Katolisen kirkon päämanaajan kommentit pedofiliaskandaalia ovat ylittäneet uutiskynnyksen jopa Suomessa. Amorthin mielestä syynä on se, että Saatana on soluttautunut kirkkoon. Ajatus on tietyllä tavalla ymmärrettävä: Papit ovat rikkoneet katolisen kirkon määräyksiä vastaan, eli heidän nimellisen roolinsa ja käytännön toteutuksensa välillä on tässä kohden selvä ero.Toisaalta tämänlainen reaktio on käytännössä vastuun siirtämistä. Oman ryhmän pahanteko ulkoistetaan. Tämä on täydellinen suoja samanmielisille. Yksilö voidaan määrätä kerettiläiseksi, mutta koko ryhmää ei määritä sen jäsenten toiminta tai mikään mitä maailmassa tapahtuu. Sen status on pysyvä. Ja jopa oman ryhmän pahanteot ulkoistetaan ulkopuolelle. Katolisen kirkon kohdalla oikeaoppisuus tuntuu toki vakuuttavalta, mutta samanlaista argumentaatiota olisi vaikeaa hyväksyä muualla. Jos kansanmurhaa johtanut taho vetoaisi siihen että sen nimissä toimijat ovat olleet pahan vallassa, tätä olisi vaikeaa ottaa vakavasti.
Tässähän on takana melko ovela strategia. Jos uskonnon normia rikkoo ja teko katsotaan yleisesti pahaksi muutoin, on tekijä "vääräuskoinen". Ja jos uskonnon normi on yleisesti katsoen ikävä - esimerkiksi homoseksuaalisuuden vastustaminen - ovat erimieliset vääristyneenä. Ja jos jostain hyvästä on sama normi, on normi tietysti "oikeaoppisuutta" eikä siitä tule pahaa mieltä. Näin jokaisesta tilanteesta pääsee ns. "kuivin jaloin".
Toisaalta ateistitkin käsittelevät uskontoa jännitteisesti.
Kuitenkin uskonnon puoli on tätä hieman mutkikkaampi. Sillä myös ateistien käsittelyssä uskonnossa on samantapaisia jännitteitä. Tästä ensimmäinen puoli onkin jo nostettu esiin: Nimittäin se, että uskonto on toiseuttava taho, joka tarjoaa suojan sisäpiirille ja ylenkatseen ulkopuolelle. Toinen taho taas on se, joka mainostaa miten uskonto lisää murhetta, huolta, Helvetinpelkoa ja muita vastaavia asioita. Uskonto siis samanaikaisesti tarjoaa itseriittoisuutta että itseinhoa. Tämä tuntuu siltä että se olisi samanaikaisesti kahta täysin vastakkaista asiaa : Ateistien puheissa uskonto siis tarjoaa samanaikaisesti elämään kärsimystä ja vaivaa ja itseinhoa, mutta samanaikaisesti se olisi ideologisen itsekriittisyyden tuhoava ilmiö.
Toki tätä voidaan lieventää hieman. Jos oikeaoppisuus tarkoittaakin vain koko instituutiota, jolloin instituutiota ei voi loata, mutta esimerkiksi yksittäisiä pappeja voidaankin tuomita ja syyllistää pedofiliastaan hyvinkin ankarasti samanaikaisesti. Tässä ei näytä olevan mitään ristiriitaa.
Mahdollisuus tähän saadaan kristillisestä teologiasta itsestään.
Sillä perisynnin käsite oikein käsitettynä tarkoittaa sitä että ihmisellä ei ole mitään ansioita. Hän on paha, turmeltunut ja muutenkin läpeensä paska. Kun tämä yhdistetään siihen että "me olemme sentään armosta pelastettuja", saadaan samanaikaisesti mukaan myös ylpeys.
Ja vaikka pelastuksella ei ole mitään ansioita, kuitenkin tärkeänä osana kristinuskoon kuuluu myös erilaisten sääntöjen noudattaminen. Tämä jännite saadaan toki purettua sillä että synti estää meitä onnistumasta, mutta ei tavoittelemasta. Ja tämän vuoksi koko armo muuttuu tärkeäksi. Jotkut tarvitsevat siis vähemmän armoa kuin toiset. Tässä on ihmisten välinen hierarkia, joten toiseuttavat elementit ovat vahvasti mukana.
Tämän vuoksi uskonto voikin samanaikaisesti tarjota lohtua jollekulle, tarjota lupauksia ja mahdollisuuksia. Ja samanaikaisesti joku voi rimpuilla kyvyttömyytensä kanssa ja kokea itsensä säälittäväksi syntiseksi. Kyse on molemmilla nimellisesti samasta uskonnosta, ja normitkin ovat sama. Ero tulee ihmisen itsensä kokemasta suhteesta tilanteeseen.
1: Jopa itse Jeesus kertoi tässä kohden tarinaa fariseuksesta joka oli ylpeänä kirkossa. Hän ihaili oikeaoppisuuttaan ja käskyjen noudattamista. Samanaikaisesti publikaani iski rintaansa koska oli niin syntinen. Jeesuksen puheista saa vahvasti sellaisen käsityksen, että publikaani oli Jumalan silmissä miellyttävämpi. Jännite oli siis ajankohtainen jo "Uuden Testamentin" kirjoittamisen aikoihin.
Kuva: Erkki Hämäläinen, 2010. Kuvassa pienen sisareni rotta, Salmari. Kuvan rotan ilmeen voi käsittää sekä "silmien peittämiseksi", eli asioiden kiistämiseksi. Että häpeäksi. Että naamanpesuksi, jonka jälkeen on hyvä jatkaa puhtaalla nassulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti