Lisää luokitelmia.

"Uudessa Suomessa" blogattiin avioliitosta. Ei luterilaisen kirkon systeeminä, vaan yhteiskunnallisena kannanottona.
1: Toki ymmärrän jos kirkko uskontonsa nimissä syrjii homoseksuaaleja - sellainen antaisi minulle vain intoa erota kirkosta ja pilkata tämän instituution sopimattomuutta nyky -yhteiskuntaan, ja naureskelen jos syrjintää oikeutetaan sillä että "kun ollaan kilttejä jossain toisessa asiassa" ja muussa huvittavassa venkoilussa jota on aiheesta nähty melkoisen tuoreesti. Muutoin tietysti kannatan kirkon oikeutta syrjiä homoja uskonsa nimissä. Yhteiskunnallisesti ajatus on korni, mutta demokratiassa korniudelle täytyy antaa tilaa. Jos ei muuten, niin siitä ylenkatseesta että kykenemme olemaan parempia kuin ne toiset. Mikä tietysti ilahduttaa aina yhtä paljon.

Olen toki kirjoittajan kanssa yhtä mieltä, että on reilua että tämänlaisetkin kanannotot kerrotaan ääneen. Ideana oli se, että parisuhde sallitaan. Mukaan otetaan määritelmiä. "Rinnalle rakennettakoon liittoja joiden nimet kertovat mistä on kyse. Homo, lespo, avo ym liitot jne paljastavat liiton luonteen"

Minusta tämänlainen nimisysteemi on hyvä ottaa esiin. Sehän on hieman kummallista. Kirjoittelin aikaisemmin siitä, miten "avioliitto" -sanalla ei ole merkitystä, vaan juridisella sisällöllä. Kuitenkin on selvää, että tämänlaisissa lausunnoissa ajetaan takaa jotain symbolista. Monille tuntuu olevan merkitystä sillä, että saadaan tälläisiä lisäluokitelmia jotta termi "avioliitto" saadaan pidettyä tietynlaisena. Se, että joku tekee samanlaisia asioita eri nimellä ei siksi muuttaisi käytäntöä, olisi identtisiä luokkia joilla olisi vain eri nimet.

I could live with that. En näe asiassa mitään väliä. Jos rahat jaetaan ihan samalla tavalla, eikä perintö, vakuutus tai muut vastaavat asiat eroa, niin sillä ei ole merkitystä että on jokin erilainen alaluokitus. Toki jos sisältö ja oikeudet ovat identtisiä, niin on ihan mahdollista ajatella että termiä sitten vain täsmennetäåän. Käytännössä eri termillä ei olisi väliä, koska niiden takana olisi identtiset oikeudet.

Tässä on kuitenkin takana enemmän. Syy on se, että asia nähdään taistelemisen arvoiseksi. Tämänlainen pilkunviilaus kertoo jostain muusta.

muu.

Tässä on nimittäin kysymys luokitelmien lisäksi arvostelmista. Identtisyyttä ja "oikeuksien riittävyyttä ja samanlaisuutta" korostetaan jotta voidaan peittää se, mitä halutaan pitää erilaisena.

Yritän tehdä asiaa ymmärrettäväksi ajatuskokeella ; Tässä jos minä esittäisin että haluaisin ajaa sellaista juridiikkaa, jossa laissa eritellään uskonnollisissa yhteisöissä vihityt avioliitot, joita kutsutaan uskoliitoiksi ja tällä erotetaan ne yhteiskunnan juristien edessä tehdyistä oikeista avioliitoista - terminä pelkkä perusmuoto avioliitto korostamassa sitä että kyseessä on ikään kuin avioliiton normi, josta uskoliitot ovat kalpeita ja perverssejä imitaatioita. Jos perustelisin että joku voisi luulla minun menevän kirkossa naimisiin, joka tietysti loukkaa vakavasti uskonnottomia tunteitani. Tälläinen sekaannus olisi kauheaa! Jos jatkaisin selittämällä miten minua loukkaa se ajatus, että avioliitto perusteltaisiin auktoritäärisellä pakkoavioliittojärjestelmässä, jossa määrätään puolisoni ominaisuuksia. Jos joku kieltäisi minulta punapäiden kanssa naimisiinmenon, olisi se kauhean vihan paikka. Sama koskee tietysti sukupuolta ja muitakin asioita. Voisin vaikkapa syyttää ominaisuuspakkoavioliittovaatimusta tai sitä ihannoivia esityksiä poliittisesti epäkorrektiksi provokaatioksi, jossa vähemmistönä olevat fundamentalistit haluavat siirtää omia vähemmistön arvojaan enemmistön arvoiksi.

Eihän siitä mitään tulisi.

Syynä on se, minkä jo Montaigne tiesi : että normaalista tulee helposti normi. Asiaa valottanee Jukka Hankamäen turhautuminen joulusta. Heteronormatiivisessa maailmassa kun homoseksuaali mies joutuu vastailemaan niistä puuttuvista tyttöystävistä ja lesbo siitä milloin mies ja lapset putkahtelevat. Koska joulu on perhejuhla, tämänlaiseen paineeseen kuluu juuri silloin aikaa. Hankamäen mukaan tässä on takana sitäkin että homos arvataan, mutta näennäinen ystävällisyys painostaa ja samalla estää homoa näyttämään vihantunteitaan joita tälläiset odotukset tuottavat. Tämä ei tunnu kovin mukavalta. Sen syynä on vain se, että heteroseksuaalia parisuhdetta ja ydinperhettä pidetään normaalitilana, josta poikkeamiseen tarvitsee vahvoja signaaleja.
1: Osaan itse samastua tilanteeseen, koska moni ottaa kirkosta eroamisen vakavasti. Yksi hääyöaikeidemme mutkista kotona onkin juuri se, että kun kumpikaan ei kuulu kirkkoon, ei tule kirkkohäitä. Ja moni mummeli pettyy. Toki avoliitossa susiparina eläminenkin tuottaa hankaluuksia. Vaikka minä olen se, joka voisi teoriassa ottaa pikaisen kirkkoon liittymisen ja häiden jälkeen pikaeron, ei puolisoni astu moiseen rakennukseen. Olen päättänyt hioa pahan pojan mainettani ja ottaa syyt niskoilleni. Hommaan itselleni jostain vapaa -ajattelijoiden jäsenkirjan tai jotain vastaavaa. Näin syyt menevät minulle. Herkimmät mummot ovat puolison puolella. Ja oma suku lienee tottunut siihen että olen varsin tuhma poika.

Olennaista on tajuta, että pahimmillaan tässä ystävällinen kysymys muuttuu siksi että toiselle tehdään odotuksia ja vaatimuksia ja niiden toteuttamatta jääminen näyttäytyy sosiaalisesti pettymyksen tuottamisena. Vaatimuksen yliampuvuutta ei oteta esiin, koska se on "normaalia". Normaalista on näin tullut normi, ja siitä poikkeava on pettymyksiä tuottava eettisesti alemmalla tasolla oleva olio.

Erottelussa on hyvin mielenkiintoisia piirteitä. Sillä identiteetti ja identifiointi kulkevat tämänlaisissa asioissa helposti käsi kädessä ; Esimerkkinä on otettava, jo Godwinin lainkin velvoittamana, natsit. Natsit ajoivat erottelua, jossa kukin kantoi käsivarsinauhassaan eriyttäviä merkkejä. Juutalaiset olivat aluksi jopa myötämielisiä käsivarsinauhoille, koska se toimi ikään kuin oman vakaumuksen tunnuksena. Myöhemmin tästä tunnuksesta tuli vainoa runsaasti helpottava apuväline. Eriyttämisen ideasta tulee tälläinen mielessä arvokas taisteltava asia. Natsit olivat innoissaan käsivarsinauhoista, ja jos joku olisi alkanut kutsumaan vain ihmisiksi, se olisi loukannut heidän näkemyksiään ja maailmankuviaan. Sitä tapaa, jolla he luokittelivat ihmisiä kelpoihin ja epäkelpoihin.

Toki konservatiivit ovat tuskin homoseksuaaleja polttamassa. Heille erottelu on kuitenkin tärkeää, hyvät on erotettava pakanoista. Heidän koko elämänsä rakentuu tämän varaan. Fundamentalisteille on yleisesti ottaen tärkeää erotella kaikkea. Heille luokittelu ei ole tietämistä tarkentavaa luokittelua kuten tieteessä, vaan luokittelua käytetään eettisessä luokittumisessa, jossa ihmiset ovat hyviä kristittyjä ja toiset epäkelpoja pakanoita.
1: Fundamentalistit ovat vain kummallisia pelotteluja yhteiskunnan romahtamisesta. En vain ymmärrä sitä, miten heteromiehet eivät menisi naisiin jos homoavioliitot sallitaan. Itselläni on usein vaikeuksia olla ajattelematta seksiä naisen kanssa. On jopa työlästä ajatella muuta. Miesten kanssa seksiä en ole edes harkinnut. (Paitsi itseni, koska olen niin samperin komea, kiiltelevät ja mahtavat vatsalihakseni viettelevät välittömästi.)

Uskallankin sanoa, että tässä kohden merkittävää ei ole se, millä nimellä jokin asia kulkee. Olen tässä kohden yhä "juristipuristi". Sen sijaan merkittävää on se, miksi jotkut näkevät luokitelmaeron olennaisena. Ja tässä sitten onkin jotain varsin huolestuttavaa.