Katsoimme työpaikan tiloissa elokuvan "Aavikon kukka". Se kertoo Waris Dirien elämästä. "Episodissa" elokuvaa kehuttiin mahtavaksi tuhkimotarinaksi. Tarina onkin kieltämättä ryysyistä rikkauksiin -tarina, jossa aavikolta tullaan supermalliksi, joka alkaa puolustamaan naisten oikeuksia ympärileikkausta vastaan.Kun katsoin elokuvaa, sen pääkaari olikin juuri siinä, miten ryysyistä noustaan läpeensä tuotteistetuksi malliksi ja tätä kuvaa pidetään ihanana kasvutarinana, jossa nainen pääsee eroon miesten vallasta ja saavuttaa vapauden. En pitänyt tätä esineellistämistä kovin olennaisena. Elokuvan lopussa teema nousi kuitenkin puhumaan tyttöjen ympärileikkauksesta. Se oli ollut elokuvassa melkoisen sivussa, sivujuonteena. Ennen loppua aihe oli vain yksi, joskin vähäinen, "vapautumisen aspekti". Tämä hypähdys tekee elokuvasta epäyhtenäisen tavalla joka on sekä häiritsevää että ärsyttävää ; Olisi kuin katsoisi omaa mieltään peilistä.
Tuntuu että tässä olisi eräänlaista "etiikka -ansaakin". Maalailevat mallikuvauskohtaukset joissa mieskatsojat saavat katsoa vähäpukeisia naisia tuntuivat kohtauksen mittoja katsoen määrällisesti itsetarkoituksellisilta. Ne eivät vieneet tarinaa eteenpäin samaan tahtiin kuin mitä sille annettiin kohtausminuutteja. Mutta elokuvan moittiminen olisi tietysti naisten ympärileikkauksen vastustamista.
Sitten luin Mika Sipuran arvion "Creation" -elokuvasta. Hän kommentoi tätä Charles Darwinin elämästä kertovaa elokuvaa sanomalla "Kriitikot huomauttanevat tasapaksuudesta, kehnosta rytmityksestä ja kliimaksien puutteesta, mutta sellaista Darwinin elämä oli, beigenharmaata." Minä olen jopa tyytyväinen tästä ; Darwinia ei esitetty minään ikonina, vaan ihmisenä. Tämä on hienoa vaihtelua. Omaelämänkerroista syntyy helposti huono draaman kaari, koska taide joka imitoi elämää ei sulje mitään kaarta ; Elämä ei imitoi taidetta, vaan elämä muistuttaa enemmänkin sitä perussuomalaisten kammoksumaa "tekotaiteellista postmodernia kokeilua".
Tosin Waris Dirien elämän kohdalla hän ei näyttänyt ihmiseltä, vaan hän muistutti jotain niinkin pinnallista, kuin ne tyypit joiden elämäntapahtumien tirkistelyä harjoitetaan esimerkiksi "Oprahissa". Sitä, jossa ihmisten kärsimys valjastetaan kasvutarinaksi, joka päättyy siihen että pääsee Oprahiin. Ja jossa kärsimys ja kasvutarina sentimentalisoidaan jotta saataisiin yleisölle oppimisen sijasta kokemus. Joka taas huipentuu katsojalukuihin ja siihen miten Oprahin tilille pumpataan rahaa.
Toisin sanoen "Aavikon kukassa" jopa se vakava mutta välähdyksenomaisena sivujuonteena esitetty ympärileikkausteema näytti tässä kontekstissaan tuotteistamiselta. Yhtä tuotteistavalta kuin "tuotteistetuksi malliksi vapautuminen". Ympärileikkaus on toki tärkeä asia. Mutta tämä sitä vastustava elokuva ei saisi olla.
Bloggaaja ei vastusta vähäpukeisena keikistelyä. Sellaista lisää vaan. Pointti on jossain muussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti