Kirjoitin aiheesta aikaisemmin. Tämä on asian ympäriltä kaartelua hieman eri tavalla.
Kreikkalaista jakoivat rakkauden kolmeen osaan, oli eros, filia ja agape.
1: Agapella, eli veljellisellä rakkaudella oli kaksi tärkeää vaikutusaluetta: (1) Jumalallinen rakkaus ihmistä kohtaan. (2) Ihmisen erityisen vahva ystävyys Jumalaa ja muita ihmisiä kohtaan. Agape on sitä rakkautta, jota kristittyjä kehotetaan tuntemaan Jumalaa kohtaan. Tämä tiedetään sitä kautta että Paavali seikkaili kreikkalaisten parilla ja tartutti kristinuskon sanomaa. Sama koskee myös ihmisen rakkautta lähimmäisiä kohtaan kuten itseään kohtaan. Tämä rakkauden versio on ollut keskeinen kristinuskossa. Toisaalta myös David Hume ajatteli että ihmisillä on yhteisöllinen tunne, sympatia ja lämpö jota tunnemme muita kohtaan. Hänen tapansa käsitellä tätä tunnetta on myös agape -rakkautta.
2: Eros on nähty muutamallakin tavalla. Platon näki että se oli hyvä asia, se oli ihmisen suuntautumista kohti kauniin ideaa. Tällöin rakkauden kohde ei ole rakastettu itsenään, vaan välineenä: Hän heijasti kauneuden ideaa. Eros on tällöin kauneuden kaipuuta, joka kohdistuu materiaalisen maailman ulkopuolella. Platonista siis rakastettu on eräänlainen väline: Tämä ajatus on sitä että esimerkiksi jonkun ryntäät voisivat olla mitä hienoimmat, mutta ne olisivat kuitenkin vain kalpea aavistus täydellisistä rinnoista. Ja sama koskee tietysti muitakin ominaisuuksia. Platon perusteli tätä sillä, että meillä on kyky asettaa ihmisiä jotenkin kauneusjärjestykseen ; toki voi olla vaikeaa erottaa lähes yhtä kauniita toisistaan, mutta hot-not -linja ei ole kovin satunnainen. Kun voimme tehdä tämän, se tarkoittaa että meillä on mielessämme ajatus jostain mitä lähempänä hotit ovat kun notit taas eivät. Tässä perustelussa on se ongelma, että jos kohteet muistuttavat kauneutta, kauneudella on muoto, ja silloin se selitetään itsellään. Tai sitten tarvittaisiin toinen kauneuden muoto, kauneus nro 2. Mutta tällä olisi samat ongelmat. Platon itsekin huomasi tämän vaikeuden, eikä keksinyt sille vasta -argumenttia. Joten hän teki kuten kaikki ihmiset, eli "kun parempaakaan ei keksitty, pitäydytään vanhassa." Kenties tätä tärkeämpää oli kuitenkin se, että Platonin eros ei ole sama asia kuin halut, jotka hänen persoonassaan olivat olennainen osa ihmistä. Sillä eros oli astetta ylevämpää. Nykyisin eros taas liitetään melko suorasukaisesti seksiin. Sanassa erotiikka se on jo nimessäkin mukana ja pornografiassa ei. Tavallaan tämä eros -sanan puute sanoissa valaisee hieman sitä, mikä ero haluilla ja eroksella oli Platonille. "Sitä voi olla vaikeaa nähdä, mutta sen tunnistaa kun sen näkee".
3: Filia taas on eräänlaista kiintymystä toiseen ihmiseen. Tämä ei ole sama asia kuin agape: (Kristinuskossakaan ei siis esitä että meidän pitäisi tuntea sympatiaa vihamiehiämme kohtaan ja pitää heitä samoin kuin kavereita.) Aristoteles esitti että filia oli mahdollista vain samanarvoisten ihmisten kesken, ja jotka tekevät meitä kohtaan ystävällisiä tekoja : Toisin sanoen filia onnistui sellaisten ihmisten kanssa, joilla oli suunnilleen sama asema, samoja päämääriä, joilla oli samanlaisia kaipuun alueita, joilla oli sama arvomaailma, jotka olivat tyyniä, rauhallisia ja jotka olivat reiluja, tasapuolisia ja oikeudenmukaisia sekä ystävällisiä. Aristoteleestä parhaat ihmiset olivat samalla myös parhaita ystäviä.
Lisäksi näiden lisäksi tunnetaan fin amour, jolla tarkoitetaan ritarillista rakkautta. Idea ei toki ole kristillinen ajatus, vaikka se saikin suosiota keskiaikana. Tämäkin idea on peräisin Platonilta Erikoista kyllä "platoninen rakkaus" ei muutoin suinkaan ollut epäseksuaalista, vaikka Platoninen rakkaus tarkoittaakin yleensä puheessa juuri fin amourin kaltaista seksuaalisesta vedosta vapaata rakkautta. On hyvä muistaa että monissa asioissa keskiaika, etenkin sen alkupuoli, oli filosofisesti melko pysähdyksissä. Se on puhtaasti seksivapaata, ja se ilmenee vain epäitsekkäin teoin ja hienolla käytöksellä. Eri tulkinnoissa tätä katsotaan joko hyvänä tai huonona asiana.
1: Nähdä tämä sublimaationa, jolloin voimavarat siirretään muualle. Tällöin ne voimavarat jotka muuten kuluisivat seksuaalisiin asioihin kanavoidaan muualle ja saadaan aikaan kasvua ja tulosta muualla.
2: Nähdä se tukahduttamisena, jolloin voimavaroja ei vapaudukaan vaan niitä käytetään itse asiassa säätelyyn ja ajatusten piilotteluun, jolloin itse asiassa ei saada aikaan kasvua ja tulosta muualla, vaan päinvastoin.
3: Kolmas tapa on nähdä se vain yhteiskunnallisena ilmiönä, perinnetapana. Tällöin se on neitsytkultti, jossa naisen seksuaalisuutta on pelätty ja se on kahlittu tätä kautta.
Tietenkin voidaan ajatella että ensimmäinen on "aitoa" ja toinen "yritettyä", ja kolmas "pakotettua" ja että ulkopuolinen ei kovin hyvin voi erottaa niitä toisistaan. Jokainen niistä voisi toteutua joskus, ja joskus ne olisivat toisiinsa sekoittuneinakin. Mutta se ei tarkoittaisi sitä että ne eivät toteutuisi tai että ne eivät olisi hyödyllisiä elementtejä asian ymmärtämisessä.
Modernissa maailmassa rakkaus on ollut mutkikas. Jos yksilön sisäinen on persoonaa, rakkauden kohde on vain heijaste tästä. Monesti rakkautta selitetään biologisena ilmiönä, joka selitetään vaikkapa evoluution luomana lisääntymisenvarmennusmenetelmänä. Tämä selittää miten se on ilmaantunut, mutta ei kuvaa itse rakkautta. Olennaisin kysymys on kuitenkin se, onko rakkaus itse asiassa pelkkää himoa, vai liittyykö siihen vain himon tunteita.
Jos vastaat että se on jotain muutakin, voit noudattaa esimerkiksi Platonin viitoittamaa tietä. Mutta jos rakkaus on sinusta vain himoa, et ole välttämättä mikään "Playboyn vakiotilaaja". Tässä lehdessähän korostetaan seksuaalisuuteen liittyvää iloisuutta, sitä kuinka se liittyy tietyllä tavalla moderniin elämäntapaan, ollen jonkinlaista aikuisten leikkiä ja sinällään iloinen asia. Mutta otan kuitenkin esiin niinkin masentavan tyypin, kuin pessimismistään tunnetuksi tulleen Schopenhauerin. Hänen elämäntahtonsa oli sokea voima, joka pyrki vain siihen että hankit sellaisia puolisoita, että saat mahdollisimman normaaleja jälkeläisiä. Tällöin poikamaiset etsivät tyttömäisiä, aggressiiviset rauhallisia, aktiiviset passiivisia ja niin edes päin. Tällöin ihmiset saavat mahdollisimman erilaiset puolisot kuin mitä he itse olivat ja tätä kautta heidän parisuhteensa oli onnistunut. Mutta onnellisuus ei kuulunut kuvioihin alun perinkään. Potra ja elinkykyinen jälkeläinen oli tärkeämpää. Schopenhauer korosti että tätä ei tehdä tietoisesti, vaan että jos esimerkiksi rakastumme ihmisen rahoihin, elämäntahto huijaa meidät luulemaan että rakastamme niiden omistajaa. Tätä kautta rahojen omistaja ei tule huomaamaan vilppiä ja jälkeläisesi saa käyttöönsä rahaa, joka auttaa tämän hengissä pysymisessä. Joka oli elämäntahdon tavoite. Schopenhauerin teesi lisääntymisen ja pessimismin vuoksi on tiivistettävästi ronskisti lauseeseen "Kaikki menee päin vittua." Sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.
Itse asiassa itseäni hieman häiritsee lähes kaikissa rakkauskäsityksissä, etenkin naisen ja miehen parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen liittyvässä rakkaudessa, se että niissä ei juurikaan ajatella että rakastettaisiin kohdetta. Rakastetut tuntuvat aina olevan välineitä, eivät itsessään arvokkaita. Platonilla kauneuden tavoitteluun, Schopenhauerilla rakastettu on elämäntahdon toteutumisen välikappale, jolla on vain oikeat ominaisuudet, eli keinot päämäärään. Miltei tuntuisi siltä että filia, ei eros olisi lähempänä sitä romanttista rakkautta, jota ainakin viihde pursuaa. Ehkä se johtuu siitä että ainakaan perinteiset filosofit eivät ole saaneet tarpeeksi - toisin kuin elokuvaohjaajat, jotka ovat "lööpeistä tuttuja" aiheeseen liittyvistä elämäntavoistaan.
Sanskriitin sana lubh on likimain samaa kuin suomen sana kaipaus. Se on kuitenkin esimerkiksi englannin kielen love -sanan kantamuoto. Ismo Alanko ei liity asiaan tämän kummemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti