maanantai 15. maaliskuuta 2010

Miekanheiluttelua "piin päivän" kunniaksi.

Maaliskuun neljättätoista pidetään epävirallisena piipäivänä. Syynä on tietysti esimerkiksi Amerikoissa tavallinen tapa ilmoittaa ensin kuukausi ja sitten päivä. Näin saadaan 3.14, joka sattuu olemaan myös sen kuuluisan π:n likiarvo. Jopa Google muisti tänä vuonna tätä likiarvopäivää antamalla seuraavanlaisen otsikon:Tietenkin piin idea on tärkeä myös muualla. Tämän viikon treenaamiseni aiheena on ollut ajoitus.

Italialaisessa miekkailussa kun on asenteena se, että miekalla liikutaan ensin ja vasta sen jälkeen astutaan. Jalat ovat kuitenkin hitaampia kuin miekka. Miekalla lyöminen on nopeaa, miekan kärki on ikään kuin jänis. Ja jalat taas ovat hitaat, ne ovat ikään kuin kilpikonna.

Ja miekalla ei pidä lyödä hitaammin: Miekka ei tavallaan voi koskaan olla liian nopea. (Jäniksen ei pidä nukahtaa kilparadalle. Johan tämän sanoo kansansadutkin!) Tähän on olemassa ratkaisu.

Ratkaisu liittyy omalla tavallaan piihin. Ratkaisu on nimittäin se, että miekan kärki kulkee kaarta ja jalat ovat halkaisija. Ja kuten tiedetään, jos halkaisijan pituus on 1, kaaren pituus on pii. Ja tämän vuoksi kärki voi olla monta kertaa nopeampi. Se ikään kuin juoksee ympäriinsä nopeasti ja siksi sitä tullaan perille yhtä aikaa. Idea löytynee seuraavasta kuvasta. Se alkaa "Posta di Donna":sta, jolloin ruumis on ikään kuin jännittynyt jousi, mikä voidaan vapauttaa voimakkaaseen iskuun. Isku jatkaa matkaansa ja askellus alkaa kesken kaarta. Olen piirtänyt osumiskohdan tienoille ison punaisen pallon, koska juuri siinä vaiheessa sekä jalka osuu maahan että miekka osuu viholliseen. Tässä vaiheessa olisi asentona "Posta Longa" , jossa ollaan aika jämäkästi, ja näin iskussa on kova vastus. Hyökkäyslinja tietysti jatkuu osuttuaan ja päättyy "Posta di dente di cinghiale":een, jolloin kärki itse asiassa kulkee hieman taaksepäin, tehden lopussa asennosta rennomman, ja liike myös tehostaa vahinkoa ("leaving a bloody trail").
Kirjoittaja on jonkinasteinen "ππ -pää", ja siksi hän ei juhlista päivää πritanssilla ja πrakalla.

Ei kommentteja: