sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Miksi kristinuskon etiikka on niin epämääräistä?

tsikko ei ole mikään pilkanteko. Se on itse asiassa viittaus vallitsevaan asiantilaan. Monissa uskonnoissa on hyvin tiukkoja moraalistandardeja. On tiukkoja sääntöjä joita on noudatettava. Malliesimerkki tästä on Jeesuksen kritisoima juutalaisten sääntely. Sapattiin liittyi erikoisia ja yksityiskohtaisia sääntöjä, samoin kosher -ruokavalio määrää hyvin tarkasti sitä, miten on toimittava. Islamissa on rukousaikoja, ja monia muita hyvin "ulkoa ohjattuja" ja rituaalinomaisia toimia.

Kristinuskossa ei ole tälläistä kovinkaan paljoa. Jopa ehtoollinen on rakenteeltaan "vapaa", sen nauttiminen ja jopa siihen suhtautuminen ovat luvallisia halukkaille. Joku voi nähdä ehtoollisen pyhänä, jolloin se pesee synnit pois. Toinen voi nähdä sen muisteluna. Ja kolmas pitää sitä muistutuksena siitä että olisi hyvä noudattaa etiikkaa ja elää opin mukaisesti.

Samoin vaikkapa tarina lesken rovosta voidaan nähdä joko ihailtavana koska hän oli halukas antamaan vähästään. Tai sitten uskontokriittisenä viittauksena, jossa kyseinen lesken rovon vienti olisi köyhän riistoa, uskonnon tekemä luvallistettu varkaus.

Raamatussa "juutalaisosuus" on normatiivista. Vanha Testamentti tarjoaa kymmentä käskyä ja ohjeita joilla leprapotilasta tulee käsitellä - ja jopa mitä seksin jälkeen saa ja ei saa tehdä. Uusi Testamentti sen sijaan sisältää esimerkiksi tarinoita rahanvaihtajista. Jeesus kun toimi enemmän esimerkkien ja tarinoiden ja oman toimintansa kautta. Näin hän ei tuottanut mitään tarkasti määriteltyä etiikkaa. Jeesus nähdään ihanteellisena, joka tarkoittaa sitä että tapahtumat ovat jossakin suhteessa etiikkaan. Tämä sääntö johon ne viittaavat vain on sumuinen ja jätetty määrittelemättä. Tätä kautta syntyy tilaa erilaisille arvauksille siitä mikä tämä etiikka siellä takana on. Lopputuloksena syntyy hyvin hajanainen mielipiteiden ja tulkintojen kirjo.

Esimerkin hajaannuksesta saa kahden lauseen kautta: "Kristitty seuraa korkeampaa moraalia." Ja "Kristinusko on armelias".
1: Näistä ensimmäinen tarkoittaa sitä että kristinuskossa on moraalisääntöjä, joita noudatetaan. Usko kasvattaa tätä kautta ihmistä. Ihminen joka liittyy kristinuskoon alkaa noudattamaan elämässään tiettyjä ohjeita ja periaatteita. Tässä vaaditaan määritelty moraali. Seuraamisvaatimus on "periaatteessa ehdoton". Tätä kautta ihmiskuva on negatiivinen. Ihminen on perisynnin saastuttama, ja hän kykenee nousemaan itsekkään itsensä ulkopuolelle vain koska ottaa uskonnon sisäänsä. Tästä seuraa ulkoinen tiettyjen eettisten lakien ymmärtäminen (sisäinen kahle) ja niiden noudattaminen (ulkoinen kahle).
2: Armo taas tarkoittaa sitä että kristitty voi tehdä pahaa ilman helvettiseuraamuksia. Armo tarkoittaa sitä että asioita voidaan katsoa läpi sormien. Tässä taas korostuu aina jonkinlainen relativismi. Tämä sopii toki kristinuskoon hyvin sitä kautta että luterilaisuudessa pelastus on mielivaltaa. Siinä missä katolinen kristitty luottaa siihen että tekee oikein ja ansaitsee tästä palkkion, oli Luther sitä mieltä että ihminen pelastuu eräänlaisen mielivallan kautta, uskosta.

En väitä että yllä olevia ei voisi sovittaa yhteen. Ne ovat vain jännitteisiä, eivät suora ristiriita. Esimerkiksi yhdistämiseen paljon käytetty perustelu menee siten, että ihmisen intentio ratkaisee. Eli jos yrittää parhaansa, mutta mokailee, on tilanne OK. Tällöin mukana on sääntö ja armo. Käytännön tasolla on kuitenkin tulkintaeroja siitä mikä on "hyväksyttävää armoa", ja missä "annetaan Perkeleelle pikkusormi". Tulkintojen rajat heittelehtivät koko kristillisyyden piirissä hyvin tiukasta lähes kaiken sietävään. Antti Kylliäisestä "Kaikki pääsevät taivaaseen". Jostain toisesta usko riittää, eikä tekoja tarvita. Ja kolmannen mielestä teot ratkaisevat, eli eettisesti kristillisten arvojen mukaan tekevä pelastuu vaikka olisi ateisti. Neljännestä oikeaoppisuus, tarkka sääntöjen noudattaminen ja tiukka muiden moittiminen vaaditaan. Tiukkuusrajat vaihtelevat.

Tavallaan olisi väärin sanoa että toimintaohjeet olisivat avoimesti "Raamatussa". Ne ovat aina kontekstissa. Tätä kautta kristinusko esiintyy maailmassa hyvin erilaisissa - jopa keskenään ristiriitaisissa ja yhteisöinä keskenään riitelevissä - muodoissa. Ja ne kaikki kuitenkin perustellaan saman kirjan kautta.


Syynä on se, että kristinusko on pohjimmiltaan tarinankerrontaa. Tässä konteksti, se näkökulma jolla tarinat väritetään, vaikutta olennaisesti ja paljon. Silti tuntuu että monesti ihmiset luulevat että kirjaimellisesti ääneen esitetyn eettisen normin heijastuma olisi jotenkin olennaisesti erilaista kuin ajatus opettavaisista tarinoista. On kuitenkin hyvä muistaa että aina kun joku miettii vaikkapa sitä "What Would Jesus Do" tai puhuu siitä miten jonkun teko heijastaa kristillisiä arvoja, hän esittää että olisi jokin ihanne johon asiat ovat enemmän tai vähemmän suhteessa. Niissä on siis taustalla oleva ihanne.

Näiden kohdalla ongelmana on vain se, että ne ovat epämääräisiä, lausumatta jääneitä. Tästä ei seuraa mitään tarkkaa tai aitoa etiikan kohtaamista. Se vain tekee asiasta epämääräisemmän. Useampi, jopa keskenään ristiriitainen teko, saadaan perusteltua "oikeaksi tavaksi", on vain löydettävä konteksti.

Tästä esimerkkinä on tietysti miekka.

Vaikka Jeesus kuvataan aina melkoisesti rauhaa rakastavana, ja "Raamatusta" löydetään muun muassa sanat "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu." (Matt 26:52) Tässä mielenkiintoa herättää se, että ei luultavasti ollut mikään sattuma että Pietarilla oli miekka. Ja sanoohan Jeesus myös seuraavan käskyn: "Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan."" (Luuk 22:23). Mielenkiintoisia tulkintoja syntyy siitä, että mietitään mitä tarkoittikaan lause "En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan" (Matt. 10:34) Ehkä se viittaa siihen että kristityille on luvassa taistelua, miekka symbolisoi sitä että kristittyjen tulisi taistella vakaumuksensa puolesta kovia taistoja. Tällöin opetuslapsilta odotetaan "fighter attitudea", jossa sanan säilä ja uskovaisten teot sivaltavat aktiivisia vasta -argumentteja. Tai sitten se tarkoittaa sitä, että toiset käyttävät sitä "miekkaa" kovasti kirjaimellisestikin opetuslapsiin.

Tai sitten siinä profetoitiin miekkalähetys, jossa pakanoita käännytettiin teräksen voimalla ja saatiin näin vallattua ideologialle levinneisyysalue, ja että vasta tämän aggressiivisen toiminnan synnyttämän levinneisyyden varassa sen rauhanomaisemmat versiot ovat voineet kukoistaa - ponnistaa valloitusten ja väkivallan avulla vakiinnutetun kulttuurin ja perinteen pohjalta paljon rauhanomaisemman elämäntavan kanssa.

Johtopäätöksen kaltainen.

Kaiken kaikkiaan uskallan kuitenkin sanoa että kristinusko on yhteisötasolla formalisoitua. Eri yhteisöissä on annettu tietyt tulkintatavat. Ne valottavat tarinoita, ja silloin ihanne on tarkka ja formalisoituu. Tarina on esimerkki laajemmasta toimintaperiaatteesta, joka tarkoittaa jonkinlaista induktiota, "teoriaa etiikasta". Toinen yhteisö saa samasta aineistosta paikoin hyvinkin erilaiset tulkinnat. Niille annetaan yhteinen leima lähinnä koska ne viittaavat samaan teokseen ja käyttävät samoja tarinoita.

10 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

mielenkiintoa herättää se, että ei luultavasti ollut mikään sattuma että Pietarilla oli miekka.

En tiedä miten kiinnostunut olet perehtymään aiheeseen, mutta nykyinen historian tutkimus aika hyvin perustein on kyennyt yhdistämään Uuden testamentin opetukset juuri selootteihin. Kannattaa tutustua, jos historia yhtään kiinnostaa. Alkuun pääsee Wikin artikkelista selooteista. Kaikkiaan ainakin puolet opetuslapsista oli selootteja, ja tärkeää on ymmärtää, kenen etujen mukaista on ollut esittää miehitysjoukkoja vastaan taistellut ryhmä vaarattomana. Juuri essealaisista on esitetty väärä kuva.

mm kirjoitti...

Hyvä tuo kysymyksesi "Miksi". Jos vastaisin sinulle "Siksi Että...", en olisi rehellinen. Siksi liityn kysyjien joukkoon. Minulla ei ole aavistustakaan tuosta vastauksesta, joitain arvioita vain.

Yksi lauseesi nousi erikoisesti minulle esiin: "Armo tarkoittaa sitä että asioita voidaan katsoa läpi sormien." Siinä on jotain, jota en tunnista ja luulen, että tuossa asiassa maailman kaikki kristityt ajattelevat samoin. En lähde nyt pidemmälle, vaikka mielenkiintoista varmaan olisi...

Otan toisen näkökulman: Kristittyjen erilaisuus contra "Hengen yhteys". Sain aikoinani mm Paahtoleipä-blogissa sapiskaa siitä, että en suostunut tuomitsemaan hänen "hihhuleiksi" määrittelemiään ihmisiä. Olen varmasti monen heidän(kin) kanssaan suuresti eri mieltä monesta asiasta ja tavasta toteuttaa uskoa, mutta lähden siitä, että kristityillä Uskon Kohde on sama. Toisten tapa uskoa eri tavoin kuin minä ärsyttää usein minua. Silloin ajattelen, että "Oman Herransa edessä hekin seisovat ja kaatuvat" (tai sinne päin tuo lause...) Uskon ja toivon, että tuo Herra on sama. Ja sitten, ihmettelen kanssasi, miksi ihmeessä tuo Herra pitää joukoissaan näin monenlaisia säheltäjiä...

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Kumitontulle" vihjaan että Pietarin miekkajuttu ja käsky ottaa miekka eivät olleet mukana ns. "sattumalta". Tavoitteena ei nyt vain ollut tuoda historiaa sen tarkemmin esiin, kun asia oli vähän niinkuin "kirjantulkinnassa".

Armo tarkoittaa juuri sitä. Väärinteko voidaan ohittaa. Ilman väärinteon ohittamista ei ole armoa. Esitystavassa on sanavalintoja jotka tuskin miellyttävät, jos on ideologiassa sisällä. Tätä kautta en ihmettele jos "kukaan ei yhdy". Käyttämäni sanan sävy on väärä, ei sisältö. Tein sen tahallani.

Konnotaatiodekonstruktio vs. analyyttinen sisältö -jännitteet ovat yksi tapa heiluttaa venettä ja katsoa miten niihin reagoidaan.

"Uskon Kohde" tuntuu olevan useille "leppoisimmalle kristitylle" syy antaa armoa. Katsotaan sormien välistä, ollaan armeliaita ja suvaitsevaisia. Ehkä joku sietää jopa uskonnotonta. Armo liittyy tätä kautta minusta myös sietämiseen.

mm kirjoitti...

Kolme sanaa - sietäminen, suvaitseminen ja kunnioittaminen. Toivon sietäväni kaikkia, suvaitsevani suurinta osaa ja kunnioittavanikin monia. Voisin jopa sanoa kunnioittavani sinua - ilmeisesti uskonnotonta - koska pohdintasi on monipuolista ja loogista. Tahallaan valitsemasi sanamuoto on ihan OK. Pikkupiruilu olkoon sallittua kaikille...

Armo on silti jonkun (kristityn kannan mukaisesti Jumalan) aktiivista toimintaa, ei sormien välitse katsomista. Punnittu, punnittu, kevyeksi havaittu, ilman omaa ansiota silti hyväksytty...

Pientä esimakua on ihmisten välinen rakkaussuhde. Hyväksyn toisen (välillä pitkin hampain), vaikka näen hänen virheensä. Tuo toinen näkee minunkin epätäydellisyyteni ja silti suostuu jakamaan elämän kanssani. Ja silti rakastetaan rajusti :)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Tosin kaikki teologit ei välttämättä ole "armo = mielivaltaista sormien läpi katsomista" ihan vääränä. Esimerkiksi Paavo Heinimäki selitti yhden kerran tuon suuntaista. Suoriteuskoa ei kannattanut hän. Toki kyseisen herran tapanahan on hyppelehtiä teologian ja huumorin välimaastossa. (Tosin, onko vaihtoehtoja?)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Aktiivista toimintaa, ei sormien välitse katsomista. Punnittu, punnittu, kevyeksi
havaittu, ilman omaa ansiota silti hyväksytty"


Sormien läpi katsominen on ideaalin kumoamista. Jossain kumajaa moralistin ääni. Ja sitten kun rike tapahtuu, se lakaistaan syrjään, vaikka moraalinen katse ehkä rikkoja ja orsia havaitseekin. Ideaali ilman toteutusta on askel kohti relativismia.

Tässä on esimerkkejä Kim Jong-Il on diktaattori. Tiedän tämän, mutta katson sormien välistä. Aktiivisesti, kyllä. Mutta toimintani on omahyväistä ylenkatsetta, koska en tee mitään. Aktivoitumaton hyvä jää lillimään itsekkään subjektiiviseen ja maailmassa tapahtumattomaan tasoon. Ulkopuolisen on vaikeaa tietää edes "onko sitä ollenkaan". Se, että siedän Jong-Iliä on askel kohti moraalirelativismia. Vaikka sisäinen moralisti sanoisi mitään.

Asenteeni em. diktaattoriin on vain ihanne ilman aktivaatiota. Selvä askel kohti moraalirelativismia, jossa mikä tahansa käy. Oma subjektio on vain käsienpesutemppu, jotta voin huomennakin olla tekemättä mitään.

Armo ei ole totaalista ignoraatiota (ja sama synonyymeillä) "sormien läpi katsominen" ei ole tietämättömyyttä tai sokeutta. Siitä lienemme yksimielisiä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

PS: En tiedä olenko "uskonnoton". Miksi määrittää negaation kautta. Jumalavakaumukseni lienee agnostikko, joten mitä siitä meteliä pitämään. I am a swordsman. Se onkin ihan passeli paikka tässä aiheessa.

mm kirjoitti...

Lainasin nuo sanat "uskonnoton" ja "sietää" sanan sinulta. Ne eivät itse asiassa kuulu aktiivisanastooni. Eivät ehkä siis sinunkaan :)
"Ehkä joku sietää jopa uskonnotonta."

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Sana kuuluu toki käyttövalikoimaan. Ja jossain tilanteessa joudun käyttämään sitä jopa identiteettini määrittelyssä. Kuitenkin sen yleinen käyttötapa on sellainen, että en haluais siihen ihan vapaapudotuksella rynnätä "Geronimoa" huutaen.

Sietäminen on hyvä sana. Käytän sitä paljon. Siedätyshoito kuulostaa kivemmalta kuin ärsytyshoito. Sama juttuhan se tietysti on.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Tuplis kommentoi tätä blogausta omassa blogissaan. Hän korosti kahta asiaa (Referoin idean omin sanoin heittomerkkeihin):
1: Sitä miten "karttaa ei tarvita koska maastosta on tiedot päässä. Jos ajattelen kiveä, ei päässäni ole kivi, vaan malli siitä. Päässä oleva kartta on siis samanlainen kartta kuin livenä oleva.
2: "Jeesus korosti välineistön sijasta päämäärää, jolloin samaan päämäärään voidaan päästä eri keinoin." Tässä on ajatus jostain eksaktista ja kaikkien kristittyjen jakamasta yksiselitteisestä ihanteesta. Tämä toki voisi selittää asian, mutta tosiasiassa Raamattu tarjoaa vain esimerkkejä. Eli sääntö (joka ohjaa tietyllä tavalla tiettyyn maaliin) on tulkinnanvarainen. Mutta korostan sitä miten myös itse päämäärä ei ole itsestäänselvästi mikään "kaikkien kristittyjen keskenään jakama". Itse asiassa kun "teologisia taisteluja" tulee, niin huomataan että arvot joita eri teoilla tavoitellaan eivät välttämättä ole samoja. Tarina pakottaa tulkitsemaan myös päämäärän. Itse asiassa keinot tilanteeseen nähden ovat usein vähemmän tulkinnanvaraisia kuin päämäärä. Nehän sentään kerrotaan tarinassa ja Jeesus usein vihjaa "kuka toimi oikein". Esimerkiksi "leiviskää hautaavat ja hautaamattomat" on toiminnaltaan tietynlaista ja Jeesus vihjaa ketkä toimivat oikein ja ketkä eivät.