"Machiavels lied more plausibly and effectively, were more inclined to engage in and to enjoy the manipulation of others, were likely to initiate and control bargaining situations and be successful in them, were much stronger and more forceful in social relations, persuading other more often and being persuaded by others less often."
(Oliver James, "Britain on the Couch", sivu 37)
Käytöstutkimusta on lähestytty hormoneja seuraamalla. Tästä yksi esimerkki on Douglas Madsen, joka teki tutkimuksen "A biochemical property relating to power seeking in humans". Tutkimuksessa mitattiin serotoniinitasoja. Tutkimuksen kohteet olivat miehiä jotka olivat opiskelemassa. Tämän lisäksi heille esitettiin haastattelukysymyksiä joiden kautta kartoitettiin sitä miten kilpailuhenkisiä ja kunnianhimoisia he olivat.
Madsen haki ryhmää, jolla oli sarjan ominaisuuksia jotka liittyvät yleisesti vallan ja mahdin tavoitteliin. Esimerkiksi näitä piirteitä olivat kilpailuvietti, voitontahto, vain pieni kiinnostus konventionaalisesta moraalista, manipulointitaidot, pienet ideologiset sitoutumiset, epäluulo muita ihmisiä kohtaan. Ihmiset ovat usein näitä paljon tai vähän, eikä kohderyhmään haettu "patologisella tasolla" olevia henkilöitä.
Näillä kilpailuhenkisillä ihmisillä oli myös korkeat serotoniinitasot. Tämän taas tiedetään liittyvän mielialaan. Kilpailu koetaan usein stressavana, joten ensialkuun voisi luulla että kilpaileminen kuluttaisi. Mutta yllättäen serotoniinitasot kertoivat he olivatkin muita epätodennäköisemmin depressiivisiä. Masennus ja ahdistus ei siis ole "alati vieraana".
Kun muistetaan että Nietzsche liitti tuskan ja onnen yhteen, tämä kohta on hänen tekstinsä kannalta mielenkiintoinen. Kilpailussahan on häviäjiä ja voittajia. Joten voitontahdossa kuuluu harjoittelua joka on tuskallista. Ja pettymystä häviön muodossa. Mutta voittajan on periaatteessa voitettava myös sympatian kautta tuleva tuska hävinneistä. Viimeisin näyttää yllä olevan valossa olevan "helppo kynnys". Muut toki tuovat mukanaan tuskaa, joten suoraan ristiriidassa tämä ei ole. Selvää on vain se, että Nietzscheläinen Übermensch ei pyöri öisin vuoteessaan miettimässä miten ihmiset ovat tallattuna. Kemia näyttää palkitsevan kilpailevaa käytöstä. Palkkiona on onnellisuus.
Toisaalta tämä on kyynisen arkijärjen mukaista. Masentuneita kilpailu ei kiinnosta. Petetyt ja jätetyt ovat onnettomia. Ja pettäjät taas usein iloitsevat voitostaan ja siitä että ovat "outsmartanneet" jonkun.
Ja tähän sopii esimerkiksi "takkiraudan" maininta "kultaisesta säännöstä" : "se, että sinä kohtelet toisia ihmisiä kuten haluaisit heidän kohtelevan sinua, ei tarkoita sitä, että he kohtelisivat sinua kuten sinä tahtoisit itseäsi kohdeltavan." Hänestä tämä torpedoi kristillistä etiikkaa. Minusta hän on vain "liian käytännöllinen". Toisia ei pidä auttaa seurauksien vuoksi vaan niistä huolimatta. Eettinen teko, joka tehdään siitä huolimatta että siitä seuraa itselle ongelmia on jo tämän elementin vuoksi arvostettava eettinen teko. Samalla se on tietenkin käytännön tasolla typerää toimintaa - sinisilmäisyyttä se on mielestäni vasta "jos ongelman tulemista ei ymmärrä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti