("Revolver")
Sisareni blogiin tullut kommentti herätti tiettyjä kysymyksiä. Häntä oltiin syytetty kaupallisuudesta ja pinnallisuudesta. Sisareni tietysti koristeli ovelasti reagoinnin tähän laittamalla alkuun kuvan korillisesta maalattuja pääsiäismunia. Kuori on maalattu, mutta sisällä ei ole mitään. Mutta toisaalta kuorissa on se koko jutun ydin. Sisareni blogi edustaa suhteellisen "normaalia suositun blogin kaavaa". Blogilistan huipullahan on aina käsityö-, ruuanlaitto-, muoti- ja ihmissuhdeblogeja. Esimerkiksi filosofiablogit ovat paljon vähemmän suosittuja. Päästäksesi suosituksi on siis osattava kirjoittaa juuri tietyistä aiheista.Ja selvästi sisareni blogilla on selvästi tietynlainen malli. Se ei ehkä ole "mietitty" tai "ennalta suunniteltu". Mutta voisi olla vaikeaa kuvitella sen tekstejä tänne tai tämän paikan tekstejä sinne. Blogi hakee "kauneutta" ja "arjen ihmeitä". Ja tekee tämän hakemalla sitä sieltä mistä se on "helppoa", eli tekemällä, kuvaamalla, esittelemällä ja ostelemalla asioita jotka ovat sieviä. Sellaisia asioita joista lähes kaikki ihmiset pitävät, koska se on helppoa.
Sisareni blogi on värimaailmaansa kautta pastellinen ja hempeä. Se ei loukkaa ketään : Itse asiassa se vain esittelee asioita sanomatta että kokemus olisi pakko jakaa. Minä taas etsin "kauneutta" kaikesta rujosta, ja minulle estetiikan huipennus on hyvin tehty tekniikka - ja sen kauenus tulee osittain puutteen kautta. Siitä nimittäin puuttuu jotain, se veri ja suolenpätkät. Ja tämä tekee siitä hyvin, hyvin, kaunista. (Kuin se, että yllätystarkastetun seksimaanikon matkalaukusta ei löydykään käytettyä bordellilippua.) Blogini värimaailma on epäluettavan tummasävyinen ja räikeä. Ja siinä sivussa murskataan näkemyksiä ja tässä pyritään argumentoimaan, joka taas johtaa siihen että takana on jonkinlainen odotus siitä että jokin tapa olisi "niiq huonompi". Tässä on pieni pakotteen maku.
Suosiomme ovat tietysti erilaisia.
Ollaksesi suosittu, on lisäksi oltava tietyllä tavalla kulttuurin hegemonioiden mukainen. Itseäni on ihmetyttänyt se, miten paljon sellaisia ihmisiä, joille konventio on automaattisesti paha asia. - Paradoksaalisesti tämä "pakkovastarannankiiskeys" on itsessään eräänlainen alakulttuurin konventio, ja vahva sellainen. Tästä mieleeni tulee vahvasti "Absoluuttinen Nollapiste" -bändin kappale "Jos sanoo että tekee".Siinä kun on kohta "Jos sanoo että tekee mitä haluaa ; Se ei meinaa että kaikki mitä tehdä haluaa ; On jotenkin epäsovinnaista ; Ollen jopa nukkuessaan omaperäinen. / Niin paljon toisinajattelijoita on jo ; Ettei siihen sekaan enää mahdukaan ; Perinteisesti ajattelemaan. ; Ei erotu värikäs toisestaan." Tälläinen "toisinajattelijuusleima" halutaan vahvasti tietyissä piireissä. Sillä haetaan kunnioitusta "omasta sisäpiiristä", intelligenttejen parista, fiksujen ja filmaattisten mielipide itsestä on se, joka kiinnostaa.
Kaupallisuuteen liittyy tietysti tuote -esittely. Toki sisareltani löytyy niitä. Tässä on malliesimerkki saippuoista. Niiden tehtävänä on kuitenkin jokin muu syy kuin suora "buy stuff". Se tiivistyy siihen mitä katson koko blogin ideaksi. Puolustuspuheessaan sisareni nakutteli että: "Menee aamulla töihin, josta en saa enää suurempaa tyydytystä. Tulee kotiin viideltä. Tekee ruokaa. Siivoaa. Kun ilon aiheet versovat tällä hetkellä kesäkukan siemenistä tai sisutustyynyistä. Tekeekö se minusta huonon ihmisen? Kenties pinnallisen?" Kysymys on minusta olennainen. Itse olen itse asiassa ollut tyytyväinen, kun olen katsonut mitkä aiheet tekevät blogeista suositun. Ihmiset eivät elä missään eskapistisessa kulutusunelmassa, vaan hakevat asioita varsin arkisista ja pienistä asioista. He tietävät mikä on "todella merkittävää". Esimerkiksi uskonto tai analyyttinen filosofia ei pärjää villasukille tai toisille ihmisille. (Syömisen ja muun vastaavan aineellisen arvoa vähättelevät ne "filosofit", jotka ovat varmoja seuraavasta ateriastaan.)
Ja hemmetin hyvä niin.
Tähän verrattuna vaikkapa joku minun filosofiablogi ei edes pese kenenkään astioita, tai opeta ketään keittämään hyvää kahvia. Eikä sitä lukiessa tule aina edes hyvää mieltä, koska se ei "edes onnistu" ; Se ehkä yrittää tehdä kyynisen optimismin sävyttämää maailmaa jossa synkeä ei ole enää ongelma vaan olotila, jonka kanssa on tultava toimeen ja josta on nähtävä niissä oleva hyvä - ja miten elämä on silti täynnä pettymyksiä kun ihmiset ovat toistuvasti parempia kuin odotit. Mutta se kuitenkin muuttuu aina välistä rypemiseksi jossa paha on ongelma jossa ratkaisemattomuus tarkoittaa samaa kuin lupaa rypeä siinä. Minä jos joku tiedän, miten vaikeaa on olla "lapsellisen naiivi" nykymaailmassa. Positiivinen asenne on hankalaa.
Hegemonia on siitä erikoinen asia, että se sopii hyvin kuvaamaan totalitaarista maailmaa, jossa on dogma jota on noudatettava - jossa ihmisille tarjotaan jotain jota ulkopuolinen maailma haluaa ja heidän käsketään pitämään siitä tai sitten noudattamaan sitä vastoin omaatuntoaan. Toisaalta siihen sopii myynti, jossa ihmisille sekä tarjotaan sitä mistä nämä itse pitävät. Ja mainonta jossa ihmiset yritetään saada pitämään jostain josta nämä eivät välttämättä muutoin pidä. Ja demokratia jossa enemmistön käsiäänestys määrää miten yhteiskunta makaa ja petaa. Suosituksi pääsee kun on "kiva" ja/tai "pinnallinen". Naistenlehdissä olevat suositut naiset on editoitu pinnaksi, he edustavat myytävää ja ostettavaa ideaalia. Jotain jota ihmisten uskotaan haluavan, ja jotain jota ihmiset uskovat muiden odottavan heidän haluavan. Hegemoniavastustusdiskurssissa on kuitenkin vielä näiden lisäksi yksi ulottuvuus, jonka haluaisin ehdottomasti ja korostetusti mainita : Sen taka -ajatus on usein se, että "massat" ovat tyhmiä. Eli että muut ihmiset ovat suurimmassa määrin ääliöitä. Tämä diskurssi ei kuitenkaan aseta puhujaa itseään osaksi ihmiskuntaa, joka olisi arvokas realistinen nöyryyden oppitunti. Sen sijaan sillä usein korostetaan omaa erinomaisuutta suhteessa muihin.
Tämä diskurssi on itse asiassa sävyltään hirvittävän toiseuttava.
Haluaisin kuitenkin heittää hieman murikkaa veteen. Minä en kirjoita blogia lukijoiden saamiseksi. Aihepiirini ja kirjoitus sekä reagointitapani ovat sellaisia että (terveet) ihmiset eivät hurmaannu ympärilleni levittävän ihannoitavan ja kosmismystisen säkenöivän karismani voimasta. Kirjoitan ensisijassa itseni vuoksi. Minua asiaan vetää siis ensisijassa egoni. Ja aivan kuten elokuva "Revolver" sen esittää, ego on pahin vihollisemme, joka asuu meidän omassa päässämme ja teeskentelee olevansa enemmän kuin ystäväsi, se uskottelee että se olet sinä. ("The greatest con, that he ever pulled ... was making you believe ... that he is you.") Ystävät ovat lähellä mutta viholliset lähempänä. Miksi tämä "yleinen hegemoniavastaisuuteni" tekee siis minusta? Aivan. Pinnallisen. Tavaan sanan teille analfabeeteille ignoramuksille: "Peeiiänänaaäläliiäsen".
Minun hegemoniani on niin vahva, että se tavallaan teeskentelee että sitä ei ole olemassakaan.
Omasta lapsuudestani muistan sen, että sisareni oli silloinkin tällä tavalla "tavallinen". Mutta hänellä oli yleensä aika erikoisia kavereita. Minä taas olin varsinainen friikki outolintu, mutta minun ystäväpiirini oli varsin tavanomaista. Sisareni ei siis vaatinut mitään "konventionaalisuutta" tai "muodin mukana menemistä", vaan teki sitä koska piti siitä ihan itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti