Tämä on "muistiinpanoartikkeli", jossa käsitellään monia sellaisia yksityiskohtia, joita en ole vielä käsitellyt. Listaan eroja, joita keskiaikaisen miekkailuperinteen koulukuntien välillä on. Syy tämän ilmestymiseen on vain sen "ajankohtaisuus itselle". Kyseessä on siis jonkinlainen "raapustus marginaaliin". Tätä ei tarvitse ottaa välttämättä edes kovin vakavasti.
Tätä lukiessa on että on joitain melko isoja eroja, joista ei oikein pääse eroon vaikka kuinka pyörittelisi. Eroavaisuuksia on tietenkin vähemmän, jos yksityiskohdat voidaan ottaa mukaan, jolloin toisen pääsääntö on toisen kuriositeetti ja nämä jotenkin rinnastetaan. (En pidä tätä hirveän fiksuna.) Toisaalta yhteyksissäkin on ongelmana se, että monia samanlaisuuksia voi löytää kaikista kamppailulajeista ympäri maailman. Kun kaikilla kaikkialla maailmassa on samoja tavoitteita joita tavoitellaan suunnilleen samanlaisilla aseilla, ja meitä ympäröi sama fyysinen todellisuus samoine luonnonlakeineen, on tietyt asiat keksitty kaikkialla - ja osaan on tiettyjä vaihtoehtoisia suhtautumistapoja joista eri asioita on korostettu. Toisaalta eroavaisuuksia löytää mistä vain, jos niitä haluaa etsiä. Tämän vuoksi on vaikeaa erottaa onko jokin miekkailusysteemi oma koulukuntansa, riittävän erilainen. (Sama koskenee koko itsepuolustuslinjaa.) Pääasiassa saksalaisia edustaa Liechtenauer ja italialaista Fiore dei Liberin koulukunta.
1: Italialaisessa miekkailussa Fiore suosittelee aina "finishes in a closed line / never finish with open lines". Liechtenauer ei suosittele. (Syy voi olla se, että Liechtenauer ei koko lopettamisen käsitettä kannata.) Fiore suosittelee odottamaan asennoissa, Liechtenauer ei suosittele. Muutenkin Fiore suosittelee pysähtymään perusasentoihin. Liechtenauer taas kannattaa jatkuvaa liikettä. Saksalainen perinne korostaa kuinka täytyy hyökätä koko ajan (flow, ei aggressiivinen sotainen asenne tai lyö aina kuin voi -asenne), ja olla ensimmäinen joka tekee hyökkäyksen ja sitten jatkaa tätä tauottelematta, kun taas italialainen tyyli ei sisällä tämänkaltaisia elementtejä, siinä paussi on mahdollinen.
2: Italialaisten Fiore suosittelee aina ristimään miekat, ja tekemään tämän siten että miekan kärki osoittaa ylöspäin ja korostaa tätä kautta parryn merkitystä. Saksalaisten Liechtenauer ei tätä suosittele. Hän jopa vastustaa parryja tietyissä määrin.
3: Fiorella on 12 perusasentoa, Liechtenauerilla vain neljä. Näistä asennoista vain kaksi on keskenään samanlaisia. (Molemmissa systeemi on kyllä rakennettu niiden ympärille. Mutta aivan sama koskee toisaalta karaten katojakin.)
4: Saksalaisessa miekkailussa on zwerchau, joka on melko yleinen. Se on ns. "back-edge cut". Kuitenkin italialaisilla on (minulle hieman yllättäen) myös paljon back-edge -tekniikoita. Lukumääräisesti jopa enemmän. (Keskeisyys vs. määrä?) Saksalaisilla on käytössä winden, Itlialaisessa miekkailussa ei ole. Tosin samankaltaisia tekniikoita kuitenkin löytyy myös joistakin italialaisista tyyleistä.
5: miekka+bucklertekniikat perustuvat italialaisille normaaliin pitkän miekan soveltamiseen. Saksalaisilla on näille erillinen tyyli, joka on toisaalta opeteltava mutta on hienosäädetty yhdistelmään. (Italialaisen miekkailun yhteyden vuoksi mainitsen, muuten ei olisi "sopinut aiheeseen".)
Monet näistä ovat perusteita koskevia, ja systeemi on rakennettu niiden ympärille, joten tyyleissä on tätä kautta yllättävän paljonkin eroa. Enemmän kuin tuollaisella neljän kohdan listalla voisi luulla syntyvän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti