Parsimonia

Yksi tieteenfilosofian "piilokäytetyimmistä" asioista on eräänlainen nuukuus. Selitysten kauneudeksi nähdään niiden kattavuus ja yksinkertaisuus. Historiallisesti tätä periaate on kuvattu esimerkiksi Occamin partaveitsen ja Einsteinin kovasimen kaltaisissa periaatteissa. Tai Saganin lausumassa, jossa erikoislaatuiset asiat vaativat kovempaa todistamista.

Tämä onkin tavallaan järkevää jo siltäkin kannalta, että jos asioita voidaan vapaasti vain olettaa, ei niitä oikeastaan tarvitse enää selittääkään. Nuukuuden periaatteen vuoksi mietintä on sitä, miksi jotain on sen sijaan että ei olisi.

Sen vastakohta, Runsauden periaatteeseen törmätään runsaasti esimerkiksi spiritualismissa, jossa tontut, metsänhenget ja muut saduista tutut herttaiset tai vähemmän herttaiset olennot. Niissä maailma koherentisoidaan olettamalla niiden taakse vaikuttajia ja tilanteet tulkitaan tämän viitekehyksen mukana. Selityksestä tulee erittäin koherentti, mutta se ei silti ole hyvin perusteltu. Pikemminkin selityksen laatu on korvattu selittelyn määrällä. Taikauskoisessa maailmankuvassa onkin itse asiassa kysymys valtavasta runsaudesta, joka tarkoittaa samalla oletusten ja puhtaasti väitteenvaraisten asioiden runsautta. Kun asia selitetään olettamalla sen taakse toinen asia, syntyy kysymys siitä ratkaistaanko tässä ongelma rakentamalla toinen vähintään samansuuruinen ongelma. (Valitettavasti kysymys on retorinen.)

Joskus kysymys on yllä olevaa vaikeampi ; Kun oletusten määrä ja niiden laatu on varsin oletuksenvarainen, on ratkaisu helppo. Joskus asiat ovat ongelmallisempia. Perusaseena tässä on usein todennäköisyys. Valitettavasti tämä on hyvinkin monisyisesti käytettävä käsite. Sen naivi käsittäminen johtaa myös taikauskoiseen ajatteluun. Pääsyynä tässä on kontingentin luonteen ymmärtämättömyys. Asian todennäköisyys sekoittuu tarkoitukseen. Ja siksi esimerkiksi kun sodassa selvitään ja kuollaan sattumalta, on lopputulos se, että nykytila on epätodennäköinen. Tämä ei tunnu riittävän sotilaille. He eivät huomaa, että arki-ilmiöissäkin maailman kontingentilla luonteella (tai ainakin sillä että se ilmenee ihmisille sellaisena) käytetään paljon esimerkiksi onnenpeleissä. Jopa bridgessä ideana on se, että jokainen saa alussa todella epätodennäköisen käden. Käsimahdollisuudet ennen ja jälkeen ovat olennaisesti erilaiset. - Ehkä syynä tähän on se, että naivin todennäköisyyskäsitys solahtaa sujuvasti taikauskoiseen katsomusmalliin.

Se, että toisinkin voisi käydä ei ole itse asiassa mikään argumentti. Esimerkiksi jos minun ominaisuuksiani aletaan laittamaan yhteen, saadaan aikaan varsin sujuvastiu ajatus siitä että olen "mahdoton". Minulla ei toki ole mitään kovin omituisia tai harvinaisia piirteitä. En esimerkiksi ole yksijalkainen tai USA:n presidentti. Mutta kun laitetaan pituus, paino, asuinpaikka, hiustenväri, harrastukset ja niin edespäin, saavutetaan lopulta maksimaalinen epätodennäköisyys. Silti minun olemassaolooni uskominen on perusteltua.

Toki esimerkiksi värisuorien saaminen peräkkäisissä peleissä on ihmeellistä. Mutta tilastojen mukaan se ei ole sen mahdottomampaa kuin mikään muukaan käsi. Sellaista on kuitenkin perusteltua epäillä korttihuijaukseksi. Ei suoraan epätodennäköisyyden vuoksi, vaan että sillä on vastateoria jonka todennäköisyys on tuossa tilanteessa varsin uskottava ; Selitys on se, että huijarilla on tietyt tavoitteet, joista meillä on aavistusta. (Ei. Emme lue suoraan ajatuksia, mutta kykenemme arvaamaan ihmisten tunteita paremmin kuin satunnaisesti.) Huijari joka hakee omaa etuaan haluaa kerätä voittavia käsiä. (Ja toisaalta huijari joka hakee häviäviä käsiä saa meidän puolestamme jatkaa puuhiaan aivan rauhassa.) Ja tiedämme sen verran että huijaamista tapahtuu, ja itse asiassa huijaaminen on useammin selityksenä tuollaiseen hyvien käsien sarjaan kuin se, että tuollainen sarja tulisi tuurilla. Emme siis suinkaan todista että pelaajalla ei ole käynyt sikahyvä tuuri, vaan pikemminkin esitämme että tietomme ihmisolentojen kyvyistä, motiiveista ja toimintatavoista mahdollistavat huijaustoiminnan jota tapahtuu niin usein, että se on paljon todennäköisempi selitys.

Syynä on jälleen parsimonia. Mutta hieman vaikeammalla tavalla. Sellaisella, joka liittyy olennaisesti salaliittoteorioihin. Niissähän kaiken taakse oletetaan jonkinlainen hyvin moneen kykenevä taho. Esimerkiksi reptilianit tai illuminatit voivat hallita maailmaa Japanin maanjäristyksistä pörssikursseihin ja siihen että homot saavat tilaa yhteiskunnassa. Tosiasiassa ajatus reptilianista on itsessään epätodennäköinen, mutta se ei ole itsessään suoraa sen epätodennäköisempi kuin se, että ihmien on epätodennäköinen. (Esimerkiksi Gould mietiskeli evoluution sattumanvaraisuutta ja oli melkoisen varma että evoluutiohistoria ei toistuisi identtisenä jos sitä pyöritettäisiin uusiksi. Näin ollen juuri ihminen on evolutiivisesti epätodennäköinen.) Mutta tietoa ei tehdä totaalisessa epätiedossa ja tyhjiössä ; Havaintomme maailmasta antavat ihmiselle huomattavasti pienemmän ihmeenomaisuuden kuin reptiliaaneille. Tässä parsimonia lyö reptiliaanit epäuskottavaksi, ei apriorisin syin, vaan ihan sen takia että jotkut asiat ovat tietojemme mukaan vähemmän mutkikkaita kuin toiset eivät.

Tämän kohdalla konsilienssi on olennaisessa roolissa. Kokko ja Bargum lähestyivätkin tätä kirjassaan "Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä". He käsittelivät saastuttavia tehtaita. He huomauttivat että tehtaan ja keltaisen möhmän yhteys on korrelaatio, joka on epäilyttävää. Vaihtoehtona voi olla että vihamielinen sabotoija haluaa pilata tehtaiden maineen. Mutta se, että tämänlainen toiminta voitaisiin salassapitää vaatisi sen verran runsaasti vaivaa, että se on "yleensä" epätodennäköisempi vaihtoehto. (Tieto voi itse asiassa näyttää yksittäisiä mustamaalaustapahtumiakin ilman että tehdasnäkemys olisi vaarassa.) Vaihtoehtoisen selityksen keksiminen, vaikka se olisi kuinka koherentti ja havaintoihin sopiva, ei ole kovin paljoa.

Parsimonia on kenties yksi vaikeimmista asioista. Vaikka sitä itse asiassa käytetään lähes koko ajan jossain muodossa - esimerkiksi silloin kun jollekin ilmiölle ylipäätään vaaditaan jotain selitystä. Ilman sitä voitaisiin vain sanoa että sen olemassaolo mitään selitystä tarvitse, vaan se että sitä ei olisi.