"Ylioppilaslehti 3/2010":ssa Severi Hämäri, "Teoreettien filosofian jatko -opiskelija ja tasa -arvoaktiivi" kommentoi aikaisemmassa numerossa ollutta Antti Järven kolumnia. Syy tuohtumukseen oli se, että kolumnissaan Järvi kirjoitti huvittuneeseen sävyyn Oras Tynkkysen gradua, joka käsitteli ylipainoisten ihmisten aliedustusta televisio -ohjelmissa. Eli katsottiin paljonko läskiä vilkkuu telkkarissa ja luonnossa. Ja tässä välissä oltiin huomattu epäsuhtaisuutta. Telkkarin ruudussa ei hylly läski, toisin kuin kaduilla.
Hämäri noudattaa kritiikissään tärkeää proseduuria joka jokaisen tulisi opetella. Sillä saadaan tuotua esiin erilaisia piileviä tausta -asenteita. Hän nimittäin sanoo että "Ajatuskokeena ehdotan Ylioppilaslehden toimitukselle lihaviin viittaavien sanojen vaihtamista johonkin muuhun ihmisryhmään vastaavasti liittyviin termeihin. Olisiko juttu ollut yhtä hauska, jos Tynkkysen gradu olisi käsitellyt esimerkiksi mustaihoisten tai naisten aliedustuneisuutta jollakin yhteiskunnan osa -alueella?"
Tätä kautta mukaan saadaan nimittäin koko perustelukulttuurimme syvintä taustaa. Esimerkiksi logiikassa sama logiikan lause on tosi tai epätosi, sanooko sen pultsari tai presidentti. Vaikka olisit ruma, tyhmä ja ADHD -oppilas, opettaja ei voi tämän vuoksi antaa huonoa pistemäärää matematiikan testistä. Tästä päästään tietysti logiikan rakenteisiin. Periaatteessa on nimittäin niin että jos premissit ovat yhtä todet, ja taustalogiikka on sama, niiden johtopäätösten tulee olla samankaltaiset. Kaikessa perustelujen käytössä on sama idea. Tutkimuksen totuusarvoa haettaessa ei katsota tutkijan klimppistä tukkaa, sukupuolta tai sitä onko armeija käyty. Vaan tutkimuspaperia, metodin ja tulosten summaa. (Tai ainakin ihanne on näin.)
Käytännössä tässä on tietysti ongelmia. Syynä on kulttuuri ja sen mukana olevat piilo -oletukset. "Ajan henki" ja "yhteisön maailmankuva" vaikuttaa niissä.
Järven kolumni itsessään herätti kysymyksiä siitä, miten merkityksetön Tynkkysen tutkimuskohde oli, ja miten lihavuus liittyy ilmastonmuutokseen ja on muutenkin väheksyttävä asia.
Hämäri muistutti siitä että Tynkkysen gradu oli itsessään lipofobiaa, läskien pelkoa. Ja Ylioppilaslehden lihavia kohtaan soveltama reagointi taas näytti että lipofobia isompi asia - mukana jopa ylioppilaslehden fiksuissa toimittajissa. Kolumni siis itse asiassa korosti että ehkä lihavuuskeskustelulle olisikin tarvetta, vaikka se pintatasolla moittikin tätä turhaksi keskustelunaiheeksi.
Toki tässä olisi riskinä nihilaatio, jossa kaikki aiheen tärkeyden kritiikki sidottaisiin siihen miten ongelma on tosi. Hämäri kiertää tämän ongelman, eli tekee perustellun argumentin juurikin sitomalla sen muihin perusteluihin joita on käytetty paljon. Koska suhtautumistapa naisiin ja mustaihoisiin on tässä osin tietynlainen, olisi lihavat samoilla perusteluilla päästettävä samanlaisiin oloihin kuin hekin. Kritiikille oli syytä myös sitä kautta että Järvi ei moittinut Tynkkysen tutkimuksen tieteellistä rakennetta, vaan piti sitä ikään kuin "turhana", ja tätä kautta huvittavana vaikka se olisikin täysin totta.
1: Tässä on takana laajempikin "mielenkiintoisuuspuhe", jota käytetään yllättävän paljon. Yleensä sillä joko hehkutetaan omaa aihetta, jolloin sen muu laatu joko sivuutetaan tai sitten niiden päälle otetaan esitys siitä miten aihe on mielenkiintoinen. Toisaalta tätä käytetään paljon myös jonkun aiheen vastustamisessa. Esimerkiksi "Niin&Näin" -lehdissä on ollut esimerkiksi kritiikki Hume -tutkimuksesta, jota kriitikko piti tylsänä aiheena. Kirjoittaja muistutti vastineessaan mielestäni varsin hyvin että mielenkiintoisuus on aika usein tarkastelijakohtaista, ei jotain jonka kautta voitaisiin tehdä mitään laajempia vaatimuksia tai joihin tarvitsisi muutenkaan reagoida mitenkään. Toisaalta sitä tunnetaan nollatutkimuksen käsite, joka on tavallaan vakavasti otettava. Silloin sen tulokset eivät ole yllättäviä. Ne ovat niin odotettuja että tutkimus on tavallaan turha, rahan tuhlausta.
Toisin sanoen lihavia kohdellaan eri tavalla kuin vastaavanlaisia muita ihmisryhmiä. Sen vastustaminen on tällä hetkellä hegemonian asemassa: Tiedetty mutta ei tiedostettu, tunnettu mutta ei tunnustettu. Samalla esiin nousee sekin, miten mustaihoisten ja naisten kohdalla ei vastaavanlaatuista itsestäänselvyyttä enää itse asiassa ole. Niistä keskustellaan paljon ja niiden jännitteet ovat jopa tylsyyteen asti tunnettuja. "Mutiaisia ja pimuja" tietysti voidaan vastustaa isojen ihmisryhmien toimesta, eli se ei poista tasa -arvosta väittelyn ja rasismista keskustelun tärkeyttä.
Toiset puheenaiheet näyttävät kuitenkin niin vakavilta että niitä ei kyseenalaisteta. Ja "rohkeina toisinajattelija -kriitikoina" esiinnytään yleensä juuri niillä alueilla joissa tämä asema on jo sortunut. Keskusteluun ikään kuin hypätään mukaan koska se on aktiivista, koska siitä on tulisia erimielisyyksiä.
Hegemonisten diskurssien mukana ei tälläistä erimielisyyttä ole. Koska asiaa ei edes välttämättä huomata. Asia on ikään kuin itsestäänselvä sellaisella tasolla että siitä ei synny keskustelua.
Kun miettii miten yleistä ylipaino on, on lihavien kohtaama ylenkatse tältä osin yllättävää.
Kunnes muistaa mitä lapset sanovat: "Lälläl lälläl läski - Kuka syödä käski?" (Vastaukseksi ei kelpaa että "äiti".) Lihavuudessa korostetaan "omaa syytä". Eli lihavat ovat laiskoja ja vain mättävät ruokaa. Lihavuus edustaa siis vanhaa kunnon rangaistusta tehdyistä rikoksista. Kun synneistä ei joudu Helvettiin, voi lihavuudesta saada maailmantuhoajan maineen ; Lihavuus vihjaa että hän rikkoo ruokailunormia ja syyllistyy ahneuteen, mässäilyyn ja muihin vastaaviin perisynteihin.
Toisaalta lihavuus on myös ulkonäkönormi. Naiset laihduttavat kesäkuntoon, ja laihdutusvinkit ovat suosittuja. Ties mitkä TV -shopit myyvät kuntoilulaitteita, joissa läskistä pääsee kevyesti ja hauskasti, jotta saisit "seksikkään litteän vatsan, jonka olet aina halunnut" ... Yleinen linja on että laihuus on tervettä, kaunista ja eettistä. Ja eroottista. Tästä on tietysti seurauksia, koska paremmuushierarkiassa on aina huonommalla ja paremmalla paikalla olevia. Toki esimerkiksi terveyskysymykset ovat tärkeä asia, mutta kenttä on tämän kohdalta melkoisen yhteen suuntaan värittynyttä. Jos läski on aina pahasta, minä lähden nuijimaan hylkeenpoikasia.
Artikkelin kirjoittaja on perkeleen laiha. Ei kuitenkaan paaston tai kieltäymyksen ansiosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti