Harmonia, järjestys ja luonnonvoimat on perinteisesti liitetty Jumaliin. Salaman taakse on nähty Zeus tai Thor. Erilaiset voimat ovat palkinneet ja rangaisseet. Antropomorfismi, ihmisenkaltaistaminen, on hyvin tyypillistä. Ja jos vaikka ilmatieteen tutkimukset ukkosista voivatkin kumota Thorin, ovat mielikuvat toisaalla tiukemmassa. Yhtenä syynä eroon on tietysti se, että Thoriin ei uskota muutenkaan.
Platonin ajatus ideoista on varsin kauaskantoinen, sen jäljet näkyvät etenkin rationalismissa, jossa järkeilyn ajatellaan riittävän.
Platon otti tärkeäksi ideaksi dynamiksen. Eri asioilla oli erilaisia vaikutuksia. Platonille voimat olivat ideamaailman ilmiintymiä, jotka aikaansaivat tietynlaisia vaikutuksia maailmassa. Purjelaiva liikkuu tuulen voimasta, mutta itse tuuli oli näkymättömissä. Aristoteles kehitteli tätä ajatusta siihen suuntaan, että potentiaalinen muuttuu aktuaaliseksi.
Järjen liitos.
Platon esittelee tätä teemaansa "Timaioksessa", ja tässä hän kertoo asian kuin takana olisi älykäs voima. Platon personifoi voimien alkulähteen erilaisilla nimillä kuten "käsityöläinen" ja "luoja". Järjestys siis tiivistyy tässä kohden järkeen.
Jumalallisuutta on tietysti liitetty järkeen muutenkin.
Tätä liitosta yhdistäneistä ehkä kuuluisin on Descartes, jonka cogito -oivalluksessaan tajusi sen, mitä ei voitaisi huijata. Vaikka eläisimme missä harhassa, tietäisimme olevamme olemassa, koska meillä on tietoisuus. Hän hioi tästä eteenpäin ja ajatteli että ihmisen aistit voisivat pettää, ellei niitä olisi tukemassa hyvä ja ystävällinen Jumaluus. Toki Descartes ajautui kuuluisasti kartesiolaiseen kehään, kun hänen oletuksissaan ensin jumaluus oletettiin ja tämä oletus vahvisti aistit ja sitten oletuksissa aistit vahvistivat Jumalan. (Tällä tavalla tautologisesti voidaan tietysti todistella mitä vain.)
Descartes ei jäänyt tässä viimeiseksi. Esimerkiksi Thomas F. Torrancen mukaan kristillisen ilmoituksen tieteelle tarjoamista lähtökohtaoletuksista tärkeimmät muodostivat seuraavan kolmen väitteen yhdistelmän:
* Koska maailmankaikkeus on Älykkään Persoonan luomusta, maailmankaikkeus on järjestynyt. Tämä tekee mielekkääksi tutkia maailmankaikkeutta kokemusperäisesti ja induktiivisesti.
* Koska maailmankaikkeus on vapaan äärettömän Persoonan luomusta, maailmankaikkeudessa esiintyy myös poikkeuksia laeista, mikä tekee tärkeäksi tutkia myös sitä missä Jumala puuttuu tapahtumiin, eli etsiä missä ja miten paljon ennustamattomuutta esiintyy.
* Maailmankaikkeuden rakenne on rationaalinen eli sellainen, että se avautuu ihmisjärjelle, koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta.
Tämä ei kuitenkaan ole uskonnon ennustama asia. Se kertoo ainoastaan että uskovainen voi uskoa noin. Se ei sano että muut eivät voisi perustella aisteja aivan yhtä hyvin valitsemalla oman maailmankuvansa kautta toiset vastaavat oletukset.
Nykyisin moni tutkija pitää luonnonlakeja järkevänä asiana. Järkeä niiden taakse ei tarvitse välttämättä laittaa. Tätä kautta Platonin "rakennusmestari" olisi vain kiertoilmaus, metafora tai sitten Platon oli vain väärässä tästä asiasta.
Toisaalta myös Intelligent Designin kannattajat ovat tavallaan hylänneet yllä olevan aistien luotettavuuden perustelutavan, hylänneet Torrancen käyttämän lähestymistavan. William Dembski on saanut mainetta erityisestä ajatuksestaan CSI -informaatiosta. Tämä on se, mitä hän kutsuu älykkyyden aikaansaamaksi Suunnitteluksi. Hänestä sattuma tai laki eliminoidaan, koska ne ovat naturalistisia, niiden takana voi olla tai sitten ei ole älyä. CSI koostuu negatiivisesta määrittelystä, emme tiedä mitä se on, mutta tiedämme että se on se, mitä jää kun laki sattuma ja muu rajataan pois.
Tämä on vahvasti jännitteinen Torracen ajatuksen kanssa ei ole ajatellut että Jumala voisi luoda universumin joka on pelkkää CSI -infoa, ja tämä ei sopisi hänen perusteluihinsa mitenkään.
Liitos rationalismin perinteeseen.
Yllättävää kyllä, ylläolevia perustelutapoja käytetään melko ahkerasti puolustamaan sitä miten kristillisyys on olennainen osa tukemassa empirian perinnettä, kokeellista luonnontiedettä. Kuitenkin sen kannattajat ovat tyypillisesti "nojatuolirationalisteja". Eli näitä väitteitä ei koetella luonnontieteellisesti, vaan ne jäävät filosofiseksi mietinnöiksi. Descartes toisaalta olikin historiallisesti aktiivinen rationalisti, jolla oli muun muassa luonnonilmiöitä koskevia teorioita, joita hän mietti mutta joita hän ei koskaan empiirisesti testannut.
Yhtenä syynä tässä on luultavasti se, että testaamisessa on erehtymisen meininkiä: Koe on tarpeen jos ja vain jos teoreettinen ajattelumme on epäonnistunutta, väärässä! Empiirinen testaus on tätä kautta pohjimmiltaan varmistelua. Nykyisin näitä järkeä puolustavat taas ovat tavallisesti sosiaalisen maailman parissa, ja tieteen ideologisuusväitteitä käytetään siellä paljon.
Perinteisesti kiistakumppaneiksi asetetaan rationalismi ja empirismi. Ja itse asiassa empiriaa kehittämässä ollut Hume rakensi epäilystä ja induktiota koskevia argumenttejaan osittain juuri Descartesin argumentteja kritisoimaan.
Ja toisaalta luonnontieteitä vastustaa tietyt postmodernit tahot. Juuri nämä tahot taas käyttävät näitä Jumaliin liittyviä perustelutapoja.
Siitä että äly voidaan liittää ties mihin, tekee siitä huonoa filosofiaa ja huonoa tiedettä. Ilkka Niiniluoto viittasi vuonna 1984 kirjassaan "Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta." siihen, kuinka näissä näyttää olevan systeemi jossa johtopäätös on jo valmiina, ja sitten vain valitaan jälkikäteen tilanteeseen sopiva perustelujen valinta, jotta johtopäätös näyttää johtuvan niistä. Hän käytti tästä esimerkkiä siitä kuinka Jumalaa yritettiin todistaa kvanttimekaniikan sattuman taakse. Niiniluoto muistutti että jos löydetään laki, sen taakse voidaan ajatella Jumalan rationaalinen suunnitelma, Laeille luonnonlainsäätäjä. Ja että tälläinen näkemys on jopa yleinen. Niiniluodon mukaan olipa tilanne mikä tahansa, löytyipä selitykseksi laki tai sattuma, voidaan keksiä miten Jumala voisi olla sen takana. Kyseessä ei siis ole mikään testi, vaan ad hoc -selityksen haalintaan sopiva selittelykeino, jolla on helppo tuottaa varomattomia hämmentävää käsien heiluttelua. Tämän yhdistämisen virhepäätelmäluonne ei kuitenkaan ollut varsinaisesti tämän jutun aihe, vaan rationalismi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti