Vain melko harva filosofinen aatejärjestelmä on samanaikaisesti yhtä tiedetty ja vähän tunnettu että monisyinen kuin humanismi. Sen määrittely tuntuu aina jonkin verran pakenevan. Jokainen on kuullut sanan, ja käyttääkin sitä. Sisältö on kuitenkin hyvin epämääräinen. Jokainen ajattelee huomaavansa sen.
1400 -luvulla humanista opetti antiikin kirjallisuutta. Siksi ei ole ihme että klassinen humanismi tarkoittaa nimen omaan renessanssiajalla valtaa saanutta suuntausta jossa ihannoitiin antiikin ajan kreikkalaisten sivistystä. Toki tämä oli suurelta osin ideaalista nostalgiaa olemattomaan menneisyyteen, mutta sen olennaisin ydin on yhdistettävissä myös aktuaaliseen antiikin ajan filosofiaan.
Toisaalta humanisti on ikään kuin ammattinimike - jos opiskelet eiluonnontieteitä harjoitat ihmistieteitä ja olet humanisti. Eli jos olet vaikkapa kirjallisuuden tutkija, olet humanisti. Sellainen jolle teekkari sanoo ennen snapsin kulauttamista että "huh hah hei - humanistii tule ei". (Been there - heard that.)
Ensisilmäyksellä tämä tuntuu melko erilaiselta kuin edellä mainittu. Kuitenkin jaottelu on hyvin vanha, ja tätä kautta asiaan saadaan eräänlainen järki. Studia humanitas oli ainakin 1300 -luvulla käytetty käsite, joka sisälsi eiluontoa käsittelevät alat jotka eivät olleet teologisia. Eli etiikkaa, runoutta, retoriikkaa ja kielioppia. Tätä kautta yhteys antiikin ajan sivistykseenkin syntyy melko helposti. Tätä kautta kuilu muuttuu ymmärrettäväksi.
Yhteistä on kuitenkin se, että humanismi perustuu aina jollain tavalla ihmisyyteen. Usein tässä yhteydessä ihminen laitetaan jollakin tavalla keskiöön Jumalan sijasta. Esimerkiksi Timo Nurmen "Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja" tietää kertoa että humanismi on "antiikin sivistysihanteeseen perustuva keskiajan lopulla syntynyt inhimillisyyttä korostava suuntaus 2. elämänkatsomus, jossa keskipisteenä on ihminen (ei Jumala)"
1: Vähimmillään tämä tarkoittaa modernismia, jolloin ihmisen rooli ei ole täyttää annettua roolia vaan ihmisen tehtävä on toteuttaa itseään. Tämä näkemys ei vielä tarkoita mitään ateismia, koska esimerkiksi Kierkegaard kannattaa nimen omaan individualistista valintaa, uskon hyppyä, joka tehdään perustelematta sitä muille kuin itselle, erittäin tärkeänä. Individualismi oli tässä jopa niin modernia että ihmisen ei tarvinnut tehdä tiliä vakaumuksestaan yhtään kenellekään, edes perustelujen ja rationaalisuuden vaatimuksiin ei tarvinnut taipua.
___1.1: Itse olen, omalla erittäin uskontoneutraalilla tavallani, juuri näitä ihmisiä. Jos ja kun ihminen kysyy vakaumusasioistani, liikutaan mielestäni turhan henkilökohtaisia asioita. Vertaan tuntemuksiani suoraan siihen mitä tuntemuksia tavallinen ihminen saa, jos tuntemattoman pysäyttää kadulla ja kysyy heti ensimmäisenä että "kuinka pitkä muna sulla on lepotilassa?". Olenkin herkutellut ajatuksella siitä että tunkeilutilanteissa kysyn vastaavan kysymyksen ja jos saan moitetta röyhkeydestä, selitän miten luulin että tässä oli takana jokin erikoinen leikki tai kisa siitä kuka osaa keksiä typerämpiä loukkaavimpia ja henkilökohtaisimpia kysymyksiä ventovierailta, aivan pokalla.
2: Tiukemmillaan tämä tarkoittaa sekulaaria humanismia. Erkki Hartikaisen mielestä siihen liittyy olennaisesti seuraava: "Humanismi on kansanvaltainen eettinen elämänkäsitys, joka väittää, että ihmisillä on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen. Se pyrkii nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan inhimillisten ja muiden luonnollisten arvojen sekä inhimillisten kykyjen kuten järjen ja vapaan tutkimuksen avulla. Se ei ole jumalauskoinen, eikä se hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä." Itse olen sitä mieltä että vaikka sekulaari humanismi on vain yksi "kaikkien mahdollisten ateismien" alaluokka, käytännössä ilmiönä, joka on sen nimissä esiintyvän joukon tilastollinen ilmenemä, ateismi on nimen omaan sekulaaria humanismia, eikä juuri mitään muuta.
Ehkä yksinkertaisimmillaan humanismin voisi kuitenkin sanoa von Wrightin kautta. Hänhän kirjoitti kokoelman "Humanismi elämänasenteena", ja siinä korostettiin miten humanismi tarkoittaa (1) Älyllistä sivistystä "Kriittinen ja järkiperäinen suhtautuminen todellisuuteen" ja ehkä hieman yllättäen sen (2) "psykologinen perusta on oleellisesti sama kuin tieteellisen asenteen", mutta keskiössä hänellä oli (3) "sen puolustamista mitä sanotaan ihmisen parhaaksi."
Ingelligentti henkilö, joka käsittelee psykologiaakin kriittisesti ja järkiperäisesti ja joka on hyväntahtoinen - tai joka pyrkii näihin ideaaleihin, on mielestäni tärkein asia humanismissa.
Minusta on yksi ja sama perusteleeko joku itselleen siten että Jumala haluaa että me toimimme humanistien arvojen mukaan vai kokeeko hän että hän on itse päättänyt että nämä ovat etiikan ydin. Mutta aika iso osa ihmisistä pitää alkuperätarinaa keskiössä ja sen vuoksi kaikenlaista tapahtuu. Uskonnottomat sekulaarit humanistit hyppivät teististen humanistien varpaille tarinatasolla, ja jälkimmäinen suuttuu siitä että ateisteilla ei ole arvoja. Ateistien kutsutaan "vihaavan uskontoja", mutta samanaikaisesti puheissa huokuu viha ateisteja kohtaan. Uskontoa puolustetaan, mutta samanaikaisesti ateistin äänenkannattajiin liitetään uskonnollisia termejä, kuten "haalineet koko joukon opetuslapsia", ja tämä uskonnollisuus on ikään kuin huono asia.
Ateismi nähdään siis samanaikaisesti ideologisena järjestönä, jolloin se esitetään uskontona. Mutta samanaikaisesti sillä kielletään olevan uskontojen olennaisia piirteitä, eli ihmisten toiminnan määrääminen normistolla. Ateismia ei uskalleta näyttää loppuun asti kilpailevana järjestelmänä, koska tässä jouduttaisiin myöntämään että into puolustaa eri näkemystä on myös vihaa ja vastustusta. Ja että tämä kumpuaa omista ideologisista intresseistä. Siksi tilanteen mukaan ateismi ei ole uskonto. Silloin sitä kohtaan ei tarvitse osoitta uskonnonvapauteen liitettyä kunnioitusta.
1: Ateistit ovat tässä kohden aika erikoisessa asemassa, koska jos ateismi ei määrää toimimaan juuri tietyllä tavalla, moraalinen teko ei ole sen seurausta. Mutta samanaikaisesti ateismi voidaan aivan suoraa yhdistää hirmuvaltaisuuteen, eikä tässä huomata että ateismi ei komenna tähänkään. "Voi olla" -pahassa ja "ei pakota" hyvässä synnyttää laajemmalla argumentaatiotasolla ambivalenssin. Ja tämä viittaa siihen että perustelu ei ole lainkaan perusteltua. Tuomio on jo annettu, aiheena on vain se miten tuomittua tahoa voidaan pilkata.
Tälläinen on yleistä hegemonioiden murtumistilanteissa. Uskonto ja usko taas on ollut vallitsevana ja kyseenalaistamattomana asiana, joten uskovaisten reagointi on inhimillistä ja odotettavaa, vaikkakaan ei "puhtaasti humanistista". Vastareaktiota syntyy helposti kun itse koettuun itsestäänselvyyteen löytyykin joku erimielinen. Tämähän ikään kuin pakottaa myöntämään että vaihtoehtokin on ainakin loogismaailmallisena mahdollisuudessa olemassa.
Ongelmana tässä on ainakin minusta se, että uusateismi hyökkää koko rintamana kristinuskoa vastaan, kun suuri osa kristillisyydestä on varsin liberaalia. Hyökkäyksessä olevan uskonnon kuva on fundamentalismia - joka ironista kyllä sekin pitää esimerkiksi luterilaista kirkkoa monelta osin melkoisen epäonnistuneena, osittain sen vuoksi että sen arvot ovat niin humanistiset. Yksi syy tähän voi tietysti olla se, että "opetuslapsia haalivat" oppi -isät toimivat USA:ssa, jossa uskonto on olennaisesti erilaista. Ja aivan kuten kreationistit kopioivat argumenttinsa USA:sta, myös uusateistit kopioivat omansa sieltä. Siksi ne molemmat näyttävät Suomessa kenties hieman viistoilta.
Mutta mielestäni tämän tajuaminen yhdistettynä siihen miten internetin kautta maailma on globaali, pitäisi kaikki puheet ateismin tyhjyydestä jättää pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti