Yleisesti ottaen vasta -argumentointia pidetään järkevänä tapana. Se on ikään kuin positiivista. Sen sijaan suvaitsemattomuutta pidetään pahana asiana.
Ongelmallinen ja mielenkiintoinen asia onkin oikeastaan se, miten nämä sopivat yhteen.
Vasta -argumentointi on aina jonkinlaista pyrkimystä kieltää asiat. Jos sinulla on jokin "punainen vaate" ja sokea piste, jota et voi sietää, on tavallitsa esittä sille vasta -argumentteja parhaansa mukaan. Molemmat pyrkivät rajaamaan jotain pois.
Siksi erikoisia kantoja saa kun katsoo miten Cincinnatin hyvät kristityt asukkaat ovat esittäneet että ateisteille on annettu loukkaava erityisoikeus esittää mielipiteensä julkisesti. Ateismin esittäminen loukkaa kristittyjä. Siksi kristitty ei suvaitse ateistia. Tietenkin myös fundamentalisteja ei suvaita monin paikoin, esimerkiksi "ylioppilaslehden" nettiosan kommenteista löytyy seuraava teksti : "fundamentalistikristityt saavat minun puolestani jatkaa teen juomista ja homojen tuomitsemista omissa iltamissaan ihan vapaasti, mutta siinä vaiheessa kun he tulevat politiikkaan ja vaikuttavat yhteiskuntaan konkreettisesti, he ovat vapaata riistaa "suvaitsemattomuudelle", jota joissain piireissä myös vasta-argumentoinniksi kutsutaan." Henki on sama. Henkilökohtaisesti saa olla mitä mieltä vain mutta julkisuusasteen muutos muuttaa tilanteen olennaisesti. Ei ole väliä mitä mieltä on, vaan sillä missä määrin vaatii muita mukautumaan samaan.
Tässä on minusta takana "jotain". Hyvässä ja pahassa.
Itse edustan sellaista kantaa jossa vasta -argumentti ja suvaitsemattomuus erotetaan toisistaan, tai ainakin pilkotaan pienemmäksi, jolloin puhutaan ikään kuin "hyvästä ja pahasta suvaitsemattomuudesta" ja "hyvästä ja huonosta perustelutavasta ja suhtautumistavasta erimielisiin".
Voidaan tavallaan sanoa että suvaitsemattomuutta on rationaalista ja epärationaalista tyyppiä. Tässä pohjanani on Platonista lähtenyt epistemologian, tieto -opin perinne. Platonista tieto (episteme) tuli erottaa perinteistä, vallitsevista uskomuksista, kuulopuheista, hetken mielijohteista ja luuloista (doksa). Tässä asenne on tietysti läsnä, ja vasta -argumentoija voi edustaa suvaitsemattomuutta. Mutta tässä ideaalissa argumentin hyvyys ratkaisee, jolloin argumentin esittäjän ulkonäkö, uskonnollinen vakaumus, sukupuoli tai asennevamma ei ratkaise sitä onko hänen kannanottonsa perusteltu.
Se, että joku toiseuttaa ja ylenkatsoo ei tarkoita että hän olisi väärässä. Se tarkoittaa sitä että hän on kusipää. Mutta valitettavasti kusipäätkin ovat ainakin joskus oikeassa.
Lisäksi on hyvä miettiä mitä asioita on hyvä esittää missäkin paikassa. Tämä on itse asiassa jonkinlaista sensuuria. Mutta jos tälle tielle lähtee, gravitaatioteoria muuttuu sensuuriksi maailmankatsomuksellisille näkemyksille joiden mukaan omenat voivat lentää öisin. Sensuurin tulisi senkin olla tiedolla perusteltua. (Huumesensuuri heroiinille on toki aika kova ja tiukka myyntirajoite, mutta terveyssyillä tietyssä määrin perusteltu.)
Sillä jokin suvaitsemattomuus voi olla hyväkin. Joku voi esimerkiksi olla suvaitsematon niitä kohtaan joiden mielestä ihmisiä saa tappaa. Tätä kutsutaan moraaliksi - sen perusluonne on rajoittava, jokainen normisto on sensuurivaatimus. Minusta ratkaisevaa on se, miten hyvin perusteltuja ne ovat. En anna arvoa "maailmankuvalle" tai "asennevammalle" itsessään. Ne ovat toki aina läsnä, mutta tässä kohden ja tähän näkökulmaan irrelevantteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti