perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kolikoiden vilinää.

"Et ehkä sääliäni kaipaa / Ei se saa tuskaa puutumaan / Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa / Tuo tuska kiinni saa / kenet vaan / Tuo tuska kiinni saa."
(Yö, "Joutsenlaulu")

Ane (indulgence) oli Katolisen kirkon teologiaan kuuluva pelastuksen apuväline. Se perustui ensin ajatukselle siitä että hyvää tekemällä ja pahoja tekoja katumalla sai anteeksi syntejään. Se sitten kehittyi ajatukseksi, jossa katumus ja rahan maksaminen korvasi pahan työn. Tilanne muuttui yhä enemmän suuntaan "laita raha tähän ja käännä kammesta". Aneita annettiin myös hyvistä töistä, mutta kuuluisimmat aneet olivat sellaisia, joita katumustyökin korvattiin maksamalla tarpeeksi rahaa. 1517 aneita alettiin markkinoida laajasti koska Pietarinkirkon rakennustyöt vaativat mittavia investointeja. Martti Luther kritisoi anekauppaa ja se on luterilaisten kristittyjen usein käyttämä malliesimerkki keskiaikaisen katolisen kirkon korruptiosta.

Kuitenkin ane on sinällään minusta ylihaukuttu laji: Sen tapaista systeemiä käytetään hyvin paljon nykyäänkin. Eikä sitä tarvitse edes etsiä kovin kaukaa. Eikä tarvitse astua kirkon portista, jotta sitä löytää. Sillä loppujen lopuksi ane teki aikanaan ostajalleen saman hyödyn, mitä monet muutkin asiat tekevät: Jos maksajalla on syyllisyydentunto, hän saa ostettua itselleen hyvää mieltä. Tässä suhteessa tilanne on siis hieman kuten siinä, kun rauhaa hakevat meditoijat ovat tyytymättömiä kiireiseen elämäntapaan tai johonkin muuhun vastaavaan. Koska juuri sisäinen rauhattomuus saa heidät etsimään rauhaa, ZEN -aloittelija onkin luultavasti keskimääräistä rauhattomampi.
1: Esimerkiksi "Elämä lapselle" -konserttisarja korostaa anteliaisuutta. Kuitenkin on hieman makaaberia juhlia musiikin parissa kun asia jota käsitellään on vakavasti sairaat lapset ja nuoret. Siinä yhdistetään nautinto toisten kärsimyksen lunastamiseen. Armeliaisuus toteutetaan rahaa kierrättämällä, viihtyvyyden kärsimättä. Se ei ole samaan tapaan spontaania kuin normaali auttaminen. Eikä siinä likaannu kädet, ellei sitten olut- tai martinilasi satu keikahtamaan.
2: Muutenkin hyväntekeväisyys yleisesti ottaen perustuu siihen, miten tekeminen ja suora sympatia voidaan korvata antamalla persoonatonta rahallista tukea. Tällöin eräänlainen hyvyyden/laupeuden mittari on annettu rahamäärä. Tässä kohden aktiivinen tekeminen korvataan passiivisella rahalla. Lahjoituksiin liittyy kuitenkin eräänlainen tieto siitä että jokapäiväisessä elämässä sitä tulee tehtyä aivan liian vähän. Rahalla lunastetaan tätä "yhteiskunnallista syntiä" pois. Ilman että elämäntapoja tarvitsee juurikaan muuttaa. Tästä lahjoittaja saa hyvän mielen.
3: Jopa verotussysteemimme perustuu tavallaan siihen että meidän ei tarvitse itse avustaa lähipiirimme ihmisiä, koska maksamme veroa, joka sitten valtion jakamana tulee tarvitseville, joihin se naapurimmekin voi kuulua. Tällä tavalla irrallistamme oman osallistumisemme, ja passivoimme tilanteen, vaikka se rahamäärällisesti voi olla merkittäväkin, ja sillä saadaan yhteiskunnan kohdistamalla suorittamisella jopa yllättävän paljon aikaan.

Tietenkin voidaan ajatella että tämänkaltainen asia olisi jotenkin paha asia.
1: On toki totta että ihmiset eivät pidä toisten epätoivosta, eikä elämä siten että kaikkea ikävää ajattelisi olisi kovin onnellista. Siksi silmälappuja tarvitaan kuitenkin jonkinlaisia määriä. Joko ignoraamme maailman ongelmat tai etäännytämme ne, jos ei muuten niin toiseuttamalla sen kohteet tai etäännyttämällä itsemme niistä. Tai vain olemalla ottamatta asioista selvää.
2: Voidaan täysin ajatella, että lahjan saajan kohde todennäköisesti saa parempaa tehoa sen rahan kautta. Tosiasiassa sympatian ja säälin ero on pieni, ja ajatus siitä että olisi jotenkin erityisen hyvä säälin kohde ei ole miellyttävä. Tuntemattomien ihmisten säälinosoitukset eivät siksi ole välttämättä "niin haluttuja", kuin mitä läheisten tunteella mukanaeläminen ovat. Eikä minun tai kenenkään muunkaan tunteenpurkaus syöpälapsen edessä ole toistaiseksi parantanut ketään syövästä, joka kuitekin on se varsinainen murheen lähde. Tätä kautta sosiaalinen peli ventovieraalta on korkeintaan väliaikaista apua, jonka kärki ei kohdistu edes itse asiaan ja tulevan ennaltaehkäisyyn. Ja jos esimerkiksi minä menisin huseeraamaan pakolaisapuun, niin en osaisi kohdistaa vaivaa ja rahaa kovin tehokkaasti.
3: Organisaation kautta ohjattu raha voi tuntua kylmältä, koska se ei ole henkilökohtaista. Mutta siitä voi olla isompi käytännön apu, kuin henkilökohtaisesta panostuksesta. En kyllä usko että mitään mummojen yksinäisyyttä voidaan paikata ilman ihmisten henkilökohtaista läsnäoloa, mutta sairaalakoneisiin jotka ovat kalliita, rahallinen panostus on varmasti oikea, ja tilannetta aidosti parantava laitos.
4: Tämänkaltainen anesysteemi on etäyttävää, ja se tarjoaa armon tunnetta lahjoittajalle. Lahjoituksia annetaan monesti muistakin itsekkäistä syistä, kuten siksi että se hivelee mieltä ja kokee olevansa parempi ihminen ja lahjoittajille vedotaan erilaisin anteliaisuuteen liittyviä mielikuvia. Tätä kautta lahjoitus antaa tietynlaista statusta. Mutta entä sitten? Yhteiskunnallisesti ajatellen se, että joku auttaa itsekkäin motiivein on kuitenkin parempi kuin se, että ei auta lainkaan.

Mielikuvatuotteita on edellämainittujen lisäksi luomu ja ympäristöasioihin keskittyvät tuotteet. Toki niilläkin voi olla hyviä vaikutuksia - niillä rakennetaan "nykyajan kirkkoja" eli samaan tapaan tärkeänä nähtyjä asioita kuin mitä keskiajalla pidettiin kirkkoja. Mutta ihminen, tai ainakin minä, ostan kalliimpaa luomukahvia enimmäkseen oman mielihyväni vuoksi. Maksan kokemuksesta, mielikuvasta. Kuten teen monen muunkin tuotteen kohdalla. Siksi kun joku myy eettisen mielikuvan ja antaa samalla vaikuttamisen ja aktiivisuuden illuusion, siitä tulee minulle konkreettista iloa. Sillä, miten paljon tekoni oikeasti vaikuttaa, ei paina tämän rinnalla paljoa.

Sama oli aneenkin kohdalla (1) kiirastulen ja Helvetin ajattelu on varmasti tuottanut pelkoa, jolloin katolinen kirkko on ensin luonut tarpeen ja sitten rahastaa sillä. Tätä ei voine pitää kovin eettisenä toimintana. (2) Kuitenkin ihmiset tuntevat syyllisyyttä muutoinkin; ilman katolisen kirkon toimiakin ihmiset ahdistuvat. Aneen maksanut koki taatusti helpotusta tästä tuskasta. Ainut ongelma on tietysti aneen hinta. Mutta jos se ei ole mahdottoman kallis, niin siinä vaiheessa voi kysyä että "entä sitten vaikka sitä Jumalaa ei olisi olemassa?" Voidaan kysyä "What's the harm?", koska tässä ei tule samanlaisia haittoja, kuin terveyteen kohdistuvissa asioissa. Jos vaihtoehtolääkärin puheiden luottaminen johtaa siihen että tautiani ei hoideta tehokkaasti ja se jää paranematta, haitta on konkreettinen. Nyt pahin mitä voi käydä on se, että minulla ei ole sielua ja pelastan tyhjää mielihyvän hinnalla. (Ainakin minun mielihyvälläni on arvo; Olen valmis maksamaan sitä edistävistä asioista tietyissä mitoissa.)

Kieroa kyllä: Anekauppa täytti kaikki hyvän palvelun elementit. Sille oli tilausta, se vetosi haluihin, ja maksua vasten sai tietyn asian. Toki voidaan kysyä että missä "tuotteen lupauksen on vastattava todellisuutta" -ehto on. Kuitenkin taivaspaikkaa ane ei taannut yhtään sen enempää, kuin nykyinen kirkollisveronmaksukaan, eikä tätä yleisesti vastusteta. Ja aneiden rahat käytettiin kirkon investointeihin ja toiminnan pyörittämiseen. Aivan kuten kirkollisveronkin. Ainut ero taitaa olla siinä, että kirkollisvero on passiivista verrattuna aktiiviseen aneiden ostamiseen. Eikä kirkollisveron maksettua tule vastaavan tasoista hyvää oloa, pelastuksen fiilistä. Tosin sama koskee normaaliakin verotusta. Rahamäärään nähden jos sen pitäisi ahneesti itse ja laittaisi johonkin joulupataan kerralla jouluna, niin kokisi taatusti olevansa lähes pyhimysmäisen hyvä.

Aneissa on siis toki raadollisiakin puolia;
1: Syyllisyydentunnon pois peseminen napilla painaen ilman katumusta ja elämäntapamuutosta voi olla hieman itseäruokkiva kehä, jossa sama virhe toistetaan kuten myös siihen liittyvä maksu. Josta seuraa tiettyjä ahneudellisia elementtejä aneiden tarjoajien suuntaan. (Sen lisäksi että sitä voi pitää "epäreiluna", "pinnallisena", "liian helppona"..)
2: Se, että ensin saattaa jonkun tarpeeseen jota tällä ei muutoin ole ja sitten tarjoaa tähän tarpeeseen korjausta ei täytä "minun eettisiä standardejani" - vaikka niitä ei minulla paljoa olekaan.
3: On hieman kyseenalaista myydä palvelua, jonka saannin kohdalla ei ole laaduntarkkailua. Yleensä jos tilataan tuote, tulisi jollain lailla kyetä varmistumaan siitä että luvatut ehdot ovat täyttyneet. Muutoinhan kyseessä on kuitenkin jonkinasteinen vedätys. Se, onko kyseessä valkoinen valhe vai vakavampi, on sitten tilanne ja neuvottelukohtainen asia.
4: Mutta on niissä jotain hyvääkin; Ne ovat kuten miltei mikä tahansa mielihyvätuote. Ne ovat kuitenkin tavallaan ylihaukuttu piirre. Pahempiakin kritiikin kohteita löytyisi.

Ei kommentteja: