Miksi kristinuskon etiikka on niin epämääräistä?

tsikko ei ole mikään pilkanteko. Se on itse asiassa viittaus vallitsevaan asiantilaan. Monissa uskonnoissa on hyvin tiukkoja moraalistandardeja. On tiukkoja sääntöjä joita on noudatettava. Malliesimerkki tästä on Jeesuksen kritisoima juutalaisten sääntely. Sapattiin liittyi erikoisia ja yksityiskohtaisia sääntöjä, samoin kosher -ruokavalio määrää hyvin tarkasti sitä, miten on toimittava. Islamissa on rukousaikoja, ja monia muita hyvin "ulkoa ohjattuja" ja rituaalinomaisia toimia.

Kristinuskossa ei ole tälläistä kovinkaan paljoa. Jopa ehtoollinen on rakenteeltaan "vapaa", sen nauttiminen ja jopa siihen suhtautuminen ovat luvallisia halukkaille. Joku voi nähdä ehtoollisen pyhänä, jolloin se pesee synnit pois. Toinen voi nähdä sen muisteluna. Ja kolmas pitää sitä muistutuksena siitä että olisi hyvä noudattaa etiikkaa ja elää opin mukaisesti.

Samoin vaikkapa tarina lesken rovosta voidaan nähdä joko ihailtavana koska hän oli halukas antamaan vähästään. Tai sitten uskontokriittisenä viittauksena, jossa kyseinen lesken rovon vienti olisi köyhän riistoa, uskonnon tekemä luvallistettu varkaus.

Raamatussa "juutalaisosuus" on normatiivista. Vanha Testamentti tarjoaa kymmentä käskyä ja ohjeita joilla leprapotilasta tulee käsitellä - ja jopa mitä seksin jälkeen saa ja ei saa tehdä. Uusi Testamentti sen sijaan sisältää esimerkiksi tarinoita rahanvaihtajista. Jeesus kun toimi enemmän esimerkkien ja tarinoiden ja oman toimintansa kautta. Näin hän ei tuottanut mitään tarkasti määriteltyä etiikkaa. Jeesus nähdään ihanteellisena, joka tarkoittaa sitä että tapahtumat ovat jossakin suhteessa etiikkaan. Tämä sääntö johon ne viittaavat vain on sumuinen ja jätetty määrittelemättä. Tätä kautta syntyy tilaa erilaisille arvauksille siitä mikä tämä etiikka siellä takana on. Lopputuloksena syntyy hyvin hajanainen mielipiteiden ja tulkintojen kirjo.

Esimerkin hajaannuksesta saa kahden lauseen kautta: "Kristitty seuraa korkeampaa moraalia." Ja "Kristinusko on armelias".
1: Näistä ensimmäinen tarkoittaa sitä että kristinuskossa on moraalisääntöjä, joita noudatetaan. Usko kasvattaa tätä kautta ihmistä. Ihminen joka liittyy kristinuskoon alkaa noudattamaan elämässään tiettyjä ohjeita ja periaatteita. Tässä vaaditaan määritelty moraali. Seuraamisvaatimus on "periaatteessa ehdoton". Tätä kautta ihmiskuva on negatiivinen. Ihminen on perisynnin saastuttama, ja hän kykenee nousemaan itsekkään itsensä ulkopuolelle vain koska ottaa uskonnon sisäänsä. Tästä seuraa ulkoinen tiettyjen eettisten lakien ymmärtäminen (sisäinen kahle) ja niiden noudattaminen (ulkoinen kahle).
2: Armo taas tarkoittaa sitä että kristitty voi tehdä pahaa ilman helvettiseuraamuksia. Armo tarkoittaa sitä että asioita voidaan katsoa läpi sormien. Tässä taas korostuu aina jonkinlainen relativismi. Tämä sopii toki kristinuskoon hyvin sitä kautta että luterilaisuudessa pelastus on mielivaltaa. Siinä missä katolinen kristitty luottaa siihen että tekee oikein ja ansaitsee tästä palkkion, oli Luther sitä mieltä että ihminen pelastuu eräänlaisen mielivallan kautta, uskosta.

En väitä että yllä olevia ei voisi sovittaa yhteen. Ne ovat vain jännitteisiä, eivät suora ristiriita. Esimerkiksi yhdistämiseen paljon käytetty perustelu menee siten, että ihmisen intentio ratkaisee. Eli jos yrittää parhaansa, mutta mokailee, on tilanne OK. Tällöin mukana on sääntö ja armo. Käytännön tasolla on kuitenkin tulkintaeroja siitä mikä on "hyväksyttävää armoa", ja missä "annetaan Perkeleelle pikkusormi". Tulkintojen rajat heittelehtivät koko kristillisyyden piirissä hyvin tiukasta lähes kaiken sietävään. Antti Kylliäisestä "Kaikki pääsevät taivaaseen". Jostain toisesta usko riittää, eikä tekoja tarvita. Ja kolmannen mielestä teot ratkaisevat, eli eettisesti kristillisten arvojen mukaan tekevä pelastuu vaikka olisi ateisti. Neljännestä oikeaoppisuus, tarkka sääntöjen noudattaminen ja tiukka muiden moittiminen vaaditaan. Tiukkuusrajat vaihtelevat.

Tavallaan olisi väärin sanoa että toimintaohjeet olisivat avoimesti "Raamatussa". Ne ovat aina kontekstissa. Tätä kautta kristinusko esiintyy maailmassa hyvin erilaisissa - jopa keskenään ristiriitaisissa ja yhteisöinä keskenään riitelevissä - muodoissa. Ja ne kaikki kuitenkin perustellaan saman kirjan kautta.


Syynä on se, että kristinusko on pohjimmiltaan tarinankerrontaa. Tässä konteksti, se näkökulma jolla tarinat väritetään, vaikutta olennaisesti ja paljon. Silti tuntuu että monesti ihmiset luulevat että kirjaimellisesti ääneen esitetyn eettisen normin heijastuma olisi jotenkin olennaisesti erilaista kuin ajatus opettavaisista tarinoista. On kuitenkin hyvä muistaa että aina kun joku miettii vaikkapa sitä "What Would Jesus Do" tai puhuu siitä miten jonkun teko heijastaa kristillisiä arvoja, hän esittää että olisi jokin ihanne johon asiat ovat enemmän tai vähemmän suhteessa. Niissä on siis taustalla oleva ihanne.

Näiden kohdalla ongelmana on vain se, että ne ovat epämääräisiä, lausumatta jääneitä. Tästä ei seuraa mitään tarkkaa tai aitoa etiikan kohtaamista. Se vain tekee asiasta epämääräisemmän. Useampi, jopa keskenään ristiriitainen teko, saadaan perusteltua "oikeaksi tavaksi", on vain löydettävä konteksti.

Tästä esimerkkinä on tietysti miekka.

Vaikka Jeesus kuvataan aina melkoisesti rauhaa rakastavana, ja "Raamatusta" löydetään muun muassa sanat "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu." (Matt 26:52) Tässä mielenkiintoa herättää se, että ei luultavasti ollut mikään sattuma että Pietarilla oli miekka. Ja sanoohan Jeesus myös seuraavan käskyn: "Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan."" (Luuk 22:23). Mielenkiintoisia tulkintoja syntyy siitä, että mietitään mitä tarkoittikaan lause "En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan" (Matt. 10:34) Ehkä se viittaa siihen että kristityille on luvassa taistelua, miekka symbolisoi sitä että kristittyjen tulisi taistella vakaumuksensa puolesta kovia taistoja. Tällöin opetuslapsilta odotetaan "fighter attitudea", jossa sanan säilä ja uskovaisten teot sivaltavat aktiivisia vasta -argumentteja. Tai sitten se tarkoittaa sitä, että toiset käyttävät sitä "miekkaa" kovasti kirjaimellisestikin opetuslapsiin.

Tai sitten siinä profetoitiin miekkalähetys, jossa pakanoita käännytettiin teräksen voimalla ja saatiin näin vallattua ideologialle levinneisyysalue, ja että vasta tämän aggressiivisen toiminnan synnyttämän levinneisyyden varassa sen rauhanomaisemmat versiot ovat voineet kukoistaa - ponnistaa valloitusten ja väkivallan avulla vakiinnutetun kulttuurin ja perinteen pohjalta paljon rauhanomaisemman elämäntavan kanssa.

Johtopäätöksen kaltainen.

Kaiken kaikkiaan uskallan kuitenkin sanoa että kristinusko on yhteisötasolla formalisoitua. Eri yhteisöissä on annettu tietyt tulkintatavat. Ne valottavat tarinoita, ja silloin ihanne on tarkka ja formalisoituu. Tarina on esimerkki laajemmasta toimintaperiaatteesta, joka tarkoittaa jonkinlaista induktiota, "teoriaa etiikasta". Toinen yhteisö saa samasta aineistosta paikoin hyvinkin erilaiset tulkinnat. Niille annetaan yhteinen leima lähinnä koska ne viittaavat samaan teokseen ja käyttävät samoja tarinoita.