Hyvä ostos

kun puhutaan ostamisesta, mukana on monia elementtejä. Periaatteessa asiaa voidaan lähestyä (1) tarpeiden eli tiettyjen perustarpeiden kautta, (2) halujen eli unelmien ja toiveiden -sekä tietenkin niiden peilikuva, pelkojen - kautta ja (3) kannattavuuden kautta, joloin kyse on siitä taloudellisesta edusta jota ostos tuottaa pitkällä tai lyhyellä aikavälillä - jolloin kannattavuus tulee joko suoraan tulojen lisääntymisenä tai sitten menojen vähentämisenä. Periaatteessa näitä kaikkia voidaan käyttää silloin, kun perustellaan että jokin oli "hyvä ostos".
1: Tarpeet ovat yksinkertaisesti elämiseen vaadittavia asioita. Esimerkiksi ihminen joutuu syömään. Tällöin ei miettitä sitä, onko ruoka hyvää tai tuottaako syöminen tuloja.
___1.1: Tarpeiden kohdalla mutkikkuutta voidaan tuoda Maslown tarvehierarkian kautta. Siinä tarpeet vaihtelevat olosuhteiden mukaan. Siinä tarpeita on eriasteisia, ja kun ruoka ja turva on saatu, aletaan täyttämään seuraavan asteen tarpeita. Tässä hierarkiassa myös itsensä toteuttamisen tarve on tarve. Mitä korkeammalla tarve on Maslown tarvehierarkiassa, sitä vaikeampaa niitä on erottaa haluista. (Tosin esimerkiksi halu tuottaa taidetta voidaan toteuttaa eri hinnoilla, joten tarpeita ja haluja voidaan erotella korkeimmallakin portaalla.) Voidaan kysyä, ovatko tässä kontekstissa tarpeet vain alimman portaan tarpeita ja korkeimmat haluja. Tämä on yksi tapa miettiä. Toisaalta voidaan hyväksyä myös asteittaiset erot. (Itse tykkään näistä asteittaisista eroista.)
2: Halut taas ovat mutkikkaampia (ilman tarvehierarkioitakin). Ne usein kietoutuvat jollain lailla tarpeisiin, mutta ero on siinä että syökö halpaa ja tylsää ruokaa joka pitää elossa, vai hyvää ruokaa joka on tätä kautta mukavaa. Yleensä "pihistelyssä" eli säästeliäässä elämässä leikataan juuri tästä kohdasta ensimmäisenä. Tulevia tuloja eli kannattavuutta ei haluta leikata, ja tarpeista taas ei voida leikata: Et voi vain lakata syömästä, jos tavoitteenasi on olla säästeliäs. Et lakkaa käymästä töissä säästääksesi junalipun hinnan tai koska työsi vaatii muita investointeja. Sen sijaan syöt halvemmalla. Lisäksi esimerkiksi tarve asua voi olla mutkikas: Harva pitää vakavana vaihtoehtona luolassa asumista, vaikka se onkin halpaa ja mahdollista. Taloon liittyy siis jonkinlaisia haluja, jotka ovat niin yleisiä että käytännössä kukaan ei vakavasti sano että "voisit säästää muuttamalla luolaan". Vaikka halujen numerointi voi tuntua hieman epäsopivalta, olen itse käyttänyt jonkinlaisena halujen hyvyyden perusteluihin kaavaa investoinnin suuruus/käyttöajalla, jolloin saadaan hinta aikayksikköä kohden;: Subjektiivinen osuus tulee sitten siinä, onko esimerkiksi 2 euroa suuri panostus käyttötuntia/päivää kohden paljon vai vähän. Rajan kun voi laittaa tilanteeseen sopivaan kohtaan. (Tällä voidaan arvioida sitten oluttuopin ja auton ja monenlaisten vastaavien asioiden käyttöhintaa.) Haluja voi tietenkin luokitella enemmänkin: Esimerkiksi ajan mukaan halut voidaan jakaa seuraavaan kolmeen tyyppiin:
___2.1: Pitkäaikaista iloa (tai stressin puutetta) tuottava asia, jolloin ostos tuottaa iloa pitkän ajan. Esimerkiksi kun minä ostin pitkän miekkani, olisin taatusti elänyt ilman sitäkin. Enkä varsinkaan ole saanut tuloja sen kautta. Kuitenkin minulle se oli "hyvä ostos", koska olen leikkinyt sillä pitkän aikaa tyytyväisenä.
___2.2: Lyhytaikaista iloa (tai stressin puutetta) tuottava asia, jota ei kadu myöhemmin. Tällöin esimerkiksi ostat karkkia, tai pidät bileet. Etkä myöhemmin kadu tehneesi tätä kauppaa.
___2.3: Yllyke, joka tuntuu ostohetkellä hyvältä (tai stressiä vähentävältä) , mutta joka pian alkaa kaduttamaan. Tosin voidaan miettiä vakavasti sitä, onko tällöin kyseessä "haluksi luultu", eli itse asiassa se tuntuu pahalta halun puutten vuoksi. Itse kuitenkin ajattelen että ostohetken halu on todellakin aito.
3: Kannattavuus taas liittyy yleisesti "bisnekseen". Silloin ei keskitytä lainkaan siihen pidätkö asiasta. Ideana on yksinkertaisesti se, että laitat rahaa sisään ja saat enemmän rahaa ulos. Karkeimmillaan tämä toteutuu laskemalla kaava: Kannattavuus = tuotot-kustannukset. Tätä voidaan tietenkin jatkaa mutkikkaammin:
___3.1: Takaisinmaksuajan menetelmässä lasketaan se, kuinka paljon tuloja asiasta tulee (tämä voidaan tarpeen tullen jakaa vaikka kuukausi tai vuosieriin, jotka kaikki ovat erisuuruisia. Aika usein tässä on kuitenkin jokin yleisempi logiikka takana, jolloin päästään "helpommalla".) Tällöin katsotaan kuinka kauan kestää että investointiin laitettu raha tulee takaisin; Yleensähän raha ei vaihdu isompaan rahaan ilman jonkinlaista viivettä. Jos leivot aamulla kakun, yleensä ostat esimerkiksi edellisenä päivänä tuotteen raaka -aineet, teet työn ja vasta jokin aika tämän jälkeen saat rahat kakun myymisestä. Kun katsotaan saatko investoimasi rahat takaisin seuraavana päivänä, vuoden kuluttua vai 10 vuoden kuluttua, voidaan miettiä "onko investointi todella sen arvoista". Selvää on, että jos investoinnin takaisinmaksuaika on suurempi kuin mitä tuote kestää, se ei ole kannattava vaikka se tuottaisikin tuloa. Kuitenkin jos ostos, joka voi olla vaikkapa pelto - joka on arvokasta koska (1) "Maa on ikuista" ja (2) "sen valmistus on lopetettu" - maksaa itsensä takaisin 1000 vuodessa, sen tuotot ovat suuremmat kuin kustannukset, mutta harva silti vakavasti miettii tämänkaltaisia investointeja tältä kannalta ja maksa pellosta niin suurta hintaa kuin mitä sen 10 000 vuoden tuotot voisivat olla. Aikarajat ovat siis "jossain määrin olennaisia". (Osa pellonostajista ajattelee tietysti vain itseään ja ottaa sellaista maata, joka maksaa itsensä takaisin heidän työuransa aikana tai heidän elinaikanaan. Osa taas ajattelee epäitsekkäämmin/tuhlailevammin että riittää että pojan tai pojanpojan kohdalla saadaan investointi kannattamaan.)
___3.2: Kannattavuutta voidaan arvioida myös antamalla tulevaisuudessa tuleville rahoille erilaisia arvoja. Tämä on sinänsä järkevää: Jos annat tänään jollekulle rahaa, ja saat 10 vuoden päästä takaisin täsmälleen saman rahamäärän, voidaan miettiä että "onko jossain vika". Olisit kuitenkin voinut pitää rahan vaikka pankissa kasvamassa korkoa sen ajan. Tätä kautta rahalle annetaan arvoa sitä mukaa, mitä vähemmän aikaa sen saamiseen menee. Tätä kautta, jos jokin tuottaa vuosittain tuloa tietyn rahamäärän, seuraavan vuoden tulo on investoinnissa isomman kertoimen alla kuin viiden vuoden päästä tulevalla rahalla. Tähän liittyy diskonttaus: Diskontaamalla tulevaisuudessa saatavien ja myös maksettavien rahamäärien suuruudet muutetaan nykyarvoiksi. Tämä tapahtuu asettamalla niille erityinen korkovaatimus (esim. 5% vuodessa. Tällöin 100C panostetaan nyt ja se on samanarvoinen kuin 105C ensi vuonna saatavaa rahaa ja 110.25C [105+105/100*5] kahden vuoden päästä saatavaa rahaa. Toisin sanoen mukana on myös koron korko.) Yleisesti tässä rahamäärät oletetaan saatavan vuosittain, mutta kuitenkin se voidaan tehdä myös erikseen saaduilla rahoilla, jolloin vaiheita tulee vain enemmän. Tällöin laskenta tietysti hieman mutkistuu.
_____3.2.1: Nykyarvomenetelmässä diskontataan vuotuiset nettotuotot investointiajankohdan rahamääriksi eli nykyarvoiksi. Näiden nykyarvojen yhteenlaskettua määrää kutsutaan nykyarvosummaksi. Nykyarvosummaa verrataan investoinnin hankintamenoon, kannattavassa investoinnin nykyarvosumma on suurempi kuin investoinnin hankintameno. Nykyarvomenetelmässä ajatellaan että investoinnin kestoaikana saatavat nettotuotot voidaan sijoittaa uudelleen, jolloin niillekin saadaan tuottoa laskentakorkokannan mukaan. Menetelmä on melko helppo ja se mahdollistaa vuotuisten tuottojen ja kustannusten vaihtelun. Sama menetelmä sopii oman ja vieraan pääoman sijoitusten kannattavuuden arviointiin.
_____3.2.2: Sisäisen korkokannan menetelmässä haetaan korkokantaa, jolla diskonttaamalla vuotuisten nettotuottojen nykyarvoksi tulee nolla. (Eli toisin sanoen, "millä korkovaatimuksella diskonttaamalla saadaan juuri ja juuri investointikustannukset katettua") Jos korkokanta on suuri, se on kannattava ja jos liian pieni, se ei kannata. (Saadaan tulos "tällä korkokannalla diskontattu nykyarvo olisi juuri ja juuri kannattava." Josta seuraa jatkokysymys: "Riittääkö se?" Nykyarvomenetelmässä taas toimitaan siten että "tällä korkovaatimuksella nykyarvo on kannattava/eikannattava" jolloin epäonnistumisesta seuraa kysymys "alennetaanko korkovaatimusta?") Sisäinen korkokanta ratkaistaan iteroimalla. Menetelmää käytettäessä voidaan saada epäloogisia tuloksia silloin, kun investoinnin kestoaikana peräkkäisten vuosien nettotuottojen etumerkki muuttuu. Tämä menetelmä soveltuu erityisesti omalla pääomalla rahoitettavien investointien kannattavuuden laskentaan.
_____3.2.3: Annuiteettimenetelmässä jäännösarvot diskontataan investointiajankohtaan. Tässä menetelmässä annetaan annuiteettikerro, jonka avulla avulla investointikohteen hankintamenosta ja investointiajankohtaan diskontatusta jäännösarvosta lasketaan vuotuinen vakiosuuruinen poisto- ja korkokustannus.

Joskus luokittelu tiettyyn kategoriaan on vaikeaa - se kuuluu moneen kategoriaan tai ei suoraan yhteenkään. Tässä kohden mukaan tulee ennaltaehkäisyn käsite: Esimerkiksi jos olet sairas, lääkärissä käynti ja hoito ja muut vastaavat ovat tarpeita, ne on pakko tehdä. Toisaalta ennaltaehkäisyn puute tekee monesti tämän tarpeen. Se voitaisiin siis välttää osittain panostamalla ennaltaehkäisyyn. Ennaltaehkäisy on monesti halvempaa kuin mitä seuranneiden haittojen kustannukset ovat.
1: Tämä voi toteutua "vakuutustyypillä", eli keskimäärin maksettu määrä on suurempi kuin mitä saadaan, mutta onnettomuuden kohdatessa romahdus olisi niin totaalinen että se halutaan estää. Tällöin voi olla erikoista puhua investoinnista, koska se tuottaa tilastollisesti tappiota samaan tapaan kuin uhkapelaaminen. Kuitenkin vakuutus on monista muutakin kuin pelkkä stressinpoistoelementti, se on hieman erikoisella tavalla järkevä koska se kohdistuu katastrofien aikaansaamiin valtaviin romahduksiin, jolloin varmuus "hyvään elämään" varmistuu: Panos voidaan nähdä jopa "ylimääräisenä", jolla varmistetaan että "ei tule alimääräistä".
2: Voi olla että jopa keskimäärin ja tilastollisuus huomioon ottaen ennaltaehkäisy on halvempaa kuin ongelman näkeminen. Ongelma X vähenee a%, ja tästä aikaansaadaan tietty säästö, joka on hinnassa suurempi kuin ennaltaehkäisyyn asetettu panostus on. Tässä kohden voidaan ajatella että ennaltaehkäisy kohdistuu tarpeeseen : Tällöin ajatellaan ikään kuin että tauti tai muu ongelma tulee kostoksi "tarpeen laiminlyönnistä", jolloin tarpeen unohtaminen tuottaakin lisämenoja. Se voidaan kuitenkin nähdä "vain taloudellisena investointina", jolloin se ei ole tarve koska se on vapaaehtoinen, vaan se on nimen omaan taloudellisen tuloksen parantamista.
Kuitenkin voidaan ajatella että ennaltaehkäisy ei ole tarve: Sitä ei ole pakko tehdä.
3: Lisäksi ennaltaehkäisy voi johtua ihan vain mielikuvista, ja tällöin sitä tehdään jotta pelot puuttuisivat, jolloin se on haluihin kohdistuvaa. Kuitenkin halut voivat kohdistua myös molempiin edellisiin osa -alueisiin.

Kun mietitään palvelujen tuottamista paitsi ostajan, myös myyjän näkökulmasta, on muistettava että on tarjottava jotain tai kaikkia näistä osasista. Jos tuote tai palvelu on tarpeellinen, haluttava tai ostajalle taloudellista etua tuova, sille voi löytyä markkinoita.