Intiaaneihin liitetään usein mielikuva siitä että heillä ei ollut maan omistusta, eivätkä he hallinneet tai omistaneet kaloja tai riistaa. Tosiasiassahan intiaaneilla ei tarvinnut olla erityisiä kieltoja, koska he sotivat toisten heimojen kanssa. Sama territoriaalisuus näkyy jengirajoissa nykyaikanakin. Suuri osa konflikteista tapahtuu raja -alueilla, ja rajat muuttuvat. Mutta se ei tarkoita sitä että "vihollinen" saisi olla keskellä "oman" alueen sisällä. Kun liikkuminen rajataan, rajataan kaiken muun käyttö samalla. Erillisiä käskyjä ei tarvita, ne olisivat turhaa ja redundanttia. Tämän erillisen kiellon ääneenmaininta ei siis tarkoita että se olisi sallittua. Intiaanien näkemys omistamiseen oli toki erilainen, mutta se oli kuitenkin oleellisesti omistamista.
Intiaanimielikuva löytyy kuitenkin melko hyvin nykysuomesta. Meillä on jokamiehenoikeudet. Nämä ovat maailmanlaajuisesti katsoen melko harvinaiset. Monissa maissa on ihan normaalia että maan omistaja voi kieltää liikkumisen alueillaan. Suomessa on oikeutta muuhunkin. Tämä on jopa Suomessa uutta. Ennen Suomessa oli "oma maa mansikka, muu maa mustikka" -tyyppisiä ohjeita jotka koskivat omistamista. Tässä korostettiin valtaamista, jossa kirvesmiehen työ ja kaskeaminen tuottaa tulosta. Nykyisin ollaan jopa tätä vapaampia. Metsien mustikat ja mansikat ovat kaikkien poimittavissa.
Metsän eläimet eivät ole suoranaisesti kenenkään omistuksessa. Ne vaeltavat ja ne saa ampua metsästysseuran alueella:
1: Metsästykseen on joidenkin eläinten kohdalle liitetty rangaistuksia, sakkoja. Jos ammut harvinaisen eläimen, maksat tästä sakkoa. Tämä on hyvä tapa. Ei siksi että eläimen elämällä olisi hinta, vaan sen takia että raha on se, jota liipasimen takana helposti ymmärretään. Toisaalta tilanne on hyvin mutkikas, koska monissa maissa saadaan metsästää maksusta. Eli maksat siitä että saat käyttää maata ja ampua eläimen. Ensimmäinen on vain "maksu laittomuudesta" ja toinen "maksu laillisuudesta". Ulkoinen tilanne näyttää samalta : Teet maksusuoritteen ja ammut eläimen. Livahtaminenkin on ulkoisesti samanlaista, mutta taustaidean eettiset sävyt ovat erilaisesta : Rikoksesta ei aina jää kiinni, ja joskus joku salametsästää alueilla joissa eläimien ampuminen on maksullista huvia.
2: Omistusoikeus riistaeläimeen siirtyy suomessa erityisten metsästyslupien kautta. Ja vasta laukauksen jälkeen. Tämä tuottaa erikoisia tilanteita. Esimerkiksi suomessa kasvatetaan fasaaneja. Kun ne ovat ihmisen hoidossa, niiden sokeus on ihmisen pahuutta, jota kettutytöt voivat kauhistella. Nämä kuitenkin päästetään isoina vapauteen, jolloin niistä tulee juridisessa mielessä erilaisia. Nyt niiden silmän puhkeaminen on "luonnollista", ja kettutyttö muistuttaa että eläin on vapaa. Tämä kertoo siitä että kysymys ei ole eläinten hyvinvoinnista, vaan eläinten oikeuksista. Fasaanien ampumisesta tulee maksullista huvia, paitsi jos fasaanit pääsevät levittäytymään ympäristöön.
___2.1: Turkistarhauksen kohdalta tähän saa lisäsävyjä, koska turkis on ekologista. Kun aiheesta keskustelee, kerrotaan että turkiksia ei saa puolustaa niiden luonnollisuuteen vedoten, koska kysymys ei ole ekologisuudesta vaan eläinten oikeuksista. Tämä on rajallisen perspektiivin metodi, jolla voidaan tietysti aina perustella mitä tahansa: Otetaan johtopäätös, ja katsotaan mitkä asiat sopivat siihen - ja muut näkökulmat määritetään irrelevanteiksi. Jostain syystä jos eläin kuolee luonnossa nälkään tai toisen eläimen raateluun ja tämän nahkaa ei käytetä mihinkään, se on eläinten oikeuksien kannalta eettisempi kuolema, kuin se että se teurastetaan oikeaoppisesti ja sen nahka käytetään.
___2.1.1: Tulkinnan takana on itse asiassa hyvin inhimillinen arvo, joka ei ole edes vapautta. Se on inhimillisen välineellistämisen kielto, jossa joku tienaa. Tokihan petokin välineellistää saaliseläimen, näkee elävän kokevan ja ajattelevan eläinyksilön ravintona. Pahuus tuntuu siirtyvän tapahtumaan heti jos siihen liittyy raha. Turkistarhausta ei siis vastusteta ensisijassa siksi että se tuottaa tuskaa, vaan koska se rikkoo jotain abstraktia jonka arvo eläimelle on kyseenalainen. Toki korkeasaaresta karkaava ahma vaeltaa, ja kertoo että tällä on viettejä vaeltamiseen. Mutta sillä on viettejä nälän välttämiseenkin, ja tässä korkeasaari tarjoaa etuja joita luonto ei. Ja vielä enemmän asiaa vastustetaan siksi että se on kaupallisuutta. Turkistarhausken kritiikki on tätä kautta ymmärrettävissä nimen omaan yhtenä kapitalismin kritiikin osa -alueena. Eläimen oikeudet on tätä kautta kettutytön omassa mietinnässä, eli hän omistaa ja päättää eläimen puolesta mitä eläimelle on parasta. Tämäkin on yhdenlaista välineellistämistä.
Omistus ja hallinta on kuitenkin hyvin vaikea kysymys. Luonnon loppumisen ja ihmisen manipulaation rajaaminen ei ole aivan yksinkertaista. Otan tästä esimekriksi nurmikon. "Penn&Tellerissä" oli jakso nurmikoista. Rikkailla taloilla pitää olla sellainen, ja niiden hoitoon uhrataan valtavasti resursseja. Nurmikko on malliesimerkki ihmisen hallitsemasta luonnosta, jossa nurmikon tarkka hoitaminen edustaa statusta ja harmoniaa. Asuinalueiden arvo riippuu kollektiivista, joten nurmikoiden hoitoa jopa valvotaan, niiden tulee olla tietynlaisia. Se vaikuttaa ulkoasuun ja imagoon. Nurmi antaa vihreän arvon joka kertoo siitä että asuinalueen ihmiset eivät tuhlaa aikaansa rikosteluun vaan nurmikonhuoltoon. Lampaat ovat skotlannissa pitäneet ruohon kurissa ilman vastaavaa. Luonnossa märehtijälaumat ovat aina ylläpitäneet pienehköjä matalia nurmialueita, vaikka eivät olisi ihmisen omistuksessakaan. Ja ihmisen kontrollissakin nurmi on yhä osa luontoa, nurmikko koostuu aina ensisijaisesti kasvilajeista, ja ihminen manipuloi vain niiden muotoa.
Ihminen on siis tehnyt koneellisia keinomärehtijöitä jotka eivät käytä nyhtämäänsä ruohoa mihinkään. Tietyllä tavalla vaelluspolku on hyvin samantapainen, ihmisen muokkaama, luonto. Luonto jossa on jyrkänteellä aita suojaamassa putoamiselta.
Luonto joka on turvallisempi ja enemmän ihmisen kontrollissa kuin normaali luonto. Luonto, jonka ihminen on ideologisoinut ja hallinnut ja kahlehtinut. Mutta kun kahlehtijana ei ole suoraan raha, vaan jokin muu asia, tässä ei nähdä helposti välineellistämistä olevankaan.
Tämän jutun rakenne on tarkoituksellisen poukkoileva. Rakenteella pyrin korostamaan sitä hämmennystä jota eri suuntiin vetelevät narut vievät. Tarkoituksenani on tuottaa hämmennystä, joka korostaa sitä miten erilaisissa näkemyksissä on sisäistä selkeyttä, jonka pääasiallinen lähde on presuppositionalismi: Johtopäätös on valittu ensin ja sitten mietitään millä keinoin tätä saadaan tuettua, ja tätä kantaa vastustavat tosiasiatasiat ovat joko "valehtelua" tai sitten "automaattisesti irrelevantteja".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti