Nietzsche kirjoitti yli -ihmisyydestä. Tässä olennaista oli olla "hyvän ja pahan tuolla puolen". Siinä missä ali -ihminen seurasi orjamoraalia, jossa tottelee muita, yli -ihminen onnistuu elämään itse.
Tässä eräs suosittu näkökanta korostaa sitä, että yli -ihminen keskittyy tekemään asioita hyvin. Tätä voidaan kuitenkin painottaa toisenlaisellakin tavalla. Nimittäin sillä, että jos ennen moraali on perusteltu viitaten vaikkapa Raamattuun, ja tämä hylätään, on koko arvojärjestelmä katsottava uudelleen lävitse. Eli toisin sanoen on katsottava asia kerrallaan, ovatko yksittäiset asiat hyviä vai huonoja. Erilaisuushan ei tarkoita erimielisyyttä kaikessa, mutta ei myöskään samanmielisyyttä kaikessa.
Eli etiikka tulee oikeuttaa jotenkin, erotakseen nihilististä yli -ihminen joutuu perustelemaan tekonsa jotenkin. Ja Nietzsche oli huolissaan nihilismin peikosta, arvottomuudesta, "ihan sama" -hengestä.
1: Samaa huolestuneisuutta saadaan tietysti vaikkapa niiltä kristityiltä, joista maallistuminen tarkoittaa sitä että ihmisistä tulee moraalittomia. Tämä korostaa perisyntiä, jossa ihminen ilman ideologiaa on paha. Samalla asialla leikittelyä löytyy tietysti myös Hikipedian puolelta: Se sanoo "sikojen terhometsään laskemisessa" : "Onneksi lakimiehillä, noilla yhteiskunnan velvoittamilla ammattieetikoilla, on valmis ratkaisu tähänkin pulmaan. Mihin me tulisimmekaan ilman heitä, jotka tietämyksellään valaisevat ihmisen moraaliset ongelmat viitaten kirjoihin? Mitä voisimme tehdä, jos meillä ei olisi tälläistä absoluuttia tahoa johon viitata teon oikeuttajana? Olisimme ihan taikauskon ja teologien mielivallan alla."
Nietzsche ei kannattanut isoja ideologioita, ne hän näki orjamoraalin lähteenä. Hän vaikutti kuitenkin henkilöön, joka oli "vähintään natsimielinen", ellei sitten ihan "täysi natsi". Hän on Heidegger.
Yli -ihminen on eräänlainen omaa polkua aggressiivisesti raivaava sankari. Myös Heideggerille ihmisyydessä korostui sankaruus. Hänellä korostuu aitous. Hänestä ihmisen olemiseen, daseiniin, liittyy sijainti, aika ja historiallinen konteksti. Hänestä meitä rajoittaa olemassaolomme rajallisuus, ja tätä kautta itseymmärryksemme ja päätöksemme muokkaantuvat. Haluamme muokata näillä tiedoilla, odotuksilla ja rajoituksillamme daseinia, olemistamme. Heideggerin sankari siis vahvisti daseiniaan, ja tätä kautta ihmisestä tulee tulevaisuutensa ohjaaja ja rakentaja, aktiivinen passiivisuuden sijasta.
Tämän vastakohta Heideggerille oli erilaisten naamioiden käyttö ; Otamme mukavuudenhaluisesti käyttöön rooleja, jopa stereotyyppisia sellaisia, ja täytämme muiden odotuksia ja vaatimuksia. Heideggerillä mukana oli tämän kokeminen "tyhjyyttä vasten". Ihmiselle kaikki ilmenee rajallisuutena, ja siksi vastuu on yksilöllä. Aito ihminen siis muovaa, johtaa, antaa suuntaa ja ottaa vastuun toimistaan.
Heidegger korosti vanhempana sitä että ihminen näkee intentionaalisesti asiat välineellisenä. Näin ideologia tai tarkastelutapa antoi muodon, raamit, joita hän kutsui tätä nimellä gestell. Ymmärrämme asiat sitä kautta mitä ne merkitsevät jonkun asian kannalta. Näin maailmaa muokkaavat erilaiset tarkoitusperät. Näemme itsemme helposti tätä kautta myös sitä kautta, mikä arvo meistä on muille. Tämä päivitys auttanee ymmärtämään alkuosaa.
Heidegger oli oikeistolainen. Hän vaikutti vahvasti vasemmistolaiseen henkilöön. Ranskalaiseen, joka luki saksalaista filosofia vankilassa ollessaan sotavankina saksalaisessa "Stalag 12":ssa. Hän oli Sartre.
Myös Sartrea kiinnosti Heideggerin kaltaiset naamiot. Hänkin korosti sitä, että yksilöt yrittävät elää lyhytaikaisessa elossaan ja yrittävät luoda järjelliset puitteet sille. Hän keskittyi siihen että miten voidaan olla aidosti kiinni maailmassa sen sijaan, että oltaisiin toisten ohjauksessa. Sartre korosti sitä, että lopullista oikeutusta on vaikeaa saada, koska satunnaisuus, lyhytaikaisuus ja herkkä muuttumaan muiden toiminnalle. Eikä ole mitään ehdotonta josta saisi varmuuden oikealle tai väärälle.
Esille nousi ajatus siitä että on olemassa aktiivista, itsetietoista ja ajattelevaa, joka on "olemassa itselleen". Ja persoonattomia materiaalisia olentoja, jotka ovat "olemassa itsessään" : Tässä jaetaan itse asiassa erikseen mieli ja materia. "Oleva itselleen" ei liity lujaan fyysiseen todellisuuteen ja tämä voi pelottaa ihmistä. Tätä pelkoa seurataan helposti ja hyväksytään jotain joka näyttää sellaiselta kuin se olisi "olemassa itsessään" - esimerkiksi stereotypia. Se kun on mallinnettu ja tätä kautta se esiintyy ihmiselle kuin se olisi objektiivinen. Tästä seuraa itsensä kieltämistä, ja tätä kautta ihminen tuotteistuu ja lakkaa olemasta yksilöllinen, tai on ainakin hieman vähemmän yksilö. Sartre kuvaa "olevaa itsessään" inhottavaksi. Se on jotain, joka on kuin niljakasta (limaa), joka tuntuu joustavalta mutta kun luulet saaneesi siitä otteen, oletkin sen vallassa.
1: Kenties kiinnostavaa on se, että Sartre yhdistää tähän sukupuolisia analogioita. Naiseus edustaa "olevaa itsessään" ja mieheys on "olevaa itselleen". Tämä tarkoittaa sitä että feminiiniä ei tarvitse vapauttaa, sillä naiset ovat jo vapaita. Maskuliinin sen sijaan tarvitsee taistella vapautuakseen että suojellakseen naisten vapautta. Tämä luokittelu on tietysti sellaisenaan stereotypia. (Joskin esimerkiksi Irigaray näyttää pitävän siitä.) Mutta ehkä kyseessä on "vain vertaus" jonka osuvuus tulee sen ajan yhteiskunnan antamista "itsestäänselvistä rooleista" miehelle ja naiselle.
Kuuluisa iskulause julisti "Eksistenssi edeltää essentiaa". Eksistenssi on Kierkegaardilta peräisin oleva käsite, jossa korostetaan ihmisen olemassaoloa joka ilmenee toimiessa, etenkin valitessa. Hän korosti rajatiloja, erityisiä valinnan hetkiä. Essentia taas oli ihmisen objektiivinen, yleispätevä kuvaus. Iskulause siis sanoi että jokainen sai rakentaa itselleen mitä haluaa ja elää valitsemansa elämän. Näin keskiöön eksistentialismissa nousikin huono usko, mauvaise -foi. Se ei suinkaan ollut doktriinien hylkäystä, vaan itsepetosta. Ihminen tanssi muiden pillin mukaan, eikä omansa.
Naisten kanssa elosteleva filosofi korosti sitä miten yksilö löytää itsensä. Miesten kanssa elosteleva ja miehet täysin hylkäävä filosofi sijaan korosti että yksilöt saavuttavat itsensä ja merkityksensä vain ympäristön ja muiden ihmisten kautta. Hän oli Michel Foucault. (Sartre joutui myöntämään kritiikin alla, että ihmisen vapautta rajoittavat ulkopuoliset voimat. Tämä tapahtui "Dialektisen järjen kritiikissä".)
Foucault kutsui tuttuja asioita nimellä valta. Yhteiskunnalla oli erilaisia valtarakenteita. Sanat ovat intersubjektiivisia, eli jaamme ne keskenämme. Ihmiset ovat yhteiskunnallisia, eivät lauma individualisteja.
Foucaultille yhteiskunta ja kieli muokkaavat käsityskykyämme, ja kuinka kielenkäyttäjät vaikuttavat kieleen. Näin syntyy kulttuurillisia teemoja, jotka vaihtuvat ajoittain. Hän tutki tällä tavalla esimerkiksi mielisairautta. Hän huomasi, että hulluutta voidaan eri aikoina pitää erityisenä ja mahdollisesti jopa kunnioitettuna havaitsemisen tapana, syntisyytenä eli pahuutena, ja sairautena eli passiivisena vastaanottajana. Ilmiö on sama, se millä se selitetään ja miten tähän reagoidaan on olennaisesti eri. Foucaultille ajattelu antoi mahdollisuuden muuttaa toimintaansa, joka tarkoitti mahdollisuutta vapautua näistä ohjauksista. Kuitenkin ajattelu samanaikaisesti luo toiminnasta kohteen ja käsittelee sitä välineellisesti, ongelmana.
Foucault jakoi kontrollin muuna kuin esitettynä intentiona. Esimerkiksi humaanisuudella, auttamisella ja hyvyydellä on oikeutettu mielisairaiden ikävää ja julmaa kohtelua. Foucault näki sielun ruumiin vankilana, ja yhteiskunta on vankila joka ohjaa sielua ja näin pitää ruumiita vankilassa. Vapaus oli tätä kautta ruumiillista vapautta. Tästä voidaan ajatella jopa niin että tekemisenvapaus korostui jopa ajattelunvapautta korkeampana asiana. Tämä näkemys korostuu siinä miten hän käytti antiikin kyynikoita esimerkkinään. He esimerkiksi masturboivat julkisesti. Foucault arvosti sitä että he eivät nähneet vapautta teoretisoinnin vapautena, vaan siinä että ihmisen oma elämä ja elämäntapa on koetinkivi.
4 kommenttia:
Tässähän oli aineksia mietittäväksi tälle "Hyvän mielen viikollekin".
Keskittymiskykyni heikkous saa aikaan sen, että näistä pitkistä jutuistasi pystyn omaksumaan vain jotain, josta taas annan luvan itselleni lähteä ihan muille maille mietiskelemään. Sekin on hyvä.
Uusien ajatusten siemenet virkistävät... Sanaparit ääretön/äärellinen, rajaton/rajallinen ja vapaus/orjuus. Omaan pieneen maailmaani oli aikoinaan löytö (lähinnä matematiikan opintojen kautta) tajuta, että rajallinenkin saattoi olla ääretön.
"Rajaton vapaus" on ihmiselle käytännössä mahdotonta, koska ulottuvuutemme eivät siihen riitä. Olemme sidottuja vain muutamaan niistä. Erilaiset teoriat (filosofiset ja uskonnolliset) antavat näennäistä vapautta noista rajoista. Teoriassa voidaan puhua matemaattisista ääretönulotteisista suureista. Ruumiillinen vapaus on kuitenkin todella vain äärellistä lajilla, jonka ikä on vain muutamia vuosikymmeniä ja siitäkin suuri osa menee kypsymiseen ja haurastumiseen.
Kristityn vapaus, tuo raamatullinen käsite, ei sovellu noihin määriteltyihin rajoihin. Väite, että se olisi "todellista vapautta", on helppo kumota, kun katsoo ihmisten toimintaa käytännössä. (En näe sen suurempaa vapautta muuallakaan, mutta se on toinen kysymys.) Voisin kuvailla sitä silti arjessaan erilaisiin naamioihin pukeutuneiden ihmisten seisomisella ilman naamiota Jumalansa edessä. On lupa olla minä ja tajuta, että monta minää on yhtä kuin me, joilla on tehtävä rakastaa myös "heitä"...
On se hyvä jos jotain tapahtuu jonkun korvien välissä.
Tosin "Spin/off" on toki aina hieman hankala kommenteissa. En tiedä aina oikein, miten siihen tulisi suhtautua. Ja että onko niille sijaa. Ja joskus jopa "miksi se on siinä ylipäätään" tai "miten liittyy koko asiaan". Mutta sovitaan, että se olen vain minä.
En muuten usko että "keskittymiskyky" on se oikea syy. Olet panostanut johonkin muuhun. Tälläinen juttuhan on täynnä nimeä, nippeliä ja määritettä. Ja jos ne eivät ole tuttuja, on ymmärtäminen haastavaa.
Ne, jotka ovat treenanneet tietävät että käsitteistö on perussanoja, heille tämä ei ole uutta ja he voivat keskittyä siihen asiaan, joka on lähinnä yksi teema ja sen muuttuminen.
Oli minulla tässä mukana hieman pilkkaakin. Nimittäin kun katsoo, on samaa asia määritelty eri sanalla. Troki myös laitettu eri kontekstiin. Tässä olisi minusta tilaa systemoinnille : Näille voitaisiin laittaa erilaisia yhteyksiä. Tätä on itse asiassa tehty perinteisille sanoille. Esimerkiksi "Rakkautta" on määritelty ties miten. Toisille se on rakkautta toisessa olevaan kauneuden ideaan, ja toiselle se on toisen persoonan ihailua... Ei ole annettu uutta määritelmää eri kontekstissa. On vain käytetty samaa sanaa eri kontekstissa.
Mielestäni tämä tekisi filosofiasta paljon helpompaa. Elämä ei menisi siihen että tankkaa sanakirjamaisia termejä. Voisi keskittyä helpommin ja nopeammin asiaan. Tosin eikö siellä teologiassakin tankkauteta kaikille jotain muinaisia kieliä, joita ei rivipastori tarvitse työssään?
Foucaultkaan ei tainnut uskoa "rajattomaan vapauteen". Ja Sartre itse on malliesimerkki "huonosta uskosta". Hän ei kestänyt kritiikkiä, oli dominoiva, parisuhteessa avoimesti yksisuuntainen vaikka korosti vastavuoroisuutta...
Kysymys on määristä. Vapautumista on enemmän tai vähemmän. Rajallista se kieltämättä on. (Minullakin on kremppaa jos jonkinlaista, sitä tapahtuu kun saa turpaan salien ulkopuolella. Vaikuttaa jopa mielentilaan, tulee kärttyinen käniskö vaikka muuten olisi mitä hunajaa toiset ihmiset ja elämä.) Mutta onko se ääretöntä?
Tosin kommenttisi "kristityn vapaudesta" nostaa esiin sen, että erittelylle on tarvetta. Kohdistit huomion juuri arkikielessä olevaan sanaan "vapaus", jonka sisällön koet "intuitiivisesti" erilaiseksi.
Sinulla on maailmankatsomus ja perinne jossa olet kasvanut.
En siis sano että olet väärässä. Mutta noilla määrittein kristinusko ei olea vapautta. Eikä sinun määrittein Foucault ja kumppanit ole "vapautta" tai sitten vähintään "ajavat takaa mahdotonta kummitusta".
Siksi on hyvä määritellä käsitteiden sisällöt. Tämän opin jo renkipoikana möhliessäni : Toisille aita tarkoittaa paalutettua metallilangalla viritettyä aitaa, toiselle taas muovitikuilla nopeasti pystyyn kasattua sähkölanka -aitausta. Molemmat pitävät hevoset kurissa. Näiden rakentaminen on aivan eri tasoista. Joku arvostaa sitä että aidan saa tehtyä nopeasti (Itse kierrän aitauksen ympäri muutaman kerran, eli ensin nurkkatolpat, sitten juostaan langan kansa ympäri, ja saadaan suora linja. Sitten vain tökitään aitatolpat siihen mihin lanka näyttää, kiristetään ja jos halutaan kahdella langalla, niin kontitaan vielä kerran ympäri. (Joka on hitain kierros. Vauhti itse asiassa pienenee kierros kierrokselta. Ensimmäisen kierroksen aika on käytännössä "juoksunopeus".)
Lähetä kommentti