantaa. Ja jopa punktualismista erimieltä oleva Dawkinsin "Sokea kelloseppä" 1980 -luvulla mainitsi että punktualismi ei vaadi saltationismia, ja että tämänlainen on ikävä väärinkäsitys.

Kreationistit ovat sen sijaan aina klassisesti väittäneet juuri samaa mitä Puolimatka esittää. Rinnastuksen virheellisyyttä on rummutettu ja siitä on kerrottu eri medioissa toistuvasti viimeisen 30 vuoden aikana. "Sokea kelloseppä" on lisäksi kreationistien ja Intelligent Designin kannattajien kirjamoitelistalla ykkössijoilla, joten sen sisällön voisi luulla olevan heille tuttua. Tosiasiassa he eivät tästä huolimatta ole ottaneet opikseen yhtään vuosikymmenten aikana. Virhe toistuu, toistuu ja toistuu. - Dawkinskin liitti sen aikanaan kirjaansa siksi että kreationistit tekivät samaa virhettä usein ja äänekkäästi jo kirjan kirjoitusaikana. Se onkin melko selvästi suunnattu sille yleisölle, joka oli siihen aikaan tekemisissä kyseisen ideologian kanssa.
1: Tämä ei ole sinänsä yllättävää. Muistan keskustelleeni erään kreationistin kanssa. Hän myönsi tehneensä virheen. Pian hän kuitenkin palasi toistamaan sitä samaa virhettä. Syynä oli se, että hän oli intoutunut lukemaan Pekka Reinikaisen "Unohdettua Genesistä". Innoissaan hän unohti että hän oli käyttänyt juuri tätä samaa kohtaa ja että siinä ollut virhe oli ilmiselvä. Asia on jäänyt vahvasti mieleeni, koska siihen liittyi vahvasti harvinainen tapahtuma : Kreationisti myönsi alun perinkin virheensä. Ja asiaan liittyi jälkikäteen jonkinasteista vaivautumista.

Tämän jutun ytimessä ei ole kuitenkaan se, miten ja miksi näkemys punktualismista on väärässä (koska tein sen jo aiemmin, ja myös Leinivaara huomauttaa asioista olennaiset kohdat.) Sen sijaan otan esiin sen, miten tämä virhe toimii esimerkkinä siitä, miten lähteistystä tulisi käyttää, ja millä tavoin kritiikki tulisi tehdä ja mistä kautta kritiikin kohteen näkemykset haetaan.

On itse asiassa luultavaa, että Tapio Puolimatka on syyllistynyt siihen, että hän ei ole itse asiassa tutustunut Gouldin väitteisiin. Hän on lukenut punktualismista vain ja ainoastaan kreationististen lähteiden kautta. Onkin luultavaa, että lainatessaan Gouldia, hän on itse asiassa lainannut jotain kreationistilähdettä joka lainaa Gouldia. Ja unohtanut mainita tämän kreationistilähteen ja on sen sijaan merkinnyt Gouldin lähteeksi. Tämänlaisessa lainaamisessa on ongelmana "rikkinäisen puhelimen" ongelma : Sanoma vääristyy helposti.
1: Tämänlainen lähteidenkäyttö ei sinänsä ole yllätys. Puolimatka lainaa mutaatioihin tietojaan siteeraamalla biologian ammattilaisten sijasta suomalaista innokasta kreationistiamatööriä, Pekka Reinikaista.

Olennaista olisikin tajuta, että se, mitä evoluutikot väittävät lienee oikein vetää nimen omaan evolutionistien aineistosta, riippumatta siitä ovatko "evolutionistit" oikeassa. Se, että kreationistit väittävät evolutionistien sanovan jotain jota nämä eivät sano, on sen sijaan straw man, olkiukkoargumentaatiota. Sellaista ei yleensä pidetä arvossa. Itse asiassa yleisesti ottaen vakavasti otettavan kritiikin minimitasona pidetäänkin sitä, että se yleensä ottaen liittyy kritisoituun kohteeseen. Kritisoijan olisi minimissään osattava kritisoimansa kohde.

Itse asiassa se, että Puolimatka tekee kirjssaan kliseisen krisselivirheiden teko on vastaan koko hänen kirjansa perusargumentin uskottavuutta. Hänhän väittää että evoluutiokritiikki on perusteltua ja laadukasta ja että sen vastustuksen - ja Puolimatkan kanssa debatoinnin naureskelu ja jopa hänen kanssaan keskustelematta jättäminen - johtuisivatkin vainosta ja vastustuksesta. ~ Kirjan perusviesti on väittää että tiedekeskustelu ei ole riittävän avointa myöntääkseen evoluutioteorian onttouden.

Kuitenkin juuri se, että Puolimatka on itse asiassa kreationistikliseevirheiden toistaja joka näyttää kirjoissaan asti evoluutioteorian sisällön ymmärtämisessä näin vakavia puutteita, on syytä uskoa että avoimuuden puute ei olekaan naureskelun syynä. Asiantuntijaa (ja jopa harjaantunutta amatööriä) voi tosiaan naurattaa, jos joku oikeasti tosissaan heittää virheargumentteja, joiden levinneisyys on ollut pitkään valtava ja jotka on virheiksi osoitettu ja äänekkäästi toistettu jo vuosikymmenten ajan. Ja silti, kaiken tämän jälkeen joku toistaa tätä samaa virhettä ja lähtee juuri tämän saman olkiukon kera "kentälle maailmankuvien väliseen taisteluun", sen sijaan että ottaisi opikseen, hylkäisi sen ja ottaisi avukseen vaikkapa uusia ja erilaisia argumentteja. Se, että nämä olisivat olkiukkoja olisi vähemmän naurettavaa, koska ne olisivat sentään uusia virheitä.

Kreationistikliseiden toistaminen ei tietenkään ole myöskään hyvä keino muistuttamaan siitä, että Intelligent Design ei olisi kreationismia.

Myös professionaalisuuden leima asiasta käytävässä keskustelussa on olennaista huomata. Siinä jos joku taidemaalari Pälikkö tekee hyvässä uskossaan virheitä amatöörinä on vielä jokseenkin ymmärrettävää. Mutta se, että professorina esittäytyvä ja tohtoriuden ammattiarvolla esiintyvä ja esitelty keskustelija pistää kirjoihin ja kansiin tämäntasoista rillumareitä on jo montaa astetta vakavampaa. Minimivaatimuksena luulisi olevan huolellisuuden ja lähdekritiikin. Ja sen, että ei käytä sekundaarisia lähteitä varmistamatta asioita primaarisesta lähteestä esittäessään mitä vastapuoli on väittämässä. Niiden luulisi kuuluvan akateemisen kirjoittamisen perusteisiin. Jo ihan sen vuoksi että ne ovat itse asiassa mukana jo lukiotasoisessa lähdekritiikissä.

Tosin tämäntasoisen nimekkään kreationismin ja Intelligent Design -primadonnan tämänasteinen virheily tuo vahvaa evidenssiä sen sosiologisen ilmiön taakse, jossa esitetään että evoluutioteoriaa kritisoiva ei osaa kritisoimaansa kohdetta, ei ota ikinä opikseen virheistä, väittää tämän jälkeen voittaneensa väittelyn ja rientää uskonveljiensä pariin kertomaan voitostaan. Sitä, joka ilkeämielisesti väittää että evoluutiokriittisyyttä vakavasti esittävät eivät osaa evoluutioteoriaa.

11 kommenttia:

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Juuri tänään mietin sitä, että kuka on mahtanut opettaa Tapsalle evoluutioteorian sisällöstä. Ei kai vaan Reinikainen ja Leisola yhdessä?

MrrKAT kirjoitti...

Puoliluotettavien huhujen mukaan TP olisi aluksi opiskellut Joensuun yo:ssa biologiaa ja levätutkijan suuntaan mutta kyvyt ei koskaan riittäneet väitöskirjaan asti.

Kyvyttömyys luonnontiet. ajatteluun + ripaus Dunn-Krugeria + uskonvarmuuden tuoma Luojan antaman oman "maalaisjärjen" ihailu ja sokea luotto "kristittyihin tutkijoihin"
--)--) naiiviuden sekasotkut, eikä ymmärrä, että ulkopuolisten hämmästely ja naureskelu TP:n hölmöyksillensä ei johdukaan "naturalistien" tottumattomuudesta tai torjunnasta TP:n "uuteen" ei-naturalistiseen paradigmaan.

Mutta en todellakaan tiedä miten hän on käsityksiänsä saanut, kaikki vaan viittaa että hän on "uudelleenkouluttanut" itsensä Reinikaisen, Leisolan suomentamien ja IDistien kirjoilla..

MrrKAT kirjoitti...

Tänään tarkistin (kirjakaupassa;) :

Puolimatkan Usko,tieto ja evoluutio- kirjan valtavassa viiteluettolassa takana on lukuisia S.J.Gouldin julkaisuja myös
Gould: "Punctuated equilibria".(Ehkä oli 1982 vuosilukuna)

Mutta mutta,1982:lta Gouldilta ei ole kirjoja, vaan New Scientist artikkeli hiukan eri otsikolla "..equilibrium", joten tässä on edelleen jotain hämärää Puolimatkan osalta. Sensijaan netissä on luettavissa Gouldin+Eldredgen "..equilibria" v:lta 1977.

Sensijaan Laihonen et al tai Lokki et al suomalaisia evoluutiokirjoja EI löytynyt ko. Puolimatkan kirjan viitteistä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Puolimatkan tuottamat sivumäärät ovat aika valtavia. Moni uskovainen onkin ihaillen esittänyt, että mies on yksinhuoltaja + professuuri ja viran lisäksi tuottaa tiiliskivikirjoja.

Iso tekstimäärä voi viitata määrään laadun vuoksi. Toki myös monet suuret mestarit ovat olleet tuotteliaita. En usko että tässä on kyse tästä, vaan omintakeisuuden puutteesta. Puolimatkahan lähinnä kääntää, maahantuo Plantingan ajattelua jne. On helpompaa kuin originelliys.

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Puolimatkan tuottamat sivumäärät ovat aika valtavia.

*tuijottaa Gouldin 1400 sivuista järkälettä kirjahyllyssä.*

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Puolimatka on tuottanut parissa vuodessa aika paksulti kirjoja. En muita oliko Gouldilla ihan vastaavaa tahtia. Tosin Gouldin materiaali oli originellia.

Tuotteliaisuus, kuten aikaisemmin viittasin, voi olla mallia Mozart sinfonioineen. Ja mallia Juha Vuorinen "Juoppohulluineen".

Gould taitaa olla enemmän mallia Mozart. Puolimatka taas ei.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään tarkistin (kirjakaupassa;) :

- Ehkä tämä kertoo tieteellisen ajattelun tasosta... Minkä ikäisiä te olette? Tulee mieleen ala-aste ja "likkabakteerit". Ettekö te todellakaan lue niitä kirjoja joista lausutte mielipiteitänne? Lyönpä vetoa että vaikka Puolimatkalla on valtava määrä Dawkinsin ja kumppaneiden kirjoja, toisin kuin teillä siis esim. Puolimatkan... tai Craigin...

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Uskon että Puolimatkalla on kirjoja ja on lukenut ne. Mutta väärinymmärryksiä tällä henkilöllä on. Kenties kuvaakin teidän omasta tasosta että leimaatte "likkabakteereiksi" samalla kun ette lainkaan perustele tämän bloginn kannanottoja, ja näytä niitä asiavierheitä jotka kirja kirjakaupassa on osoittanut vääriksi.

Tämä kyseinen kirjahan on siitä hupaisa, että Puolimatka nostaa esim. Enqvistinne vinoilun ihan omalle tasolleen. Omituista ihmiseltä joka väittää ajavansa tasapuolista keskustelua.

Jos en ole lukenut kirjoja Puolimatkalta, niin miten ihmeessä kyukenen lainaamaan hänen tekstiään ja kun katselet tätä blogia laajemmin niin kykenen selkeästi referoimaan hänen argumenttimaailmaansa laajemminkin?

Ehkä siksi, että Puolimatka, joka on mm. neuvomassa Hawkinsia fysiikassa ja muitakin tieteentekijöitä vaikka itsellä on vain opetustieteen alan koulutus (jonka puolella hän voi olla hyväkin). On irrelevanttia onko Puolimatkalla kirjoja ja onkio ne luettu, jos asiavirheitä pukkaa siitä huolimatta. Pikemminkin jos näin on, niin sitä ongelmallisempaa. Olkiukko ja asiavirheet jotka johtuu siitä että lukee kreationistien mokia on OK jos vertaa siihen että lukee ja jättää ymmärtämättä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Ja muutenkin ad hominem -tasolle jäänyt anonyymi (=pelkuri/trolli) näyttää kiitettävää perseilytasoa, kyvyttömyyttä lukea bloginkommentointi -ehdot jotka on kommentointiruudun yläpuolella. Onneksi olkoot että edes tämän verran ette vaivautuneet!

Yleensä ohjeenani on, että jos ei ole argumentatiivista sisältöä, kannattaa kenties mennä pois ja pitää turpa kiinni.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Eikä hän suinkaan "kommentoi lukematta". Akateemisessa kirjoittamisessa oleellista on käsittääkseni lainauksen tarkkuus ja oikeudellisuus, ei kirjojen omistusoikeus. Se, että Dawkins omistaa "Origins of Speciesin" ensipainoksen ei tee hänestä parempaa Darwinin opin osaajaa kuin siitä joka on lukenut sitä yliopiston kirjastossa ja tehnyt siitä muistiinpanoja joiden avulla tekee viitteitä.

Se, että "avasin kirjan ja löysin sieltä lauseen "maa on litteä"" olisi aivan pätevä argumentti. Itse asiassa jos jo lyhyellä tutustumisella löytää virheitä se kertoo jotain erityisen oleellista ns. toimituksellisesta laadusta ja tutkimustyön huolellisuudesta. Tiedemaailmassa oikeasti katsotaan tämänlaisia "yksityiskohtia" etenkin jos aiheena on lähdekritiikki, lähteen tarkkuuden ja huolellisuuden ja asianmukaisuuden arvioiminen. Siihen lähdeluettelosta aloittaminen on peräti oikea ratkaisu.

Ja itse asiassa tässä havaittu asia taas on oleellinen koska se viittaa Puolimatkan harjoittamaan metodiin. Suoraan sanoen olen yli 80% varma, että Puolimatka ns. "oikoo".

Tämä "oikominen" on esimerkiksi Umberto Econ tutkimuksenkirjoittamisohjeista löytynyt temppu johon turvautumisen kerrotaan olevan houkuttelevaa mutta se on silti akateemisesti "riskinotto". Metodina tämä on se, että panostetaan ns. sekundaarisiin lähteisiin, ja primaarinen lähde käydään läpi vain pinnallisesti jos ollenkaan. Tällöin viiteluettelosta saa lyhyellä työllä huomattavan kokoisen, koska jos luet vaikkapa 3 sekundaarista artikkelia, lähdettä joissa jokaisessa on käytetty "niukasti lähteitä" eli 10 kpl, lähteitä, saat kohtuu helposti rakennettua viittauksen vähintään 25 näistä lähteistä (eli osa jää vielä viittaamattakin).

Esimerkiksi Puolimatkan Pianca -ryssiminen viittaa vahvasti nimenomaan tähän suuntaan. Syytös Piancan halusta listiä ihmisiä pyöi Uncommon Descentissä jo ennen kuin Puolimatka painoi sen kirjaan. Se referoi artikkeliin jokta ei ollut näkyvä, levinnyt tai luettu. Puolimatka teki saman virheen, jonka Uncommon Descentkin teki. Puolimatka vetosi anteeksipyynnössään - tunnustus virheestä joka hänelle oli kerrottu paljon aikaisemmin päin naamaa tiedoksi, mutta jonka hän myönsi vasta kun Pianca soitti hänelle kotiin ja joko mainitsi tai ei maininnut sanaa "oikeusjuttu" - vain tekemäänsä käännösvirheeseen. Eli meidän pitäisi olettaa että hän on lukenut täsmälleen saman harvinaisen pienilevikkisen jutun ja tehnyt siinä täsmälleen saman lukuvirheen täsmälleen samassa kohdassa ja täsmälleen samalla tavalla kuin U.D. Opettajana hänen luulisi tietävän että plagiointi ja kokeissa luntaaminen huomataan juuri tämänlaisista virheistä, kopioiduista virheistä. Kympin oppilaat tekee helposti samanlaisia onnistumisia, mutta tismalleen samanlaisten huolimaattomuusvirheiden tekeminen on erityisen raskauttavaa...

Tämä taas asettuu olennaisesti siihen "Puolimatka on lukenut Dawkinsia" -henkeesi. En usko että Puolimatka on tyhmä ja lukutaidoton.

Hän ei ole luova, hän näyttää todellakin "kopsivan joskaan ei plagioivan" muiden ajatuksia ja yhdistävänsä näitä muiden inventioita hyvin kokoavasti ja kuvaavasti. Tämä sopii hyvin siihen näkemykseen että Puolimatka tekee ideologista yhteenvetoa, ja luottaa sekundäärisiin lähteisiinsä niin että primaarilähteet saavat korkeintaan oikeinkirjoitustarkistuksen, että sillä sivulla on se lause (jolloin syntyy olkiukkoja ja misquoteja kun "kontekstista viis").

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Puolimatka näyttää myös olevan aika vahvasti popularisointejen pohjalla. Tämä on ongelma, koska yleensä jos puhutaan tieteen popularisoinnista, tehdään karkeistuksia ja selvennyksiä joiden hintana on helposti tiettyjä epätarkkuuksia jos sitä verrataan itse teoriaan. Tässä mielessä Puolimatkan into julkiseen keskusteluun ja siihen liittyvään hyvin henkilökohtaiselta turhautumispuhinalta ja nalkutukselta tuntuvaan ja ylenmääräisen eiargumentatiiviseen ja henkilöön käyvään Enqvistkritiikkiin, Dawkins-Coyne -fiksaatioon jne kertookin siitä että Puolimatka ei osaa evoluutiota vaan on korkeintaan evoluutiopopularisointejen harrastaja.

Jos aiheena on tiede, on puhuttava tästä. Ei ilmastonmuutostakaan kritisoida siten että otetaan ilmastonmuutokseen uskovia maallikkohippejä (joita hitto sentään on ja ne ovat ihan kamalia) ja mollataan niitä (vaikkapa näyttämällä uskonnollisia piirteitä toiminnasta) - olipa tämä mollaus sitten miten osuvaa tahansa, itse ilmastotiede jää tämän kritiikin ulkopuolelle.

PS:
Ja mikäli anonyymi ei ollutkaan käynyt kirjakaupassa, vaan viittaa MrrKAT:n kommenttiin lainaten, kannattaisi muistaa laittaa heittomerkit. Ja huomata että on melkoisen kornia laittaa "vastine" kommentiksi joku vitun vuosi kommentin jälkeen ja ketjun oltua hiljainen since then. On omituista olettaa että MrrKAT tai ylipäätään kukaan kiertäisi vahtimassa jokaikistä menneisyydessä tekemäänsä kommenttia ja siihen tulevia vastauksia päivittäin kuin tikka. (Jos näin oli, niin teit niin vihjeettömän tempun että en osannut aluksi edes kuvitella kenenkään tekevän jotain näin noloa.)