Väläyksiä.

"It is not clear that intelligence has any long-term survival value."
(Stephen Hawking)

Minun älykkyyteni on testattu Mensan testissä. Tulos oli IQ: 120. Minun pitäisi olla tyytyväinen, koska se on ihan kohtuu hyvä. Lahjakas, älykäs. Samantapaista tulosta tuli armeijastakin. Sain palikkatestistä 8/9, ja minulla oli huono päivä. Toisesta testistä, jossa kysellään sitä oletko haaveillut kukkakauppiaan ammattia, ja kuuletko ääniä kun muita on paikalla -tai ei ole, tuli sitten vain 2/8. Suurin mieleen tuleva ongelma on siinä että älykkyydestä puhutaan paljon. Mutta mitä hittoa se muka tarkoittaa? Enkä tiedä puhuuko tässä se "pällitestien" 8 vai 2 pistettä. Lähden kuitenkin rämpimään älykkyyden suohon. Se on kuitenkin luultavasti sillä 2 pisteen tuomalla innolla, joka tehdään toivottavasti kuitenkin sen 8 pisteen tarjoamalla pyörityksellä..

Historiallisesti älykkyyden mittaus on liittynyt aika ikäviin asioihin. Esimerkiksi älykkyystutkimuksen aloittajaryhmään kuuluva Francis Galton halusi mahdollisuutta ihmisrodun jalostamisen, ja älysi aivan oikein, että "vain mitä voit mitata, sitä voit parantaa." Alfred Binet kehitteli järjestelmää, joka jalostettiin Amerikkoihin Goddardin toimesta. Tällä testillä haluttiin testata, kannattaako maahanmuuttajia päästää maahan. Olivatko he "sopeutumiskykyisiä". Testitulosten mukaan maahanmuuttajat olivat usein ääliöitä - eiväthän he tienneet esimerkiksi oliko tenniskentällä verkko keskellä vai ei. (Itse asiassa vastaaviin seikkoihin vedoten "mamujen" (maahanmuuttajien) maahanmuuttoa halutaa kieltää nykyisinkin. Erityisesti kristilliset maahanmuuton kritisoijat - jotka suivaantuisivat jos kutsuisin heitä natseiksi kuten en nyt tee. He tosin eivät kutsu tätä "älykkyydeksi" vaan kutsuvat sitä esimerkiksi "terrorismiksi". Olipa siis maahanmuuttajista mitä mieltä tahansa, seuraa se, että heittämäni "point is taken". Testit eivät mitanneet älykkyyttä vaan sitä kuinka hyvin maahanmuuttajat tunsivat kulttuurin maasta johon olivat muuttamassa. Itse asiassa, ironisesti, tällä saattaa olla jotain tekemistä sopeutumiskyvyn kanssa, jopa enemmän kuin mitä älykkyydellä.)

Älykkyyden tutkimus olikin pitkään todella epämääräistä, ja tarkennuttuaankin siihen liittyi epämääräisyyksiä: Älykkyys määriteltiin ajattelun nopeudeksi, sanavarastoksi, päättelykyvyksi, muistiksi, mielen energiaksi, haluksi älyllisiin ponnisteluihin... Monet näistä muistuttivat kovasti tasoltaan nykyajan shamaanien ja noitien kieltä: Heidän piirissäänhän puhutaan "värähtelyistä" ja "energioista" jotka sitten värähtelevät, mutta nämä termit itsessään jätetään epämääräiseksi ja mittaamattomiksi.

Kognitiotieteessä tutkitaan systeemejä, joiden toimintaa voidaan kuvata jollain lailla "älykkäiksi". Ongelmana on tietenkin se, että sana on arkikäytöstä lainattua: Koko "älykkyys" -termillä on siis enimmäkseen assosiatiivista merkitystä. (Mikä aikaansai älykkyystutkimuksen ongelmat: Kaikki kokivat että termi on määritelty ja että he tietävät mistä on kysymys, vaikka tosiasiassa heillä ei ole mitään määritelmää eikä tietoa. Assosiaatio loi hallinnan harhan, tunteen ymmärryksestä.) Arkikielessä sillä on paljon vivahteita, se on sisällöltään "sumea" ja "epämääräinen" ; Ollakseen kunnollinen käsite, termillä tulisi olla sisältöä. Ja ollakseen empiirisesti tutkittava, se tulisi voida rajata tutkimusmenetelmän taustateorian näkökulmasta. Joitain määritelmiä on tietenkin tehty. Pääpiirteittäin ne kuitenkin koostuvat seuraavista elementeistä, tai niiden yhdistelmistä:
1: Kyky suorittaa mutkikkaita kognitiivisia tehtäviä. Tässä vieläpä yritään usein rajata niin, että harjaantuminen ja kulttuurisidonnaisuus karsitaan pois, mikä pohjimmiltaan tarkoittaa sitä, että älykkyys on nimen omaan ongelmanratkaisukyvyn perinnöllinen osuus. Älykkyys ei silloin ole parempaa ahkeruutta, työmotivaatiota, ankaraa harjoittelua vaan sitä mikä on saatu syntymälahjana ikään kuin "kultalusikka suussa".
2: Laskentatehokkuus, jossa korostetaan enemmänkin kykyä tehdä asiat nopeasti. Tämä näkemys tulee tietokonemetaforasta: Jokainen tietokone laskee mutkikkaita laskuja, kunhan niille annetaan riittävästi aikaa. Tosin supertietokoneet laskevat päivissä sellaista joka normaalilla PC:llä vaatisi todella lukuisia vuosia.

Toiset kuitenkin jaottelevat älykkyyden joustavaan älyyn ja kiteytyneeseen älyyn. Joustava äly rakentaa uusiin ongelmiin uusia ratkaisuheuristiikkoja, kun taas kiteytynyt äly rakentuu olemassaolevien, jo keksittyjen ja hallittujen, heuristiikkojen käyttöön. (Yksilön näkökulmasta, ei siis koko ihmiskunnan.) Raven pitää tätä erottelua tärkeänä juuri sitä varten, että näitä vertaamalla saadaan erotettua synnynnäinen äly opitusta. Tämä korostuu siinä, että toisaalta on osoitettu, että älykkyys on yhteydessä oppimiseen, mutta toisaalta niitä pidetään eri asioina. Thorndike alun perin jopa määritteli älykkyyden kyvyksi oppia. Hänestä älykkyystesti mittasikin siksi ns. koulukypsyyttä, eli valmiutta oppia asioita. Nykyisin taas korostetaan sitä miten älykkyys näkyy juuri niissä asioissa, joita hän ei ole harjoitellut.

Itse älykkyystesteissä lähdetään siitä ajatuksesta että älykkyys ylipäätään on mitattavissa. Ne eivät myöskään testaa ihmisten älykkyyden erojen syytä, eivätkä absoluuttista älykkyyttä ihmislajilla: Niitä sen sijaan kiinnostaa erojen löytäminen. Älykkyys mittaa sitä kuinka suuri osa ihmisistä selviää tietyistä ongelmista. Erot voivat olla pieniäkin, ja niiden näkyvyys on silti useiden pisteiden luokkaa. (IQ 120 tyyppi ei siis ole 1,2 kertaa niin älykäs kuin sellainen jolla on IQ 100.) Älykkyysmittauksissa on lähdetty normaaleista empiirisistä lähtökohdista: Ensin on otettu kasa erilaisia testejä tai aineistoja, joiden uskotaan käsittelevän haluttua ongelmaa. Sitten testejä tehdään useille, ja katsotaan syntyykö jotain eroja. Lisäksi varmistetaan että systeemi toimii siten että koetta toistetaan: Kun mitataan massoja, erojen pitäisi olla tiettyjen sääntöjen mukaan yhteneviä - ja älykkyystestien yhteydessä esimerkiksi eroja siinä kun henkilö käy testissä monta kertaa ei heitä kovin paljoa. (Lopputulos: IQ=se, mitä älykkyystestit mittaavat?) Kun tulokset ovat tässä, katsotaan missä on keskiarvo, ja keskihajonta. Mittaria voidaan soveltaa näiden tulosten mukaan, mitä kutsutaan normittamiseksi.

Testeissä mitataan erilaisia osa -alueita kuten visuaalista, kielellistä ja matemaattista ongelmanratkaisua sekä ongelmanratkaisua ja loogista päättelyä. Nämä voisivat olla toisistaan täysin irrallisia. Mutta kuitenkin on havaittu, että näillä on yhteys. Tätä yhteyttä kutsutaan yleiseksi älykkyystekijäksi, g -faktoriksi. Todisteet g -faktorin olemassaolosta ovat selvät. Sen sijaan on auki, mistä se johtuu: Korrelaatio ei vielä tarkoita kausaalisuutta. Joko takana oleva yhteys on:
1: Perinnöllinen, esimerkiksi aivojen sokeriaineenvaihduntaan, verenkiertoon, rakenteeseen tai muuhun vastaavaan liittyvä ominaisuus. (Robert Plomin löysi sokeriaineenvaihdunnan geenin, jolla todella näyttää olevan tälläinen vaikutus.)
2: Niillä on jokin erityinen muu yhteys, mihin viittaa esimerkiksi se, että älykkäiksi mitattujen ihmisten kasvonpiirteet ja korvat ovat keskimääräisesti symmetrisempiä. Epäsymmetriat kun syntyvät kohdussa olevista häiriöistä, jotka voivat johtua sekä äidin perimästä että esimerkiksi siitä että äiti kohtaa tupakansavua tai vaikkapa onnettomuuden tai työstressiä.

G -faktoriin liittyy kuitenkin selkeästi se, että kaikki älykkyyden luokat eivät ole suorassa yhteydessä toisiinsa, missään tapauskessa. Tämä on selvää, kun katsoo sitä miten suuria hajontoja eri älykkyyksille syntyy profiileissa yksittäistapauksissa. Esimerkiksi idiot savant -ihmisillä voi olla jokin suorastaan maagiselta tuntuva kyky, joka saa heidät loistamaan yhdessä älykkyystyypissä. Samanaikaisesti, kun heidän normaali älynsä on muuten vakavasti kehitysvammaisen tasolla. (Osasta kyseessä on rakenteelliset syyt, osa taas on sitä mieltä että jokainen ihminen voisi harjoitella savant -kykyjä, ja että vammaiset ovat vain keskittäneet mielensä tuohon johonkin yhteen asiaan.) Howard Gardner onkin korostanut että olisi useita erilaisia älyjä - ja että perinteinen älykkyystutkimus olisi tämän vuoksi yliyleistävä. Robert Sternberg taas on jalostanut teorian, jossa äly jaetaan kolmeen osaan. (1)analyyttinen äly, jossa selvitetään tilanteita joissa on ongelma johon vastaus saadaan tehtävän ohessa ja joissa tehtävä on selvästi määritelty siten että siihen on oikea vastaus ja vääriä vastauksia. (2)luova äly (3)käytännöllinen äly, jossa tehtävästä saattaa puuttua jokin olennainen tieto, ja jossa voi olla useita erilaisia ja eritasoisesti hyviä vastauksia. Ongelmaa ei ole määritelty, vaan se on tunnistettava ja "hanskattava".

Toisaalta g -faktori on yksi parhaista mittareista, joilla näytetään yksilön menestystä elämän varrella. Se ei toki ole ainut. Mutta se ei tarkoita että yhteyttä ei lainkaan olisi. Tässä on lisäksi muistettava, että esimerkiksi Amerikoissa testitulokset saattavat vaikuttaa kouluun pääsemiseen: Testitulokset voivat vaikuttaa elämään, vaikka ne eivät mittaisi itse asiaa. (Kun eräs ystäväni ylitti Mensakerhon sisäänpääsyrajan, hän vannotti minua pitämään turpani kiinni, koska häntä pelotti mahdollisuus, että luvassa olisi ollut siirtokyselyjä toiseen lukioon.) Samoin kuin varhaisimmatkin testitulokset vaikuttivat. Pelkkä g -faktorin vaikutus menestykseen ei siksi ole todiste siitä että g -faktori myös näyttäisi juuri sitä mitä sen väitetään mittaavan.

G -faktori on lisäksi todella erikoinen:
1: Se näyttää olevan vahvasti genetiikkaan sidottu. Thomas Bouchard teki tutkimuksen, jossa oli käytetty identtisiä kaksosia. Kokeissa kävi ilmi, että kun sama tyyppi kävi 2 kertaa testeissä tulos oli 87, kun samassa perheessä asuneet kaksoset, tulos oli 86, ja jos kaksoset olivat eläneet eri perheissä, tulos oli 76. Normaaleilla sisaruksilla tulos oli 47 ja satunnaisilla kahdella ihmisellä tulos oli 0. Saman "lumitulos nollan" saivat yllättäen adoptiolapset, jotka olivat kasvaneet samassa perheessä.
2: Flynnin efekti on havaittu ilmiö, jonka mukaan älykkyys nousee. Tämä tapahtuu nopeasti 3 pisteen vuosivauhdilla. Pelkkä perimä ei voi selittää näin nopeaa edistymistä. Ero on siis ympäristössä. Moni ehdottaa hyvää ravitsemustilannetta ja toiset sitä, että siinä missä ennen panostettiin siihen että lapsi muistaa asioita ulkoa (esimerkiksi koraanin ulkoluku ja Kalevalan runomitat tai Raamatun suullisten tarinoiden ulkomuistista esittäminen) nykyään lapset pienestä asti joutuvat käsittelemään informaatiota - joita esimerkiksi mainokset sisältävät.
3: Itse asiassa tutkimukset näyttävät jopa, että perimän suhde kasvaa kun vanhenemme. Vaikka voisi luulla, että älykkyyserot muuttuisivat eri elämänkohtaloiden myötä, näin ei käy.

Selitys ristiriitaan löytyy todennäköisesti heritabiliteetista: Heritabiliteetissahan tasaiset olot kasvattavat geneettisten vaikutusten eroja. Älykkyys olisi siis eräällä tavalla verrattavissa pituuskasvuun: Jos ruokaa on vähän, ne joilla on paljon ruokaa esimerkiksi rikkauden vuoksi, ovat keskimäärin pidempiä. Kun kaikilla taas on ruokaa, pituuden erot selittyvätkin pääasiassa perimällä. Siksi en toisaalta ihmettele, jos älykkyystestit on yritetty tehdä mahdollisimman kulttuurista riippumattomiksi, mutta eroja kulttuurien väliltä löytyy silti. Meillä länsimaissa kasvuolot, kuten ravintotilanne ovat paljon paremmat kuin muualla. Tämän vuoksi vaikka länsimaissa ravinnolla ei ole väliä, kaikissa kulttuureissa näin ei välttämättä olekaan. Siksi käykin niin, että kun ympäristöolot ovat tasaiset - Bouchardin kokeessa adoptoidut henkilöt olivat samassa länsimaisessa kulttuuripiirissä samaan aikaan - ratkaisevaksi eroksi löytyy tietysti perimä, ja kun ympäristöolot ovat suuresti eriarvoistavat, erot seuraavat kulttuureiden rajoja.