""Kukaan ei ole kirjoittanut muistiin todistettua tapausta, jossa susi olisi käynyt aiheettomasti aikuisen ihmisen kimppuun", Porkkana sanoi. Mies ja koira kyyhöttivät lämmittelemässä hänen viittansa alla.
Vähän ajan kuluttua Gaspode kysyi: "Onks se sitten hyvä asia?"
"Mitä tarkoitat?"
"Joo-oh, meillä koirillahan on vain pienet aivot, mutta musta kuulosti aivan siltä kuin sä olisit sanonut että 'kukaan aikuinen ihminen ei ole palannut kertomaan siitä että susi on käynyt hänen kimppuunsa', eiks vaan? Kuulostaa siltä, että susien tarttee vaan tappaa ihmiset syrjäisissä paikoissa niin, ettei kukaan saa kuulla siitä, vai mitä?"
(Terry Pratchett, "Maananlainen elefantti", sivu 127)
Petoviha on ainakin paikoin todellinen ongelma suomessa. Mutta sitä lähdetään usein ratkaisemaan väärästä päästä : Se on nimittäin suden petoluonteen hylkääminen, ja siitä tehdään vain myyttinen olento, joka on harmiton kuin kotikoira. Eli susi edustaa villiä erämaata ja sen henkisiä piirteitä, olematta kuitenkaan millään lailla vahingoittamiseen kykenevä olento, silloin itse asiassa ei puhuta sudesta vaan jostain ihmisen spirituaalissävytteistä konstruktiosta eläimestä. Mielestäni kun puhutaan eläimestä ja eläinlajin suojelusta, on puhuttava aidosta elukasta. Myyttisen eläimen saa kivasti printattua kodin seinälle netistä. Ja inkkarin saa siihen viereen. Mullakin on!
Tähän liittyy usein kuultu ja laajalle levinnyt urbaani legenda siitä että susi ei ole koskaan tappanut ketään.
1: Jos oletettaisiin että tämä pitäisi paikkaansa, pitäisi ottaa huomioon asioita, sitä haittaa vastakommentti "aineistovääristymästä"; Ja se on sellaisenaan aika uskottava : Se vaatii nimittäin vain huomion siitä että dokumentoidut tapaukset ovat harvinaisia, kun ottaa huomioon sen, miten yleisiä sudet ovat olleet ja miten harvinaisia ne ovat nyt. Sudet elävät yhä syrjäseuduilla, joissa ihmisten kuolemista ei ole kovin varmoja tietoja saatu. Kun riittävän syrjässä menee kuolemaan, ei edes kuolemaa aina saatu kirjoihin ja kansiin. Saati että kuolinsyy oli selvä. Meni metsään ei tullut pois. Kuolinsyy voi olla mikä vain: paleltuminen, luontoon liittymätön sydäninfarkti, kaatumishaavasta tullut verenmyrkytys, karhun kohtaaminen, suden kohtaaminen. Kaikkialla ei ollut edes kirjoitustaitoa, joten kaikkia tiedettyjäkään tapauksia ei saatu säilymään. Saati että tapaukselle olisi vielä saatu todistajakin siellä syrjäseudulla. Tämä ei toki todista sitä että sudet olisivat tappaneet. Mutta se heikentää sitä että voidaan sanoa että ne eivät olisi tappaneet. Ja siitähän tässä on kyse. Sudesta yritetään tehdä vaaratonta, jotta sen metsästämistä ja haittoja ei tarvitsisi lainkaan miettiä ja käsitellä.
2: Suurempi ongelma tällä on se, että se ei vain pidä edes paikkaansa. Tämä tulee selväksi, kun lukee Antti Lappalaisen "Suden jäljet". Siinä käsitellään historiaa ja kirkonkirjoja, eli niitä dokumentteja, joista löytyykin erilaista merkintää susista ja niiden hyökkäyksistä ja uhreista. Susien hyökkäyksiä ja susien hyökkäyksen aikaansaamiin vammoihin kuolemat ovat asioita, joita löytyy kirkonkirjoista. Esimerkiksi kirjan sivut 156-160 sisältävät vain nimeä nimen perään susien tappamista ihmisistä Suomessa. Enkä usko että sudet ovat suomessa jotenkin ainutlaatuisia. Täällä ihmiset vain ovat ehkä kohdanneet susia enemmän kuin muualla, koska ovat eläneet enemmän samoilla alueilla. Ja tämä on olennaista, koska susien kohtaamisen vaarallisuus on se tosiasiallinen asia, jota pitäisi käsitellä. Suojelulla ja metsästämisellä tulisi hakea tasapainoa, lajin olemassaoloa ei saisi vaarantaa, mutta ihmishenkiä ei pitäisi riskeerata liikaa.
Tässä kohden vastaan tulee usein puolustus siitä että:
1: Sudet ovat sairaita. Tämä on toki totta. Suurin osa hyökkäyksistä ja kuolonuhreista johtuu kirjan mukaan rabieksesta. Mutta osassa oli selvät merkit siitä että susi ei ole ollut sairas. Eli terveetkin sudet ovat tappaneet jopa suomessa. Toisaalta tämän perustelun ydin ei ole muutenkaan oikein saavuttanut ymmärrystäni. Minä kun olen käsittänyt että vesikauhu ei ole kadonnut mihinkään. Esimerkiksi supikoirissa sitä tavataan yhä jonkin verran. Nyt terve susi voi sairastua, aivan kuten ennenkin. Ja tautien leviämisessä tunnetaan jopa sellainen jännittävä ilmiö, kuin "epidemia". Sen merkitys lienee useimmille tuttu.
2: Toinen on tietysti se, että sudet väistävät aikuista ihmistä. Tämä on toki enemmistössä tapauksista aivan totta. Tosin mielestäni lapsia ei saa unohtaa: Jopa Lappalaisen kirjassa on mainintoja siitä kuinka sudet ovat hyökänneet lasten kimppuun. Pelkästään aikavälillä 1881 toukokuusta marraskuuhun sudet surmasivat dokumentoidusti 13 lasta Nousiaisissa, Mynämäessä, Karjalassa, Maskussa, Vahdolla, Laitilassa ja Vehmaalla. Noin sadan vuoden ajalta tapauksia tiedettiin 175, uhrit 2-10 -vuotiaita lapsia. Mielestäni aikuisten uhrien vähyyden korostaminen on aika erikoista. Lapsia ikään kuin implisiittisesti väheksytään uhreina vihjaamalla että he "Ei ole niin tärkeitä".
Eli en anna oikeastaan mitään painoarvoa näille puolustuksille. Aikuisen miehen kimppuun hyökkäämättömyys ei ole ominaisuus, joka suojaa lapsia.
Toisin sanoen, tämä lähestymistapa on väärä. Tosiasiassa susi on peto. Tämä aiheuttaa tiettyjä ongelmia. Sudet iskevät joskus esimerkiksi lammastarhoihin, tai koiriin. On toki totta, että suden aggressiivisuutta koiria kohtaan on jonkin verran liioiteltu: Olen esimerkiksi nähnyt videon, jonka on kuvannut "henkilö johon luotan". Siinä susi leikkii koiran kanssa. Kuitenkin joskus käy toisin. Sudet voivat myös syödä koiria. Toki lammas ja koira ovat eri asioita, kuin ihminen. (Tosin eläinsuojeluaatteen monet luokat kieltävät tämän. Joten koiran pitäisi painaa, mikäli he ovat aidosti konsistentteja oppinsa kanssa. Mutta he ovat oma lukunsa, eikä siitä saa yleistää.) Tosiasia on, että enemmistö susista väistää ihmistä, jos on mihin väistää. Ja vielä useampi väistää liikkuvaa autoa. Luoteja taas ei väistä ainutkaan susi. Tietyssä suhteessa ihminen on ylilyöntiasemaan suden suhteen: Ihmisellä on valta metsästää susi sukupuuttoon, paikallisesti, suomesta ja mahdollisesti jopa globaalisti. Susi tuskin saa edes yhtä sukua, saati sitten kaikkia suomalaisia tai vielä vähemmän ihmisiä, sukupuuttoon. Tämä valta -asema tuo mukanaan tiettyä vastuuta.
Historiassa susien hyökkäyksiä oli, koska susia oli paljon. Nyt susia on vähän, ja tätä kautta aito riski joutua suden hyökkäyksen kohteeksi on todella pieni. Sairaita susia on vähän ja käytännössä susien metsästys on ylilyönti. Riskienarvioinnissa on yleensä "jokin raja" jonka jälkeen lisäehkäisy ei ole järkevää. Ja tämä on se pointti. Riski kasvaa susien määrän kasvaessa, mutta nyt se on niin epätodennäköinen, että sitä ei tarvitse ottaa huomioon. Kun sudet tappoivat lapsia, niitä vainottiin ja ne olivat todella harvinaisia. Ja nykyään ne ovat niin harvinaisia, että todennäköisyys sille että lapsi joutuisi suden syömäksi on todella hirmuisen pieni. Tilastollisesti sudet eivät ole viime vuosina syöneet ainuttakaan, joten selvästi susien määrä on niin pieni että riski on paljon pienempi kuin Herran Vuonna 1881. Mutta olematon, ja sellainen että se ei muuttuisi kun susien määrä kasvaisi? Eat my...
Eli toisin kuin Lappalainen, joka toppuuttelee molempia osapuolia, minä olen kuitenkin suden puolella. Tosin myönnän että minun on Korsosta lähtien helppoa sanoa itäsuomalaiselle että "ei siellä mitään ole". Samoin vaikkapa poliitikon, joka on nähnyt suden kuvista, eikä asu susialueella on aika erikoista esittää tiukkoja kannanottoja siitä että ihmisten pelko olisi turhaa nonsenseä. Jos naapurin koiran tai lampaan syö susi, kyllä sitä varmasti alkaa omien lasten puolesta pelottamaan. Tosin tiedän myös että riski että lapsi oikeasti joutuu suden syömäksi on aika pieni. Enemmän pitäisi varoa monia muita asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti