(CMX, "Revontulten repijä")
Useissa - ellei useimmissa - kulttuureissa harjoitetaan jonkin tapaista mystiikkaa. Niissä olennaisessa osassa ovat erityiset "ylimääräiset aistit" ja keinot, joilla voidaan suoraan saada lopullista tietoa, jota ei tarvitse koetella empiirisesti. Näkemysten sisällöt ovat erilaisia ja ne ovat eri uskontojen takana. Nämä tiedonhankinnat perustuvat yleensä jonkinlaiseen muuntuneeseen psykofyysiseen tilaan:1: Uniin, eli nukkuessa saatuihin tietoihin.
2: Meditaatioon, jossa henkilö keskittyy ja saavuttaa tätä kautta erikoisia mielentiloja.
3: Hallusinaatioihin, jotka saavutetaan esimerkiksi huumausaineilla.
4: Tunteisiin ja muihin tuntemuksiin.
5: Jonkun tietäjän kirjoja tutkimalla.
Kaikille näille tyypillisiä piirteitä ovat subjektiivisen ja objektiivisen sekoittaminen. Eli joko yksilön tai jonkun muun kokemukset otetaan ikään kuin autenttisina faktoina; Subjektiivista ja objektiivista ei eroteta, ne ovat sama asia. Tätä subjektiivisuuden aitoutta ei koetella, niitä vain käsitellään kuin neo lisivat sitä.
Tyypillistä tapa toimia tässä kohtaa on "spekulointi", eli kokemuksille keksitään erilaisia "voi olla" selityksiä joita ei testata ja joita ei voida testata. Ei ole mitään itsekriittistä testiä, joka esimerkiksi falsifioisi, kumoaisi tuon väitteen. Väite voidaan vain joko uskoa tai ei uskoa, eikä ole mitään koettelutapaa jolla näitä voitaisiin pistää paremmuusvertailuun.
Tyyppiesimerkki tästä on Carlos Castanedan huumausaineiden kokeiluihin liitetyt selostukset, joissa selitetään kuinka hallusinaatiot ja muuntuneet näkökulmat ovat nimen omaan tosiasiapohjaisia. shamaanien maailmaan, joka sisältää toisenlaisen havaitsemisjärjestelmän olemassaolon. Hänestä maailma on ensisijaisesti energiaa, jossa tietäjät ovat tavallista ihmistä kovempia; Heillä on tehokkaampi havaitsemisjärjestelmä, joka rakentuu harjoiteltuun intentioon, joka kehittyy "moitteettomalla elämällä". Hänestä tämä intentio on kaiken takana oleva abstrakti voima joka on läheisesti kiinnittynyt ihmiseen.
Castanedasta tavalliset ihmiset ovat ikään kuin sokeita, ja shamaanien havainnot ovat aivan yhtä autenttisia kuin kaikkien normaalien ihmisten saamat havainnot tuoleista ja pöydistä. Mystiikassa tyypillinen suhtautuminen skeptikoihin on halveksunta. Kriitikot ovat "alempia", heillä on alkeellisempi värähtelytaajuus tai jotain muuta vastaavaa. Heitä kuvataan usein erilaisissa tarinoissa, ja heidät kuvataan aina epämiellyttävinä ja tyrannimaisina. Kuitenkin mystiikan kirjoissa usein muistutetaan kuinka skeptikoilta puuttuu rakkaus ja hyväksyntä erilailla ajattelevia kohtaan. Ja he ovat tietysti väärässä ja huonompia. Tämä on osa laajempaa "pyhäin ylpeyttä". Ja se on ymmärrettävissä ihan normaalin ryhmäkäyttäytymisen perusteella. Vihamielisyys "muita" kohtaan on ihmiselle aivan tavallinen reaktio. Ja kertomusten ad hominem -luonne kertoo ainoastaan siitä että kannanotolle ei ole rationaalisia perusteita.
Kuitenkin suhde rationaalisuuteen on hieman laajempi ; Yleisesti näkijät suhtautuvat rationaalisuuteen, skientismiin ja muihin asioihin kahdella tavalla:
1: "Emanuel Swedenborgin tapaan", jossa näkemykset ovat ehdottoman objektiivisia, siis ikään kuin tieteellisiä. Tätä näkemystä voidaan kutsua "skientistiseksi" sillä tavalla, että se luottaa rationalisointiin, ja käyttää sitä mielellään. Heistä joko asiasta on tietoa tai siitä ei tarvitse välittää. On selvää että tässä kannassa nimen omaan mystikolla todistustaakka, kuten kaikilla muillakin objektiivisten asioiden kannattajilla.
2: "William Blaken tapaan", jossa näkemykset hyväksytään subjektiivisiksi. William Blake korosti mielikuvitusta järkeilyn sijaan, ja hän rinnasti luovuuden uskontoon. Blaken maailmassa ihmisen luovuus oli ikään kuin Jumalallista. (~ Ihminen=Jumala & Kristinusko=Taide.) "The Marriage of Heaven and Hell" -runoissa Blake jopa kritisoi Swedenborgia nimeltä mainiten. Blake oli individualisti äärimmäisyyksiin asti, ja hänelle Swedenborgin toimintatapa edusti kaikkea "konventionaalista" ~ muuttumatonta ja epäluovaa. Tässä näkemyksessä ei ole todistustaakkaa, koska se ei väitä olevansa perusteltua. Tämä tavallaan tunnustaa iloiten ja ylpeästi olevansa epätieteellistä uskontoa.
Sitten on tietysti niitä, jotka eivät oikein osaa päättää. Minusta tästä saa malliesimerkin "Kabbala Tänään" -ilmaislapusta joka minulle tyrkättiin tänään Helsingin asematunnelissa. Tässä julkaisussa kerrotaan kuinka "Kabbala on eksakti metodi, jolla tutkitaan sekä määritellään ihmisen asema maailmankaikkeudessa". Siinä kerrotaan myös kuinka "Kabbala ei ole teoriaa - vaan käytäntöä." Kerrotaan myös kuinka henkisessä maailmassa ei ole sanoja henkiselle maailmalle, joten tarvitaan maallista "oksien kieltä", joilla he kuvaavat henkisiä kokemuksiaan. Tämän lisäksi meille tietenkin opetettiin metafysiikan "mekanistista rakennetta", jonka Kabbalan osaajat osasivat paljastaa. Meille kerrotaan parzufeista eli "henkisistä rakenteista" ja näiden koostumuksesta ja jakautumisesta osiin. Tämä taas on teoria. Toisaalla meille kerrotaan kuinka kabbala on "tiede", joka taas ei ole mahdollista ilman tieteellistä koettelua, joka taas ei ole mahdollista ilman teorioita, jota kabbala ei siis ollut. Samoin tarinoissa kerrotaan kuinka tarve viittaa totuuteen: Elokuvissa joissa mies ymmärtää naista viittaa siihen mitä Kabbala hakee, ja Harry Potterin tarinoiden vetoaminen johtuu siitä että se pistää kysymään tärkeitä kysymyksiä, joihin kabbala vastaa. (Ikään kuin halu tai vetoovuus kertoisi siitä että kabbala olisi totta. Toki se minustakin kertoo miksi kabbala menestyy: Se tekee kuten kaikki uskonnot - vetoaa tiettyihin haluihin ja saa tätä kautta suosiota.) Tässä näkemyksessä Swedenborg ja Blake ikään kuin "lyövät kättä". Valitettavasti tämä tarkoittaa automaattisesti sisäistä ristiriitaisuutta ; Jokin ei voi samanaikaisesti sekä olla että ei olla perusteltua tiedettä.
Kuva: William Blake, "The Marriage of Heaven and Hell", 1790-1793.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti