Itsepuolustuslajeihin suhtautumisen voi karkeasti sanoen jakaa kahtia. On niitä jotka katsovat että sieltä löydetään itsensä ja kasvatetaan luonnetta. Ja toiset katsovat että siellä opitaan väkivaltaa. Itse asiassa tämä jako ei ole vain itsepuolustuksen ulkopuolisten kanta. Niitä molempia kannatetaan myös harrastajien puolella.
Tämä yllä oleva jako löytyy Japanistakin - ja siellä se on melko vahva.
Sieltä peräisin olevat itsepuolustuslajit jaetaan karkeasti do -lajeihin, joissa kasvetaan ihmisenä. Ja jutsu -lajeihin joissa on keskitytty siihen että opitaan konkreettinen taito jolla voidaan tehdä halutessa erilaisia asioita todellisessa maailmassa. Do -lajien suosio kasvoi kun Japani modernisoitui. Vanha sodankäynnin taito muuttui turhaksi. Moni tyyli syntyi muuta kautta. Esimerkiksi budo -lajien nimi sisältää sanan "do" jotta tiedetään että se on tälläistä. Myös aikido ja kendo ovat tälläisiä. Näistä on olemassa myös versioita jotka keskittyvät suoraan kykyyn tuottaa toimintaa. On kenjutsua, aikijutsua. Ja jopa bujutsu löytyy.
Itse haluaisin pistää tämän jaon "osittain" keinotekoiseksi. Tosiasiassa moni ihminen ei mene harrastamaan kendoa koska siellä kasvaa ihmisenä. Päin vastoin, löytyy paljonkin sellaisia jotka haluavat taistella (turvallisesti). He vetoavat toki puhetasolla myös henkiseen kasvuun - kun sillä täytyy perustella harrastus. Kysymys on suunnilleen samasta, kuin siitä kun jos teini selittää liikaa pelaamistaan sorminäppäryyden kehittymisellä. Toki tässä voi tulla näppärämmäksi, mutta tosiasiassa pelataan pelaamisen eikä itsekehityksen vuoksi. Julkinen salaisuus on, että itsepuolustusta mennään harrastamaan myös sen vuoksi että voidaan itsepuolustautua.
Toisaalta myös jutsulajit ovat nykyajan kulttuurissa hyvin "do" -maisia. Esimerkiksi ninjutsussa korostetaan henkisiäkin arvoja ja itsekasvatus on siellä tärkeässä roolissa. Ninjoihin on helppo liittää myös myyttejä ja mystiikkaa, ja tämä karismakin innostaa joitakuita harjoittelemaan.
Lisäksi etiikkaan pakottaa jo Suomen lakikin.
Ja itse asiassa lajin harrastajan kannalta tärkein "oma jengi ja lupa kuulua siihen ja paikan ansaitseminen siellä" liittyy mukaan kuvioiohin aivan tavallisesti. Räyhäämiseen suhtaudutaan yleisesti pahasti: Esimerkin tästä saa lukaisemalla vaikkapa Bujinkan Shinden -Dojon periaatteet. Ne tiivistyvät loppuun ideaaleiksi "Tiedä että sinnikkyys on, ennenkaikkea, vain lyhytaikaista. Tiedä että ihmisen polku on oikeus. Unohda ahneuden, mukavuuden ja erottelun (riippuvaisuuden) sydän. Ymmärrä surun ja katkeruuden olevan luonnonlakeja, ja ota yksinkertaisesti hyötyä järkähtämättömän sydämen valaistumisesta. Vakaalla sydämellä, älä eksy uskollisuuden ja lapsen hurskauden polulta, ja tavoittele syvällisesti sekä kirjallisuutta ja taistelutaitoja. Dôjôn sääntönä on pitää yllä olevat 5 lakia." Ja lajejen kohdalla näitä ideaaleja myös noudatetaan. Esimerkiksi tuntemani kickboxing -kouluttaja on antanut porttikieltoja taitojen väärinkäytön vuoksi.
Taistelu itsessään ei tietenkään opeta ja kasvata luonnetta. Tästä itse asiassa päästään suurempaan asiaan. On harha luulla että sota ja taistelu automaattisesti kasvattaisi ihmistä. Usein ihminen toki ajattelee että sodassa ollut saisi jotain kompensaatiota ja olisi jotenkin vahvempi. Mutta todellisuus ei ole tässä kohdin kovin reilu. Joskus se, mikä ei tapa rampauttaa. (Sekä konkreettisella että henkisellä tasolla.)
Soturi ei välttämättä ole samaa kuin eettinen ihminen. (Joku voisi pitää näitä jopa toisensa poissulkevina, ja tämä johtuu siitä että he ymmärtävät mitä sota tarkoittaa ja yhdistävät tämän kaikkiin sen sisällä toimiviin.) Jos esimerkiksi olet elänyt sodassa, olet luultavammin rikkonut mielesi kuin kasvanut ihmisenä. Se, että opettelet rikkomaan toisen ei kasvata ihmisenä. Sen sijaan se, että et riko toisia ihmisiä vaikka voisit, kasvattaa. Tätä kautta itsepuolustus kasvattaa luonnetta koska tapaat erilaisia ihmisiä ja treenaatte yhdessä ja toisiin luottaen.
Eurooppalainen miekkailu ei taatusti ole "do" eikä "jutsu", koska se ei ole japanilainen. Ja se sopii tähän luokitteluun harvinaisen huonosti. Se nimittäin sisältää melkoisen julmia tekniikoita, muun muassa potkut joita vaikkapa Fioren kirjassa esitetään ovat hyvin usein "potkuja kasseille". Taidot on tehty sotaa varten. Kuitenkin siellä on erityisen pakko toimia vastuullisesti.
Usein harjoittelumiekoista nimittäin kysellään siitä "ovatko ne teräviä". Tämä on itse asiassa jotain josta kuulee lähes aina kun harrastuksesta kertoo. Terävyys liitetään siihen onko harrastus turvallinen. Sillä terävä miekka on "lethal weapon". Tässä kuitenkin unohtuu yksi asia. Myös pesäpallomaila on "lethal weapon". Kaikki tietävät että jos joku lyö sinua pesäpallomailan kaltaisella kappaleella, siitä seuraa pahoja. Tämän jälkeen on helppo tajuta että tylsytetty harjoitusmiekka on sekin "lethal weapon". Siksi Windsor korostikin ensimmäisellä tunnilla sitä, miten miekan käsittelyssä ja sillä harjoittelussa on korostettava turvallisuutta. Sitä että me kaikki olemme älykkäitä, vastuuntuntoisia ja muutenkin "aikuisia" ihmisiä. (Ja kyllä, ne miekat on tylsytetty, kiitos vain.)
Miekkailun harrastajan on tässä kohden pakko olla eettinen, mutta juttua tehdään silti myös taidon vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti